Ammattimaisuus palaa taksiliikenteen keskiöön

09.06.2026 15.45

laatutarrra.jpg

Taksiala elää jälleen murrosvaihetta. Eduskunta on hyväksynyt taksisääntelyn tiukennukset, jotka palauttavat taksamittarin kaikkiin takseihin, tuovat autoihin erilliset värilliset rekisterikilvet ja tiukentavat kuljettajille ja yrittäjille asetettuja vaatimuksia. Taksi Helsinki vastaa muutokseen omalla laatu-uudistuksellaan, jossa käydään läpi kuljettajat, kalusto ja koko palveluketjun toimintamalli.

Pääkaupunkiseudulla taksipalveluita sovelluksella ja tilausnumerolla ympäri vuorokauden tarjoava Taksi Helsinki on käynnistänyt laajan laatu-uudistuksen, jonka näkyvin osa on kesäkuussa yhdessä Veho Vehkalan kanssa järjestettävät kaluston laatutarkastuspäivät. Viikon aikana tarkastuksessa käy noin tuhat Taksi Helsingin välityksessä olevaa autoa pk-seudulta. Taustalla on sekä taksialan kiristyvä sääntely että yhtiön oma tavoite erottautua markkinassa laadulla, luotettavuudella ja ammattimaisuudella.

kansikehys.jpg

Veho Vehkala tarjoaa puitteet erityisesti Mercedes-Benz pakettiautopohjaisten taksiautojen tarkastamiseen ja kunnostustarpeiden kartoittamiseen. Taksiautoja palvellaan huoltoasioissa myös Veho Airportissa sekä kaikissa Vehon toimipisteissä Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltiassa. Taksiyrittäjän arjessa huollon saavutettavuus ja palveluverkoston laajuus ovat osa toimintavarmuutta, sillä ammattikäytössä seisova auto tarkoittaa aina menetettyä työaikaa.

srpinter_taksi_helsinki.jpg

Veho oli mukana laatupäivässä kumppanina. Vehon Pasi Jaatinen korosti tilaisuudessa vastuullisuutta, turvallisuutta ja sääntöjen mukaan toimimista osana ammattimaista liikennettä. Autokaupan ja huollon näkökulmasta taksiala on merkittävä ammattikäyttäjäryhmä, jonka kaluston kunto, lasit, renkaat, varusteet ja huolto vaikuttavat suoraan asiakasturvallisuuteen.

Taksiala suurennuslasin alla

Taksi Helsinki Oy:n toimitusjohtaja Juha Pentikäisen mukaan toimialan tärkein tehtävä on palauttaa asiakkaiden luottamus taksipalveluihin. Vuoden 2018 taksiuudistuksen jälkeen taksiala on ollut jatkuvan julkisen keskustelun kohteena. Keskustelua on käyty pääosin asiakkaan, ei niinkään taksiyrittäjän näkökulmasta. Asiakkaiden kokemukset, hintojen vaihtelevuus, palvelutason epätasaisuus ja harmaan talouden kasvu ovat nakertaneet koko alan mainetta. Pentikäinen sanoo uuden lain antavan oikean suuntaiset työkalut, mutta ratkaisu ei synny pelkästään lainsäädännöllä.

– Kyllä me näemme, että toimialan vastuu on kaikkein suurin. Taksi Helsinkinä haluamme olla suunnannäyttäjä ja esimerkki muille siinä, miten laadullisia kysymyksiä pitää arvostaa ammattimaisessa henkilöliikenteessä, Pentikäinen sanoo.

Taksi_Helsinki_Juha_Pentikainen_ja_Suvi_Huovinen.jpg

Taksi Helsinki Oy:n toimitusjohtaja Juha Pentikäinen ja myynti- ja markkinointijohtaja Suvi Huovinen sanovat Taksi Helsingin laatu-uudistuksen ja sen kalustopäivien saaneen hyvän ja jo nyt mitattavissa olevan palautteen, ei vain kuljettajien muttä myös taksiasiakkaiden puolellta.

Laatu kilpailutekijäksi

Taksi Helsingin myynti- ja markkinointijohtaja Suvi Huovisen mukaan yhtiön laatu-uudistus koskee koko palveluketjua. Helmikuussa Taksi Helsinki järjesti kuljettajapäivät, joissa käytiin henkilökohtaisesti läpi lähes 1 500 kuljettajaa. Kesäkuussa vuorossa on kalusto, ja seuraavassa vaiheessa kehitetään kuljettajien koulutusta, pisteytystä ja omaa digitaalista näkymää. Yhtiön tavoitteena on, että laatu ei jää yksittäiseksi kampanjaksi vaan muuttuu jatkuvaksi toimintamalliksi. Autoja ja kuljettajia tarkastetaan jatkossakin, ja laatua seurataan asiakaspalautteen, koulutusten, kenttävalvonnan ja sisäisten järjestelmien avulla.

Laatutarkastetut autot saavat oman laatusertifikaatin, jonka avulla yhtiön laadunvalvonta ja asiakkaat voivat tunnistaa tarkastetun auton. Taksi Helsingillä on kolme päätoimista taksitarkastajaa ja noin 25 kentällä toimivaa laadunvalvojaa, jotka ovat kuljettajia ja yrittäjiä. Heidän roolinsa on toimia käytännön työnohjaajina, selvittää reklamaatioita ja varmistaa, että palvelulupaus toteutuu myös ruuhkaisessa arjessa.

Auto on taksiyrittäjän mainos

Laatupäivän käytännön työ näkyy eri tarkastuspisteillä, joissa autot käydään järjestelmällisesti läpi. Taksi Helsingin laadunvalvoja Jani Alanteen mukaan tarkastus alkaa auton yleisilmeestä. Sen jälkeen katsotaan Taksi Helsingin tunnukset, teippaukset, naarmut, kolhut, renkaat, vanteet ja sisätilojen siisteys. Lisäksi tarkistetaan kuljettajakortit ja luvanhaltijakortit.

alanne.jpg

– Pelisäännöt ovat kaikille samat. Vaikka kyseessä olisi toimitusjohtajamme auto, epäkohdat laitetaan korjaukseen, Jani Alanne kuvaa tarkastuksen periaatetta.

Laatutarkastus ei jää pelkäksi huomautukseksi. Jos autosta löytyy korjattavaa, yrittäjälle annetaan määräaika, johon mennessä vähintään korjausaika pitää olla sovittuna. Kiveniskemiä voidaan korjata paikan päällä, mutta haljennut tuulilasi ohjataan vaihtoon. Tavoitteena on, että auto näyttää siistiltä ja edustaa välitysyhtiötä myös silloin, kun se seisoo tolpalla tai liikkuu kaupungilla ilman asiakasta. Alanteen mukaan tarkastus on asiakkaan etu, mutta yhtä lailla yrittäjän etu.

– Autohan on autoilijan mainos. Kun se on kunnossa, se mainos pyörii tuolla hyvin, Alanne sanoo.

Kuljettajien ja autoilijoiden suhtautuminen on ollut hänen mukaansa pääosin myönteistä. Moni on kokenut yhteiset pelisäännöt tervetulleiksi, vaikka tarkastus samalla ohjaa hoitamaan sellaisia asioita, jotka saattaisivat arjen kiireessä siirtyä eteenpäin.

Taksi_Helsinki-.jpg

Uusi palvelu nostaa vaatimustasoa

Laatu-uudistuksen yhteydessä Taksi Helsinki on ottanut käyttöön uudet palveluluokat. Perusluokka on Taksi Helsinki, johon kuuluu valtaosa yhtiön autoista ja kuljettajista. Sen rinnalle on tuotu uusi Taksi Helsinki LUX, joka on lisämaksullinen palvelu korkeamman palvelutason ja laadukkaamman kaluston asiakkaille. Sen voi tilata Taksi Helsingin sovelluksella, puhelimitse tai yritysasiakkaiden eBooker palvelulla.

Kuljettajien osalta uudistus rakentuu osaamistasoihin. Uusi kuljettaja aloittaa pronssitasolta ja voi edetä hopea, kulta ja LUX tasoille asiakaspalautteen, kokemuksen, koulutusten ja toiminnan laadun perusteella. Järjestelmä toimii myös toiseen suuntaan. Jos palaute heikkenee tai kuljettaja ei noudata brändin ja palveluluokituksen vaatimuksia, taso voi laskea.

Pentikäinen korostaa, ettei pronssitasolle ole tarkoitus jäädä pysyvästi. Mikäli kuljettaja tarvitsee tukea, häntä koulutetaan ja ohjataan. Jos asenne tai osaaminen eivät kuitenkaan riitä, Taksi Helsingin välityksessä jatkaminen ei ole mahdollista.

Myynti- ja markkinointijohtaja Huovisen mukaan suunta on oikea ja jo ensimmäiset toimet ovat näkyneet asiakasarvioissa. Kuljettajien osaamispuutteisiin on puututtu, ja palautteiden keskiarvo on lähtenyt nousuun.

hakkinen.jpg

– Taksimittari luonnollisesti kuuluu taksiin. Autoilijan pitää pystyä näyttämään kuluttajalle, mistä hinta muodostuu, ja antamaan luotettava kuitti, joka on juridisesti pätevä, autoilija Marko Häkkinen sanoo.

Toimintamalli alan tervehdyttämiseksi

Laatupäivässä kuultiin myös taksiyrittäjän näkökulmaa. Kymenlaaksossa toimivan Häkkisen Taksit Oy:n autoilija Marko Häkkinen on aloittanut taksinkuljettajana lähes 40 vuotta sitten ja toiminut autoilijana yli 25 vuotta. Hänen mukaansa taksiala on muuttunut perusteellisesti, eikä muutos ole aina vienyt asioita parempaan suuntaan.

Häkkinen tuli Veho Vehkalaan seuraamaan, miten Taksi Helsinki toteuttaa laadunvalvontaansa. Hän piti tapahtumaa hyvin järjestettynä ja Vehon tiloja toimivina puitteina kaluston läpikäynnille.

– Tarkastajat olivat asiallisia ja kaikki tarpeellinen käytiin läpi opastaen, neuvoen ja ohjaten. Kuljettajat ja autoilijat suhtautuivat siihen hyvin positiivisesti, Häkkinen sanoo.

Häkkisen mukaan Taksi Helsingin malli lisää luottamusta taksialaan etenkin pääkaupunkiseudulla, mutta vastaavanlainen ajattelu voi kantaa laajemminkin Suomeen. Hänen oma yrityksensä toimii Kymenlaakson Taksin sopimusautoilijana kuudella autolla. Kalustoon kuuluu kolme esteetöntä autoa, yksi koululaistilataksi ja kaksi henkilöautoa. Kolme autoista on täyssähköisiä.

Asenne on tärkein

Sähköistyminen on Häkkisen mukaan otettu yrityksessä vastaan innolla. Ratkaisevaa on ollut se, että auton käyttötapa, lataus, toimintamatka ja huoltopalvelut on selvitetty ennen hankintapäätöstä.

– Asenne on tärkein asia. Alueellisia eroja on, ja joillekin alueille täyssähkö sopii erinomaisesti, joillekin heikommin. En tyrkyttäisi sitä kaikille, mutta positiivisella ajattelulla ja hyvällä suunnittelulla se on erittäin hyvä tuote, Häkkinen toteaa.

Tamlans_Carsport.jpg

Hänen mukaansa sähköauton kokonaiskustannus voi taksikäytössä kääntyä polttomoottoria edullisemmaksi, kun tarkastelu tehdään koko käyttöajalta, esimerkiksi kolmen tai neljän vuoden ajalta. Korkeampi hankintahinta voidaan kompensoida alemmilla käyttökuluilla ja osin myös paremmalla ajomukavuudella. Myös asiakkaat ovat ottaneet sähköautokyydit hyvin vastaan.

Esteettömissä suuremmissa autoissa sähköistyminen on vielä alkuvaiheessa, mutta Häkkinen näkee senkin puolen kehittyvän.

- valmistajilta on tulossa on pidemmän toimintamatkan malleja, ja Kela sekä hyvinvointialueet tulevat todennäköisesti painottamaan tulevaisuudessa entistä enemmän vähäpäästöistä kalustoa.

WhatsApp_Image_2026-06-11_at_12.02.33_4.jpeg

Taksilaki kiristää vaatimuksia

Eduskunta hyväksyi kesäkuussa 2026 takseja koskevien vaatimusten tiukennukset. Hallituksen esityksen mukaan taksiliikenteessä käytettävissä ajoneuvoissa tulee olla mittauslaitelain vaatimukset täyttävä taksamittari ja erityiset rekisterikilvet. Lisäksi taksina käytettävä ajoneuvo tulee rekisteröidä taksiliikenneluvanhaltijan omistukseen tai hallintaan ja liittää rekisterissä kyseiseen taksiliikennelupaan.

Liikenne- ja viestintäministeriön valmistelun mukaan uudistuksen tavoitteena on parantaa taksien valvontaa, torjua harmaata taloutta, helpottaa luvallisen taksin tunnistamista ja kiristää taksiliikenneluvan sekä kuljettajan ajoluvan ehtoja. Uusille kuljettajille on esitetty 21 tuntia koulutusta ja jo alalla toimiville seitsemän tuntia täydennyskoulutusta ajoluvan uusimisen yhteydessä. Taksikilpien väriksi on valmisteltu vihreää pohjaa. Muutosten on tarkoitus tulla käyttöön vuoden 2027 aikana.

taksi_mese_240d_limo.jpg

Taksialalla on vielä tervettä yhteilöllisyyttä. Ja Veho Vehkaan saapui myös Christer Hill hienosti entisöidyllä -82 vuosimallin M-B 240 D limousinellä. 

Ei vain hinnan mittari

Pentikäisen mukaan taksamittarista käyty keskustelu on ollut osin harhautunutta. Hänen mukaansa mittari ei ole vain väline hinnan laskemiseen, vaan digitaalinen tapahtumien tallennin, jonka avulla viranomaiset voivat selvittää, mitä autolla tosiasiassa tehdään.

 Taksamittarin merkitys korostuu etenkin harmaan talouden torjunnassa. Jos auto liikennöi ilman luotettavaa tapahtumadataa, verovalvonta ja muu viranomaisvalvonta vaikeutuvat. 

- Valvonnan kannalta ratkaisevaa on, että Traficom määrittää täsmällisesti, mitä tietoja autosta kerätään, mihin ne toimitetaan ja milloin ne toimitetaan.

Tässä suhteessa taksiala lähestyy muuta ammattimaista liikennettä. Raskaassa liikenteessä ajopiirturi on pitkään ollut arkipäivää, ja sama periaate on nyt tulossa pienkalustolla harjoitettavaan henkilökuljetusliikenteeseen. Välitysyhtiön kannalta tämä tukee järjestelmällistä toimintaa. Kun auto, lupa, kuljettaja, välitysjärjestelmä ja maksutapahtuma voidaan kytkeä toisiinsa, toiminnan läpinäkyvyys paranee.

Taksimittari kuuluu taksiin

Myös Häkkisen Taksit Oy:n autoilija Marko Häkkinen suhtautuu myönteisesti taksilakiuudistukseen ja pitää taksamittarin palauttamista pakolliseksi varusteeksi perusteltuna.

- uudistus antaa alalle tervehdyttämispohjaa ja lisää kuluttajien luottamusta taksiliikenteeseen koko Suomessa.

Myös koulutus ja lupavaatimusten tiukentaminen on Häkkisen mielestä ennen kaikkea järkeistämistä. Suljettu järjestelmä oli aikansa elänyt, mutta terve kilpailu tarvitsee rinnalleen vaatimukset, jotka jokaisen alalle tulevan pitää täyttää.

taksamittari_markka-ajalta.jpg

Tilausvälitysyhtiön rooli korostuu

Taksi Helsingin juuret ovat vuodessa 1922, jolloin perustettiin Helsingin Taksiautoilijat ry. Tilausvälitystoiminta yhtiöitettiin vuonna 1989. Nykyinen yhtiö on edelleen helsinkiläisten taksiyrittäjien omistama, mutta sen toiminta ei enää rajoitu pääkaupunkiseudulle. Yhtiön toiminta on viime vuosina laajentunut vahvasti julkishallinnon kuljetuksiin. Pentikäisen mukaan yhtiöllä on noin 3 000 autoa välityksessä eri puolilla Suomea. Suurin asiakas on Kela, joka on jakanut Suomen 17 korvausalueeseen.  Taksi Helsinki hoitaa niistä kahdeksaa. Lisäksi yhtiö vastaa useiden hyvinvointialueiden kuljetuspalveluista.

Tilausvälitysyhtiön näkökulmasta pian voimaan astuva uusi taksilaki muuttaa toimintaympäristöä olennaisesti. Välitysyhtiön kilpailukyky ei rakennu vain sovelluksen, hinnan tai saatavuuden varaan, vaan entistä enemmän siihen, miten se pystyy osoittamaan kuljetusketjun luotettavuuden. Kun asiakas tilaa auton välitysyhtiön kautta, hän ostaa samalla lupauksen siitä, että auto, kuljettaja, hinnoittelu ja palvelutapa täyttävät sovitut vaatimukset.

Taksi Helsingin malli perustuu tähän. Yhtiö ei omista valtaosaa autoista, vaan ne ovat itsenäisten yrittäjien kalustoa. Pentikäinen sanoo taksiyrittäjyyden olevan Suomessa edelleen pitkälti yhden yrittäjän ja yhden auton liiketoimintaa. Taksi Helsingillä on noin 800 osakkeenomistajaa ja suunnilleen saman verran yrittäjiä. Suurimmalla yrittäjällä on Pentikäisen mukaan noin 50 autoa, kun monissa Euroopan maissa puhutaan tuhansien autojen fleeteistä. Tämä tekee välitysyhtiön ohjauksesta keskeisen. Kun autot ovat yrittäjien omistuksessa, laatu täytyy rakentaa sopimusten, koulutuksen, valvonnan, tilausohjauksen ja palautteen kautta. Hyvin toimiva välitysyhtiö voi ohjata vaativimmat tilaukset niille kuljettajille ja autoille, joiden osaamistaso ja palveluluokka täyttävät kyseisen kyydin vaatimukset.

Taksi-juusto_taksi_helsinki.jpg

Uudistukset tukevat välitystoimintaa

Taksilakiuudistus sopii parhaiten sellaisille toimijoille, joiden liiketoiminta rakentuu ammattimaiseen, dokumentoituun ja valvottuun palvelutuotantoon. Taksi Helsingin kaltaiselle välitysyhtiölle sääntelyn kiristyminen voi olla kilpailuetu, koska sen toimintamalli perustuu jo valmiiksi kuljettajien hyväksyntään, kalustovaatimuksiin, tilausjärjestelmiin, asiakaspalautteeseen ja kenttävalvontaan.

Alustatalouden ja järjestäytymättömän taksiliikenteen kannalta muutos on haastavampi. Jos liiketoiminta on rakennettu kevyen markkinoille tulon, vähäisten kalustovaatimusten ja hajanaisen valvonnan varaan, uusi sääntely voi nostaa kynnystä. 

Taksamittari, taksikilpi, ajoneuvon sitominen lupaan ja koulutusvaatimukset lisäävät velvoitteita, mutta samalla ne yhdenmukaistavat pelisääntöjä.

Pentikäinen nostaa ylikapasiteetin ongelmaksi pääkaupunkiseudulla. Vuoden 2018 jälkeen autojen määrä kasvoi voimakkaasti, vaikka markkina ei kasvanut samassa suhteessa. Se on heikentänyt yksittäisen auton ansaintaa, vaikeuttanut kuljettajien palkkausta ja lisännyt paineita alalla, jossa kuljettajat ovat usein provisiopalkkaisia.

Lakiuudistus voi siis jopa vähentää lupamääriä, jos osa toimijoista ei halua tai pysty täyttämään uusia vaatimuksia. Pentikäisen mukaan kansainväliset kokemukset viittaavat siihen, että harmaan talouden torjunnan tehostuessa lupamäärä yleensä laskee. Samalla ammattimaisille toimijoille jää paremmat edellytykset hoitaa taksipalveluita kannattavasti myös niillä alueilla, joilla kysyntä on ohutta.

Saatavuuden ongelmat pienillä paikkakunnilla

Yksi taksilakiuudistuksen tavoitteista on varmistaa taksipalveluiden saatavuus koko Suomessa. Tavoite on haastava. Vuoden 2018 uudistuksen jälkeen saatavuus on monilla pienillä paikkakunnilla heikentynyt, vaikka sääntelyn purkamisen toivottiin päin vastoin lisäävän palvelua.

Pentikäisen mukaan ongelma syntyy siitä, että satunnainen ajaminen ei riitä ylläpitämään ammattimaista palvelua. Jos osa-aikainen toimija ajaa vain kannattavimmat ajat ja helpoimmat kyydit, ympärivuorokautinen paikallinen taksiyrittäjyys vaikeutuu. Maaseudulla taksipalvelu edellyttää usein pitkäjänteistä yrittäjyyttä, sopimusliikennettä ja riittävää tilauskantaa, ei pelkkää satunnaista kysyntäpiikkiä.

Myös tässä kohtaa välitysyhtiöllä voi olla keskeinen rooli. Kela kyytien, hyvinvointialueiden kuljetusten, yritysasiakkaiden, lentokenttäkuljetusten ja tavallisten kuluttajakyytien yhdistäminen samaan tilaus- ja ohjausjärjestelmään auttaa tasaamaan kysyntää. Kun järjestelmä tunnistaa auton, kuljettajan, osaamistason ja tulevat tilaukset, se pystyy ohjaamaan kalustoa tehokkaammin kuin yksittäinen tolppajono tai irrallinen sovellustilaus. Olettaen että alueella on palvelua saatavilla.

Taksi_Helsinki--5.jpg

Kuljettaja ratkaisee asiakaskokemuksen

Vaikka uusi laki tuo mittareita, kilpiä ja koulutusta, Taksi Helsingin laatu-uudistuksen ydin on kuljettajassa. Pentikäinen muistuttaa, että taksimatka on poikkeuksellisen henkilökohtainen palvelutilanne. Usein asiakas ja kuljettaja ovat kahdestaan samassa autossa. Auto pitää olla kunnossa, mutta palvelukokemus syntyy lopulta kuljettajan ammattitaidosta, kielitaidosta, paikallistuntemuksesta, ajotavasta ja kyvystä kohdata asiakas.

Taksialan maine ei palaudu yhdellä päätöksellä eikä yhdellä kampanjalla. Se palautuu jokaisessa kyydissä, jossa auto tulee sovitusti, hinta on ymmärrettävä, kuljettaja osaa työnsä ja asiakas voi nousta kyytiin ilman epäilyä. Taksi Helsinki haluaa tehdä tästä oman kilpailutekijänsä juuri nyt, kun laki alkaa jälleen ohjata koko alaa kohti ammattimaisempaa henkilöliikennettä.

10.07.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 10.7. LÄHETYS! Kuljetus, marakennus ja metsäalan asiaa Iron Ball gofista juonnettuna
09.07.2026 12.00FinnMETKOsta rakentuu taas Pohjoismaiden näyttävin konetyöalojen ajankohtaiskatsaus
08.07.2026 16.00Neljä ruohonleikkuria hyvin hoidetuille nurmikoille
08.07.2026 10.00Ponssen Vieremän tehtaan laajennusosan rakennustyöt käynnistyvät
07.07.2026 8.33Hallitus esittää muutoksia yksityistielakiin
06.07.2026 14.00Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2025 -tilastot on julkaistu
06.07.2026 11.00Koivujen lehtikato on herättänyt huomiota - Luke kokoaa havaintoja myös muista alkukesän puustotuhoista
06.07.2026 8.10Kesäkuussa 2026 ensirekisteröitiin 7 564 uutta henkilöautoa - kasvua 2 % viime vuoteen
03.07.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 3.7. LÄHETYS! Heinäkuu starttasi vauhdilla kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa
03.07.2026 9.10Kentekin verkkokauppa uudistui - varaosien, suodattimien ja huoltotarvikkeiden löytäminen helpottuu
02.07.2026 15.00KATSO VIDEO! Koppom Maskin on lajissaan maailman suurin - metsäkoneiden varaosia kaikkiin tarpeisiin
02.07.2026 13.00MTK: Ennallistamissuunnitelma jättää maanomistajat edelleen epätietoisuuteen - eduskunnan työ ei näy lopputuloksessa
02.07.2026 10.00Kärcher ja STIHL käynnistävät uraauurtavan akkuallianssin
01.07.2026 17.26Leapmotorin kasvu kiihtyy
01.07.2026 13.08Renault Trucks tuo IAA 2026 -messuille uuden T Highin, tehokkaamman dieselmoottorin ja pitkän matkan sähköveturin
01.07.2026 10.45Volvo tuo IAA 2026 -messuille uuden sähköisen pitkän matkan FH Aeron ja vetykäyttöisen testikuorma-auton
01.07.2026 10.22Henkilöautojen rekisteröinnit kääntyivät niukkaan kasvuun - automarkkinan perusongelma ei silti ratkea
30.06.2026 14.09Uusi tullimaksu astuu voimaan huomenna 1.7.2026 - vaikutus kohdistuu arvoltaan halvimpiin tilauksiin
30.06.2026 11.00Janakkalalaiselle metsäkoneenkuljettaja Arne Pritsille "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
30.06.2026 8.00Pesintäaikaisten hakkuiden lakimuutokset astuivat voimaan - näin uusi sääntely näkyy metsänhoidossa
29.06.2026 15.00Ammattilehti koeajaa: Kia EV2 Inspiration - Pienen auton suuret saappaat
26.06.2026 20.00KATSO TÄSTÄ 26.6. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan ajankohtaista asiaa
26.06.2026 9.00Nordic Truckcenter Oy:stä uusi valtuutettu IVECO-jälleenmyyjä Etelä-Suomeen
25.06.2026 8.50Metsätalouden tukirahat hupenevat vauhdilla - osa hakemuksista siirtyy vuoteen 2027
24.06.2026 19.00Metsän monimuotoisuus palaa palamalla - Metsähallitus teki ennallistamispolton Parkanossa
24.06.2026 16.40Leapmotorin maahantuonti RSA Suomelle - 590 hevosvoimaa alle 42 000 eurolla
23.06.2026 10.03KIA PV5 Passenger saa kolmannen istuinrivin
22.06.2026 16.00HUOMIO! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on työn alla - vielä ehtii mukaan ilmoituksella - lisäjakelu FinnMetkossa
22.06.2026 15.00Tamtron laajentaa tarjoomaansa ja asiakaskuntaa hankkimalla Teknoscale Oy:n osakekannan
22.06.2026 14.00SSAB käynnistää kumppaneidensa kanssa suljetun kierron teräksenkierrätyshankkeen Yhdysvalloissa
22.06.2026 12.45EU:n romuautoasetus laajenee raskaaseen kalustoon ja moottoripyöriin
22.06.2026 11.48Kuolinpesien metsäomistukseen esitetään määräaikaa
19.06.2026 14.00KATSO TÄSTÄ 19.6. JUHANNUS LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan mielenkiintoista asiaa
18.06.2026 14.38Scanialta suojattu ohjaamo puolustuskäyttöön
18.06.2026 12.00Stellantis hakee uutta vauhtia kompaktipakettiautoihin
18.06.2026 10.37Renault ottaa Flexisin kokonaan omistukseensa
17.06.2026 14.50Ammattilehti koeajaa - Dacia Duster ja Bigster saivat odotetun nelivetoautomaatin
16.06.2026 12.33John Deere Forestryn Pohjois-Suomen piiripäälliköksi Ari Niippa
15.06.2026 11.09Scania toimittaa Wibaxille 105 sähkökuorma-autoa
12.06.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 12.6. LÄHETYS! Vauhdikas uutispaketti kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
12.06.2026 11.45Metsähakkeen asema muuttumassa energiajärjestelmässä
12.06.2026 9.00Polttonesteiden ja sähkön hinnat nousivat vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaiseen verrattuna
11.06.2026 17.36Mercedes-Benz näyttää IAA:ssa koko raskaan liikenteen murroksen
11.06.2026 16.55Stellantis ilmoittaa käynnistäneensä solid state battery -akkuteknologian maantietestit
11.06.2026 14.06Euroopan hyötyautomarkkina on valmiimpi kuin sen toimintaympäristö
11.06.2026 11.00Volkswagen päivittää Caddyn, Multivanin ja Californian
11.06.2026 10.00Dodge Charger Eurooppaan sähköisenä ja bensiinikäyttöisenä
11.06.2026 8.20Ammattina Sankari kampanja etsii jälleen liikenteen sankaritekoja
11.06.2026 8.10SKAL ja St1 uusivat kumppanuussopimuksensa - tavoitteena sujuva energiatransitio kuljetusalalle
11.06.2026 8.00Tutkijoiden kehittämä työkalu auttaa metsänomistajia tekemään ilmastoystävällisempiä päätöksiä
10.06.2026 16.50Puukaupan alkuvuosi oli hiljainen - toimivat markkinat hyödyttävät metsänomistajaa ja teollisuutta
10.06.2026 16.10Valmet lanseeraa uuden 3D Fiber -teknologian kuitupakkausten korkean tuotantotason valmistukseen
10.06.2026 9.00Stora Enson Oulun sellunvalmistukselle kansainvälisesti tunnustettu elintarviketurvallisuussertifiointi ensimmäisenä Suomessa
09.06.2026 17.22Erhan Eren tuo Kialle hyötyajoneuvoalan näkökulman
09.06.2026 16.45Kia PV5 taipuu pakettiautosta erikoisajoneuvoksi
09.06.2026 16.07Schmitz Cargobull vie kylmäkuljetusten ja datan ratkaisuja maailmalle
09.06.2026 15.45Ammattimaisuus palaa taksiliikenteen keskiöön
09.06.2026 12.14Autonominen hyötyauto lähestyy tuotantoa - Kuljetusala etsii uutta kapasiteettia
09.06.2026 10.46MAN tuo IAA 2026 näyttelyyn laajan sähköisen malliston ja uudistetun TGX:n
09.06.2026 10.30Mercedes-Benz Trucks tuo IAA Transportation -messuille sähköä, vetyä ja uuden sukupolven dieselin
09.06.2026 10.00IONCOR esitteli uuden akkujärjestelmän raskaan liikenteen sähköistämiseen
09.06.2026 8.30Hyviä uutisia! ammattilehti.fi on nyt rekisteröity tavaramerkki
09.06.2026 8.00Oululaiselle kuljetuspäällikkö Juha Hartikalle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
08.06.2026 16.48Dodge Charger palaa Eurooppaan
08.06.2026 15.00Ponsse palvelee Pohjois-Suomen asiakkaitaan entistä paremmin uuden kenttähuoltoyksikön ja noutovaraston voimin
08.06.2026 12.00Metsäteollisuuden tuotanto ja vienti laskivat 2026 ensimmäisellä neljänneksellä
08.06.2026 10.00Wibax solmii ennätyksellisen sähkörekkasopimuksen Scanian kanssa
05.06.2026 20.30KATSO TÄSTÄ! Kesäkuun ensimmäisen viikon kuljetus, maarakennus ja metsäalan mielenkiintoista asiaa
05.06.2026 20.10Vastuunkantaja palkittiin - Kuljetusliike Trans Härmä Oy on vuoden 2026 SKAL Kuljetusyritys
05.06.2026 18.00Kesla lanseeraa uudet F-sarjan metsäkonenosturit
04.06.2026 16.00LUE TÄSTÄ! Kesän suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - 40 vuotta Ammattilehteä
03.06.2026 12.00SSAB laajentaa teräsjauheen tuotantokapasiteettia Oxelösundissa
03.06.2026 9.01Ponsse julkistaa maailmanlaajuisen kuljettajaklubin
02.06.2026 14.10Einari Vidgrén Säätiö palkitsi metsäalan osaajia
01.06.2026 13.40Volvo Truck Center Lahti muuttaa uusiin tiloihin Kujalaan
01.06.2026 13.30Citroën Berlingo täyttää 30 vuotta ja saa oman juhlamallin
01.06.2026 12.00Mercedes-Benz eActrosille jatkossa 64 tonnin yhdistelmämassa Suomessa
31.05.2026 16.00Pohjois-Euroopan näyttävin kuljetusalan tapahtuma valtaa Härmän elokuussa
29.05.2026 22.00KATSO TÄSTÄ! Toukokuun viimeisen viikon kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisia
28.05.2026 12.33Stellantis tuo markkinoille 11 uutta hyötyajoneuvomallia vuoteen 2030 mennessä
28.05.2026 9.38Mantsinen sähköisti tehdaslogistiikan Äänekoskella
27.05.2026 12.30EGO tuo kaudelle 2026 langattomat robottileikkurit ja uusia akkutyökaluja
27.05.2026 11.44Kia tuo PV5-mallistoon sivusisäänkäynnillä varustetun esteettömän version
27.05.2026 10.45Raskone muutti uusiin tiloihin Tuusulaan
27.05.2026 9.00Puulajit tunnistettiin tarkasti ilmasta käsin - uusi menetelmä vauhdittaa metsätalouden tuottavuutta ja monimuotoisuuden suojelua
27.05.2026 8.00Metsien inventoinnit alkavat eri puolilla Suomea - tiedonkeruu tarkentuu tänä kesänä
26.05.2026 15.33Volvo VISTA: Oulun Wetteri Power voitti jälkimarkkinahenkilöstön Suomen mestaruuden
26.05.2026 9.00Niemi-Korpi Oy ja IVECO juhlivat 40-vuotista luotettavaa kumppanuutta Suomessa
26.05.2026 8.00SSAB käynnistää Luulajan rakennustyömaan uudelleen sairausoireiden syiden analyysin valmistuttua
25.05.2026 16.00Stora Enso suunnittelee Ruotsin Skutskärin sellutehtaan uudelleen järjestelyä - tavoitteena keskittyä revinnäisselluun ja parantaa kilpailukykyä
25.05.2026 14.15ACEA: Pakettiautot uhkaavat jäädä Euroopan päästövähennysten katveeseen
25.05.2026 12.44Kiertotalousmateriaaleista haetaan ratkaisua metsäteiden kunnostukseen
25.05.2026 12.00KATSO VIDEO! Lauri Heinonen - Forest Drifting
24.05.2026 16.00Ford esittelee Ranger Super Dutyn Euroopassa: äärimmäistä suorituskykyä vaativimpiin tehtäviin
22.05.2026 21.00KATSO TÄSTÄ! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa - lisäksi raportit Taitaja 2026 ja Pohjoinen Teollisuus tapahtumista
22.05.2026 15.10Pyhtään lentokentän ympärille suunnitellaan uutta yrityskeskittymää
22.05.2026 14.00KATSO VIDEO! Karvian Energiapäivä 2026 - metsäenergia-alan kohtaaminen
22.05.2026 12.3917-vuotiaiden henkilöautonkuljettajien yöajokielto voimaan 29. toukokuuta
22.05.2026Terminator.fi sivustot ovat päivityksessä reippaan viikon ajan.
21.05.2026 15.55Stellantis hakee kasvua mega-alustalla ja 60 miljardin euron ohjelmalla

Näytä lisää »