Suomessa on enemmän asuttuja saaria kuin aiemmin on tiedetty20.06.2011 13.13
Selvitysten mukaan osa-aikaista asutusta on yhtensä 19 606 saaressa, 307 kunnan alueella. Saarissa, jotka eivät ole vakituisesti asuttuja, on yhteensä 75 051 vapaa-ajan asuntoa. Asuntoja käyttää säännöllisesti noin 300 000 ihmistä. Vakinaisesti asutuilla saarilla on 8 706 kokoaikaista ja 60 000 osa-aikaista asukasta. Uusiin paikkatietomenetelmiin pohjautuneiden selvitysten mukaan Suomessa on mahdollisesti eniten kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti asuttuja saaria Euroopassa. Esimerkiksi Kreikassa on 130 asuttua saarta. Suomessa saaristoasiain neuvottelukunnan viimevuotisen selvityksen mukaan kokoaikaisesti asuttuja saaria on Ahvenanmaan ulkopuolella 549. Kokoaikaisesti asutut saaret ovat pinta-alaltaan yleensä suuria (309 yli 50 hehtaarin saarta), joten maapohjaa yrittämiseen, asumiseen, mökkeilyyn, virkistykseen ja luonnonsuojeluun on periaatteessa runsaasti. Noin puolet saarista on sellaisia, joissa on verkkosähkö. Kolmanneksessa saaria on jonkinlainen tieverkko ja laajakaista. Puolet saarista on sellaisia, joille saaristolaiset järjestävät itse liikenteensä. Saariston työpaikoista puolet on palvelualoilla ja neljännes alkutuotannossa. Jonkinlainen ajoneuvolla kuljettavissa oleva tieverkko on vain 10 %:lla saarista, joilla on vain vapaa-ajan asutusta. Sen sijaan Suomessa on paljon joko koko- tai osa-aikaisesti asuttuja saaria tai saaristomaisia alueita, joilla on kiinteä tieyhteys. Kiinteän tieyhteyden ulottuvilla asuu 87 % saaristolaisista. Niin ikään luonnonsuojelualueita on vain 10 %:lla saarista, joilla on vain vapaa-ajan asutusta. "Vapaa-ajan asumissaaret" -selvityksen 2011 laativat Teemu Virtanen ja Riikka Koskinen Dimenteq Oy:stä ja "Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret" -selvityksen laati Elina Auri. |

Suomessa on enemmän koko- tai osa-aikaisesti asuttuja saaria kuin aiemmin on ollut tiedossa. Maassamme on lähes 20 000 ilman kiinteää tieyhteyttä olevaa saarta, joissa on joko koko- tai osa-aikaista asutusta. Saaristoasiain neuvottelukunnan teettämät selvitykset osoittavat, että nyt saaristossa asuu enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin.