Stellantis hakee uutta vauhtia kompaktipakettiautoihin

18.06.2026 12.00

fiat-professional-doblo-easy-pro-ext1-9hWqTm.jpg

Stellantis Pro One tuo kompaktipakettiautoihin uuden Smart Compact Van version, jossa Citroën Berlingo Van First, Fiat Professional Doblò EasyPRO, Opel Combo Start ja Peugeot Partner Active saavat kevyen faceliftin, uudistetun ohjaamon, vakiovarusteisen Flexiseat taittoistuimen ja aiempaa alemman hintaposition. Polttomoottoriversiot voivat olla markkinasta riippuen jopa 1 300 euroa ja sähköversiot jopa 3 000 euroa nykyistä mallistoa edullisempia.

Maailman suurimpiin autovalmistajiin kuuluva Stellantis on viime vuodet elänyt hyötyautopuolella hieman ristiriitaista vaihetta. Pro One hyötyautojaosto ei ole pitänyt kovaa ääntä uusista mallilanseerauksista, mutta kulissien takana on tapahtunut paljon. Yhtymä on haalinut pakettiautoilleen uusia asiakkaita myös omien merkkien ulkopuolelta. Toyota on ollut näkyvä esimerkki jo pidempään, ja tuoreimpana mukaan on tullut Iveco. 

Keväällä yhtymä haki lisää liikettä erityisesti sähköisten pakettiautojen kysyntään rajuilla hintakampanjoilla. Valmistajan mukaan kampanja puri ja sähköversioiden osuus tilauksista nousi Euroopassa selvästi, mutta samalla tulos kertoi myös karun tosiasian. Kaikesta työstä huolimatta sähköisten kevyiden hyötyajoneuvojen osuus kasvoi vajaasta kahdeksasta prosentista noin 15 prosenttiin. Markkina ei siis liiku niin nopeasti kuin valmistajat tai päättäjät ehkä toivoisivat. Siksi ennen syksyn Hannoverin IAA Transportation näyttelyä esitelty Smart Compact Van viestii siitä, millaisilla keinoilla Stellantis aikoo pitää asemistaan kiinni.

Mallipäivityksellä vauhtia myyntiin

Smart Compact Van ei tuo markkinoille täysin uutta automallia. Sen sijaan se rakentaa uuden kerroksen tutun kompaktipakettiautoperheen päälle. Citroën Berlingo Van First, Fiat Professional Doblò EasyPRO, Opel Combo Start ja Peugeot Partner Active perustuvat samaan tuttuun tekniseen pakettiin, mutta ajatusta on terävöitetty. Ulospäin muutos on hillitty. Keulaa on vahvistettu jykevämmällä etupuskurilla, joka korostaa työautoluonnetta ja tuo lisää suojaa kaupunkijakelun, huoltoajon ja työmaakäytön pieniin kolhuihin. Suurempi muutos tapahtuu kuitenkin ohjaamossa.

peugeot-e-partner-active-2606cgi-001-fr-ROaG7I.jpg

Peugeot Partner Active saa uuden jykevämmän etupuskurin ja pelkistetyn työautoilmeen. Peugeot painottaa mallissa käytännöllisyyden lisäksi omaa muotoiluaan ja ajomukavuutta.

Stellantis on rakentanut koko uudistuksen yhden peruskysymyksen varaan. Miten kompaktista pakettiautosta saadaan vielä enemmän hyötyä ilman, että itse auto kasvaa. Valmistajan asiakastiedon mukaan merkittävä osa käyttäjistä ajaa työpäivänsä yksin, eikä kaikille kolmen istuinpaikan etupenkki ole tärkein asia. Tästä syntyi Flexiseat, taittuva matkustajanistuin, joka vapauttaa tarvittaessa matkustajan puolen tavaroille, työkaluille tai muulle mukana kulkevalle kalustolle. Tavaratilaa saadaan näin lisää 0,5 kuutiometriä juuri siihen kohtaan, jossa sitä arkityössä usein kaivataan.

peugeot-e-partner-active-2606cgi-456-fr-JVGWur.jpg

Partner Activen ohjaamoa voi käyttää tavaratilan jatkeena, työpisteenä tai taukotilana. Flexiseat ja Modutable tuovat pieneen pakettiautoon lisää arjen muunneltavuutta.

Suomen markkinassa asia ei kuitenkaan ole aivan näin suoraviivainen. Täällä kolmipaikkaisuus on edelleen monelle yrittäjälle ja yritykselle tärkeä valintakriteeri myös pienten pakettiautojen luokassa. Samalla autolla kuljetetaan usein työparia, asentajaa tai vaikkapa perheen pienimpiä. Siksi Smart Compact Vanin kiinnostavuus ei perustu siihen, että kolmas paikka katoaisi, vaan siihen, että vaihtoehtoja tulee lisää. Flexiseat palvelee niitä, jotka tarvitsevat ennen kaikkea lisätilaa, mutta Moduwork pitää kolmipaikkaisen ratkaisun edelleen mukana valikoimassa. Tarvittaessa keskipaikka muuttuu pöydäksi, säilytystilaksi tai läpilastausratkaisuksi pitkille tavaroille.

scv-int9-citroen-d4zYdv.jpg

Citroen Berlingo Van Firstin ohjaamo muuttuu tarvittaessa pieneksi työpisteeksi. Modutable tarjoaa alustan tabletille, tietokoneelle tai taukohetken eväille.

Juuri ohjaamon muunneltavuus on Smart Compact Vanin varsinainen myyntiargumentti. Modutable muuttaa matkustajan puolen pieneksi työpisteeksi tai taukopöydäksi. Sen päälle saa tabletin, kannettavan tietokoneen tai eväät, ja käytössä on myös 220 voltin pistorasia. Dashbox tuo kojelautaan lisää suljettua säilytystilaa. Drivedrawer piilottaa tavaraa kuljettajan istuimen alle, ja Moduconsole tekee keskikonsolista irrotettavan. Paperilla nämä kuulostavat pieniltä yksityiskohdilta, mutta juuri niistä syntyy pakettiauton työpäivän käytettävyys. Pieni pakettiauto ei ole pelkkä kuljetusväline, vaan usein yhtä aikaa toimisto, taukotila, työkalukaappi ja liikkuva varasto.

peugeot-e-partner-active-2606cgi-004-fr-55LFrs.jpg

Kaikilla käyttövoimilla

Tekniikan puolella Stellantis ei ole lähtenyt muuttamaan perusasioita, ja juuri se on monelle ammattikäyttäjälle hyvä uutinen. Autoja on edelleen tarjolla kahtena pituutena, tavaratilaa on versiosta riippuen 3,3–4,4 kuutiometriä ja kantavuus nousee enimmillään noin yhteen tonniin. Tärkeät rajapinnat päällirakentajille ja erikoisvarustelijoille säilyvät ennallaan, joten autot sopivat edelleen hyvin erilaisiin ammattikäytön tarpeisiin.

scv-pro-one-int1-LNzT4Q.jpg

Opel Combo Startin sisätiloissa korostuvat järjestys ja toimintavarmuus. Matkustajan puolen tilaa voidaan hyödyntää työkaluille, laukuille tai muille mukana kulkeville varusteille.

Sähköversiossa suurin muutos on uusi 42 kilowattitunnin LFP akku. Stellantis on mitoittanut sen selvästi käyttöprofiilin eikä näyttävien numeroiden ehdoilla. Toimintamatkaksi ilmoitetaan enimmillään 270 kilometriä, mikä valmistajan mukaan riittää hyvin niihin tehtäviin, joissa kompaktipakettiauto liikkuu päivittäin tasaisella rytmillä ja kohtuullisilla ajosuoritteilla. Samalla pienempi akku tuo sähköversioon noin 50 kiloa lisää kantavuutta. Pikalataus onnistuu 100 kilowatin teholla, jolloin akun saa 20 prosentista 80 prosenttiin alle puolessa tunnissa. AC latauksessa käytössä on 11 kilowatin laturi, jolla lataus onnistuu noin viidessä tunnissa.

Diesel ja bensiini pysyvät edelleen tarjolla, koska kaikki sähköasentajat, putkimiehet ja kuriirit eivät voi tai halua rakentaa työpäiväänsä latauspisteen ympärille. Vaihtoehtoina ovat 100 ja 130 hevosvoiman dieselit sekä 110 hevosvoiman bensiinimoottori, kaikki käsivaihteistolla. Lisäksi mallistoon on myöhemmin tulossa kevythybridiversio.

citroen-berlngo-first-ext2-0rBDJ3.jpg

Berlingo Van First jatkaa Citroënin pitkää hyötyautoperinnettä. Mallissa painottuvat mukavuus, helppo käytettävyys ja aiempaa edullisempi hintapositio.

Entistä kilpailukykyisemmin hinnoiteltu

Hintapuolella Stellantis näyttää nyt selvästi, mihin suuntaan se haluaa edetä. Polttomoottoriversiot voivat asettua markkinasta riippuen jopa 1 300 euroa nykyistä mallistoa alemmalle tasolle. Sähköversioissa ero voi olla jopa 3 000 euroa. Tavoitteena ei ole vain vahvistaa nykyistä markkinaosuutta, vaan hakea uusia asiakkaita aktiivisesti. Samalla Stellantis myöntää ääneen sen, mitä moni muukin valmistaja ajattelee. Aasialaisvalmistajien paine kasvaa koko ajan, ja siihen pitää vastata jo ennen kuin se näkyy täydellä voimalla kompaktien pakettiautojen kokoluokassa.

peugeot-e-partner-active-2606cgi-401-fr-sjnltB.jpg

Neljä merkkiä, sama perusajatus

Citroën Berlingo Van First asemoidaan mukavaksi ja helposti lähestyttäväksi pakettiautoksi, jossa käytön helppous ja ammattilaisen arki ovat etusijalla. Fiat Professional Doblò EasyPRO korostaa suoraviivaista työautoluonnetta ja hyvää vastinetta rahalle. Opel Combo Start nojaa käytännölliseen ja luotettavuutta painottavaan profiiliin. Peugeot Partner Active puolestaan yhdistää käytännöllisyyden, tehokkuuden ja merkin omaa muotokieltä korostavan ilmeen.

fiat-professional-doblo-easy-pro-ext1-9hWqTm.jpg

Doblò EasyPRO on nelikon suoraviivaisin työauto. Fiat Professional korostaa mallissa kustannustehokkuutta, helppoa käyttöä ja hyvää vastinetta rahalle.

Smart Compact Van esitellään yleisölle ensi kertaa syksyllä 2026. Stellantis Pro One on mukana Hannoverissa omalla osastollaan, ja samaan yhteyteen valmistaja lupaa myös muita hyötyajoneuvouutuuksia. Uuden sukupolven pakettiautoja Stellantis valmistelee vuosikymmenen loppuun, mutta Smart Compact Van antaa jo nyt kuvan siitä, mihin suuntaan hyötyautokehitys on menossa. Asiakas haluaa työnsä kannalta oikeat ominaisuudet, pienemmät käyttökustannukset ja auton, joka on suunniteltu kuljettajan todellista työpäivää varten.

scv-int4-fiat-professional-CWhqoy.jpg

13.08.2026 9.30Uudet STIHL-painepesurit tehokkaaseen puhdistukseen pihapiirissä ja puutarhassa
13.08.2026 9.00Sheets Unlimited parantaa aaltopahvin käyryyden hallintaa ja tuotannon tehokkuutta Valmet IQ -laadunhallintajärjestelmällä
12.08.2026 18.00Hakkurissa käyttötunteja yli 40 000 - edelleen luottopeli
12.08.2026 12.29Volkswagenilta kaksi maailmanensi-iltaa Caravan Salonissa - sähköinen ID. California Cruise ja ilmatäytteiset retkeilymoduulit
11.08.2026 9.20VIELÄ EHDIT MUKAAN MAINOKSELLA! Syksyn Metsäalan Ammattilehti valmistumassa - lisäjakelussa FinnMetkossa
11.08.2026 9.01Ponssen toinen neljännes vahvistui - alkuvuoden liikevoitto jäi vertailukaudesta
11.08.2026 8.00Koulujen alku tuo liikenteeseen yli puoli miljoonaa koululaista - SKAL ja Volvo muistuttavat yhteisestä vastuusta liikenneturvallisuudessa
10.08.2026 11.38Kia PV5 Cargo on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto
10.08.2026 9.00Power Truck Show teki kaikkien aikojen yleisöennätyksen - yli 37 000 kävijää Alahärmässä
10.08.2026 8.30Sahateollisuuden suhdannekatsaus 3/26: Ei valoa tunnelin päässä - korkeat puunhinnat ja heikko kysyntä kurittavat edelleen alan yrityksiä
10.08.2026 8.00Metsä Boardille jälleen EcoVadiksen platinaluokitus - yhtiö kuuluu parhaimman yhden prosentin joukkoon omassa kategoriassaan
09.08.2026 9.00Ponsse investoi koulutukseen ja huoltoverkoston kehittämiseen Ruotsissa
07.08.2026 22.00KATSO TÄSTÄ 7.8. LÄHETYS! Power Truck Show 2026 -erikoislähetys - rekkanäyttelyn parhaat palat
06.08.2026 8.00BPW Kraatz Oy ostaa Milcoa Oy:n liiketoiminnan - Alcoa alumiinivanteet sai uuden kodin
05.08.2026 18.00Eco Log - Vakavasti otettava vaihtoehto
05.08.2026 16.30Kotimainen Trombia-lakaisurobotti aloittaa työnsä Porvoon torilla ja jokirannassa
05.08.2026 13.00Veho Kokkolan huolto- ja varaosatoiminnot uudistuu - Q2 Service Oy jatkaa Mercedes-Benz hyötyajoneuvojen huoltoa Kokkolassa
05.08.2026 9.00Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen - Teknologiateollisuuden tilaukset vahvistuivat
05.08.2026 8.10Uuden Volkswagen Caddy Cargon myynti on alkanut
04.08.2026 18.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Toyota Land Cruiser 2.8 D-4D MHEV Executive A 7h - Perinteet kunniaan
04.08.2026 16.00Hiab avaa syksyllä uudet toimitilat Vantaan Ansatielle - tehokkaampaa palvelua pääkaupunkiseudulla
04.08.2026 8.00Lepaan näyttelyssä taas jokaiselle ammattilaiselle jotakin
03.08.2026 16.00Ammattitaitoista raskaan kaluston kunnossapitoa Kouvolassa
03.08.2026 16.00Vuoden 2027 pakettiautoehdokkaat julki - finaalissa yhdeksän mallia
03.08.2026 12.12Renault Trucks tuo Power Truck Show -näyttelyyn uutuuksia ja asiakasautoja - katse myös vuoden 2027 mallistossa
03.08.2026 10.10Autokaupassa näkyy piristymisen merkkejä - pakettiautokaupassa raju pudotus
03.08.2026 9.00Vuoden 2026 Pro metsä -palkinnot jaettiin metsäalan tulevaisuuden rakentajille
02.08.2026 11.00Metsäkoneurakointi T. ja P. Pynnönen Oy:n juhlasavotta - puoli vuosisataa metsäurakointia
31.07.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 31.7. LÄHETYS! Mielenkiintoinen kattaus kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
31.07.2026 11.00Polttonesteiden keskihinnat laskivat heinäkuussa 2026
28.07.2026 11.00Kansainvälistä näyttelykalustoa saapuu Power Truck Show´hun rekkaconvoyssa - Power Truck Show 7.-8.8.2026
26.07.2026 12.00Pihat siistiksi ja palkkioksi laatuhaketta
24.07.2026 22.00KATSO TÄSTÄ 24.7. LÄHETYS! Lomakausi jatkuu mutta uutisissa vauhti kiihtyy - kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
24.07.2026 8.40Range Rover perheen viides jäsen, ennakkoesittelyssä Range Rover GT
24.07.2026 8.00Stora Enson puolivuosikatsaus 2026: Portfolion optimointia ja tulosten parantamista omilla toimillamme
23.07.2026 14.00UPM puolivuosikatsaus 2026: Kaikkien liiketoimintojen tulos parani toisella vuosineljänneksellä ja portfolion uudistaminen edistyi
23.07.2026 11.00Mikkeliläiselle varaosamyyjä Janne Pekuriselle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
22.07.2026 20.00Aerodynaamista puutavarakuljetusta
22.07.2026 15.00Power Truck Show'ssa mukana Amerikasta palaava Blue Scania, RebelWerks sekä huoltovarmuusseminaari
22.07.2026 8.10SSAB osavuosikatsaus - liiketulos nousi haastavassa markkinatilanteessa
22.07.2026 8.00Hiabin puolivuosikatsaus 2026: Saadut tilaukset kasvoivat 16 prosenttia toisella vuosineljänneksellä
21.07.2026 20.00Metsäenergiaa tarvitaan - nyt ja tulevaisuudessa
20.07.2026 14.00Laadukasta puunkorjuuta tuoreella konekalustolla
20.07.2026 10.00Seuraavan sukupolven Subaru Outback on saapunut
19.07.2026 20.01Monikäyttöinen hakepuolikas juuri asiakkaan tarpeisiin räätälöitynä
17.07.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 17.7. LÄHETYS! Heinäkuun puolivälin vauhdikasta kuljetus, marakennus ja metsäalan asiaa
16.07.2026 10.01Valmet toimittaa automaatiojärjestelmän hiilidioksidin nesteytyslaitokselle ja tukee vihreää siirtymää Suomessa
14.07.2026 20.35Älä anna bisneksen jämähtää mökille - loma-aikanakin kannattaa markkinoida
14.07.2026 19.03Vadelma löysi paikkansa metsäkoneen ohjaamosta
14.07.2026 11.00Subarun uusi E-Outback Euroopan turvallisimpien joukossa - saavutti täydet viisi tähteä Euro NCAP -testissä
14.07.2026 9.00Metsähallitus toivoo lausuntoja Oulangan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman ja järjestyssäännön luonnoksista
14.07.2026 8.00Kompakti muotoilu ja tasainen suorituskyky - STIHL esittelee uuden akkukäyttöisen puhaltimen
13.07.2026 18.00Eschlböckillä uusi maahantuoja - vankalla kokemuksella
13.07.2026 10.00Teollisuuden liikevaihto kasvoi 10,4 % vuoden 2026 toukokuussa
13.07.2026 8.00Tornion- ja Simojokeen nousee taas hyvin lohta
12.07.2026 11.00Kuljetusyrittäjä Anssi Nieminen: Puuta tarvitaan tehtaille jatkossakin
11.07.2026 10.00Drifting-mestari ajoi metsään - Lauri Heinonen simulaattorin kautta koneen ohjaimiiin
10.07.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 10.7. LÄHETYS! Kuljetus, marakennus ja metsäalan asiaa Iron Ball gofista juonnettuna
09.07.2026 12.00FinnMETKOsta rakentuu taas Pohjoismaiden näyttävin konetyöalojen ajankohtaiskatsaus
08.07.2026 16.00Neljä ruohonleikkuria hyvin hoidetuille nurmikoille
08.07.2026 10.00Ponssen Vieremän tehtaan laajennusosan rakennustyöt käynnistyvät
07.07.2026 8.33Hallitus esittää muutoksia yksityistielakiin
06.07.2026 14.00Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2025 -tilastot on julkaistu
06.07.2026 11.00Koivujen lehtikato on herättänyt huomiota - Luke kokoaa havaintoja myös muista alkukesän puustotuhoista
06.07.2026 8.10Kesäkuussa 2026 ensirekisteröitiin 7 564 uutta henkilöautoa - kasvua 2 % viime vuoteen
03.07.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 3.7. LÄHETYS! Heinäkuu starttasi vauhdilla kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa
03.07.2026 9.10Kentekin verkkokauppa uudistui - varaosien, suodattimien ja huoltotarvikkeiden löytäminen helpottuu
02.07.2026 15.00KATSO VIDEO! Koppom Maskin on lajissaan maailman suurin - metsäkoneiden varaosia kaikkiin tarpeisiin
02.07.2026 13.00MTK: Ennallistamissuunnitelma jättää maanomistajat edelleen epätietoisuuteen - eduskunnan työ ei näy lopputuloksessa
02.07.2026 10.00Kärcher ja STIHL käynnistävät uraauurtavan akkuallianssin
01.07.2026 17.26Leapmotorin kasvu kiihtyy
01.07.2026 13.08Renault Trucks tuo IAA 2026 -messuille uuden T Highin, tehokkaamman dieselmoottorin ja pitkän matkan sähköveturin
01.07.2026 10.45Volvo tuo IAA 2026 -messuille uuden sähköisen pitkän matkan FH Aeron ja vetykäyttöisen testikuorma-auton
01.07.2026 10.22Henkilöautojen rekisteröinnit kääntyivät niukkaan kasvuun - automarkkinan perusongelma ei silti ratkea
30.06.2026 14.09Uusi tullimaksu astuu voimaan huomenna 1.7.2026 - vaikutus kohdistuu arvoltaan halvimpiin tilauksiin
30.06.2026 11.00Janakkalalaiselle metsäkoneenkuljettaja Arne Pritsille "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
30.06.2026 8.00Pesintäaikaisten hakkuiden lakimuutokset astuivat voimaan - näin uusi sääntely näkyy metsänhoidossa
29.06.2026 15.00Ammattilehti koeajaa: Kia EV2 Inspiration - Pienen auton suuret saappaat
26.06.2026 20.00KATSO TÄSTÄ 26.6. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan ajankohtaista asiaa
26.06.2026 9.00Nordic Truckcenter Oy:stä uusi valtuutettu IVECO-jälleenmyyjä Etelä-Suomeen
25.06.2026 8.50Metsätalouden tukirahat hupenevat vauhdilla - osa hakemuksista siirtyy vuoteen 2027
24.06.2026 19.00Metsän monimuotoisuus palaa palamalla - Metsähallitus teki ennallistamispolton Parkanossa
24.06.2026 16.40Leapmotorin maahantuonti RSA Suomelle - 590 hevosvoimaa alle 42 000 eurolla
23.06.2026 10.03KIA PV5 Passenger saa kolmannen istuinrivin
22.06.2026 16.00HUOMIO! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on työn alla - vielä ehtii mukaan ilmoituksella - lisäjakelu FinnMetkossa
22.06.2026 15.00Tamtron laajentaa tarjoomaansa ja asiakaskuntaa hankkimalla Teknoscale Oy:n osakekannan
22.06.2026 14.00SSAB käynnistää kumppaneidensa kanssa suljetun kierron teräksenkierrätyshankkeen Yhdysvalloissa
22.06.2026 12.45EU:n romuautoasetus laajenee raskaaseen kalustoon ja moottoripyöriin
22.06.2026 11.48Kuolinpesien metsäomistukseen esitetään määräaikaa
19.06.2026 14.00KATSO TÄSTÄ 19.6. JUHANNUS LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan mielenkiintoista asiaa
18.06.2026 14.38Scanialta suojattu ohjaamo puolustuskäyttöön
18.06.2026 12.00Stellantis hakee uutta vauhtia kompaktipakettiautoihin
18.06.2026 10.37Renault ottaa Flexisin kokonaan omistukseensa
17.06.2026 14.50Ammattilehti koeajaa - Dacia Duster ja Bigster saivat odotetun nelivetoautomaatin
16.06.2026 12.33John Deere Forestryn Pohjois-Suomen piiripäälliköksi Ari Niippa
15.06.2026 11.09Scania toimittaa Wibaxille 105 sähkökuorma-autoa
12.06.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 12.6. LÄHETYS! Vauhdikas uutispaketti kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
12.06.2026 11.45Metsähakkeen asema muuttumassa energiajärjestelmässä
12.06.2026 9.00Polttonesteiden ja sähkön hinnat nousivat vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaiseen verrattuna
11.06.2026 17.36Mercedes-Benz näyttää IAA:ssa koko raskaan liikenteen murroksen

Näytä lisää »