Tata Motors ja Iveco muodostavat maailman neljänneksi suurimman hyötyajoneuvovalmistajan03.11.2026 14.50
Tata Motors ja Iveco Group ovat esitelleet yhdistyneen konsernin tulevaisuudensuunnitelmia. Yrityskaupan myötä syntynyt hyötyajoneuvokonserni toimii yli 130 maassa, työllistää yli 73 000 henkilöä ja sen yhteenlaskettu vuotuinen liikevaihto on noin 21 miljardia euroa.Tata Motors ja Iveco Group kertoivat 3. marraskuuta Torinossa järjestetyssä kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa uuden konsernin toimintaperiaatteista. Yhtiöiden mukaan kokonaisuus sijoittuu yli kuuden tonnin hyötyajoneuvojen myyntimäärillä mitattuna maailman neljänneksi suurimmaksi valmistajaksi. Yhdistyneen konsernin vuosittainen ajoneuvomyynti on noin 590 000 kappaletta. Teolliseen verkostoon kuuluu 27 tuotantolaitosta, 25 tutkimus- ja tuotekehityskeskusta sekä noin 9 300 myynti- ja huoltotoimipistettä. Ivecon tuotemerkit ja eurooppalainen identiteetti säilyvätIveco Group jatkaa toimintaansa Torinosta käsin, ja sen tuotemerkit, henkilöstö sekä teollinen rakenne säilyttävät oman identiteettinsä. Tata Motors ilmoittaa tukevansa Ivecon nykyistä strategiaa ja investointisuunnitelmia. Myös nykyiset asiakassopimukset, jälleenmyynti- ja huoltoverkostot, takuut sekä rahoituspalvelut jatkuvat ennallaan. Konsernin tavoitteena on hyödyntää molempien valmistajien osaamista erityisesti voimalinjojen, sähköistymisen, vetyteknologian, ohjelmistojen ja ajoneuvojen digitaalisten palvelujen kehittämisessä. Tata Motorsin hallituksen puheenjohtaja N. Chandrasekaran korostaa pitkäjänteisiä investointeja ja teknologisen osaamisen hyödyntämistä molempiin suuntiin. Iveco Groupin toimitusjohtaja Olof Persson puolestaan näkee yhdistymisen tarjoavan uusia mahdollisuuksia Ivecon tuotekehitykselle ja kansainväliselle kasvulle. Yhtiöt eivät toistaiseksi ole ilmoittaneet konkreettisista muutoksista nykyisiin ajoneuvomallistoihin tai tuotantolaitoksiin. |

