Liikenne- ja viestintäministeriön budjettiehdotus 2,9 miljardia euroa

16.08.2013 0.07

Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa hallinnonalalleen 2 970 miljoonan euron määrärahoja vuodeksi 2014.

Liikennepolitiikan lohkolle ehdotetaan yhteensä 1 981 miljoonaa euroa, josta liikenneverkon osuus on 1 701 miljoonaa euroa. Viestintäpolitiikan lohkolle ehdotetaan 534 miljoonaa euroa.

Valtiovarainministeriön ehdotus liikenne- ja viestintäministeriön budjetiksi vuodelle 2014 on pääosin ministeriön oman ehdotuksen mukainen.

Hallitus on vahvistanut kehykset vuoteen 2017 asti. Liikenne- ja viestintäministeriön budjettiehdotus vuodelle 2014 noudattaa pääosin kehyksiä.

Neljä uutta tiehanketta aloitetaan

Liikennepoliittisessa selonteossa nimetyt liikennehankkeet ehdotetaan käynnistettäväksi liikenne- ja viestintäpoliittisessa ministerityöryhmässä toukokuussa 2013 päätetyllä tavalla. Vuonna 2014 käynnistetään neljä tiehanketta: mt 101 Kehä I:n parantaminen, valtatie 4 Rovaniemen kohta, valtatie 5 Mikkelin kohta sekä E18 Hamina-Vaalimaa -hankkeen valmistelu.

Kehä I:n toimivuutta parannetaan toteuttamalla ensi vaiheessa Kivikon eritasoliittymä ja toisessa vaiheessa Espoon rajan ja Vihdintien väliset lisäkaistat, joukkoliikennejärjestelyt ja meluesteet sekä Hämeenlinnan väylän eritasoliittymää täydentävät lisärampit ja meluesteet. Hankkeen kustannukset valtion töiden osalta ovat 32 milj. euroa. Lisäksi Helsingin kaupunki toteuttaa omana työnään Kivikon eritasoliittymän ja siihen kuuluvat katujärjestelyt (25 milj. euroa).

Valtatiellä 4 jatketaan Rovaniemen kohdalla valtatien kaksiajorataista osuutta Oijustielle asti sekä toteutetaan Oijustien ja Vierustien eritasoliittymät, meluntorjuntaa ja kevyen liikenteen järjestelyjä sekä parannetaan katuja ja katuliittymiä. Hankkeen kustannukset ovat 25 milj. euroa, josta valtion osuus on 23 milj. euroa.

kuitukuorma.jpgValtatiellä 5 Mikkelin kohdalla Pitkäjärven ja Visulahden välistä osuutta täydennetään nelikaistaiseksi tieksi, eritasoliittymiä parannetaan sekä rakennetaan pohjavesisuojauksia ja meluntorjuntaa. Hanke poistaa valtatien liikenteen kapasiteettiongelmat vilkkaimmin liikennöidyiltä kohdilta Mikkelissä. Hankkeen kustannukset ovat 27 milj. euroa, josta valtion osuus on 24 milj. euroa.

Valtatiellä 7 (E18) Hamina-Vaalimaan välisellä osuudella rakennetaan koko 32 km pituinen osuus moottoritieksi nykyisen tien pohjoispuolelle. Tieosuudelle rakennetaan viisi eritasoliittymää. Hankkeeseen sisältyy myös Vaalimaan rekkaparkki. Hankkeen investointikustannus on 265 milj. euroa. Hanke on tarkoitus toteuttaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä eli PPP-elinkaarihankkeena. Sopimuskauden pituudeksi on suunniteltu 15-20 vuotta, ja arvio hankkeen sopimuskauden kustannuksista on 660 milj. euroa. Hankkeen rakennustyöt kohdistuvat vuosille 2015-2018.

Keskeneräisiin ja aikaisemmin päätettyjen hankkeiden toteuttamiseen varataan 378 milj. euroa. Lisäksi jo valmistuneiden elinkaarihankkeiden ja jälkirahoitteisten hankkeiden takaisinmaksulle varataan 91 milj. euroa.

Ratahankkeet Seinäjoki-Oulu palvelutason parantaminen ja Kokkola-Ylivieska Kaksoisraide ehdotetaan yhdistettävän hankkeeksi Pohjanmaan rata.

Lisärahoitusta tiestön kunnostukseen

Valtion omistaman liikenneverkon ylläpitoon eli perusväylänpitoon käytetään 1 061 milj. euroa. Perusväylänpidossa käynnistetään kaksi liikennepoliittisessa selonteossa nimettyä hanketta. Junaliikenteen turvallisuutta, sujuvuutta ja täsmällisyyttä parannetaan pääratojen routa- ja pehmeikkökorjauksilla. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat n. 85 milj. euroa ja vuoden 2014 määräraha 5 milj. euroa. Raakapuuterminaalien hankeohjelman kokonaiskustannukset ovat 40 milj. euroa ja vuoden 2014 määräraha 5 milj. euroa.

images4.jpgSuomen logistista kilpailukykyä parannetaan nostamalla raskaiden tavarankuljetusajoneuvojen ja ajoneuvoyhdistelmien suurimpia sallittuja mittoja ja massoja. Hallitus on osoittanut tiestön kunnostukseen kehyskaudella yhteensä 55 miljoonaa euroa rahoitusta, jolla voidaan korjata logistisesti kriittisimpiä kohteita. Vuoden 2014 osalta rahoitus on 15 milj. euroa.

Uusi jäänmurtaja valmistuu toimintakaudelle 2015-2016. Vuodelle 2014 ehdotetaan 46 milj. euron määrärahaa jäänmurtajan hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Jäänmurtajan kokonaiskustannukset ovat 125 milj. euroa, josta 120 milj. euroa on perusjäänmurtajan hankintakustannuksia ja 5 milj. euroa öljyntorjuntalaitteiston varustamiskustannuksia.

Länsimetron rakentaminen Ruoholahden ja Matinkylän välillä jatkuu. Valtio osallistuu rakentamiskustannuksiin 30 prosentin rahoitusosuudella. Vuodelle 2014 ehdotetaan 55,7 milj. euron määrärahaa.

LVM ehdottaa, että lentopaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon varataan 1 milj. euroa. Rahat käytettäisiin Seinäjoen (Rengonharjun) ja Mikkelin lentokenttien rakenteiden ja laitteiden investointeihin ja ylläpitoon.

Yksityisten teiden kunnossapitoon ja parantamiseen ehdotetaan 5 milj. euron määrärahaa (9 milj. euroa vuonna 2013).

Liikenteen ostoihin ja tukemiseen 227,3 milj. euroa

Liikenteen tukemiseen ja ostopalveluihin ehdotetaan 227,3 milj. euron määrärahaa. Määräraha jakautuisi seuraavasti:
- meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantaminen 84,7 milj. euroa
- alusten ympäristötuki 20 milj. euroa
- lästimaksuista suoritettavat avustukset 0,8 milj. euroa
- luotsauksen hintatuki 4,2 milj. euroa
- joukkoliikenteen palvelujen ostot ja kehittäminen 100,8 milj. euroa (summaan sisältyy joukkoliikenteen järjestämistavan muutoksen vuoksi arvio valtion lipputuloista 1,7 milj. euroa)
- saariston yhteysalusliikenne 16,0 milj. euroa
- valtionavustus koulutuksesta 0,8 milj. euroa.

Alueellisen ja paikallisen liikenteen tukemiseen ehdotetaan 30,8 milj. euroa. Nykymuotoinen linja-autoliikenne on järjestettävä uudelleen kun joukkoliikennelain mukaiset siirtymäajan liikennöintisopimukset lakkaavat vuosien 2014 ja 2019 välillä. Suuri osa siirtymäajan liikennöintisopimuksista päättyy 30.6.2014. Siirtymäajan jälkeen toimivaltaisten viranomaisten on järjestettävä joukkoliikenne alueellaan. Muutos vaikuttaa myös valtionavustuksella tuettaviin lipputyyppeihin. Valtio vastaa alueellisista ostoista siten, että se korvaa pääsääntöisesti liikenteenharjoittajille suoraan eikä enää avusta kuntia. Kunnat maksavat myös jatkossa osuutensa kustannuksista.

Junien kaukoliikennettä ostetaan LVM:n ja VR-Yhtymä Oy:n välisen sopimuksen mukaisesti 34 milj. eurolla. Junien lähiliikenteen palveluja ostetaan 9,1 milj. eurolla.

Valtio avustaa 12,75 milj. euron määrärahalla Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun seutujen joukkoliikennettä. Edellytyksenä on, että rahoitus nostaa seutujen joukkoliikenteen palvelutasoa ja siten lisää joukkoliikenteen käyttöä ja markkinaosuutta sekä parantaa sen kilpailukykyä. Keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tukemiseen varataan 10 milj. euroa.

Saariston yhteysalusliikennettä ostetaan 10,7 milj. eurolla. Määrärahalla rahoitetaan Liikenneviraston vastuulla olevaa liikennettä Saaristomeren alueella. Lisäksi avustetaan Sipoon, Tammisaaren ja Turunmaan saariston rengasteitä.

Kotka-Pyhtään ja Hiittisten reittien yhteysalusliikennepalvelujen ostamisesta on tehty 10-vuotinen sopimus palveluntuottajien kanssa. Näistä yhteysalusliikennöintipalveluista arvioidaan aiheutuvan menoja noin 5,3 milj. euroa vuodessa.

Alusten investointituesta helpotusta rikkipäästörajoihin sopeutumiseen

Alusten ympäristöä parantaviin investointeihin osoitetaan 20 milj. euroa. Vuoden 2013 talousarviossa on myönnetty 30 milj. euron valtuus nykyisin käytössä oleviin aluksiin tehtävien ympäristönsuojelua parantavien jälkiasennettavien laitteiden investointikustannusten tukemiseen. Vuoden 2013 talousarviossa tarkoitukseen osoitettiin 10 milj. euroa. Vuoden 2014 talousarvioon esitetään loppuosa eli 20 milj. euroa. Myöntöpäätökset tuista tehdään vuonna 2013.

Ylen määrärahaa tarkistetaan

Yleisradion julkisen palvelun toiminta rahoitetaan valtion televisio- ja radiorahaston varoista. Rahastoon tehtävä siirto rahoitetaan yleisradioverolla. Vuonna 2014 määräraha on 512 milj. euroa. Vuonna 2013 määräraha oli 500 milj. euroa. Määrärahan suuruus tarkistetaan vuosittain kustannustason muutosta vastaavaksi. Tarkistuksen perusteena on indeksi, joka muodostuu elinkustannusindeksistä ja ansiotasoindeksistä.

Viestintäviraston yhteyteen perustettavan kyberturvallisuuskeskuksen perustamiseen varataan 1 milj. euroa.

Valtioneuvosto asetti 2008 tavoitteeksi, että vuoden 2015 loppuun mennessä kaikkialla maassa on saatavilla 100 megabitin yhteydet mahdollistava valokuitu- tai kaapeliverkko tai muu vastaava verkko enintään kahden kilometrin päässä asunnosta tai organisaation toimipaikasta. Hanke jatkuu. Haja-asutusalueiden laajakaistahankkeille ehdotetaan 10,5 milj. euron tukea.

Sanomalehdistön tuki säilyy ennallaan 0,5 milj. eurona.

Julkisia tietovarantoja avataan

Julkisten tietovarantojen avaamisen maksuttomuutta jatketaan. Vuonna 2014 avataan liikennetietoja sekä sää- ja tutkatietoja palvelujen ja uuden liiketoiminnan mahdollistamiseksi.

Liikenneviraston tietovarannoista avataan joukkoliikenteen reitti- ja aikataulutiedot sekä liikenneverkkoaineistot (Digiroad2). Liikenteen turvallisuusvirasto kehittää ajoneuvotietojärjestelmäänsä, mikä mahdollistaa tietojen anonymisoinnin ja uudet rajapinnat. Ilmatieteen laitoksen tietovarannoista avataan sää- ja tutkatietojen lisäksi lentokenttähavainnot. Budjettirahoitusta osoitetaan n. 6,7 milj. euroa näiden tietovarantojen avaamisen mahdollistamiseksi.

ICOS-päämaja Suomeen

Eurooppalaisen kasvihuonekaasujen seurantajärjestelmän (ICOS) päämaja perustetaan Suomeen, Ilmatieteen laitoksen yhteyteen. ICOS on eurooppalaisten tutkijoiden ja tutkimusasemien verkosto, jonka tehtävänä on seurata kasvihuonekaasujen pitoisuuksia, vapautumista ja sitoutumista. Liikenne- ja viestintäministeriö varaa päämajan ylläpitoon 1,25 milj. euroa. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa hanketta.

Lisätietoja:

liikenneministerin erityisavustaja Jyri Kuusela, p. 0295342011
viestintäministerin erityisavustaja Antton Rönnholm, p. 040 506 7676
ylijohtaja Minna Kivimäki, p. 040 754 9871 (liikenneasiat)
ylijohtaja Juhapekka Ristola, p. 0400 788 530 (viestintäasiat)
ylijohtaja Pekka Plathan (Ilmatieteen laitosta koskevat asiat), p. 050 566 8176
talousjohtaja Jaana Kuusisto, p. 040 837 8839

20.08.2013 9.00Metsäntutkimuksen tuettava metsiin perustuvaa elinkeinotoimintaa
20.08.2013 6.01Oulun Liikkuva poliisi valvoo raskasta ajoneuvokalustoa tällä viikolla
19.08.2013 16.55Deere -konsernin nettovoitto kolmannella vuosineljänneksellä ennätykselliset 997 miljoonaa dollaria
19.08.2013 12.00Ponssen kanssa yhteistyötä tekevälle Tero Pitkämäelle MM-hopeaa!
19.08.2013 9.10Sisu Auto kokonaan Timo Korhosen omistukseen
19.08.2013 9.01KATSO TÄSTÄ! Onnin Auton tarjouslehden shokkitarjoukset voimassa elokuun loppuun!
19.08.2013 6.30VTT:n kehittämä pikatesti löytää fenolin juomavedestä
19.08.2013 6.14XXL:15/30. Kiinnikkeitten säätövälit
18.08.2013 17.07Ennakoi ajoissa painonkorotukset : -Kuormatilojen päivitys XXL kokoluokkaan on tarpeellista kaikissa kokonaispainoluokissa.puu76.
18.08.2013 11.00Voimalaitosten hiilidioksidipäästöt talteen tehokkaammin ja edullisemmin
18.08.2013 9.31Lapin Kansa: Porsche valitsi Levin
18.08.2013 9.08Rosatomin tulo ei vaikuta - Fennovoimalla yhä laaja tuki eduskunnassa
17.08.2013 11.32tekniikkatalous.fi:Superrekka tulossa Lappiin: Metsähallitus hakee lupaa Euroopan suurimmalle rekalle.puu76
17.08.2013 9.09Metsähallitus kerää luontotietoa merelläkin
17.08.2013 9.04Metsähallitus ja Fujitsu käynnistävät laajan tietotekniikkayhteistyön
17.08.2013 7.00Metsäntutkimuksen tuettava metsiin perustuvaa elinkeinotoimintaa
17.08.2013 6.50Vientiteollisuuden lehdistötilaisuus budjettiriihitavoitteista maanantaina 19.8.2013 klo
17.08.2013 3.38XXL vaihtopankkoja edullisesti.
17.08.2013 0.07Jopa satoja uusia työpaikkoja voi syntyä biotalouden arvoverkkoja monistamalla
17.08.2013 0.01Yle: Kuorma-autokorttien kysyntä romahti ? liian kallista
16.08.2013 18.01Suomen luonnon päivänä opastettuja luonto- ja historiakierroksia Santahaminassa
16.08.2013 16.00Heureka-foorumi etsii uutta yhteistyötä talouden haasteiden ratkaisemiseen
16.08.2013 13.00Power Truck Show ohi - KATSO YLI 1.100 KUVAA!
16.08.2013 11.54Ulkoministeriö kehottaa välttämään tarpeetonta matkustamista koko Egyptiin
16.08.2013 5.18Maaseudun Tulevaisuus : Euroopan suurin jättirekka Lapin teille
16.08.2013 5.18Puutavarayhdistelmään 12 m3 kuormatilalisä XXL tekniikalla. puu76
16.08.2013 0.14Ympäristöministeriön ehdotus hallinnonalan vuoden 2014 talousarvioksi
16.08.2013 0.10Maa- ja metsätalousministeriön ehdotus valtion vuoden 2014 talousarvioesitykseksi
16.08.2013 0.07Liikenne- ja viestintäministeriön budjettiehdotus 2,9 miljardia euroa
15.08.2013 20.49Lapin Kansa : Jättirekat Lapissa: Turvallisuus paranee, tiet rasittuvat ? vaikutuksista ollaan eri mieltä . puu76
15.08.2013 16.33Suomesta kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijä
15.08.2013 15.39Edelläkäyvä ja asiakaslähtöinen tuotekehitys
15.08.2013 14.23LOGMER ultraluja mallisto
15.08.2013 9.29Scanian ja Lahden yhteistyö laajenee
15.08.2013 8.26Pidempi käyttöikä maatalousrakennuksille Ruukki Pural farm -maalipinnoitetulla teräsohutlevyllä
15.08.2013 6.35LUE TÄSTÄ! Kesän jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti 3/13 on ilmestynyt!
14.08.2013 12.23Ministeri Niinistö iloitsee Kemihaaran soiden rauhoituksesta
14.08.2013 7.50Maxpo Hyvinkään lentokentällä 5.-7.9. - KATSO KUVAT VIIME MAXPOSTA!
14.08.2013 0.16Onko maanteittemme kuormajuhdan tarina ohi ? puu76
13.08.2013 15.40Porilaiselle Kuljetus Mäkivaaralle kaksi uusien mittojen Sisu yhdistelmää
13.08.2013 15.25Puunkuljetusta euroja ja luontoa sekä tieverkkoa säästäen Euroopan suurimmalla rekalla
13.08.2013 11.22Ministeriöt ja järjestöt yhdessä saamelaisten yhdenvertaisuuden asialla
13.08.2013 9.10Metsäteollisuus tammi-kesäkuu 2013: Markkinatilanne Euroopassa jatkui haastavana - kotimaiset kustannukset pidettävä kurissa
13.08.2013 0.07Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeri Sergei Donskoi ympäristöministeri Niinistön vieraana Suomessa
12.08.2013 21.01Sähkö- ja kaasumarkkinoita koskevat lait voimaan 1.9.2013
12.08.2013 18.28Metallipaja Nieminen kumppaneineen rakensi Pohjolan tähänastisista siisteimmän ja monikäyttöisimmän energiakorin.
12.08.2013 11.20Ponssen Seinäjoen uuden huoltopalvelukeskuksen avajaiset perjantaina 16.8.2013 kello 10-15
12.08.2013 11.09Ammattilehti.fi rekkaosasto menestys Härmässä!
12.08.2013 7.10Power Truck Show viettää ensi vuonna 10-vuotisjuhlia
12.08.2013 4.17ammatttilehti.fi sivulatauksissa jälleen uusi ennätys.
11.08.2013 16.30Palaa vielä Mansen Mörinöiden tunnelmiin - katso yli 850 kuvaa!
11.08.2013 14.00Vaalea kaunotar Tiia Anttila voitti Miss Power Truck Shown - KATSO KUVAT MISSEISTÄ!
11.08.2013 12.33Kivirock.fi tarjoaa maarakennus- ja kaivosalan uutiset joka päivä
11.08.2013 10.24X-treme Tuning Car Show tulokset
11.08.2013 1.30Power Truck Showssa yli 30 000 kävijää
11.08.2013Power Truck Show 2013 tulokset 2013
10.08.2013 21.04Mika Auvisen auto Powerin Best In Show!
10.08.2013 9.40Power Truck Shown toinen päivä käynnissä - LUVASSA LISÄÄ KUVIA!
10.08.2013 9.30Rekanvedon MM-kulta Serbiaan, Suomen Antti Mourujärvelle hopeaa
10.08.2013 7.19Runsas viidennes Suomen energiasta tulee puusta
10.08.2013 6.17Scanian 76-tonniset esillä Power Truck Show'ssa
10.08.2013 3.25Power Truck Shown ensimmäinen päivä takana - KATSO YLI 600 KUVAA!
09.08.2013 14.04Metsäkanalintujen kannat runsastuivat, mutta riekon metsästystä on edelleen rajoitettava
09.08.2013 3.45ammattilehti.fi toimitus seuraa Power Truck Showta. Torstaikuvia 227 kpl.
09.08.2013 0.18Metsäteollisuus jalostaa puusta tuotteita
09.08.2013 0.07forest.fi: Metsävaroilla tarkoitetaan puuston määrää
08.08.2013 12.20RekkaConwoy starttasi aamupäivällä Pirkanhovista.
08.08.2013 11.14Mercedes-Benz Power Truck Showssa
08.08.2013 8.37ammattilehti.fi messurekka starttasi juuri kohti Poweria.
08.08.2013 7.15Marttila: Metsätaloudella on eväät kestävään talouskasvuun
08.08.2013 6.46Paketti on nyt kasassa: "Pohjolan vahvin" tekee Terminatorvalikoimasta täydellisen.
08.08.2013 5.03Kivirock.fi:n toimitus on paikalla perjantaina ja lauantaina Alahärmän Powerissa.
08.08.2013 4.49Suomalaisten metsät ovat pääosin yksityisomistuksessa
08.08.2013 4.36Harmaa talous kuljetusalalla - seminaari
08.08.2013 1.03Terminatoreilla täyttä kuormaa ympäri vuoden
08.08.2013 0.07Terminator-pankkojen hiljainen käyttöääni saa Heikkilältä positiivista palautetta.
07.08.2013 21.18Volvokaravaani saapui Poweriin.
07.08.2013 17.30Citroënin rataohjelma alkaa hahmottua
07.08.2013 14.10Huikea määrä näyttelyautoja Härmään.
07.08.2013 12.20Antti Rannanjärvi esittelee Härmäläistä puukkoperinnettä Ammattilehti.fi -messurekassa Power Truck Showssa!
07.08.2013 5.10Rekkaconvoy kohti Härmää torstaina 8.8.2013.-Keliennusteet kääntyivät tarjoamaan aurinkoa koko tapahtuman ajaksi.
06.08.2013 18.10Mascus Suomen myyntitiimi vahvistui - tule käymään osastolla Power Truck Showssa!
06.08.2013 15.20Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013
06.08.2013 11.00Toyota mukana Power Truck Showssa
06.08.2013 10.46Selkoa EU:sta? ? Avoin keskustelutilaisuus ajankohtaisesta EU-selonteosta ja Suomen EU-politiikasta Vaasassa
06.08.2013 0.33Säänkestävät Terminatorit mukana Härmän Power Truck Showssa.
05.08.2013 20.40Pääjohtaja Jyrki Kangas:EU:lle tarvitaan puun käyttöä tukeva metsästrategia
05.08.2013 19.48Leena Brandtista lehdistövirkamies Suomen EU-edustustoon
05.08.2013 17.10Kettula ja Manner maltilla maaliin Neste rallissa: "Se on siinä. Maaliin ja pytyt Pohojanmaalle."
05.08.2013 9.40Tamtron Oy esittelee vaakoja Power Truck Showssa
05.08.2013 9.10Wexman Workwear puettaa Power Truck Showssa
05.08.2013 9.04Valkoinen kiilasi suosituimmaksi väriksi ensirekisteröidyissä autoissa
05.08.2013 6.40"Tilapankkojen" mittavertailu.
04.08.2013 19.10Koneurakointi Mutikainen Oy:lle uusi Logset 6F GT ajokone
04.08.2013 10.111.800.000 kävijämäärä ylittyy jo lähitunteina.
04.08.2013 9.00Piirla Oy ensiesittelee Power Truck Showssa uuden SmartWitness -ajotallentimen
03.08.2013 15.45Kuorman pinta-alan koko on tärkeä tieto kuormakoon määrittelyssä. puu76
03.08.2013 14.25Pankkomallistot rajun muutosprosessin eteen.
03.08.2013 11.55Ruukille noin 30 miljoonan euron sopimus valmishallien toimittamisesta Venäjällä
03.08.2013 10.10Virittäydy Härmän Power Truck Show tunnelmaan: Katso Ilta-Sanomien raportti Master Truck Tuning -tapahtumasta Puolasta!

Näytä lisää »