EU-tuella lisää työpaikkoja ja uusia yrityksiä Länsi-Suomeen05.07.2011 14.31
Kaksi kolmannesta EAKR-ohjelmarahoituksesta on suunnattu edistämään yritys- ja innovaatiotoimintaa, tutkimusta, teknologiaa ja verkostoitumista. Finnveran korkotuettuja lainoja ja takauksia on saanut yli 1 300 yritystä. Ohjelman uusi tukimuoto on Finnveran hallinnoima pääomarahasto, jolla kehitetään uusia innovatiivisia ja kasvuhakuisia pk-yrityksiä. Länsi-Suomen maakunnilla on vuosina 2007-2013 käytettävissään 310 miljoonaa euroa EU:n ja valtion rahoitusta EAKR-ohjelman kehittämistoimiin. Yhteensä ohjelmassa on rahaa noin 690 miljoonaa euroa. Hankkeisiin on vuoden 2010 loppuun mennessä sidottu 155 miljoonaa euroa eli noin puolet EAKR- ja valtion rahoituksesta. Länsi-Suomessa yritysrahoitusta ovat erityisesti saaneet metallituotteiden, koneiden ja laitteiden valmistajat. Alueella on tuettu myös sahatavaran ja puutuotteiden valmistusta sekä uutena alana erilaisia liikkeenjohdon palveluita. Esimerkkejä näistä ja muista erityyppisistä hankkeistaLänsi-Suomessa ovat: -Keski-Suomessa Meteco Oy:n kehittämishanke, jonka tavoitteena on kasvattaa yrityksen vientiä lentokone- ja energiateollisuudessa. -Etelä-Pohjanmaalla yritysverkostojen kehittämisen hanke on vahvistanut maakunnan elintarvikeosaamista. -Satakunnassa kestävän kehityksen SolarForum-hanke tukee ja parantaa aurinkoenergia-alalla toimivien yritysten liiketoimintaedellytyksiä ja uusien yritysten perustamista alalle. -Pirkanmaalla pienennetään hiilijalanjälkeä korvaamalla tuotannossa käytettäviä muoveja uusilla ympäristöystävällisillä luonnonkuitukomposiiteilla. Tarkoituksena on luoda uusi koulutusala aluksi aikuiskoulutukseen. Hanke on kirjattu maakuntaohjelmassa 2011-2014 yhdeksi Pirkanmaan kärkihankkeeksi. -Pohjanmaalla on monipuolistettu ja kehitetty matkailuelinkeinoa (Merenkurkun saariston maailmanperintökohteessa) sekä parannettu alueen logistiikkaa ("Vaasa Airport Park Logistics Center" ja "Logistic Solutions"). Euroopan komissio valmistelee seuraavaa EAKR-ohjelmakautta vuosille 2014-2020. Sen on tarkoitus antaa EU:n rahoituskehystä koskeva esitys kesäkuun lopulla ja esitykset koheesiopolitiikan asetuksiksi syksyllä. Komissio esittää, että koheesiorahoitus keskitettäisiin seuraavalla kaudella muutamiin pääteemoihin, joilla on suora kytkentä Eurooppa 2020 -strategiaan. Lopulliset päätökset asiassa tehdään vuosina 2012 ja 2013. Lisätiedot: seurantakomitean puheenjohtaja, aluekehitysjohtaja Jussi Yli-Lahti, TEM, puh. 050 396 072 Länsi-Suomen EAKR-ohjelmapäällikkö Seppo Haukka, puh. 040 595 0012 |

Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) varoilla on vaikutettu Länsi-Suomessa noin 3 600 työpaikan ja lähes 1000 uuden yrityksen syntyyn. Ennakoitua enemmän työpaikat ovat lisääntyneet tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. EU-rahaa on saanut alueella yli 1 300 yrityksen kehittämis- ja investointihanketta.