Kirjanpainajatuhojen estämiseksi viime kesän myrskyissä kaatuneet puut tulisi kiireesti hakea pois metsästä.
Metsäntutkimislaitos selvitti toukokuussa ilmakuvien avulla, kuinka hyvin viime kesän myrskytuhopuut oli korjattu pois. Testi kattoi Kaakkois-Suomen pohjoisosassa noin 65 000 hehtaaria eli lähes puolet Kaakkois-Suomen tuhoalueesta.
Ilmakuvilta näkyi, että kaatuneita puita oli yhä metsissä yli 62 000 kuutiometriä. Suurin osa kaatuneista rungoista oli hajallaan, mutta 24 000 kuutiometriä vähintään 20 kaatuneen puun ryhmissä.
– Viimeiset viikot alkavat olla käsillä, muistuttaa Metlan tutkija Heli Viiri.
Männyt tulisi korjata heinäkuun alkuun ja kuuset elokuun alkuun mennessä.
Viiri arvioi, että vaikeimpia kohteita jää kokonaan korjaamatta, mikä tekee tilanteesta epäselvän: valtio korvaa metsänomistajalle suojelualueelta liikkeelle lähteneet hyönteistuhot, mutta entä jos tuho alkaa näiltä "uusilta " suojelualueilta?
– Metsien hoito monipuolistuu. Meillä tulee olemaan vastaisuudessa eri tavoin hoidettuja ja tarkoituksella hoitamattomia metsiä. Lainsäädännön pitäisi olla jämäkkä.
Lakia metsän sieni- ja hyönteistuhojen torjunnasta ollaan parhaillaan uudistamassa.
Kirjanpainajatuhojen riski on juuri nyt suuri, koska myrskytuhoalueella oli hyönteisiä tavallista enemmän jo ennen viime kesän myrskyjä.
# Metsälehden Metsäuutiset