Maa- ja metsätalousministeriön ehdotus valtion vuoden 2014 talousarvioesitykseksi

16.08.2013 0.10

Maa- ja metsätalousministeriö ehdottaa pääluokkaan määrärahoja vuodelle 2014 yhteensä 2 658 milj. euroa. Vähennystä on 66 milj. euroa vuoden 2013 varsinaiseen talousarvioon verrattuna. Vähennys johtuu pääosin rahallisesti merkittävimmän toimintasektorin, maatalouden, määrärahojen supistruokohelpia_korjataan_plugi_2065952.jpgumisesta noin 60 milj. eurolla. Tässä lähinnä budjetointitekniikan muuttaminen vähentää maaseutuelinkeinojen korkotukimenoja noin 28 milj. eurolla. Toisaalta talousarvioehdotuksessa ei varauduta poikkeuksellisiin suuriin sato- ja tulvavahinkoihin, nämä menot alenevat noin 13 milj. eurolla. Luopumistukimenot supistuivat noin 13 milj. eurolla maksatusten määrän pienentymisestä ja säästöjen kasvusta johtuen. EU-tulotuki alenee noin 15 milj. eurolla ja kansallinen tuki noin 12 milj. eurolla, toisaalta maatalouden ympäristötuki nousee 5 milj. eurolla, määrärahat on mitoitettu siten, että viljelijätuet alenevat keskimäärin noin yhdellä prosentilla vuonna 2014. Hallituksen päättämien säästöjen kasvu on noin 8 milj. eurolla, tässä maatalouden osuutta on noin 3 milj. euroa. Talousarvioehdotus ei vielä sisällä Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta rahoitettavien toimenpiteiden rahoitusosuutta, koska rahastoa koskevan asetuksen käsittely on kesken EU:n toimielimessä, määrärahoja vähentävä vaikutus on noin 10 milj. euroa. Toisaalta ehdotus sisältää lisärahoitusta maaseudun kehittämiseen noin 25 milj. euroa ja pienpuun energiankäytön edistämiseen 2 milj. euroa.

Määrärahojen vähenemisestä huolimatta, talousarvioehdotuksen mukaiset määrärahat riittävät välttämättömien tehtävien rahoittamiseen.

Maa- ja metsätalousministeriön talousarvioehdotuksen sisältöön vaikuttaa myös käynnissä oleva rahastokausien vaihtuminen. Kaikki merkittävät maatalouden EU:n ja kansalliset tukijärjestelmät uudistuvat vuonna 2014 alkavan EU:n uuden rahoituskauden alkuvuosina. Vuoden 2013 aikana valmistellaan ja lähetetään Euroopan komissiolle hyväksyttäväksi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma vuosille 2014—2020 sekä käydään neuvottelut Etelä-Suomen kansallisen tuen ja luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan jatkosta.

Maaseudun kehittämiseen panostusta
Tavoitteena on maaseudun elinvoiman säilyttäminen kestävällä tavalla. Tämä edellyttää harvaan asutun ja ydinmaaseudun väestökehityksen tasapainottumista, työllisyyden paranemista ja elinkeinotoiminnan monipuolistumista. Tähän pyritään kehittämällä maaseutua kilpailukykyisenä asuinympäristönä, yritysten sijoituspaikkana ja asukkaiden työllistäjänä.

Maaseudun säilymistä asuttuna ja elinvoimaisena tuetaan mm. maaseudun yritys-, tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä maaseudun neuvonnan avulla. Voimavaroja suunnataan erityisesti harvaan asutulle ja ydinmaaseudulle. Lisäksi maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen antamia mahdollisuuksia hyödynnetään.

Maaseudun kehittämiseen suunnattaviksi määrärahoiksi ehdotetaan 196 milj. euroa. Määrärahat kasvavat noin 25 milj. eurolla pääosin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman maksatusten lisääntymisestä.

Maatalouden kannattavuus turvataan
Budjetin määrärahoja käytetään maatalouden kannattavuuden turvaamiseen sekä elintarvikeketjun kilpailukyvyn edistämiseen. Tavoitteena on maataloustuotannon jatkuminen koko Suomessa ja kotimaisen elintarvikeketjun tarvitsemien laadukkaiden raaka-aineiden ja kuluttajien odotuksia vastaavien tuotteiden tuottaminen. Tavoitteena on myös luomu- ja lähiruuan tuotannon, jalostuksen ja kulutuksen kasvattaminen sekä maataloustuotannon ravinnekuormituksen ja maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. Tähän pyritään EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja kansallisen tukipolitiikan sekä tutkimuksen ja neuvonnan keinoin.

Maatalouden menoihin ehdotetaan 1 985 milj. euroa, joka on noin 75 % kaikista pääluokan määrärahoista. Vastaavasti EU:n rahoitusta on talousarvioehdotuksen tuloissa noin 535 miljoonaa euroa. Maatalouden määrärahojen supistuminen johtuu pääosin budjetointiperusteiden muuttumisesta, aiemmin tehdyistä päätöksistä sekä tukijärjestelmien muuttamisesta. Vähennystä edelliseen vuoteen on yhteensä 64 milj. euroa.

Metsänhoito- ja perusparannustöitä sekä pienpuun energiakäyttöä edistetään
Metsäsektorilla tukirahoitusta suunnataan metsänhoito- ja perusparannustöiden sekä pienpuun energiakäytön edistämiseen. Tähän on käytettävissä 80,2 milj. euroa, josta 60,2 milj. euroa käytetään yksityismetsien metsänhoito- ja perusparannustöiden edistämiseen ja 20,0 milj. euroa pienpuun energiakäytön edistämiseen, missä on lisäystä 2 milj. euroa.

Metsätalouden määrärahojen tavoitteena on metsiin perustuvien elinkeinojen edistäminen, hakkuumahdollisuuksien parempi hyödyntäminen, metsien puuntuotannon kestävyyden ja metsätalouden kannattavuuden edistäminen sekä metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen.

Näihin tavoitteisiin pyritään toteuttamalla Kansallinen metsäohjelma 2015:n toimenpiteitä, jotka on tarkistettu toimintaympäristön muutoksia vastaaviksi. Kokonaisuudessaan metsätalouden määrärahojen taso laskee 1,8 milj. euroa 185 milj. euroon verrattuna vuoden 2013 varsinaiseen talousarvioon.

Kalastuksenhoito- ja viehekalastusmaksuihin indeksikorotus
kalastaja_onkimies.bmpVuotuisen viehekalastusmaksun ja kalastuksenhoitomaksun hintoja on tarkoitus korottaa indeksitarkistuksen johdosta kahdella eurolla. Viehekalastusmaksu nousee 31 euroon ja kalastuksenhoitomaksu 24 euroon kalenterivuodelta. Seitsemän vuorokauden maksut pysyvät ennallaan. Riistanhoitomaksu säilyy 33 eurossa.

Elintarvikkeiden turvallisuudesta ja laadusta huolehditaan
Elintarviketurvallisuuden osalta tavoitteena on ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden sekä ympäristön suojeleminen, kuluttajiin kohdistuvien riskien vähentäminen sekä eläinten hyvinvoinnin korkean tason ylläpitäminen ja parantaminen.

Elintarvikkeiden turvallisuudessa ja laadussa painotetaan mm. petosten ja väärennösten vastaisia toimia, valmistaudutaan uusiin merkintäsäädöksiin sekä laajennetaan mahdollisuuksia luovuttaa lääkkeitä terveyden huoltoon kuuluvilla tiloilla.

Määrärahaksi ehdotetaan 53 miljoonaa euroa. Käytettävissä on lähes vastaava määrä kuin vuoden 2013 talousarviossa.

Tuottavuutta ja vaikuttavuutta parannetaan
Uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä koskevan tutkimuksen vahvistamiseksi, toiminnan tehostamiseksi ja tutkimustoiminnan vaikuttavuuden lisäämiseksi maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla valmistellaan Luonnonvarakeskuksen muodostamista. Luonnonvarakeskus on tarkoitus perustaa yhdistämällä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), Metsäntutkimuslaitos (Metla) sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) ja sen toiminnan on tarkoitus alkaa 1.1.2015. Myös hallinnonalan tilasto- ja tiedonhallintatehtäviä kootaan Luonnonvarakeskukseen.

Paikkatietotekniikkaan liittyviä tutkimus- ja tukitehtäviä ja toimialariippuvia tietotekniikan kehittämistehtäviä valmistaudutaan kokoamaan vuoden 2015 alusta lukien Maanmittauslaitokseen.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Risto Artjoki, p. 029516 2254
erityisavustaja Tiina Rytilä, p. 0295 16 2132

20.08.2013 9.00Metsäntutkimuksen tuettava metsiin perustuvaa elinkeinotoimintaa
20.08.2013 6.01Oulun Liikkuva poliisi valvoo raskasta ajoneuvokalustoa tällä viikolla
19.08.2013 16.55Deere -konsernin nettovoitto kolmannella vuosineljänneksellä ennätykselliset 997 miljoonaa dollaria
19.08.2013 12.00Ponssen kanssa yhteistyötä tekevälle Tero Pitkämäelle MM-hopeaa!
19.08.2013 9.10Sisu Auto kokonaan Timo Korhosen omistukseen
19.08.2013 9.01KATSO TÄSTÄ! Onnin Auton tarjouslehden shokkitarjoukset voimassa elokuun loppuun!
19.08.2013 6.30VTT:n kehittämä pikatesti löytää fenolin juomavedestä
19.08.2013 6.14XXL:15/30. Kiinnikkeitten säätövälit
18.08.2013 17.07Ennakoi ajoissa painonkorotukset : -Kuormatilojen päivitys XXL kokoluokkaan on tarpeellista kaikissa kokonaispainoluokissa.puu76.
18.08.2013 11.00Voimalaitosten hiilidioksidipäästöt talteen tehokkaammin ja edullisemmin
18.08.2013 9.31Lapin Kansa: Porsche valitsi Levin
18.08.2013 9.08Rosatomin tulo ei vaikuta - Fennovoimalla yhä laaja tuki eduskunnassa
17.08.2013 11.32tekniikkatalous.fi:Superrekka tulossa Lappiin: Metsähallitus hakee lupaa Euroopan suurimmalle rekalle.puu76
17.08.2013 9.09Metsähallitus kerää luontotietoa merelläkin
17.08.2013 9.04Metsähallitus ja Fujitsu käynnistävät laajan tietotekniikkayhteistyön
17.08.2013 7.00Metsäntutkimuksen tuettava metsiin perustuvaa elinkeinotoimintaa
17.08.2013 6.50Vientiteollisuuden lehdistötilaisuus budjettiriihitavoitteista maanantaina 19.8.2013 klo
17.08.2013 3.38XXL vaihtopankkoja edullisesti.
17.08.2013 0.07Jopa satoja uusia työpaikkoja voi syntyä biotalouden arvoverkkoja monistamalla
17.08.2013 0.01Yle: Kuorma-autokorttien kysyntä romahti ? liian kallista
16.08.2013 18.01Suomen luonnon päivänä opastettuja luonto- ja historiakierroksia Santahaminassa
16.08.2013 16.00Heureka-foorumi etsii uutta yhteistyötä talouden haasteiden ratkaisemiseen
16.08.2013 13.00Power Truck Show ohi - KATSO YLI 1.100 KUVAA!
16.08.2013 11.54Ulkoministeriö kehottaa välttämään tarpeetonta matkustamista koko Egyptiin
16.08.2013 5.18Maaseudun Tulevaisuus : Euroopan suurin jättirekka Lapin teille
16.08.2013 5.18Puutavarayhdistelmään 12 m3 kuormatilalisä XXL tekniikalla. puu76
16.08.2013 0.14Ympäristöministeriön ehdotus hallinnonalan vuoden 2014 talousarvioksi
16.08.2013 0.10Maa- ja metsätalousministeriön ehdotus valtion vuoden 2014 talousarvioesitykseksi
16.08.2013 0.07Liikenne- ja viestintäministeriön budjettiehdotus 2,9 miljardia euroa
15.08.2013 20.49Lapin Kansa : Jättirekat Lapissa: Turvallisuus paranee, tiet rasittuvat ? vaikutuksista ollaan eri mieltä . puu76
15.08.2013 16.33Suomesta kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijä
15.08.2013 15.39Edelläkäyvä ja asiakaslähtöinen tuotekehitys
15.08.2013 14.23LOGMER ultraluja mallisto
15.08.2013 9.29Scanian ja Lahden yhteistyö laajenee
15.08.2013 8.26Pidempi käyttöikä maatalousrakennuksille Ruukki Pural farm -maalipinnoitetulla teräsohutlevyllä
15.08.2013 6.35LUE TÄSTÄ! Kesän jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti 3/13 on ilmestynyt!
14.08.2013 12.23Ministeri Niinistö iloitsee Kemihaaran soiden rauhoituksesta
14.08.2013 7.50Maxpo Hyvinkään lentokentällä 5.-7.9. - KATSO KUVAT VIIME MAXPOSTA!
14.08.2013 0.16Onko maanteittemme kuormajuhdan tarina ohi ? puu76
13.08.2013 15.40Porilaiselle Kuljetus Mäkivaaralle kaksi uusien mittojen Sisu yhdistelmää
13.08.2013 15.25Puunkuljetusta euroja ja luontoa sekä tieverkkoa säästäen Euroopan suurimmalla rekalla
13.08.2013 11.22Ministeriöt ja järjestöt yhdessä saamelaisten yhdenvertaisuuden asialla
13.08.2013 9.10Metsäteollisuus tammi-kesäkuu 2013: Markkinatilanne Euroopassa jatkui haastavana - kotimaiset kustannukset pidettävä kurissa
13.08.2013 0.07Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeri Sergei Donskoi ympäristöministeri Niinistön vieraana Suomessa
12.08.2013 21.01Sähkö- ja kaasumarkkinoita koskevat lait voimaan 1.9.2013
12.08.2013 18.28Metallipaja Nieminen kumppaneineen rakensi Pohjolan tähänastisista siisteimmän ja monikäyttöisimmän energiakorin.
12.08.2013 11.20Ponssen Seinäjoen uuden huoltopalvelukeskuksen avajaiset perjantaina 16.8.2013 kello 10-15
12.08.2013 11.09Ammattilehti.fi rekkaosasto menestys Härmässä!
12.08.2013 7.10Power Truck Show viettää ensi vuonna 10-vuotisjuhlia
12.08.2013 4.17ammatttilehti.fi sivulatauksissa jälleen uusi ennätys.
11.08.2013 16.30Palaa vielä Mansen Mörinöiden tunnelmiin - katso yli 850 kuvaa!
11.08.2013 14.00Vaalea kaunotar Tiia Anttila voitti Miss Power Truck Shown - KATSO KUVAT MISSEISTÄ!
11.08.2013 12.33Kivirock.fi tarjoaa maarakennus- ja kaivosalan uutiset joka päivä
11.08.2013 10.24X-treme Tuning Car Show tulokset
11.08.2013 1.30Power Truck Showssa yli 30 000 kävijää
11.08.2013Power Truck Show 2013 tulokset 2013
10.08.2013 21.04Mika Auvisen auto Powerin Best In Show!
10.08.2013 9.40Power Truck Shown toinen päivä käynnissä - LUVASSA LISÄÄ KUVIA!
10.08.2013 9.30Rekanvedon MM-kulta Serbiaan, Suomen Antti Mourujärvelle hopeaa
10.08.2013 7.19Runsas viidennes Suomen energiasta tulee puusta
10.08.2013 6.17Scanian 76-tonniset esillä Power Truck Show'ssa
10.08.2013 3.25Power Truck Shown ensimmäinen päivä takana - KATSO YLI 600 KUVAA!
09.08.2013 14.04Metsäkanalintujen kannat runsastuivat, mutta riekon metsästystä on edelleen rajoitettava
09.08.2013 3.45ammattilehti.fi toimitus seuraa Power Truck Showta. Torstaikuvia 227 kpl.
09.08.2013 0.18Metsäteollisuus jalostaa puusta tuotteita
09.08.2013 0.07forest.fi: Metsävaroilla tarkoitetaan puuston määrää
08.08.2013 12.20RekkaConwoy starttasi aamupäivällä Pirkanhovista.
08.08.2013 11.14Mercedes-Benz Power Truck Showssa
08.08.2013 8.37ammattilehti.fi messurekka starttasi juuri kohti Poweria.
08.08.2013 7.15Marttila: Metsätaloudella on eväät kestävään talouskasvuun
08.08.2013 6.46Paketti on nyt kasassa: "Pohjolan vahvin" tekee Terminatorvalikoimasta täydellisen.
08.08.2013 5.03Kivirock.fi:n toimitus on paikalla perjantaina ja lauantaina Alahärmän Powerissa.
08.08.2013 4.49Suomalaisten metsät ovat pääosin yksityisomistuksessa
08.08.2013 4.36Harmaa talous kuljetusalalla - seminaari
08.08.2013 1.03Terminatoreilla täyttä kuormaa ympäri vuoden
08.08.2013 0.07Terminator-pankkojen hiljainen käyttöääni saa Heikkilältä positiivista palautetta.
07.08.2013 21.18Volvokaravaani saapui Poweriin.
07.08.2013 17.30Citroënin rataohjelma alkaa hahmottua
07.08.2013 14.10Huikea määrä näyttelyautoja Härmään.
07.08.2013 12.20Antti Rannanjärvi esittelee Härmäläistä puukkoperinnettä Ammattilehti.fi -messurekassa Power Truck Showssa!
07.08.2013 5.10Rekkaconvoy kohti Härmää torstaina 8.8.2013.-Keliennusteet kääntyivät tarjoamaan aurinkoa koko tapahtuman ajaksi.
06.08.2013 18.10Mascus Suomen myyntitiimi vahvistui - tule käymään osastolla Power Truck Showssa!
06.08.2013 15.20Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013
06.08.2013 11.00Toyota mukana Power Truck Showssa
06.08.2013 10.46Selkoa EU:sta? ? Avoin keskustelutilaisuus ajankohtaisesta EU-selonteosta ja Suomen EU-politiikasta Vaasassa
06.08.2013 0.33Säänkestävät Terminatorit mukana Härmän Power Truck Showssa.
05.08.2013 20.40Pääjohtaja Jyrki Kangas:EU:lle tarvitaan puun käyttöä tukeva metsästrategia
05.08.2013 19.48Leena Brandtista lehdistövirkamies Suomen EU-edustustoon
05.08.2013 17.10Kettula ja Manner maltilla maaliin Neste rallissa: "Se on siinä. Maaliin ja pytyt Pohojanmaalle."
05.08.2013 9.40Tamtron Oy esittelee vaakoja Power Truck Showssa
05.08.2013 9.10Wexman Workwear puettaa Power Truck Showssa
05.08.2013 9.04Valkoinen kiilasi suosituimmaksi väriksi ensirekisteröidyissä autoissa
05.08.2013 6.40"Tilapankkojen" mittavertailu.
04.08.2013 19.10Koneurakointi Mutikainen Oy:lle uusi Logset 6F GT ajokone
04.08.2013 10.111.800.000 kävijämäärä ylittyy jo lähitunteina.
04.08.2013 9.00Piirla Oy ensiesittelee Power Truck Showssa uuden SmartWitness -ajotallentimen
03.08.2013 15.45Kuorman pinta-alan koko on tärkeä tieto kuormakoon määrittelyssä. puu76
03.08.2013 14.25Pankkomallistot rajun muutosprosessin eteen.
03.08.2013 11.55Ruukille noin 30 miljoonan euron sopimus valmishallien toimittamisesta Venäjällä
03.08.2013 10.10Virittäydy Härmän Power Truck Show tunnelmaan: Katso Ilta-Sanomien raportti Master Truck Tuning -tapahtumasta Puolasta!

Näytä lisää »