StanForD 2010:n ensimmäinen versio hyväksytty

26.06.2011 3.13

Tapio Räsänen

metsakone_hakkuupalsta..jpg 

Metsätehon, Skogforskin ja konevalmistajien StanForD 2010 -hankkeessa tavoitteena on ollut uudistaa metsäkoneiden tiedonhallinnassa ja datansiirrossa käytettävä tiedonesitystavan standardi. Uuden XML:ään perustuvan standardin version 1.0 tietomäärittelyt on työryhmässä nyt hyväksytty yhtä sanomaa lukuun ottamatta. Konevalmistajien testaukset ja ohjelmistosuunnittelut ovat käynnissä ja ensimmäiset uutta standardia hyödyntävät ohjelmistoversiot julkistetaan kesän kuluessa.

Standardin uudistamisella pyritään parantamaan metsäkoneiden ohjaus- ja mittausjärjestelmien tietoteknistä avoimuutta ja yhteensopivuutta muiden osapuolien tietojärjestelmien ja sovellusten kanssa. Muutoksen myötä hakkuukoneiden tuotantotieto voidaan raportoida pölkkykohtaisena, mikä avaa uusia mahdollisuuksia mittaustiedon hyödyntämiselle puunhankinta- ja jalostusketjussa. Tiedon yksikäsitteisyyteen on kehitetty ratkaisut, joilla pyritään virheellisen tai puuttuvan tiedon aiheuttamien ongelmien vähentämiseen. Hakkuukoneen mittalaitteen ja mittasaksien välinen tiedonsiirtorajapinta jätetään vapaasti valittavaksi, koska ei haluta tarpeettomasti rajoittaa erilaisten mittalaitteiden teknisen kehityksen tuomia soveltamismahdollisuuksia. Metsätraktoreiden tiedonhallintaan on tuotu uusia elementtejä mm. kuormainvaa’an mittaustarkkuuden seurantaan. Vapaamuotoisen, esimerkiksi yhtiökohtaisen datan siirtoon sanomien osana on määritetty ratkaisut.

Avoin ja tiedonhallinnassa paljon käytetty XML-esitystapa mahdollistaa uusien käyttösovellusten helpomman kehittämisen. Yhtenä tavoitteena onkin, että koneyrittäjille voisi tulevaisuudessa olla tarjolla toiminnan seurantasovelluksia, joissa voidaan hyödyntää kaikkien konemerkkien tuottamaa tietoa nykyistä paremmin. Riippumattomuus metsäyhtiöiden tietojärjestelmistä korjuuohjeiden välittämisessä koneille ei uudistuksen myötä vielä kunnolla toteudu, sillä korjuun ohjeistuksessa käytettävien tietojen määrittely on jätetty standardin ulkopuolelle. Karttatietojen siirtoon on kuitenkin oma sanomansa. Jatkossa onkin selvitettävä, miten Suomen uusi metsätieto- ja puukauppasanomastandardi voitaisiin yhdistää StanForD -sanomiin. Konevalmistajien olisi myös suunniteltava yhtiökohtaisten tietojen hallintaan yleispätevät tiedonhallinta- ja käyttöliittymäratkaisut.

StanForD 2010:een on määritetty 14 eri sanomatyyppiä, joista suurin osa on vain joko hakkuukoneissa tai metsätraktoreissa käytettäviä. Koneiden työaika- ja seurantatietojen raportointiin on kaikille konetyypeille yhteinen sanoma. Paikkatietosanomat ovat myös konetyypistä riippumattomia. Teknistä tiedonsiirtoa varten on määritetty kirjekuorityyppinen Envelope –sanoma. Kaikki lähetettävät sanomat on syytä pakata, jolloin siirrettävien tiedostojen koko pienenee oleellisesti. Standardin versionhallinnan periaatteita vielä selvitetään eri osapuolien näkökulmista. Työryhmässä on ennakoitu, että seuraavalle versiolle on tarvetta jo loppuvuodesta, sillä muutostarpeita on jo tiedossa ja niitä ilmennee lisää Skogforskin syksyllä 2011 tehtävissä testauksissa.

Standardin uudistaminen aiheuttaa väistämättä siirtymäkauden, jonka aikana vanhaa ja uutta standardia on käytettävä rinnakkain. Vanhan standardin aktiivinen kehittäminen on päätetty lopettaa tämän vuoden kuluessa. Uuden standardin käyttöönotto riippuu sekä konevalmistajien mahdollisuuksista tuottaa sitä tukevia uusia ohjelmistoversioita että metsäyhtiöiden ja muiden käyttäjien tekemistä muutoksista omiin tietojärjestelmiinsä. Konevalmistajien ilmoitusten mukaan siirtyminen StanForD 2010:een uusissa mittalaiteversioissa tapahtuu pääosin aikaisintaan vuonna 2012. Metsäyhtiöissä on hyvä aloittaa myös vaadittavien tietojärjestelmämuutosten suunnittelu ajoissa. Muunnosohjelmia voidaan tietyiltä osin rajoitetusti käyttää eri standardia käyttävien koneiden tiedonsiirrossa. 

Lisätietoja:

Tapio Räsänen, Metsäteho Oy
puh. 040 582 2293
tapio.rasanen(at)metsateho.fi

Juha-Antti Sorsa, Metsäteho Oy
puh. 040 754 3134
juha-antti.sorsa(at)metsateho.fi

11.07.2011 5.20Metsätaidon SM-kisat ja Metsämessut Tuuloksessa, Kauppakeskus Tuulonen Hämeenlinnan Tuulos.
11.07.2011 0.07"Pieni suuri keksintö" on nyt tuotantolinjalla.
10.07.2011 18.20Citroën sai päätökseen Suomen MM-rallin testijakson Keski-Suomessa
10.07.2011 17.01Karppausleipiä tulossa myös pienistä leipomoista
10.07.2011 14.50Kantojen nosto ei käy puolille metsänomistajista Karjalassa
10.07.2011 10.08Scania Euro 6
10.07.2011 9.36Power Truck Show 2011 Härmässä 12.-13.8.
10.07.2011 8.42Valtioneuvosto asetti uuden metsäneuvoston
10.07.2011 0.18Mistä johtuu alupankkojen tilaavievä ylimääräinen runkokorkeus.
09.07.2011 6.55Puun tuonti oli tammi- huhtikuussa viime vuotisessa vauhdissa
09.07.2011 0.09EU:n ympäristöministerit koolle Puolan Sopotiin
08.07.2011 19.18Valtioneuvosto esitti vahvistettavaksi uuden lain kuluttajaturvallisuudesta
08.07.2011 17.48Mainoksissa ilmoitettava nyt myös tuotteen energiatehokkuusluokka
08.07.2011 12.08Ruukilta ensimmäiset teräsrakennetoimitukset Kvaerner Verdalille offshore-tuulipuistoprojektiin Pohjanmerelle
08.07.2011 11.30Mercedes-Benz tähtää 1,3 miljoonan henkilöauton myyntiin - Mercedes teki alkuvuonna kolminkertaisen ennätyksen
08.07.2011 5.35Suomessa on vielä paljon metsää
08.07.2011 3.03Metsänkäyttöaikeet laskivat hieman kesäkuussa
07.07.2011 10.38Suurin osa suomalaisista uusista kuljettajista ajaa hyvin - vahingot ja rikkomukset eivät ole vähentyneet
07.07.2011 8.30Raskaan kaluston ensirekisteröinnit kasvoivat
07.07.2011 0.25Pohjois-Karjalaan perustetaan koko maakunnan alueella toimiva yhteismetsä
07.07.2011 0.17Ministerit keskustelevat Pohjoismaiden roolista globaalissa elintarviketaloudessa
06.07.2011 12.5010 000 kilometrin vertailutesti - Uusi Mercedes-Benz Actros pääsee pidemmälle
06.07.2011 12.48Toukokuun hakkuut 3,7 miljoonaa kuutiometriä
06.07.2011 11.08Kiuru haluaa liittymien puhelinmyynnin kuriin
06.07.2011 0.06Maa- ja metsätalousministeri Koskisella laaja vaikuttamiskierros Strasbourgissa: Joukkuepeli ratkaisee tulevan EU:n maatalouspolitiikan suunnan
05.07.2011 20.10Vesiensuojelu on tärkeä osa Kemera-hankkeita
05.07.2011 14.31EU-tuella lisää työpaikkoja ja uusia yrityksiä Länsi-Suomeen
05.07.2011 12.54Matkaviestinjärjestelmien testaus alkaa 800 MHz:n taajuusalueella
05.07.2011 11.43Uusi mittaristo yhteiskunnan hyvinvoinnin arviointiin bkt:n rinnalle
05.07.2011 9.59Norjan valtiovarainministeri Sigbjørn Johnsen Urpilaisen vieraana tiistaina
05.07.2011 9.27PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUS
05.07.2011 9.00Työmarkkinaosapuolten järjestäytymistä tutkittu
05.07.2011 8.19Uuden Volvo FM MetaaniDiesel -kuorma-auton myynti alkaa - 30-40 % tehokkaampi, 25 % pienempi kulutus
05.07.2011 0.08Riistaeläinten saalismäärät lausunnolle - karhun metsästystä lisätään
04.07.2011 20.31Nopeiden laajakaistayhteyksien tarve korostuu maaseudulla
04.07.2011 14.40Parempi polttopuusäkki
04.07.2011 14.00Pysäköintivirhemaksut muuttuvat 1.8. alkaen yhdeksässä kaupungissa ja kunnassa
04.07.2011 0.55Puu kuivaa ja vajaakuormat lisääntyvät.
03.07.2011 16.00Asetus säteilyvaaratilanteita koskevasta tiedottamisesta annettu
03.07.2011 9.24Venäläisten ajoneuvoyhdistelmien poikkeuslupien tarve vähenee
03.07.2011 9.07Yli 375 milj.hukattua euroa ja 375 milj.kg:a turhaa hiilidioksiidia 25 vuodessa.
03.07.2011 8.08Suomen metsien tila on kohentunut
02.07.2011 14.05SuojeluMotin avulla voi laskea metsän suojelun taloudelliset vaikutukset
02.07.2011 10.07Kunnosta kesäksi vapaa-ajan asuntosi pihapiiri
02.07.2011 9.34Sukkulamadot helpottavat Yyterin mäntyjen ahdinkoa
02.07.2011Sauli Hievanen liikenneministeri Kyllösen erityisavustajaksi
01.07.2011 10.11Tutkimus: vuokratyövoiman käytöllä hallitaan kysynnän vaihteluita
01.07.2011 9.12Ari Eini Suomen metsäkeskuksen väliaikaiseksi johtajaksi
01.07.2011 7.57Puolustusvoimat on vastaanottanut kaikki maastokuorma-autot
01.07.2011 5.03Raha-automaateilla saavat pelata vain täysi-ikäiset
01.07.2011 3.59Taksiliikenteen taksoihin korotuksia
01.07.2011 0.07Suomi ylittämässä selvästi energiansäästötavoitteensa vuodelle 2016
30.06.2011 10.20Cargotec toimittaa yli 20 miljoonan euron arvosta MacGregor-ro-ro -laitteita eteläkorealaiselle telakalle
30.06.2011 8.25Kesän XX Magazinessa mittatietoa siirtoautoista.
30.06.2011 8.00MAN kesäkiertue jatkuu,vielä tänään turussa!
30.06.2011 5.58Uudet puun kantohintaindeksit auttavat hallitsemaan puun hintariskejä
30.06.2011 3.13Suomen metsiin on laadittu paloherkkyysluokitus
30.06.2011 0.07Metsien terveydentilaa seurattu valtakunnallisella tasolla 25 vuotta
29.06.2011 21.29Pyöriäiset ovat lähes hävinneet, ilmoitathan havainnoistasi
29.06.2011 0.07Ympäristöministeriö myönsi avustuksia tuulivoimarakentamisen kaavoitukseen
28.06.2011 10.50Ruukki on allekirjoittanut Caterpillarin kanssa sopimuksen kulutusta kestävien Raex -erikoisterästen toimituksista
28.06.2011 4.33Metsänomistajat haluavat lisää vaihtoehtoja
28.06.2011 4.24- Kouvolan seutu olisi monella tapaa erinomainen paikka pelloilla viljeltävistä energiakasveista biokaasua tuottavan laitoksen sijoituspaikaksi.
28.06.2011 3.13Harvinainen perhonen löytyi Kuhmosta
27.06.2011 12.00SANKARIUUTISET 5/11
27.06.2011 9.105600 kiloinen puutavaraperävaunu Weckmannilta!
26.06.2011 12.07Museoajoneuvoja rekisterissä yli 32 000
26.06.2011 10.10Merenkurkun saaristo saa maailmanperintökoordinaattorin
26.06.2011 6.08Weckmannin keveys vaatii myös kunnon kuormatilat.
26.06.2011 3.13StanForD 2010:n ensimmäinen versio hyväksytty
26.06.2011 0.07Kannot ja järeä runkopuu yhä useammin polttohakkeeksi terminaalissa
25.06.2011 20.20Metsähakkeen käyttömäärät kasvussa - käyttöpaikkahaketus lisääntyy.
25.06.2011 13.03Miksi metsä ei vastaa !!!
25.06.2011 8.56Volvo panostaa jälkimarkkinahenkilöstön osaamiseen - Jälkimarkkinajoukkue Volvo Truck Center Kuopiosta edustaa Suomea maailmanfinaalissa
25.06.2011 0.07Uudella tekniikalla lisää tehoa vesiensuojelun suunnitteluun
25.06.2011arja
24.06.2011 21.33Nuuksion reittejä ja opasteita parannetaan
24.06.2011 21.30Metsähallitus kulottaa uudistusalan Ruovedellä
24.06.2011 15.55Eurooppa-neuvosto keskusteli Kreikan lisärahoitusohjelmasta
24.06.2011 11.26Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta
24.06.2011 0.17Työllisyyslisäbudjetilla taklataan nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvua
23.06.2011 15.55Risto Artjoki maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeriksi
23.06.2011 0.46Hopeanhohtoinen Scania mainostaa Terminatoreita Itävallan alpeilla.
22.06.2011 14.44Mersu-hanke ennakoi metsäalan muutoksia
22.06.2011 12.11Myrskypuita yhä korjaamatta
22.06.2011 11.33Haku METSO-ohjelman yhteistoimintaverkostoiksi alkaa
22.06.2011 11.11Ympäristöneuvosto linjasi EU:n tulevan vesipolitiikan ja biodiversiteettistrategian suunnan Luxemburgissa
22.06.2011 4.44Mistä johtuu "siirtoauton" keveys?
21.06.2011 18.17Stora Ensolle miljoonien lasku irtisanomiskiistassa
21.06.2011 17.58Lehtien verotuksen kiristäminen heikentäisi painetun viestinnän kilpailukykyä
21.06.2011 15.20Biotalous tarjoaa Suomelle uuden metsiin perustuvan menestyksen keihäänkärjen ja vauhdittaa rakenteiden muutosta
21.06.2011 11.26Työttömyys väheni ja avoimet työpaikat lisääntyivät toukokuussa
21.06.2011 5.55MTK tyrmää hallituksen veropolitiikan
21.06.2011 0.07Teollisuus kiittelee energiaveroratkaisua
20.06.2011 22.48Moottorisahauksen mestaruus ratkottiin Lustossa
20.06.2011 22.46Keskustelu Kioton pöytäkirjan jatkosta kiihtyi Bonnin ilmastoneuvotteluissa
20.06.2011 13.26Ympäristöneuvosto kokoontuu Luxemburgiin linjaamaan EU:n tulevaa vesipolitiikkaa, biodiversiteettistrategiaa ja vähähiilistä taloutta
20.06.2011 13.13Suomessa on enemmän asuttuja saaria kuin aiemmin on tiedetty
20.06.2011 0.07Hallitusohjelma tukee metsäteollisuuden kilpailukykyä
19.06.2011 13.13Korkeakouluista vahvoja osaamiskeskuksia metsäteollisuudelle tärkeille aloille

Näytä lisää »