Moottorisahauksen mestaruus ratkottiin Lustossa
20.06.2011 22.48
Moottorisahauksen Suomen mestaruudesta kisattiin lauantaina Luston Metsäpäivillä. Kisan voitti Husqvarnan joukkueessa sahannut Jukka Perämäki, jolla on hallussaan mestaruus myös viime vuodelta. Toiseksi kisassa sijoittui Silvestan Esa Tumelius ja kolmanneksi niinikään Husqvarnan Jukka Kylliäinen. Viime vuonna Tumelius oli 13:sta ja Kylliäinen 8.
Kilpailutehtävinä olivat kaato, terälevyn asennus, alta-päältä-sahaus, tarkkuuskatkaisu ja oksien karsinta. Perämäki oli ykkönen karsinnassa ja alta-päältä-sahauksessa.
Husqvarnan ja Silvestan lisäksi kilpailijoita oli Stora Ensolta, Metsähallitukselta, Stihliltä ja Jonserediltä.
# Metsälehden Metsäuutiset
|