Kiina uskoo suomalaiseen selluun03.08.2017 15.45
"Suomalainen havupuusellu on ainutlaatuista. Haluamme olla mukana sen tuotannon varmistamisessa", kertoo kiinalaisyhtiö Camcen varapääjohtaja Yuhang Wang Puupohjaisten uusiutuvien lopputuotteiden valmistus kasvaa kohisten maailman suurimman sellunkäyttäjän Kiinan markkinoilla. Yli 20 miljoonaa tonnia sellua vuodessa käyttävä ja maailman suurin sellunostaja Kiina investoi sellutehtaisiin rajojensa ulkopuolella turvatakseen uusiutuvan raaka-aineen saannin myös tulevaisuudessa. - Suomalainen havupuusellu on ainutlaatuista. Haluamme olla mukana sen tuotannon varmistamisessa. Nyt kun sellun käyttö on monipuolistumassa ja tulevaisuudessa voimme muokata raakaa kuitua moniin eri käyttötarkoituksiin, uskomme tähän investointiin, perustelee Kemijärven Boreal Biorefbiojalostamohankkeessa mukana olevan kiinalaisyhtiö China Camc Engineeringin (Camce) varapääjohtaja Yuhang Wang yhtiön kiinnostusta investoida Suomeen. Toteutuessaan kapasiteetiltaan 400 000 tonnin biotuotetehtaan arvioidaan käynnistyvän Kemijärvellä vuonna 2020. Tehdas tuottaisi havusellun lisäksi muun muassa liukosellua, mikrokiteistä sellua sekä muita puuhun perustuvia biomateriaaleja ja -kemikaaleja. Suomalainen puukuitu kasvaville bioalan markkinoille Boreal Biorefin tehtaan pääomistajaksi tuleva Camce kokoaa Kiinaan konsortion tehtaan tuotannon loppukäyttäjiksi. Wangin mukaan Suomesta saatava hyvälaatuinen puukuitu tulee käyttää vain korkeimman jalostusasteen lopputuotteiksi. - Tänä päivänä on kannattavaa olla monipuolinen yritys, jonka tuotantoketju on joustava ja tarpeisiin mukautuva. Emme halua olla pelkästään sellun käyttäjä, vaan yleisesti biotalouden toimija, kuvailee Wang. Poliittinen tuki uusiutuvien kasvavalle käytölle Wangin mukaan kiinalaiset kuluttajat alkavat tiedostaa ilmasto-ja kestävyysongelmia aikaisempaa enemmän, mikä vie Kiinaa parempaan suuntaan kestävän kehityksen kannalta. Wangin arvion mukaan siirtyminen uusiutuvien käyttöön on Kiinalle valtava haaste, koska on ymmärrettävä myös siihen sisältyvät riskit. |

