Ympäristöneuvosto kokoontuu Luxemburgiin linjaamaan EU:n tulevaa vesipolitiikkaa, biodiversiteettistrategiaa ja vähähiilistä taloutta20.06.2011 13.26
Ympäristöneuvosto keskustelee Euroopan unionin tulevasta vesipolitiikasta, jossa keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa vesivarojen suojelu sekä kestävä vesienhoito. Suomi pitää tärkeänä lainsäädännön toimeenpanon kehittämistä sekä vesipolitiikan tavoitteiden huomioimista myös muissa politiikoissa, kuten EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa. Neuvosto keskustelee myös Euroopan komission laatimasta etenemissuunnitelmasta kohti vähähiilistä taloutta vuonna 2050. Komissio on laatinut välitavoitteita sisältävän päästövähennyspolun, jota seuraamalla EU:ssa päästäisiin 80 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2050 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Suomen kantana on, että analyyseja jäsenmaakohtaisista ja eri sektoreille kohdistuvista vaikutuksista tarvitaan lisää ennen kuin jäsenmaat voivat päättää sitoutumisesta komission esittämiin päästövähennystavoitteisiin. Komissio on laatinut EU:n biodiversiteettistrategian, josta ympäristöneuvosto keskustelee nyt ensimmäisen kerran. Strategian keskeisenä tavoitteena on pysäyttää kaikkien EU:n luonnonsuojelulainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien lajien ja luontotyyppien tilan huononeminen sekä parantaa niiden tilaa merkittävästi vuoteen 2020 mennessä. Suomi tukee strategian yleisiä tavoitteita. Keskustelua siihen sisältyvistä toimenpiteistä ja niiden toteutuksesta tulee kuitenkin vielä jatkaa. Puheenjohtajamaa Unkari antaa neuvostolle lisäksi tilannekatsauksen muuntogeenisten kasvien (GMO) viljelyä koskevasta asetusehdotuksesta, jolla annettaisiin jäsenmaille mahdollisuus kieltää viljely alueellaan tai rajoittaa sitä. Toinen tilannekatsaus koskee direktiiviehdotusta vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuuksien torjunnasta eli niin kutsutusta Seveso-direktiivistä. |

Euroopan unionin ympäristöneuvosto kokoontuu huomenna 21. kesäkuuta Luxemburgiin. Kokouksen keskeisinä teemoina ovat vesiensuojelu, etenemissuunnitelma eli niin kutsuttu tiekartta vähähiilisen Euroopan rakentamiseksi sekä EU:n luonnon monimuotoisuutta koskeva strategia. Suomea kokouksessa edustaa suurlähettiläs Marja Rislakki.