Mercedes-Benz näyttää IAA:ssa koko raskaan liikenteen murroksen

11.06.2026 17.36

IAA_2026_Mercedes-benz_-19.jpg

Mercedes-Benz Trucks valmistautuu IAA Transportation 2026 messuille poikkeuksellisen laajalla uutuuskattaauksella. Saksan Eppsteinissa järjestetyssä ennakkotilaisuudessa päästiin jo tutustumaan kahteen konkreettiseen esimerkkiin siitä, mihin suuntaan valmistaja vie raskasta liikennettä. Esillä olivat uusi Mercedes-Benz eActros Lowliner sekä maailmanympärimatkalle valmisteltu eActros 600 erikoisversio.

Mercedes-Benzin leirissä raskaiden kuorma-autojen kehitys etenee usealla rinnakkaisella linjalla. Dieselmoottoreita parannetaan edelleen, akkusähköisiä kuorma-autoja viedään uusiin käyttökohteisiin ja vetyä valmistellaan pitkän matkan nollapäästöisen liikenteen toiseksi pääenergialähteeksi.

IAA Transportation 2026 toimii Mercedes-Benz Trucksille näyttämönä, jossa yhtiö aikoo esitellä uutuuksia kaikilla kolmella teknologia-alueella. Vaikka sähkökuorma-autot keräävät tällä hetkellä suurimman huomion, valmistaja muistuttaa, että valtaosa maailman kuorma-autoista liikkuu edelleen dieselillä. Siksi myös polttomoottoritekniikan kehittäminen nähdään yhä tärkeänä osana päästöjen pienentämistä.

Dieselpuolella Mercedes-Benz kertoo esittelevänsä IAA:ssa uuden Powerline-dieselmoottorisukupolven. Tarkkoja teknisiä tietoja ei vielä kerrottu, mutta kyse ei ole pelkästä moottoripäivityksestä. Samassa kokonaisuudessa optimoidaan myös voimansiirtoa ja akselistoa. Tavoitteena on pienempi polttoaineenkulutus ja sitä kautta alemmat hiilidioksidipäästöt niissä kuljetustehtävissä ja markkinoilla, joissa täyssähköön tai vetyyn siirtyminen ei vielä ole realistista.

Vetytekniikassa Mercedes-Benz nosti esiin Cellcentric-yhteistyön etenemisen. Daimler Truckin ja Volvon yhteisyrityksen rinnalle on tulossa Toyota, jonka mukanaolo vahvistaa raskaan liikenteen polttokennotekniikan kehitystä. Cellcentric on esitellyt uuden BZA375-polttokennojärjestelmän, joka on suunniteltu erityisesti raskaisiin pitkän matkan kuljetuksiin. Mercedes-Benzin mukaan ensimmäisen sukupolven vetykuorma-autoilla on ajettu asiakaskokeissa jo yli 500 000 kilometriä.

Seuraava askel on uuden sukupolven vetykuorma-auto, joka esitellään IAA 2026 messuilla. Autossa on uusi ohjaamo ja täysin uudistettu runkorakenteen pakkaus. Vuoden 2026 lopulla Mercedes-Benz aikoo valmistaa noin sadan auton pienisarjan asiakaskäyttöön. Ensimmäiseksi asiakkaaksi on kerrottu saksalainen Dachser, ja valmistajan mukaan kiinnostusta on myös useilta muilta kuljetusalan toimijoilta.

IAA_2026_Mercedes-benz_-7.jpg

Eppsteinissa huomio kiinnittyi kuitenkin ennen kaikkea sähköisiin uutuuksiin. Niistä ensimmäinen oli eActros Lowliner, joka laajentaa eActros mallistoa erityisesti volyymikuljetuksiin. Lowliner on suunniteltu käyttökohteisiin, joissa vetoauton on oltava tavallista matalampi, jotta yhdistelmä soveltuu korkean sisätilan perävaunuihin. Tällaisia kuljetuksia käytetään paljon esimerkiksi autoteollisuuden sisäisessä logistiikassa ja muussa tilavuuspainotteisessa kappaletavaraliikenteessä.

ITOY_ukot_saksassa_MB_lowlinerin_aarella.png

Normikorkuisessa eActrocsessa akustot ovat alustassa poikittain, mutta Lowlinerissa ne ovat kulkusuuntaan nähden pitkittäin.

Mercedes-Benzin mukaan Lowlinerissa on haluttu säilyttää eActros 600 mallin tekninen perusratkaisu, mutta rakentaa se matalammaksi. Tämä oli suunnittelun kannalta keskeinen haaste. Runko ja komponenttien sijoittelu jouduttiin pakkaamaan uudelleen niin, että auton korkeus saatiin alas ilman, että akustosta tai käytettävyydestä tarvitsi tehdä merkittäviä kompromisseja.

IAA_2026_Mercedes-benz_-10.jpg

eActros Lowliner tulee tarjolle sekä noin 600 kilowattitunnin että noin 400 kilowattitunnin akustolla. Valmistajan mukaan toimintamatka vastaa pitkälti jo tuttua eActros 600 ja eActros 400 mallien tasoa. Mercedes-Benz kertoo, että käytännön asiakasliikenteessä eActros 600 on jo ylittänyt alkuperäiset odotukset. Kun mallia aikanaan esiteltiin, toimintamatkaksi luvattiin jopa 500 kilometriä. Nyt asiakkaat ovat valmistajan mukaan raportoineet 600 ja jopa 700 kilometrin päiväkohtaisia ajomatkoja.

IAA_2026_Mercedes-benz_-22.jpg

Lowliner tulee tilattavaksi vuoden 2026 viimeisellä neljänneksellä. Sarjatuotannon toimitusten on määrä alkaa vuoden 2027 toisella neljänneksellä. Malli on tärkeä lisäys sähköiseen kuorma-automallistoon, koska se avaa akkusähköiselle kuljetuskalustolle sellaisia käyttökohteita, joissa perinteinen standardikorkuinen vetoauto ei ole ollut toimiva ratkaisu.

IAA_2026_Mercedes-benz_-3.jpg

Toinen Eppsteinissa nähty auto oli vielä erikoisempi. Mercedes-Benz eActros 600 on lähdössä maailmanympärimatkalle sähkökuorma-autoiluun erikoistuneen Tobias Wagnerin kanssa. Wagner on ajanut kahden vuoden aikana yli 200 000 kilometriä akkusähköisillä kuorma-autoilla eri puolilla Eurooppaa. Nyt tavoitteena on viedä sähköinen raskas ajoneuvo selvästi vaativampaan ympäristöön.

IAA_2026_Mercedes-benz_-11.jpg

Matkan pituudeksi on suunniteltu noin 45 000 kilometriä. Reitti kulkee Euroopasta itään Aasian halki, Kiinaan, Kaakkois-Aasiaan, Australiaan sekä edelleen Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Tavoitteena on kiertää maailma enintään 80 latauspysähdyksellä. Hanke on samalla testi sähkökuorma-auton toimintamatkalle, latausratkaisuille, huollettavuudelle ja käytettävyydelle alueilla, joilla raskaan liikenteen sähköinen infrastruktuuri vaihtelee voimakkaasti.

IAA_2026_Mercedes-benz_.jpg

Maailmanympäriauton perusvoimalinja on samaa tekniikkaa kuin sarjatuotantoisessa eActros 600 mallissa. Autossa on 621 kilowattitunnin akusto ja tehokas sähköakseli nelivaihteisella vaihteistolla. Muutoksia on tehty ennen kaikkea matkakäyttöä varten. Autoon on lisätty pidennetty runko, asumismoduuli, akuston suojarakenteita, yksittäispyörät takana, mobiililatausratkaisu sekä sähkömoottoripyörä paikallista liikkumista varten.

IAA_2026_Mercedes-benz_-20.jpg

Matka nostaa hyvin esiin yhden sähköisen raskaan liikenteen suurista käytännön kysymyksistä. Euroopassa eActros 600 käyttää CCS2-latausta, ja mallia valmistellaan myös raskaalle kalustolle tarkoitettuun MCS-megawattilataukseen. Pohjois-Amerikassa latausinfrastruktuuri perustuu eri liitin- ja järjestelmäratkaisuihin, kun taas Kiinassa käytössä on GB/T-standardi ja sen seuraavan sukupolven kehityspolku ChaoJi. Kaikkialla maailmassa raskaille sähkökuorma-autoille sopivaa suurteholatausta ei vielä ole, ja joillakin alueilla voidaan joutua turvautumaan hitaampaan vaihtovirtalataukseen. Siksi maailmanympärimatkaa varten autoon rakennetaan aluekohtaisia sovitinratkaisuja ja omaa latausvarustusta, jotta matka voisi jatkua myös alueilla, joilla infrastruktuuri on vielä puutteellista.

IAA_2026_Mercedes-benz_-17.jpg

Mercedes-Benz näkee hankkeen samalla viestinä koko kuljetusalalle. eActros 600 on jo osoittanut toimintakykynsä Euroopan liikenteessä, mutta maailmanympärimatka vie auton ympäristöihin, joissa lämpötilat, tiet, latausverkot ja huoltoedellytykset vaihtelevat huomattavasti. Reitillä vastaan tulevat niin vuoristoalueet, kylmät olosuhteet, pitkät etäisyydet kuin erilaiset kansalliset latausjärjestelmät.

IAA_2026_Mercedes-benz_-6.jpg

Eppsteinin ennakkotilaisuus osoitti, että Mercedes-Benz Trucks valmistautuu IAA messuille laajalla rintamalla. eActros Lowliner tekee sähkökuorma-autosta aiempaa käyttökelpoisemman volyymikuljetuksissa. eActros 600 maailmanympäriauto puolestaan hakee rajoja sille, mihin akkusähköinen raskas kalusto pystyy. Samalla taustalla etenevät uusi dieselmoottorisukupolvi ja seuraavan vaiheen vetykuorma-auto.

IAA Transportation 2026 järjestetään Saksnan Hannoverissa 15.–20. syyskuuta

10.07.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 10.7. LÄHETYS! Kuljetus, marakennus ja metsäalan asiaa Iron Ball gofista juonnettuna
09.07.2026 12.00FinnMETKOsta rakentuu taas Pohjoismaiden näyttävin konetyöalojen ajankohtaiskatsaus
08.07.2026 16.00Neljä ruohonleikkuria hyvin hoidetuille nurmikoille
08.07.2026 10.00Ponssen Vieremän tehtaan laajennusosan rakennustyöt käynnistyvät
07.07.2026 8.33Hallitus esittää muutoksia yksityistielakiin
06.07.2026 14.00Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2025 -tilastot on julkaistu
06.07.2026 11.00Koivujen lehtikato on herättänyt huomiota - Luke kokoaa havaintoja myös muista alkukesän puustotuhoista
06.07.2026 8.10Kesäkuussa 2026 ensirekisteröitiin 7 564 uutta henkilöautoa - kasvua 2 % viime vuoteen
03.07.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 3.7. LÄHETYS! Heinäkuu starttasi vauhdilla kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa
03.07.2026 9.10Kentekin verkkokauppa uudistui - varaosien, suodattimien ja huoltotarvikkeiden löytäminen helpottuu
02.07.2026 15.00KATSO VIDEO! Koppom Maskin on lajissaan maailman suurin - metsäkoneiden varaosia kaikkiin tarpeisiin
02.07.2026 13.00MTK: Ennallistamissuunnitelma jättää maanomistajat edelleen epätietoisuuteen - eduskunnan työ ei näy lopputuloksessa
02.07.2026 10.00Kärcher ja STIHL käynnistävät uraauurtavan akkuallianssin
01.07.2026 17.26Leapmotorin kasvu kiihtyy
01.07.2026 13.08Renault Trucks tuo IAA 2026 -messuille uuden T Highin, tehokkaamman dieselmoottorin ja pitkän matkan sähköveturin
01.07.2026 10.45Volvo tuo IAA 2026 -messuille uuden sähköisen pitkän matkan FH Aeron ja vetykäyttöisen testikuorma-auton
01.07.2026 10.22Henkilöautojen rekisteröinnit kääntyivät niukkaan kasvuun - automarkkinan perusongelma ei silti ratkea
30.06.2026 14.09Uusi tullimaksu astuu voimaan huomenna 1.7.2026 - vaikutus kohdistuu arvoltaan halvimpiin tilauksiin
30.06.2026 11.00Janakkalalaiselle metsäkoneenkuljettaja Arne Pritsille "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
30.06.2026 8.00Pesintäaikaisten hakkuiden lakimuutokset astuivat voimaan - näin uusi sääntely näkyy metsänhoidossa
29.06.2026 15.00Ammattilehti koeajaa: Kia EV2 Inspiration - Pienen auton suuret saappaat
26.06.2026 20.00KATSO TÄSTÄ 26.6. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan ajankohtaista asiaa
26.06.2026 9.00Nordic Truckcenter Oy:stä uusi valtuutettu IVECO-jälleenmyyjä Etelä-Suomeen
25.06.2026 8.50Metsätalouden tukirahat hupenevat vauhdilla - osa hakemuksista siirtyy vuoteen 2027
24.06.2026 19.00Metsän monimuotoisuus palaa palamalla - Metsähallitus teki ennallistamispolton Parkanossa
24.06.2026 16.40Leapmotorin maahantuonti RSA Suomelle - 590 hevosvoimaa alle 42 000 eurolla
23.06.2026 10.03KIA PV5 Passenger saa kolmannen istuinrivin
22.06.2026 16.00HUOMIO! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on työn alla - vielä ehtii mukaan ilmoituksella - lisäjakelu FinnMetkossa
22.06.2026 15.00Tamtron laajentaa tarjoomaansa ja asiakaskuntaa hankkimalla Teknoscale Oy:n osakekannan
22.06.2026 14.00SSAB käynnistää kumppaneidensa kanssa suljetun kierron teräksenkierrätyshankkeen Yhdysvalloissa
22.06.2026 12.45EU:n romuautoasetus laajenee raskaaseen kalustoon ja moottoripyöriin
22.06.2026 11.48Kuolinpesien metsäomistukseen esitetään määräaikaa
19.06.2026 14.00KATSO TÄSTÄ 19.6. JUHANNUS LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan mielenkiintoista asiaa
18.06.2026 14.38Scanialta suojattu ohjaamo puolustuskäyttöön
18.06.2026 12.00Stellantis hakee uutta vauhtia kompaktipakettiautoihin
18.06.2026 10.37Renault ottaa Flexisin kokonaan omistukseensa
17.06.2026 14.50Ammattilehti koeajaa - Dacia Duster ja Bigster saivat odotetun nelivetoautomaatin
16.06.2026 12.33John Deere Forestryn Pohjois-Suomen piiripäälliköksi Ari Niippa
15.06.2026 11.09Scania toimittaa Wibaxille 105 sähkökuorma-autoa
12.06.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 12.6. LÄHETYS! Vauhdikas uutispaketti kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
12.06.2026 11.45Metsähakkeen asema muuttumassa energiajärjestelmässä
12.06.2026 9.00Polttonesteiden ja sähkön hinnat nousivat vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaiseen verrattuna
11.06.2026 17.36Mercedes-Benz näyttää IAA:ssa koko raskaan liikenteen murroksen
11.06.2026 16.55Stellantis ilmoittaa käynnistäneensä solid state battery -akkuteknologian maantietestit
11.06.2026 14.06Euroopan hyötyautomarkkina on valmiimpi kuin sen toimintaympäristö
11.06.2026 11.00Volkswagen päivittää Caddyn, Multivanin ja Californian
11.06.2026 10.00Dodge Charger Eurooppaan sähköisenä ja bensiinikäyttöisenä
11.06.2026 8.20Ammattina Sankari kampanja etsii jälleen liikenteen sankaritekoja
11.06.2026 8.10SKAL ja St1 uusivat kumppanuussopimuksensa - tavoitteena sujuva energiatransitio kuljetusalalle
11.06.2026 8.00Tutkijoiden kehittämä työkalu auttaa metsänomistajia tekemään ilmastoystävällisempiä päätöksiä
10.06.2026 16.50Puukaupan alkuvuosi oli hiljainen - toimivat markkinat hyödyttävät metsänomistajaa ja teollisuutta
10.06.2026 16.10Valmet lanseeraa uuden 3D Fiber -teknologian kuitupakkausten korkean tuotantotason valmistukseen
10.06.2026 9.00Stora Enson Oulun sellunvalmistukselle kansainvälisesti tunnustettu elintarviketurvallisuussertifiointi ensimmäisenä Suomessa
09.06.2026 17.22Erhan Eren tuo Kialle hyötyajoneuvoalan näkökulman
09.06.2026 16.45Kia PV5 taipuu pakettiautosta erikoisajoneuvoksi
09.06.2026 16.07Schmitz Cargobull vie kylmäkuljetusten ja datan ratkaisuja maailmalle
09.06.2026 15.45Ammattimaisuus palaa taksiliikenteen keskiöön
09.06.2026 12.14Autonominen hyötyauto lähestyy tuotantoa - Kuljetusala etsii uutta kapasiteettia
09.06.2026 10.46MAN tuo IAA 2026 näyttelyyn laajan sähköisen malliston ja uudistetun TGX:n
09.06.2026 10.30Mercedes-Benz Trucks tuo IAA Transportation -messuille sähköä, vetyä ja uuden sukupolven dieselin
09.06.2026 10.00IONCOR esitteli uuden akkujärjestelmän raskaan liikenteen sähköistämiseen
09.06.2026 8.30Hyviä uutisia! ammattilehti.fi on nyt rekisteröity tavaramerkki
09.06.2026 8.00Oululaiselle kuljetuspäällikkö Juha Hartikalle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
08.06.2026 16.48Dodge Charger palaa Eurooppaan
08.06.2026 15.00Ponsse palvelee Pohjois-Suomen asiakkaitaan entistä paremmin uuden kenttähuoltoyksikön ja noutovaraston voimin
08.06.2026 12.00Metsäteollisuuden tuotanto ja vienti laskivat 2026 ensimmäisellä neljänneksellä
08.06.2026 10.00Wibax solmii ennätyksellisen sähkörekkasopimuksen Scanian kanssa
05.06.2026 20.30KATSO TÄSTÄ! Kesäkuun ensimmäisen viikon kuljetus, maarakennus ja metsäalan mielenkiintoista asiaa
05.06.2026 20.10Vastuunkantaja palkittiin - Kuljetusliike Trans Härmä Oy on vuoden 2026 SKAL Kuljetusyritys
05.06.2026 18.00Kesla lanseeraa uudet F-sarjan metsäkonenosturit
04.06.2026 16.00LUE TÄSTÄ! Kesän suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - 40 vuotta Ammattilehteä
03.06.2026 12.00SSAB laajentaa teräsjauheen tuotantokapasiteettia Oxelösundissa
03.06.2026 9.01Ponsse julkistaa maailmanlaajuisen kuljettajaklubin
02.06.2026 14.10Einari Vidgrén Säätiö palkitsi metsäalan osaajia
01.06.2026 13.40Volvo Truck Center Lahti muuttaa uusiin tiloihin Kujalaan
01.06.2026 13.30Citroën Berlingo täyttää 30 vuotta ja saa oman juhlamallin
01.06.2026 12.00Mercedes-Benz eActrosille jatkossa 64 tonnin yhdistelmämassa Suomessa
31.05.2026 16.00Pohjois-Euroopan näyttävin kuljetusalan tapahtuma valtaa Härmän elokuussa
29.05.2026 22.00KATSO TÄSTÄ! Toukokuun viimeisen viikon kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisia
28.05.2026 12.33Stellantis tuo markkinoille 11 uutta hyötyajoneuvomallia vuoteen 2030 mennessä
28.05.2026 9.38Mantsinen sähköisti tehdaslogistiikan Äänekoskella
27.05.2026 12.30EGO tuo kaudelle 2026 langattomat robottileikkurit ja uusia akkutyökaluja
27.05.2026 11.44Kia tuo PV5-mallistoon sivusisäänkäynnillä varustetun esteettömän version
27.05.2026 10.45Raskone muutti uusiin tiloihin Tuusulaan
27.05.2026 9.00Puulajit tunnistettiin tarkasti ilmasta käsin - uusi menetelmä vauhdittaa metsätalouden tuottavuutta ja monimuotoisuuden suojelua
27.05.2026 8.00Metsien inventoinnit alkavat eri puolilla Suomea - tiedonkeruu tarkentuu tänä kesänä
26.05.2026 15.33Volvo VISTA: Oulun Wetteri Power voitti jälkimarkkinahenkilöstön Suomen mestaruuden
26.05.2026 9.00Niemi-Korpi Oy ja IVECO juhlivat 40-vuotista luotettavaa kumppanuutta Suomessa
26.05.2026 8.00SSAB käynnistää Luulajan rakennustyömaan uudelleen sairausoireiden syiden analyysin valmistuttua
25.05.2026 16.00Stora Enso suunnittelee Ruotsin Skutskärin sellutehtaan uudelleen järjestelyä - tavoitteena keskittyä revinnäisselluun ja parantaa kilpailukykyä
25.05.2026 14.15ACEA: Pakettiautot uhkaavat jäädä Euroopan päästövähennysten katveeseen
25.05.2026 12.44Kiertotalousmateriaaleista haetaan ratkaisua metsäteiden kunnostukseen
25.05.2026 12.00KATSO VIDEO! Lauri Heinonen - Forest Drifting
24.05.2026 16.00Ford esittelee Ranger Super Dutyn Euroopassa: äärimmäistä suorituskykyä vaativimpiin tehtäviin
22.05.2026 21.00KATSO TÄSTÄ! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa - lisäksi raportit Taitaja 2026 ja Pohjoinen Teollisuus tapahtumista
22.05.2026 15.10Pyhtään lentokentän ympärille suunnitellaan uutta yrityskeskittymää
22.05.2026 14.00KATSO VIDEO! Karvian Energiapäivä 2026 - metsäenergia-alan kohtaaminen
22.05.2026 12.3917-vuotiaiden henkilöautonkuljettajien yöajokielto voimaan 29. toukokuuta
22.05.2026Terminator.fi sivustot ovat päivityksessä reippaan viikon ajan.
21.05.2026 15.55Stellantis hakee kasvua mega-alustalla ja 60 miljardin euron ohjelmalla

Näytä lisää »