Puu kulkee ranskalaisella

15.08.2026 19.00

kajavanet0.jpg

Team Kajava Oy:n uusi Renault Trucks C520 on ehtinyt kerätä muutamassa kuukaudessa jo 45 000 kilometriä puutavarakuljetuksissa. Kokemukset ovat olleet niin kuljettajan kuin yrittäjän näkökulmasta erittäin positiivisia - erityisesti polttoainetaloudellisuus, sähköinen ohjaustehostin ja kamerapeilit ovat saaneet kiitosta.

(kuva yllä: Team Kajavan uuden Renault Trucks C520:n tyylikkäät teippaukset ovat Raakateipin käsialaa. Kromiosat ja valoratkaisut on toimittanut RST-Steel.)

Oululaisen Team Kajavan arki pyörii vahvasti puun ympärillä. Yrityksen kalusto liikkuu laajalla alueella Pohjois-Pohjanmaalta Lappiin ja aina Pohjois-Ruotsiin saakka. Puutavarakuljetusten lisäksi yritys tekee laajasti metsäkoneurakointia, joten metsäalan kokonaisuus on Kajavan väelle tuttu jokaisesta näkökulmasta.

Kun uusi Renault Trucks C520 saapui taloon keväällä, odotukset olivat korkealla. Renaultit eivät kuitenkaan olleet yritykselle uusi tuttavuus, sillä ensimmäiset kokemukset merkistä olivat jo muutaman vuoden takaa.

- Renault on pelannut hyvin. Vähintään yhtä hyvin kuin muutkin merkit mitä meillä on ollut. Ei tästä oikeastaan mitään moitittavaa löydy, toteaa kuljettaja Lasse Kajava.

Autolle on kertynyt jo n. 45 000 kilometriä pääasiassa kuitupuun kuljetuksissa. Keskimääräinen ajomatka on noin sata kilometriä, mutta välillä kuormat suuntaavat myös Ruotsin puolelle.

kajava2.jpg

(kuva: - Auto on hyvä ajaa ja ohjaamossa viihtyy. Sähköinen ohjaustehostin on metsässä tarpeen ja kamerapeilit toimii todella hyvin, sanoo Lasse Kajava.)

Kulutus yllätti positiivisesti

Puutavarakuljetuksissa jokainen säästetty polttoainelitra näkyy suoraan yrityksen tuloksessa. Siksi kulutusta seurataan Team Kajavalla tarkasti. Juuri tällä osa-alueella Renault on onnistunut vakuuttamaan.

- Kulutus on ollut kyllä positiivinen yllätys. Meillä on nämä Renaultit ylivaihteella ja napaperillä, mutta siitä huolimatta kulutus on jopa hieman pienempi kuin akselivälitteisessä Volvossa ilman ylivaihdetta, Kajava kertoo.

Polttoaineen hinnan jatkuvat vaihtelut tekevät taloudellisuudesta entistä tärkeämmän ominaisuuden:

- Kyllä kulutusta tulee seurattua käytännössä jokaisessa vuorossa.

Kajavan mukaan Renault Trucks C520 muodostaa kokonaisuutena erittäin toimivan paketin puunajoon:

- Se on todella kompakti kokonaisuus.

Sähköinen ohjaustehostin tuo mukavuutta metsään

Uuden sukupolven Renaultiin on tullut useita kuljettajan työtä helpottavia ominaisuuksia. Näistä näkyvimmät ovat kamerapeilit sekä sähköinen ohjaustehostin. Metsäautoteillä niiden hyödyt korostuvat nopeasti.

- Sähköinen ohjaustehostin on täällä metsässä todella hyvä. Autoa on kevyt käsitellä ja keulaa saa hel- posti käännettyä oikeaan suuntaan ahtaissakin paikoissa.

Myös kamerapeileihin Kajava on ollut tyytyväinen. Lisäksi auton älykäs vakionopeudensäädin tunnistaa nopeusrajoitukset ja reagoi tieolosuhteisiin automaattisesti.

- Uudistukset on tehty kuljettaja edellä ja esimerkiksi kamerapeilihin tottui yllättävän nopeasti. 

kajava1.jpg

(kuva: Team Kajava ajaa puuta Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Ruotsissa.)

Metsäalan moniosaaja

Team Kajavan toiminta on kasvanut vuosien aikana vahvaksi metsäalan kokonaisuudeksi. Yrityksellä on kuusi omaa puutavara-autoa sekä kaksi alihankkijan autoa. Kuljetuskalustossa on tällä hetkellä neljä Volvoa ja kaksi Renault Trucksia.

Kuljetusten lisäksi yrityksellä on yhdeksän metsäkoneketjua, joten puuta korjataan, kuljetetaan ja käsitellään laajasti omalla organisaatiolla.

- Kyllä siinä useampi kalikka päivässä pyörähtää Kajavan kourassa, Lasse naurahtaa.

Yhteistyö toimii Wetteri Powerin kanssa

Sekä Renault Trucksit että Volvot on hankittu Wetteri Powerilta Oulusta. Kajavan mukaan yhteistyö on ollut alusta lähtien mutkatonta:

- Palvelu on ollut todella hyvää. Siellä autetaan aina tarvittaessa ja yhteyttä pidetään myös auton luovutuksen jälkeen. On kyselty, miten auto on toiminut ja olemmeko olleet tyytyväisiä.

Toimiva jälleenmyyjä- ja huoltoyhteistyö on tärkeää erityisesti silloin, kun kalusto tekee töitä pitkillä etäisyyksillä ja korkealla käyttöasteella.

Ensimmäisten kuukausien perusteella uusi Renault Trucks C520 on osoittanut olevansa juuri sitä, mitä Team Kajava uudelta puutavara-autolta haki: taloudellinen, moderni ja ennen kaikkea toimiva työväline vaativaan puunajoon.

Tubetusta ja somea

Puunajon lisäksi yritys tunnetaan aktiivisesta viestinnästään sosiaalisessa mediassa omilla kanavillaan Facebookissa ja Instagramissa. Kajava julkaisee työarjesta kertovia videoita LateKoo-nimisellä YouTube-kanavallaan, joka on kerännyt runsaasti kiinnostusta niin alan ammattilaisilta kuin suureltakin yleisöltä.

- Sitä on tullut tuota YouTubea nyt puolisen vuotta harjoiteltua. Kamera kulkee mukana työreissuissa ja palaute videoista on ollut positiivista. Jos niin sanottu suora lähetys metsästä kiinnostaa, niin kannattaa ottaa kanava seurantaan, vinkkaa Kajava lopuksi.      

 
31.08.2026 15.22300:s SISU GTP tuotantolinjalta - sata uutta ajoneuvoa valmistui puolessa vuodessa
31.08.2026 9.00Tervetuloa John Deere Forestryn osastolle FinnMetkossa
30.08.2026 18.00Kentek laajentaa vahvuuksiensa varaan
28.08.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 28.8. LÄHETYS! Mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa - FinnMetko näyttelyn ennakkotunnelmia
28.08.2026 17.00Koneosapalvelu viettää FinnMetkossa 50-vuotisjuhlavuottaan ja esittelee uutuudet Vahva C50 -kahmarin sekä Junssi huoltoperäkärryn
27.08.2026 13.49Hallitus esittää muutoksia liikkuvien työkoneiden ja ajoneuvojen kansalliseen sääntelyyn
27.08.2026 13.40Kia tuo PV5 Passengerin esteettömän WAV-version Suomeen
27.08.2026 10.23Nokian Renkaat uudistaa metsäkonerenkaansa - Forest King TRS 3 tuo lisää kestävyyttä ja uusia kokoja
26.08.2026 16.30Palosuojelurahaston innovaatiokilpailun pääpalkinto MeramaTec Oy:n Fire Countrylle
26.08.2026 16.10Ylijoki Metsäenergia osaksi Corewood-konsernia
26.08.2026 13.55Toyota Corolla täyttää 60 vuotta - Suomeen kaksi juhlamallia
26.08.2026 13.00Citroën BX GTi täyttää 40 vuotta
26.08.2026 9.20LUE TÄSTÄ! Syksyn jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - lisäjakelussa FinnMetkossa osastolla 821
26.08.2026 9.10Ponsse esittelee Scorpion-harvesterista ja Wisent-kuormatraktorista uudet harvennuksille optimoidut mallit
25.08.2026 15.00Metsäteollisuuden materiaalinkäsittelyä
24.08.2026 14.20Nordic Truckcenter vahvistaa IVECO-myyntiä - Jesse Saurén mukaan rakentamaan kasvua Etelä-Suomeen
24.08.2026 12.25Kia Seltos tuo sähköisen nelivedon valmistajan hybridimallistoon
23.08.2026 15.00Metsäkonetiedon ja -sensoreiden tiekartta visioi tulevaisuuden puunkorjuuoperaatioita
21.08.2026 20.00KATSO TÄSTÄ 21.8. LÄHETYS! Laaja kattaus kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
21.08.2026 18.00Metsäalan Ammattilehti - 40 vuotta mediamuutosta
21.08.2026 10.00Sähköisten hyötyajoneuvojen ja latausratkaisujen maahantuoja YES-EU Oy laajentaa liiketoimintaansa - uusi pääkonttori rakentuu Vantaalle
21.08.2026 9.00Tutustu myös tähän : "Terminator XXL- tekniikasta kattava, - sekä selventävä kooste".
20.08.2026 20.00Metsäalan operointiin suunniteltu toiminnanohjausjärjestelmä
19.08.2026 18.00Vistema laajensi korjaamoaan
19.08.2026 12.45Volvo FH Electricin uusi versio yltää 80 tonnin yhdistelmämassaan - 64 tonnilla toimintamatkaa jopa 450 kilometriä
19.08.2026 10.20Volvo Trucks juhlistaa satavuotista historiaansa FH- ja FH16-erikoismalleilla
18.08.2026 14.00Tamtron Group Oyj:n Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2026: Alkuvuosi jäi odotuksista, markkinoiden elpyminen ja tehostamistoimet tukemassa tulevaa kehitystä
18.08.2026 12.00Metsämiesten Säätiö kasvattaa apurahajakoaan 100 000 eurolla
18.08.2026 10.52Can-Am esitteli vuoden 2027 maastoajoneuvomallistonsa - Traxter HD10 saa kolmisylinterisen moottorin
17.08.2026 15.16Perttu Aho Nordic Traction Groupin toimitusjohtajaksi
17.08.2026 10.46Uusien tulosperusteisten metsätukien haku alkaa syyskuussa - jaossa 800 000 euroa
17.08.2026 10.11Metsä Group tarjoaa omistajajäsenilleen kuitupuun rajattoman hintatakuun lokakuun puoliväliin saakka
16.08.2026 19.00Aurinkopaneelit nyt myös ajoneuvoihin
15.08.2026 19.00Puu kulkee ranskalaisella
14.08.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 14.8. LÄHETYS! Laaja raportt viheralan Lepaa 2026 -näyttelystä
14.08.2026 10.27Suomessa havaittu vieraslajikala varmistui marmoripaksuotsaksi
13.08.2026 10.00Trombia tuo markkinoille vedettömän Aero-lakaisulaitteen - katupölyn poistoon jo yöpakkasilla
13.08.2026 9.30Uudet STIHL-painepesurit tehokkaaseen puhdistukseen pihapiirissä ja puutarhassa
13.08.2026 9.00Sheets Unlimited parantaa aaltopahvin käyryyden hallintaa ja tuotannon tehokkuutta Valmet IQ -laadunhallintajärjestelmällä
12.08.2026 18.00Hakkurissa käyttötunteja yli 40 000 - edelleen luottopeli
12.08.2026 12.29Volkswagenilta kaksi maailmanensi-iltaa Caravan Salonissa - sähköinen ID. California Cruise ja ilmatäytteiset retkeilymoduulit
11.08.2026 9.20VIELÄ EHDIT MUKAAN MAINOKSELLA! Syksyn Metsäalan Ammattilehti valmistumassa - lisäjakelussa FinnMetkossa
11.08.2026 9.01Ponssen toinen neljännes vahvistui - alkuvuoden liikevoitto jäi vertailukaudesta
11.08.2026 8.00Koulujen alku tuo liikenteeseen yli puoli miljoonaa koululaista - SKAL ja Volvo muistuttavat yhteisestä vastuusta liikenneturvallisuudessa
10.08.2026 11.38Kia PV5 Cargo on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto
10.08.2026 9.00Power Truck Show teki kaikkien aikojen yleisöennätyksen - yli 37 000 kävijää Alahärmässä
10.08.2026 8.30Sahateollisuuden suhdannekatsaus 3/26: Ei valoa tunnelin päässä - korkeat puunhinnat ja heikko kysyntä kurittavat edelleen alan yrityksiä
10.08.2026 8.00Metsä Boardille jälleen EcoVadiksen platinaluokitus - yhtiö kuuluu parhaimman yhden prosentin joukkoon omassa kategoriassaan
09.08.2026 9.00Ponsse investoi koulutukseen ja huoltoverkoston kehittämiseen Ruotsissa
07.08.2026 22.00KATSO TÄSTÄ 7.8. LÄHETYS! Power Truck Show 2026 -erikoislähetys - rekkanäyttelyn parhaat palat
06.08.2026 8.00BPW Kraatz Oy ostaa Milcoa Oy:n liiketoiminnan - Alcoa alumiinivanteet sai uuden kodin
05.08.2026 18.00Eco Log - Vakavasti otettava vaihtoehto
05.08.2026 16.30Kotimainen Trombia-lakaisurobotti aloittaa työnsä Porvoon torilla ja jokirannassa
05.08.2026 13.00Veho Kokkolan huolto- ja varaosatoiminnot uudistuu - Q2 Service Oy jatkaa Mercedes-Benz hyötyajoneuvojen huoltoa Kokkolassa
05.08.2026 9.00Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen - Teknologiateollisuuden tilaukset vahvistuivat
05.08.2026 8.10Uuden Volkswagen Caddy Cargon myynti on alkanut
04.08.2026 18.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Toyota Land Cruiser 2.8 D-4D MHEV Executive A 7h - Perinteet kunniaan
04.08.2026 16.00Hiab avaa syksyllä uudet toimitilat Vantaan Ansatielle - tehokkaampaa palvelua pääkaupunkiseudulla
04.08.2026 8.00Lepaan näyttelyssä taas jokaiselle ammattilaiselle jotakin
03.08.2026 16.00Ammattitaitoista raskaan kaluston kunnossapitoa Kouvolassa
03.08.2026 16.00Vuoden 2027 pakettiautoehdokkaat julki - finaalissa yhdeksän mallia
03.08.2026 12.12Renault Trucks tuo Power Truck Show -näyttelyyn uutuuksia ja asiakasautoja - katse myös vuoden 2027 mallistossa
03.08.2026 10.10Autokaupassa näkyy piristymisen merkkejä - pakettiautokaupassa raju pudotus
03.08.2026 9.00Vuoden 2026 Pro metsä -palkinnot jaettiin metsäalan tulevaisuuden rakentajille
02.08.2026 11.00Metsäkoneurakointi T. ja P. Pynnönen Oy:n juhlasavotta - puoli vuosisataa metsäurakointia
31.07.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 31.7. LÄHETYS! Mielenkiintoinen kattaus kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
31.07.2026 11.00Polttonesteiden keskihinnat laskivat heinäkuussa 2026
28.07.2026 11.00Kansainvälistä näyttelykalustoa saapuu Power Truck Show´hun rekkaconvoyssa - Power Truck Show 7.-8.8.2026
26.07.2026 12.00Pihat siistiksi ja palkkioksi laatuhaketta
24.07.2026 22.00KATSO TÄSTÄ 24.7. LÄHETYS! Lomakausi jatkuu mutta uutisissa vauhti kiihtyy - kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
24.07.2026 8.40Range Rover perheen viides jäsen, ennakkoesittelyssä Range Rover GT
24.07.2026 8.00Stora Enson puolivuosikatsaus 2026: Portfolion optimointia ja tulosten parantamista omilla toimillamme
23.07.2026 14.00UPM puolivuosikatsaus 2026: Kaikkien liiketoimintojen tulos parani toisella vuosineljänneksellä ja portfolion uudistaminen edistyi
23.07.2026 11.00Mikkeliläiselle varaosamyyjä Janne Pekuriselle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
22.07.2026 20.00Aerodynaamista puutavarakuljetusta
22.07.2026 15.00Power Truck Show'ssa mukana Amerikasta palaava Blue Scania, RebelWerks sekä huoltovarmuusseminaari
22.07.2026 8.10SSAB osavuosikatsaus - liiketulos nousi haastavassa markkinatilanteessa
22.07.2026 8.00Hiabin puolivuosikatsaus 2026: Saadut tilaukset kasvoivat 16 prosenttia toisella vuosineljänneksellä
21.07.2026 20.00Metsäenergiaa tarvitaan - nyt ja tulevaisuudessa
20.07.2026 14.00Laadukasta puunkorjuuta tuoreella konekalustolla
20.07.2026 10.00Seuraavan sukupolven Subaru Outback on saapunut
19.07.2026 20.01Monikäyttöinen hakepuolikas juuri asiakkaan tarpeisiin räätälöitynä
17.07.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 17.7. LÄHETYS! Heinäkuun puolivälin vauhdikasta kuljetus, marakennus ja metsäalan asiaa
16.07.2026 10.01Valmet toimittaa automaatiojärjestelmän hiilidioksidin nesteytyslaitokselle ja tukee vihreää siirtymää Suomessa
14.07.2026 20.35Älä anna bisneksen jämähtää mökille - loma-aikanakin kannattaa markkinoida
14.07.2026 19.03Vadelma löysi paikkansa metsäkoneen ohjaamosta
14.07.2026 11.00Subarun uusi E-Outback Euroopan turvallisimpien joukossa - saavutti täydet viisi tähteä Euro NCAP -testissä
14.07.2026 9.00Metsähallitus toivoo lausuntoja Oulangan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman ja järjestyssäännön luonnoksista
14.07.2026 8.00Kompakti muotoilu ja tasainen suorituskyky - STIHL esittelee uuden akkukäyttöisen puhaltimen
13.07.2026 18.00Eschlböckillä uusi maahantuoja - vankalla kokemuksella
13.07.2026 10.00Teollisuuden liikevaihto kasvoi 10,4 % vuoden 2026 toukokuussa
13.07.2026 8.00Tornion- ja Simojokeen nousee taas hyvin lohta
12.07.2026 11.00Kuljetusyrittäjä Anssi Nieminen: Puuta tarvitaan tehtaille jatkossakin
11.07.2026 10.00Drifting-mestari ajoi metsään - Lauri Heinonen simulaattorin kautta koneen ohjaimiiin
10.07.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 10.7. LÄHETYS! Kuljetus, marakennus ja metsäalan asiaa Iron Ball gofista juonnettuna
09.07.2026 12.00FinnMETKOsta rakentuu taas Pohjoismaiden näyttävin konetyöalojen ajankohtaiskatsaus
08.07.2026 16.00Neljä ruohonleikkuria hyvin hoidetuille nurmikoille
08.07.2026 10.00Ponssen Vieremän tehtaan laajennusosan rakennustyöt käynnistyvät
07.07.2026 8.33Hallitus esittää muutoksia yksityistielakiin
06.07.2026 14.00Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2025 -tilastot on julkaistu

Näytä lisää »