Marttila: Metsätaloudella on eväät kestävään talouskasvuun08.08.2013 7.15 Hallitus keskustelee parhaillaan täsmäelvytyksestä, työpaikoista ja kestävästä talouskasvusta. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila muistuttaa, että kestävän metsätalouden mahdollisuudet kannattaa tässä yhteydessä ehdottomasti pitää mielessä. Päättäjien metsäakatemian johtaja Harri Hänninen kirjoitti kesällä, että muualla maailmassa halpa puu ei ole ollut siunauksellista metsäteollisuudelle, metsäsektorille eikä kansantaloudelle. Metsänomistajan näkökulmasta tämä on hyvä uutinen, vaikkei varsinaisesti uutinen ollutkaan. Onneksi Suomen metsäsektorilla on edelleen kilpailutekijöitä, joilla voimme pärjätä ja tulemme pärjäämään kansainvälisessä kilpailussa. Kuten kasvavat puuvarat ja niiden laatu, osaaminen ja infrastruktuuri. Metsäteollisuusyhtiöiden osavuosikatsaukset osoittivat, että Suomessa voi pärjätä oikealla tuotepaletilla ja toimintatavalla. Käytännössä pelkästään Suomessa toimiva M-Group teki selvästi paremman tuloksen kuin globaalit kilpakumppaninsa. Tällä hetkellä Suomessa mietitään kansallisen metsäohjelman uudistamista. Tämän työn ohjenuorana tulee olla koko sektorin kilpailukyky. Sama koskee ensi talvena annettavaa hallituksen metsäpoliittista selontekoa. Miten olemme ketterämpiä, innovatiivisempia kuin muut? - Avainasemassa on suomalaisen metsänomistajan menestyminen. Kun metsänomistus ja puun myynti on kannattavaa, menestyy puun jatkojalostuskin. Ja päinvastoin, muistutti Marttila. Meidän on huolehdittava myös EU-politiikassa, että voimme jatkossakin hyödyntää uusiutuvia luonnonvarojamme ja rakentamaan niiden varaan uutta talouskasvua. Metsänomistajan edun mukaista on, että saamme EU:lle kokonaisvaltaisen metsästrategian eikä puun käyttöä estetä keinotekoisella byrokratialla. Viimeinen hyvä huono esimerkki on heinäkuinen EU parlamentin ympäristövaliokunnan linjaus, joka käytännössä estäisi puun käytön biopolttoaineisiin. Marttila puhui metsänomistajille 7.8. Kouvolassa Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson, alueen MTK-yhdistysten ja Osuuspankkien järjestämissä Metsäiltamissa. |
