Scanian ja Lahden yhteistyö laajenee15.08.2013 9.29 Scanian ja Lahden yhteistyö laajeneeKaupunkiliikenteen bussien valmistus Suomessa jatkuu sittenkin, vaikka tuotanto on toistaiseksi lopetettu. Scanian ja sen sopimusvalmistaja Lahden Autokori Oy:n kehitystyön tuloksena syntyy uusi kaupunkibussi Scania OmniExpress 320 LE, joka esitellään ensi kevään aikana. Helsingin Bussiliikenteelle (HelB) luovutettiin torstaina 8. elokuuta peräti 37 uutta Scania Scala EEV-päästötason matalalattiabussia. Koulujen ja talviliikennekauden alun myötä nämä oranssinväriset 14,5 pitkät telibussit ryhtyvät hoitamaan HSL:n Jokerilinjaa 550. Scanian K280 UB 6x2*4 -alustalle rakennetut Scalat ovat samalla suomalaisen koriteollisuuden historiaa. HelB:lle toimitetut bussit ovat viimeiset Lahden Autokorin valmistamat Scalat. Jokeri-autojen valmistuttua päättyi kokonaan myös bussien rakentaminen Nastolan perinteikkäällä vanhalla tehtaalla. Vuonna 2001 esitelty Scanian ja Lahden yhteistuote Scala oli menestys sekä koti- että vientimarkkinoilla. Korimallia valmistettiin yli 900 kappaletta, joista HelB:lle toimitettiin peräti 197. HelB:lle meni myös ensimmäinen tuotannosta valmistunut Scala, joka on yhtiöllä edelleen liikenteessä. Yli puoli vuosisataa jatkunut Scanian ja Lahden Autokorin vahva yhteistyö kaupunkibussien valmistuksessa jatkuu pienen tauon jälkeen. Ennestään tuotannossa olevien Scania OmniExpress -mallien lisäksi valikoima täydentyy kaupunkiliikenteeseen tarkoitetulla Scania OmniExpress 320 LE:llä, jossa on matala lattiarakenne edestä keskiovelle asti. - Tämä on merkittävä uutinen koko suomalaiselle teknologiateollisuudelle, kun vaarana oli kaupunkibussien valmistuksen ja alan osaamisen katoaminen Suomesta kokonaan. Asiakkaamme ovat ottaneet erittäin positiivisesti vastaan tiedon siitä, että kaupunkibussien valmistus jatkuu. Tämä on näkynyt myös jo sovittuina tilauksina, kertoo Scania Suomi Oy:n bussijohtaja Robert Eklund. Lisätietoja antaa: |
