Vauhdikas Neste Ralli saapuu jälleen Keski-Suomeen26.07.2017 9.35
![]() Neste Ralli on kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n rallin MM-sarjan osakilpailu, ja se ajetaan tänä vuonna 27.-30.7.2017 Jyväskylässä. Upeissa järvimaisemissa järjestettävä perinteinen rallitapahtuma on Pohjoismaiden suurimpia vuosittaisia yleisötapahtumia.
"Neste Ralli tarjoaa viihdyttävää autourheilua, mutta myös hyvän alustan autojen kehitystyölle osana FIA:n rallikautta. Kuluttajat hyötyvät tästä entistä turvallisempina, taloudellisempina ja tehokkaampina henkilöautoina. Meille on tärkeää, että Neste Ralli ja sen yleisötapahtumat parantavat jatkuvasti vastuullisuuttaan ja turvallisuuttaan sekä ottavat ympäristön huomioon", kertoo Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi. Neste tukee myös rallikuljettaja Teemu Sunista ja kartturi Mikko Markkulaa kohti ralliautoilun maailman huippua. "Neste on jo vuosia tukenut suomalaisen autourheilun menestymistä kansainvälisesti ja ollut mukana mahdollistamassa paikallista junioritoimintaa. Neste Rallin nimisponsorina iloitsemme, että saamme Teemun ja Mikon mukana lisää suomalaisväriä WRC-luokkaan, ja kannustamme heidän matkaansa unelmapolulla eteenpäin", Tuomi jatkaa. Neste MY uusiutuva diesel tarjoaa puhtaammat rallit Kokonaan jätteistä ja tähteistä valmistettava Neste MY uusiutuva diesel on tänä vuonna näkyvästi mukana Neste Rallissa. Kuluttajat voivat tankata sitä tapahtuman aikana 27.-30.7.2017 Neste K -asemalla Jyväskylän Tourulassa, ja sillä tuotetaan Saalahden yleisöalueen, Neste MY Areenan, sähkö. Lisäksi tuotteella tankataan rallin aikana autourheilun kansallisen lajiliiton AKK:n dieselautot. Neste MY uusiutuvalla dieselillä voidaan saavuttaa jopa 90 prosenttia pienemmät kasvihuonekaasupäästöt polttoaineen koko elinkaaren aikana perinteiseen fossiiliseen dieseliin verrattuna. Tuotetta voi siirtyä käyttämään ilman mitään muutoksia ajoneuvoihin. Se on täysin yhteensopiva nykyisten diesellaatujen kanssa eli sitä voidaan lisätä polttoainesäiliöön, vaikka säiliössä olisi vielä perinteistä dieseliä jäljellä. Neste MY uusiutuva diesel on kaikilta ominaisuuksiltaan parempaa tai vähintään yhtä hyvää kuin maailman parhaat fossiiliset dieselit, mutta huomattavasti vähemmän ympäristöä kuormittavaa. Sen huippuominaisuudet takaavat puhtaamman palamisen, vähentävät moottorin melua sekä pienentävät lähipäästöjä. Lue lisää: Neste Rallin 2017 viralliset kotisivut Neste Rallin viralliseksi kisabiisiksi Teflon Brothersin Sit mennää |

