Ympäristöministeriön ehdotus hallinnonalan vuoden 2014 talousarvioksi16.08.2013 0.14
Asuntopolitiikan painopisteenä on edistää valtion tukeman kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon rakennuttamista erityisesti kasvukeskuksissa. Valtion tuella tuotetulla laajalla sosiaalisella vuokra-asuntokannalla on huomattava merkitys varsinkin taloudelliselta asemaltaan heikoimpien sekä erityisryhmien vuokra-asuntotarjonnan turvaamisessa ja työvoiman saannin edistämisessä. Rakennusten tehostetulla energiankäytöllä, uusiutuvalla energialla ja energiatehokkaalla rakentamisella edistetään kansallisia ilmastotavoitteita ja pyritään vähentämään energiapäästöjä. Samanaikaisesti parannetaan rakentamisen kokonaislaatua ja rakennusten turvallisuutta. Ympäristöministeriön ehdotus vuoden 2014 talousarvioesitykseen omalle hallinnonalalle on yhteensä 274,6 miljoonaa euroa, mikä on 13 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2013 varsinaisessa talousarviossa. Lisäys aiheutuu pääosin öljyntorjunta-alus Hylkeen peruskorjauksesta, johon ehdotetaan 12 miljoonaa euroa. Ympäristön- ja luonnonsuojelun menoihin ehdotetaan 143,5 miljoonaa euroa. Alueidenkäyttöön, asumiseen ja rakentamiseen ehdotetaan 52,5 miljoonaa euroa. Hallinnonalan toimintamenoihin ehdotetaan 78,5 miljoonaa euroa, mikä sisältää myös päätöksentekoa palvelevien selvitysten rahoituksen. Talousarvion ulkopuolisen valtion asuntorahaston varoja arvioidaan käytettävän talousarviomäärärahojen lisäksi noin 190 miljoonaa euroa asuntotoimen avustusten ja korkotukien maksamiseen sekä 335 miljoonaa euroa asuntorahaston velkojen korkoihin ja lyhennyksiin. Valtion asuntorahastosta tuloutetaan talousarvioon 90 miljoonaa euroa. METSO-ohjelman toteutusta jatketaan
Luonnonsuojelualueiden hoitoa ja kunnossapitoa varten ympäristöministeriö ehdottaa Metsähallitukselle 29,7 miljoonan euron määrärahaa, josta noin 2 miljoonaa euroa ehdotetaan lisättäväksi valtion kulttuurihistoriallisen kiinteistövarallisuuden hallintaan ja hoitoon. Metsähallituksen luontopalvelut käyttää rahoituksen nykyisten suojelualueiden hoitoon, METSO-ohjelman toteutukseen sekä kansallispuistojen palveluvarustuksen parantamiseen. Itämeren kuormitusta vähennetään ja ympäristövahinkojen torjuntavalmiutta parannetaan Itämeren suojelutoimiin ehdotetaan kohdennettavaksi 4,8 miljoonan euron erillismääräraha. Itämeren tilan parantamista edistetään kansainvälisenä ja kansallisena eri hallinnonalojen yhteistyönä, jossa tavoitteena on suojelutoimien mahdollisimman hyvä vaikuttavuus ja kustannustehokkuus. Itämeren kuormitusta vähennetään edistämällä ravinnekierrätystä sekä tehostamalla maatalouden vesiensuojelua erityisesti Saaristomeren ja Selkämeren valuma-alueilla. Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointeja jatketaan. Merenhoidon suunnittelulla toteutetaan osaltaan Suomen Itämeren suojeluohjelmaa ja muita Itämeren suojelun tavoitteita. Ympäristövahinkojen torjunnan vuosittaisten menojen määrärahataso 5,2 miljoonaa euroa ehdotetaan säilytettäväksi. Merivoimien öljyntorjunta-alus Hylkeen peruskorjauksen peruskorjaukseen ehdotetaan 12 miljoonaa euroa. Lisäksi öljyntorjuntalaitteiston ja avomeriöljyntorjuntakaluston hankintaan ehdotetaan 1,5 miljoonan euron lisäystä. Sisävesien tilaa parannetaan
Vihreän talouden edistämistoimintaa jatketaan ja ympäristöhallinnon ohjausta vahvistetaan
Asuntojen korjausavustuksilla tuetaan ikääntyneiden kotona asumista
Energia-avustuksia myönnetään pienituloisten kotitalouksien pientalojen energiakatselmuksiin ja toimenpiteisiin, joilla parannetaan asuinrakennusten lämmöneristystä tai uusitaan tai korjataan ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmiä. Rivi- ja kerrostalojen energiakorjauksiin myönnettävistä energia-avustuksista luovutaan määrärahatason laskettua sekä määrärahojen uudelleen kohdentamisen vuoksi. Muita energia-avustuksia ei myönnetä. Rakennusten kosteus- ja homeongelmien vähentämiseksi ja niiden ennaltaehkäisemiseksi ehdotetaan 2 miljoonaa euroa valtakunnalliset kosteus- ja hometalkoot –toimenpideohjelman jatkoa ja toimeenpanoa varten. Kulttuuriympäristön suojelua edistetään lisäämällä 2 miljoonaa euroa rakennusperinnön hoitoon. Lisää kohtuuhintaisia asuntoja
Talousarvioehdotuksessa varaudutaan tukemaan valtion asuntorahastosta noin 7500 uuden korkotukiasunnon rakentamista. Lisäksi varaudutaan tukemaan yleishyödyllisyyssäännösten ulkopuolisella valtion täytetakauksella 2000 vuokra-asunnon rakentamista. Vuonna 2014 valtion asuntorahastosta voidaan myöntää määräaikaisia käynnistysavustuksia. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus. Kaavoitustavoitteiden saavuttamista tuetaan edelleen 30 prosentin kunnallistekniikka-avustuksilla, joihin varataan 15 miljoonaa euroa. Avustukset on sidottu kohtuuhintaisen asuntotuotannon toteutumiseen, kuntien välisen yhteistyön edistämiseen ja yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen. Avustus kohdistuu kasvukeskuksiin painopisteenä Helsingin seutu. Asuinalueiden elinvoiman edistämiseksi ja segregaation ehkäisemiseksi laadittavan poikkihallinnollisen ohjelman toteuttamista varten myönnetään edelleen avustuksia asuntopoliittisen toimenpideohjelman mukaisesti. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus vastaa vuodesta 2014 lähtien ARA-vuokra-asuntojen vuokrienmäärityksen valvonnasta. Valvontaan ja sen kehittämiseen ehdotetaan ARAn toimintamenoihin 8 henkilötyövuoden lisäystä. Erityisryhmien asumista tuetaan
Lisätietoja: |

Ympäristöministeriön hallinnonalalla korostuvat ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja muutokseen sopeutumiseen tähtäävät toimet sekä kohtuuhintaisen asumisen ja korjausrakentamisen edistäminen. Luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen turvaaminen sekä luonnonvarojen kestävän käytön edistäminen edellyttävät toimenpiteitä useilla toimialoilla. Itämeren ravinnekuormituksen ja ympäristöriskien vähentäminen ja vesienhoito ovat myös keskeisessä asemassa.