Uusi Mercedes-Benz GLS: SUV-autojen maastokykyinen S-sarjalainen

25.06.2019 15.01

isomese1.jpg

Uusi Mercedes-Benz GLS on Mercedes-Benzin kookkain ja ylellisin SUV-luokan auto. Uutuudessa on kaikkea hiukan enemmän: enemmän tilaa, enemmän mukavuutta, enemmän luksusta.

Ulkopuolen puhutteleva ilme juontuu näyttävistä, edelleen kasvaneista ulkomitoista: pituutta on tullut lisää 77 mm ja leveyttä 22 mm. Sisätilat ovat kasvaneet etenkin toisella istuinrivillä 60 mm aiempaa pidemmän akselivälin ansiosta. Kaikki matkustajat voivat nauttia runsaista tiloista ja erinomaisesta istuinmukavuudesta. Kaikilla kolmella istuinrivillä istuinten säädöt ovat sähkötoimiset. Toiselle istuinriville on vaihtoehtoisesti saatavana First Class- erillisistuimet. Kolmannen istuinrivin istuimet ovat laskettavissa täysin lattian tasalle, ja toisen istuinrivin istuimet kääntyvät eteen. Näin muodostuu enimmillään jopa 2 400 litran kokoinen tavaratila. 

GLS:ssä otetaan käyttöön Mercedes-Benzin edelleen kehitetyt tuoreimman sukupolven ajoavustin-järjestelmät. Uusi ikonisesta G-sarjasta saatuihin kokemuksiin pohjautuva 4Matic-neliveto tuo maantieajoon notkeutta ja maastoon varmaa suorituskykyä. Uusi GLS yltää pienimmällä ilmanvastuskertoimellaan cw 0,32 luokkansa kärkeen.

"GLS yhdistää modernia luksusta maastoauton luonteeseen", sanoo puolestaan Gorden Wagener, joka on Daimler AG:n muotoilujohtaja. "Offroad-muotokielen voimakkaat korostukset yhdistyvät eleganssiin, joka tuo mieleen perinteisen luksus-sedanin. Auton sisätilassa moderni ylellinen estetiikka, SUV-autoille tyypillinen monikäyttöisyys ja digitaalinen hightech sulautuvat saumattomasti toisiinsa. Vankka näkemyksemme on, että uusi GLS tarjoaa näiden maailmojen parhaat palat."

Mercedes-Benz on valmistanut premium-SUV-autoja Tuscaloosan tehtaalla Alabamassa jo vuodesta 1997 alkaen, jolloin M-sarja esiteltiin. Yhdysvallat on myös suurin markkina-alue tälle mallisarjalle, jonka menestys on kasvanut ripeästi myös Kiinassa. Vuodesta 2006 markkinoilla on ollut myös täysikokoinen maasturi GL, jossa on tilaa seitsemälle henkilölle. Vuoden 2015 malliuudistus korosti tämän kookkaan SUV-auton toisen sukupolven luksusluonnetta. Sen merkiksi auton nimi muuttui S-sarjan ominaisuuksista muistuttavaksi GLS:ksi. GLS on S-sarjan sedanin tapaan Yhdysvalloissa segmenttinsä markkinajohtaja. Lanseerauksestaan eli vuodesta 2006 alkaen näitä Fullsize-SUV-autoja (GL/GLS) on myyty yli 550 000 kappaletta.

isomese2.jpg

Ulkopuolen design: Ylellinen, vakuuttava, tilavuutta huokuva

Modernia luksusta maanteille ja myös maastoon: siinä on kiteytettynä uuden GLS:n muotoilun sanoma. Sen ylivertainen läsnäolo perustuu näyttäviin mittoihin: pituus 5 207 mm ja leveys 1 956 mm. Kasvua edeltäjämalliin verrattuna on tullut etenkin akselivälissä, joka on kasvanut 60 mm mittaan 3 135 mm. Mercedes-Benz GLS:n muotoilu noudattelee Sensual Purity -designfilosofiaa, jossa sileät ja laakeat pinnat korvaavat yksittäiset taitteet ja terävät reunat. Auton tunnistaa täysikokoiseksi SUV-autoksi melko pystystä tuulilasista ja kookkaasta, auton takaosaan asti jatkuvasta sivulasipinnasta.

Jopa 23 tuuman kokoon yltävät vanteet AMG Line -malliversiossa ovat uutuus Mercedes‑Benzillä. Näyttävää ilmettä ja teknisen taituruuden vaikutelmaa korostavat Multibeam LED -ajovalot, joissa on kaikkiaan 112 erikseen ohjattavaa LED-valodiodia kummassakin umpiossa. Nämä ajovalot tuottavat lain salliman maksimivalonvoimakkuuden, jolla kaukovalojen kirkkaus alittaa 1 luksin referenssiarvon vasta yli 650 metrin päässä. Huomiovalot ja niiden kolme LED-valosegmenttiä ilmentävät GLS-auton statusta SUV-autojen S-sarjalaisena.

Aerodynamiikka: Yksityiskohtien hienohiontaa 

Uuden GLS:n ilmanvastuskerroin on alimmillaan 0,32 cw. Se on selkeä parannus edeltäjämalliin verrattuna (cw 0,35) ja samalla suurten luksus-SUV-autojen luokan huippuarvo. Erinomaiset ilmanvirtausominaisuudet auttavat laskemaan polttoaineen kulutusta, ja toisaalta niiden ansiosta saavutettiin myös kehitystyön toinen painopiste eli ajossa syntyvien tuuliäänten pienentäminen. 

Erityistä huomiota kiinnitettiin auton pohjan muotoiluun ja moottoritilan läpivirtaukseen. Näillä alueilla syntyy nimittäin herkästi matalataajuisia virtausääniä SUV-autolle ominaisen muotoilun takia, johon kuuluu suuri maavara. Hyvään ilmanvastusarvoon on päästy Sindelfingenin tuulitunnelissa tehdyillä yksityiskohtien optimoinneilla ja mittauksilla, lukuisilla laskentavaiheilla ja tietokonesimulaatioilla. 

isomese3.jpg

Sisätilan muotoilu: Ylellisen elegantti ja voimakkaan edistyksellinen 

Uuden GLS:n vakiovarusteinen nahkasisustus korostaa auton ylellistä luonnetta. Autossa yhdistyvät Mercedes-Benzin luksus-sedanin mukavuus ja SUV-auton vankat ja edistykselliset yksityiskohdat. Kojelaudan keskeisin designelementti on kookas näyttökokonaisuus, joka on upotettu näyttävän muotoiseen kehykseen. 

Kaikkia GLS:n mukavuusvarusteita voi käyttää MBUX-käyttöliittymän kookkaalla kosketusnäytöllä. Korkea ja muhkean leveä keskikonsoli on puolestaan jykevä vastakohta kojelaudalle, joka näyttää ikään kuin leijuvan ilmassa.

Matkustamo: Runsaasti tilaa ja sähkösäätöiset istuimet kaikilla kolmella istuinrivillä

Tilan kasvusta voidaan nauttia etenkin toisella istuinrivillä, jonka istuimia voi siirtää pituussuunnassa sähköisesti (lisävaruste) jopa kymmenen senttimetrin verran. Toisella istuinrivillä jalkatila kasvoi istuimet takimmaiseen asentoon säädettyinä 87 millimetrillä. Kaikissa istuimissa on vakiovarusteena sähkötoiminen säätö. Vakiovaruste on myös Easy-Entry-toiminto, jonka ansiosta kolmannen istuinrivin erillisistuimille meno ja niiltä poistuminen onnistuu vaivattomasti. Toisen istuinrivin istuin siirtyy tällöin ääriasentoon eteen ja kallistuu eteenpäin. Myös kolmannen istuinrivin istuinpaikat ovat täysiveroisia istuimia, joilla mahtuu istumaan jopa 1,94 metrin mittainen henkilö.

Toisella istuinrivillä on Euroopassa vakiovarusteena osiin 60:40 jaettu takaistuin, jossa on sähköisesti säädettävät ja suhteessa 40:20:40 jaetut selkänojat. Vaihtoehtoisesti tarjolla on kaksi erillistä, kyynärnojin varustettua First Class- mukavuusistuinta, joiden välistä lasten on helppo kulkea auton viimeiselle istuinriville. Molempien versioiden kaikki takaistuimet voidaan kääntää joko erikseen tai yhdessä vain yhdellä napin painalluksella alas, jolloin syntyy erinomaisesti hyödynnettävissä oleva ja tasainen kuormauspinta-ala. Tällöin GLS:n tavaratila kasvaa jopa 2 400 litran kokoiseksi. Tavaratilan voi kuormata ja kuorman purkaa miellyttävästi auton perän automaattisen laskeutumisen ansiosta. Lastattaessa perä laskeutuu noin 50 mm vakiovarusteisen ilmajousituksen ansiosta.

Puhdasta dieselvoimaa

Euroopan lanseeraushetkellä molemmissa dieselmoottorilla varustetuissa GLS-malleissa on moottorina OM 656. Tästä kolmilitraisesta kuusisylinterisestä rividieselmoottorista on kaksi kaksoisahdettua tehoversiota: GLS 350 d 4Matic, jossa on tehoa 210 kW (286 hv) ja vääntöä 600 Nm (polttoaineen kulutus yhdistetty: 7,9-7,6 l/100 km; CO2-päästöt yhdistetyt: 208-200 g/km)[1] sekä GLS 400 d 4Matic, jonka teho on 243 kW (330 hv) ja vääntö 700 Nm (polttoaineen kulutus yhdistetty: 7,9-7,6 l/100 km; CO2-päästöt yhdistetyt: 208-201 g/km)1. Molemmat tehokkaat dieselmoottorit täyttävät jo valmiiksi Euro 6d -normin myös vaativissa RDE-ajo-olosuhteissa (RDE taso 2 eli todellisessa ajossa mitatut päästöt). Normi tulee voimaan 1. tammikuuta 2020 uusille automalleille ja vuotta myöhemmin kaikille uusille autoille. 

4Matic-neliveto: Mainio maanteillä, ylivoimainen maastossa

Uuden GLS:n kaikissa malleissa on automaattivaihteisto 9G‑Tronic. Välityssuhteiltaan onnistuneesti porrastettujen yhdeksän vaihteen ansiosta moottorin kierros on selvästi matalampi, mikä on merkittävä tekijä auton taloudellisuuden ja mukavuuden parantumisen kannalta. Vakiona on elektronisesti säädetyllä lamellikytkimellä varustettu jakovaihteisto. Sen avulla moottorin voima jaetaan akseleille täysin mukautuvasti välillä 0-100 prosenttia (Torque on Demand). 

Lisävarusteena on saatavana erityisesti maastoajoon kehitetty jakovaihteisto. Siinä on täysin mukautuvalla voimanjaolla (Torque-on-Demand) varustetun säädellyn lamellikytkimen ohella alennusvaihde maastoajoon.  

Päämäärä: Maailman älykkäin pro-aktiivinen jousitus

Lisää ajomukavuutta ja jouhevaa ajettavuutta sekä innovatiivisia toimintoja, esimerkkinä irtiajotila, tarjoaa uusittu pro-aktiivinen E-Active Body Control (E-ABC) -alusta, jonka yhteydessä on Airmatic-ilmajousitus. E-ABC on markkinoiden ainoa järjestelmä, jossa kunkin pyörän jousitusta ja iskunvaimennusta voidaan säätää pyöräkohtaisesti auton kunkin kulman korkeus huomioiden. Niinpä sillä pystytään vaikuttamaan kallisteluliikkeiden ohella myös nyökkäily- ja nousuliikkeitä vastaan. E-Active Body Control tarjoaa yhdessä kameralla tienpintaa tutkivan Road Surface Scan -toiminnon sekä Curve-kaarrekallistelutoiminnon kanssa poikkeuksellisen mukavuustason ja korostaa samalla Mercedes-Benzin päämäärää rakentaa maailman älykkäin SUV-auton alusta. 

Aktiivisilla alustoilla on Mercedes-Benzillä pitkät perinteet. Jo 40 vuotta sitten Mercedes-Benzillä tutkittiin jousitus- ja iskunvaimennusjärjestelmiä, joissa kunkin pyörän voimaa voitaisiin säädellä pyöräkohtaisesti. Tavoitteena oli sekä ajomukavuuden että ajodynamiikan parantaminen. Vuonna 1999 otettiin sitten ensimmäistä kertaa sarjatuotannossa käyttöön aktiivijousitus ABC (Active Body Control). ABC-jousitusta kehitettiin seuraavina vuosina intensiivisesti, ja Road Surface Scan -toiminnon myötä vuonna 2013 esiteltiin ensimmäinen ennakoiva alusta, joka kykenee reagoimaan tienpinnan epätasaisuuksiin jo ennen niiden kohtaamista.

Aktiivinen alusta tarjoaa tukea erittäin laajalle sektorille erilaisia ajokäytöksiä, jotka ovat valittavissa ajo-ohjelman kautta – luksussedanin mukavuuspainotteisesta ajamisesta aina urheilullisen SUV-auton ärhäkkääseen menoon. Kaiken tämän ohella GLS:ssä on toteutettu osin täysin uusia toimintoja:

  • Irtiajotila: Jos GLS:llä on juututtu kiinni esimerkiksi lumeen, tämä vain Offroad-ajo-ohjelmalla käytettävissä oleva toiminto pystyy useissa tapauksissa auttamaan auton saamisessa taas liikkeelle. Tässä yhteydessä auton korkeutta nostetaan ja lasketaan usean kerran automaattisesti, jolloin pyörien maanpintaan kohdistama paine vuoroin kasvaa ja heikkenee pitoa parantaen: GLS heijautuu irti.

  • Yksittäispyöräohjaus: Toinen uusi maastossa ajamiseen liittyvä toiminto on yksittäispyöräohjaus. Sen myötä Offroad-ajo-ohjelman valinnan jälkeen auton jousitustasoa voidaan säätää kullakin pyörällä erikseen medianäytön kautta. Siten auton asentoa maastossa pystytään parantamaan, esimerkiksi jos yksi pyörä on ojassa tai jos yksi pyörä on joustanut täysin sisään.

  • Kaarrekallistustoiminto: Curve-ajotilassa GLS kallistuu moottoripyörän tavoin aktiivisesti kolmessa eri portaassa jopa 3° kaarteen puoleen. Tämä pienentää matkustajiin kohdistuvia poikittaisvoimia. Kaarteet sujuvat tällöin aiempaa miellyttävämmin, etenkin etumatkustajan ja takamatkustajien kannalta. 

  •  Road Surface Scan: Jos GLS:ssä on varusteena stereomonitoimikamera, tämä kuvaa jatkuvasti auton edessä olevaa tienpintaa. Joustintukia ohjataan samalla siten, että korin liikkeet monttujen yli ajettaessa vähenevät selvästi. Alusta reagoi epätasaisuuksiin jo ennen kuin auto edes ajaa niiden yli.

Uusi siisti juttu: Autonpesutoiminto

Uusi vakiovaruste on autonpesutoiminto ‒ erittäin hyödyllinen varuste etenkin GLS:n kokoisen auton kohdalla. Kun autonpesutoiminto on valittu, jousitus siirtyy ylimpään asentoonsa, jolloin akseligeometrian johdosta raideleveydet pienenevät. Tällöin pyöränkoteloihin edellisen maastoajon yhteydessä mahdollisesti kertynyt lika on helpompi poistaa. Jos autossa on varusteena 360°-kamera, sen kuva ilmestyy muutaman sekunnin ajaksi automaattisesti kuvaruudulle. Tämä helpottaa autonpesulinjalle ajamista.

Lisäksi kaikki auton varusteet, jotka saattaisivat aiheuttaa pesulinjalla hankaluuksia ‒ automaattisista lasinpesimistä aina panoraamakattoon saakka ‒ kytketään pois päältä tai suljetaan, edellyttäen, että tällainen toiminta on kussakin maassa säännösten mukaan sallittua. Pesulinjalta ulos ajettaessa nämä säädöt palautuvat itsestään takaisin ennen pesua valittuna olleeseen tilaan, kun auton nopeus on jälleen 20 km/h.

02.11.2026 19.00Esedulle uusi metsäalustainen Kobelco - Monikäyttöinen kone oppimisympäristöksi
02.11.2026 16.00MUISTA MARKKINOINTI! Seuraava Metsäalan Ammattilehti työn alla - vielä ehdit mukaan mainoksella
02.11.2026 13.54Finnair tuo nopeat satelliittiyhteydet uusiin Embraer E2 -koneisiinsa
02.11.2026 11.00Henkilöautokauppa kasvussa - paketti- ja kuorma-autojen rekisteröinnit viime vuotta jäljessä
02.11.2026 8.00Jarcrac CW60 harvennuskone työnäytöksessä - Oulu 10.11., Konnevesi 12.11. ja Loimaa 14.11.
02.11.2026 7.50Maailman laajin yksittäisten puiden tietojärjestelmä löytyy Suomesta - kattaa 8,5 miljardin puun tiedot
01.11.2026 18.00Koneyrittäjien palvelua ammattitaidolla Savonlinnassa
01.11.2026 16.00Sensible 4 avaa fyysisen tekoälyn T&K-keskuksen Ouluun edistääkseen työvaihe tason autonomiaa raskaissa työkoneissa
30.10.2026 19.30Iveco siirtyi Tata Motorsin omistukseen
30.10.2026 18.10Skodan tilauskanta vahvistuu ja kaksi markkinille tuotua uutuutta laajentaa mallistoa
30.10.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 30.10. LÄHETYS! Halloween-uutisissa vauhdikasta kuljetus, maanrakennus ja metsäalan asiaa
30.10.2026 15.00Ponssen muutosneuvottelut ovat päättyneet - yhtiö varautuu lomautuksiin
30.10.2026 8.33Raskassarja uudisti verkkokaupan - Raskassarja247.fi tarjoaa osat ja tiedon
30.10.2026 8.10Metsä Group muuttaa Suomen korkeimpaan puurakenteiseen toimistoon
28.10.2026 17.00Biohajoavat voiteluaineet heti varastosta metsäsavotoille
28.10.2026 10.01UPM osavuosikatsaus Q3 2026: Vahva rahavirta haastavalla neljänneksellä, johon vaikuttivat varastojen purku ja kustannusinflaatio
28.10.2026 9.00SSAB julkisti tänään osavuosikatsauksensa 1.1.-30.9.2026
28.10.2026 8.10Teollisuuden tuottajahinnat nousivat vuoden 2026 syyskuussa 9,8 % vuoden takaisesta
27.10.2026 11.00Farizon-sähköpakettiautojen myynti Suomessa alkaa - hinnasto julkistettu
26.10.2026 20.00Hakkurityöskentely aivan uudelle tasolle
26.10.2026 17.10Stellantis käynnisti pakettiautojen tuotannon Turkissa - Fiat Doblò palasi juurilleen
26.10.2026 15.00Metsäteollisuus luo 166 500 työpaikkaa ja tuo 4 miljardin euron verotulot
26.10.2026 8.10Ympäristöön liittyviä avustushakuja auki elinvoimakeskuksissa
25.10.2026 16.00Ainutlaatuista palvelua kuljetusalan toimijoille
23.10.2026 19.00KATSO TÄSTÄ 23.10. LÄHETYS! Laaja raportti Interforst 2026 metsäkonemessuilta Saksasta
23.10.2026 14.24Stellantis, NVIDIA ja Wayve kehittävät autonomista liikennettä Ranskassa
23.10.2026 11.00Volkswagen ID. Buzz Cargon pitkän akselivälin malli sai Suomen hinnat
23.10.2026 9.00Metsäyhdistyksen ansiomerkit Tiirolalle, Härköselle ja Melinille - vuoden 2026 ansioplaketin sai Lapin Metsätalouspäivät
23.10.2026 7.00UPM-Kymmene Oyj on hakenut WISA Group Oyj:n listausta Nasdaq Helsinkiin
22.10.2026 19.00HIFK-teema jatkaa Auvisen näyttävien autojen tarinaa
22.10.2026 16.00Energiamessut kokosi energia-alan päättäjät etsimään ratkaisuja energiasiirtymään, sähköistymiseen ja kasvuun
22.10.2026 11.55Volkswagen esitteli uuden autonomisen ID. Buzz -alustan
22.10.2026 11.30BKT aloittaa henkilöautorenkaiden laajamittaiseen valmistukseen yhteistyössä Pirellin kanssa
22.10.2026 10.00Ammattidiesel etenee eduskuntaan - SKALilta kehut hallitukselle
21.10.2026 19.00Droonit lentävät vauhdilla metsätalouden operaatioihin
21.10.2026 17.30Nordic Truckcenter Oy tavoittelee kasvua pitkällä aikavälillä
21.10.2026 17.20Toyota Corolla 60 vuotta - juhlavuoden kruunaa juhlamalli
21.10.2026 16.00Suomalaisen ajoneuvotekniikan taidonnäyte - uusi SISU lähtee maantielle sähkön ja vedyn voimin
20.10.2026 9.18Ponsse suunnittelee lomautuksia vuodelle 2027
20.10.2026 8.20Ponssen osavuosikatsaus 1. tammikuuta - 30. syyskuuta 2026
19.10.2026 18.00Kalusto kuntoon Kankaanpäässä
19.10.2026 15.00SKAL: Polttoainetuki tärkeä vaikkakin riittämätön - nähtävä myös tulevat polttoaineen hintaa kasvattavat muutokset
19.10.2026 8.00Luonnon ennallistamiseen liittyvää yhteistyötä tiivistetään Pohjois-Karjalassa
19.10.2026 7.10Inflaatio kiihtyi syyskuussa - polttoaineiden hinnat nostavat kustannuksia
18.10.2026 15.00Ritiläautojen nopeaa tuotantoa Parkanossa
16.10.2026 20.00KATSO TÄSTÄ 16.10. LÄHETYS! Huima koneviikko sekä mielenkiintoista kuljetus ja metsäalan asiaa
16.10.2026 9.00Puusta kemikaaleiksi: UPM avaa uraauurtavan biojalostamon Saksassa
15.10.2026 9.30Puunkorjuu-sanasto valmistui kommentoitavaksi - tutustu sanastoon ja kerro kantasi
14.10.2026 14.00YES-EU käynnistää Geely-taustaisen sähkökuorma-auton myynnin Suomessa
14.10.2026 11.30Finnfund tukee miljoonilla logistiikan sähköistymistä Afrikassa
13.10.2026 12.22Metsälakirikkomusten määrä kasvoi vuonna 2025
13.10.2026 12.15Metsäteollisuuteen odotetaan maltillista kasvua - puun kysyntä vahvistuu ensi vuonna
13.10.2026 12.09Jeep vahvistaa Renegaden paluun - Euroopan mallisto kasvaa kuuteen malliin
13.10.2026 11.17KH-Koneilta tehdasvalmis Brock-imulakaisuauto
12.10.2026 9.15Rättisitikka tekee paluun sähköisenä konseptina - Rättärille kaavaillaan tuotantomallia vuoteen 2028 mennessä
12.10.2026 9.00Valmet jatkaa yhteistyötään Anhui Linping Circular Developmentin kanssa toimittamalla uuden kartonkikoneen kevyiden pakkausmateriaalien tuotantoon
11.10.2026 16.00Sennebogen kurottaja - Yleiskone monelle pihalle
09.10.2026 20.00KATSO TÄSTÄ 9.10. LÄHETYS! Laaja raportti Helsingin Maatalouskonemessuilta - koneita ja kohtaamisia
09.10.2026 10.30Nokian Renkaiden älyrengasteknologia voitti Agri-INNO 2026 -palkinnon
07.10.2026 17.00Metsäalan keskeinen osaamiskoe uudistui: Luonnonhoitokortti osoittaa osaamisen luonnonhoidossa
07.10.2026 16.45Thermo King tuo uuden kylmäaineen kylmäkuljetuksiin
07.10.2026 13.00Korealainen työjuhta haastaa UTV-markkinaa
07.10.2026 12.12Fiat Professional selkeyttää Scudon mallistoa - kolme uutta Pro-varustetasoa
07.10.2026 10.30Hyundai Staria Cargo haastaa sähköpakettiautojen tonniluokan
06.10.2026 11.00Puukauppa vilkastui kolmannella neljänneksellä
06.10.2026 8.00Vety, kierrätys ja tekoäly muuttavat eurooppalaista terästuotantoa
05.10.2026 20.00Metsänkylvö uudelle tasolle
05.10.2026 8.30Tampere ruuhkautui, kun Suomen talouden selkäranka kokoontui Alihankintaan
04.10.2026 17.00Metsäkoneiden maastovauriot pienemmiksi oikeilla telavalinnoilla
03.10.2026 16.00Kia PV5 Cargo ja Passenger - Korean talousihme
02.10.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 2.10. LÄHETYS! Lokakuu vauhtiin kuljetus, maanrakennus ja metsäalalla
01.10.2026 11.00Yli puolet ensirekisteröidyistä henkilöautoista jo täyssähköisiä - pakettiautoissa lähes 12 prosentin lasku
29.09.2026 16.00Uutta voimaa tien päällä: Volvo Trucksin uudet mallit koeajettavina 27 paikkakunnalla
29.09.2026 15.10Kimmo Ahonen teki kesällä paluun kuorma-autojen pariin
29.09.2026 15.00Stora Enso suunnittelee keskittymistä sahaliiketoimintaan ja CLT-tuotannon lopettamista Ruotsin Gruvönissä
29.09.2026 14.00Nurminen Logistics ja Tarros avaavat uuden intermodaalisen kuljetuskäytävän Pohjoismaiden ja Välimeren alueen välille
29.09.2026 11.00Kuopiolaiselle hallituksen puheenjohtaja Timo Tukiaiselle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipend
29.09.2026 9.00Metsä Board lopettaa luottoluokitussopimuksensa S&P Global Ratingsin kanssa
28.09.2026 11.20Alihankinta 2026 kokoaa lähes 30 000 teollisuuden ammattilaista Tampereelle - teemana kasvu ja kansainvälistyminen
28.09.2026 9.00Automuseo tien päällä - Loska-ajo 10.10.2026
28.09.2026 8.00Droonit helpottavat metsien lannoitusta - boorilannoitusten määrä on kasvussa
27.09.2026 13.00Kaasu- ja sähkökuorma-autot järkihintaan
27.09.2026 10.00Kesla Oyj ryhtyy ampumahiihtäjä Inka Hämäläisen pääyhteistyökumppaniksi
25.09.2026 22.00KATSO TÄSTÄ 25.9. LÄHETYS! Laaja raportti Suomen suurimmilta Aurauspäivlltä & Stadin Mörinöiltä
25.09.2026 16.39Volvo Trucks näkee raskaan kaluston markkinassa piristymistä - ensi vuodelle odotetaan kasvua
25.09.2026 15.00Kesla nimittää Tuomo Salon myynti- ja jälkimarkkinointijohtajaksi
23.09.2026 8.00Kuorma- ja pakettiautoliikenteen kustannukset nousivat 13 prosenttia vuodessa - lähes miljardi euroa lisää kustannuksia kuljetusyrityksille
22.09.2026 12.00Sähköä sahalle
21.09.2026 19.00Ritiläautot kehittyy - Ajokoneella lähes 30 vuoden kokemus
21.09.2026 16.00IAA 2026: Kiinalainen Chery rakentaa hyötyautojen maihinnousua Eurooppaan - DELIVAN tähtää myös Suomeen
21.09.2026 12.32Maailman ympäri sähkörekalla 80 latauskerralla - Tobias Wagner aloitti matkan Hannoverista
21.09.2026 11.00Energia 2026 kokoaa energia-alan päättäjät ja tulevaisuuden ratkaisut lokakuussa Tampereelle
21.09.2026 8.10CBI Europe uudistaa organisaatiotaan Suomessa
21.09.2026 8.00Sahatun puun tuttu tuoksu voi olla satojen tuhansien eurojen arvoista
20.09.2026 20.00Uusi sähkökäyttöinen siirrettävä hakkurikonsepti
18.09.2026 23.00KATSO TÄSTÄ 18.9. LÄHETYS! Neljän tunnin raportti IAA Transportation -kuljetusmessuilta Saksasta - lisäksi työkonepuolen kotimaan kuulumisia ja puintikauden kuulumisia
18.09.2026 12.00FinnMETKO 2026: MenSen uutuudet suojaavat ja tehostavat työtä
18.09.2026 8.00Logsetin uusi harvesteri mullistaa ohjaamon
18.09.2026 7.00Kuljetusbarometri 3/2026: Kuljetusala ennustaa kuljetusmäärien kasvua, yritysten kannattavuusnäkymät kääntyivät laskuun
17.09.2026 11.09Suomen ensimmäinen 68-tonninen vetyrekka kaupalliseen liikenteeseen

Näytä lisää »