Suomalainen nosturivalmistaja Mesera kasvaa ja kehittyy toimivan johdon omistuksessa

24.12.2018 18.41

mesera000.jpg

Nosturivalmistaja Mesera Cranes Finland Oy:n koko osakekanta siirtyi toimivan johdon omistukseen kesäkuussa 2018 tehdyllä kaupalla. Uudella omistuspohjalla varmistetaan kansainvälisesti kilpailukykyinen toiminta ja laadukkaat tuotteet asiakkaille myös tulevaisuudessa. 

(kuva yllä: Pitkäaikaisen meseralaiset Tuomo Ylikoski (vas.), Jani Gustafsson, Tero Lampola ja Janne Närvä ovat nyt mukana Mesera Cranes Finland Oy:ssä omistaja-yrittäjinä.)

Mesera Cranes Finland Oy suunnittelee ja valmistaa nostureita metsäkoneisiin, hakkureihin, traktoreihin ja teollisuuskäyttöön. Yli 50 vuotisen nosturivalmistuksen juuret ovat Fiskars- ja Loglift -off-road nostureissa, joiden valmistus jatkui 2009 Mesera -tuotemerkillä.

mesera0.jpg

(kuva: Suurin osa Mesera -puutavaranostureista toimitetaan mestäkonekäyttöön. Kuvassa Logser 8H GT -harvesteri varustettuna Mesera M240H -paralleelinosturilla.)

Valikoimaan kuuluvat ajokone-, harvesteri- ja juontonosturit sekä teollisuusnosturit, myös hytillä ja sähköohjauksella sekä oma kahmarimallisto. Lisäksi Mesera valmistaa Hiabille yli 30 tm nosturit teollisuuskäyttöön ja järeisiin ajoneuvosovelluksiin sekä tekee Loglift- ja Jonsered -autonostureihin komponenttivalmistusta. Hiabin kanssa tehdään myös myyntiyhteistyötä vientimarkkinoilla Mesera -nostureissa ja niiden varaosissa.

mesera22.jpg

(kuva: Pinta-alaltaan noin 6500 neliöinen Meseran Paimion tehdas on kehitetty palvelemaan asiakkaiden nosturi- ja komponenttihankintoja.)

Uudella omistusjärjestelyllä katsotaan tulevaisuuteen

Kesällä toteutetussa omistajajärjestelyssä Meseran pitkäaikaiset johtohenkilöt ottivat roolin myös yrittäjinä. Mukana uudessa omistuksessa ovat Tero Lampola (tuotanto ja myynti), Tuomo Ylikoski (tuotekehitys), Jani Gustafsson (nosturimyynti ja varaosat), Janne Närvä (hankinnat ja logistiikka), sekä aiemmin Meseran yksin omistanut Mikko Lindén

Uudet omistajat ovat pitkän linjan nosturialan ammattilaisia, joilla kaikilla on vankka historia Loglift- ja Mesera -nostureiden parissa eri tehtävissä - jo toisessa polvessakin.

- Isäni oli Logliftilla Salossa töissä yli 30 vuoden ajan ja itse aloitin siellä 1996 joten verenperintönä nosturivalmistus on meillä kulkenut, toteaa Tero Lampola.

Tuomo Ylikosken ura alkoi Logliftilla 1995 ja 90-luvun puolella samojen nostureiden parissa työskentelyn aloittivat myös Jani Gustafsson ja Janne Närvä.

- Ei mene kauan kun meillä neljällä nuorella miehellä on jo 100 vuoden kokemus puutavara- nostureista, vaikka itse emme toki vanhenekkaan, naurahtaa Ylikoski. 

mesera3.jpg

(kuva: Uusia Mesera -puutavaranostureita valmistuu Paimion tehtaasta tänä vuonna noin 300 kappaletta.)

Nostureita valmistuu suurella volyymilla

Kuluva vuosi on ollut nosturimarkkinoilla kokonaisuudessaan vauhdikas ja Meseran tuotantomäärät sekä tilauskanta ovat jopa historiallisen hyvällä tasolla:

- Valmistamme tänä vuonna Paimiossa noin 300 uutta Mesera nosturia sekä teemme kasvavassa määrin komponentti- ja nosturituotantoa Hiabille. Myös Mesera -kourien myynti on kehittynyt hyvään suuntaan, sanoo Lampola.

mesera62.jpg

(kuva: Mesera valmistaa myös omaa kahmarimallistoa, minkä myynnin hyvä kehitys näkyy tehtaalla tasaisena sarjatuotantona.)

Yli 80 % Meseran valmistamista puutavaranostureista päätyy vientimarkkinoille.

- Suurimmat asiakkaamme, metsäkonevalmistajat Logset ja Sampo-Rosenlew, toimittavat ison osan koneistaan vientiin. Lisäksi olemme tehneet pitkään töitä eri markkina-alueilla ja päässeet nosturitoimittajaksi esimerkiksi metsäkone- ja hakkurivalmistajille Saksassa ja Ruotsissa. Lisäksi Mesera -nostureita myydään mm. Viroon ja Espanjaan, kertoilee Jani Gustafsson.

mesera4.jpg

(kuva: Tuotekehityksestä vastaava Tuomo Ylikoski esittelee koeajovaiheessa olevaa autohakkuriin toimitettavaa Mesera 142F -nosturia.)

Tuotanto ja tuotekehitys omissa käsissä

Tällä hetkellä noin 30 henkilöä työllistävä ja pinta-alaltaan noin 6500 neliöinen Meseran Paimion tehdas on kehitetty palvelemaan asiakkaiden nosturi- ja komponenttihankintoja. Mesera suunnittelee ja valmistaa kaikki nostureissa käytettävät pääkomponentit sekä käyttää lisäksi pitkäjänteisen yhteistyön pohjalta valikoitunutta avainkumppaniverkostoa.

mesera1.jpg

(kuva: Tero Lampola (oik.) ja Tuomo Ylikoski ovat tyytyväisiä Mesera -nostureiden myynnin kehitykseen; pitkäaikaiset asiakkaat luottavat laatuun ja uusia yhteistyökuvioita syntyy tasaiseen tahtiin.)

- Kun tuotekehitys ja tuotanto on omissa käsissä niin pystymme varmistamaan laadukkaan tuotteen ja sen pitkän sekä tuottavan käytön vaativissakin olosuhteissa. Pitkäaikainen ja läheinen asiakasyhteistyö varmistaa sen, että asiakas saa juuri haluamansa. Kehitystyö on jatkuvaa; olemassa olevia tuotteita hiotaan entistäkin paremmiksi ja uusia innovaatioita pyritään tuomaan tasaisesti markkinoille, sanoo Tuomo Ylikoski.

mesera5.jpg

(kuva: Mesera -nostureita käytetään yhä enemmän myös autohakkurisovelluksissa niin Suomessa kuin Euroopassakin.)

08.01.2019 11.32Stora Enson kesätyöpaikkojen haku kesäksi 2019 on avautunut - haettavissa yli 1 000 kesätyöpaikkaa
08.01.2019 8.12Neste MY uusiutuva diesel tarjolla jo 37 liikenneasemalla
07.01.2019 19.11Valmet toimittaa uuden ruskean massan pesu- ja lajittelulinjan Sappin Saiccorin tehtaalle Etelä-Afrikkaan
07.01.2019 10.53Hyundailta maailman ensimmäinen älykäs sormenjälkitunnistus autoihin
07.01.2019 9.11Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 6600 tykkääjää - määrä huimassa kasvussa!
06.01.2019 20.11VIELÄ EHDIT MUKAAN ILMOITUKSELLA! Seuraava Metsäalan Ammattilehti lähtee painoon tällä viikolla
06.01.2019 15.11Neste MY uusiutuvaa dieseliä saa nyt myös Lahdesta - Lahti Energia ottaa tuotteen käyttöönsä ensimmäisten joukossa
06.01.2019 10.01Suomelle suuri EU-Life-hanke ilmaston muutoksen hillintään - Lukesta ohjeet turvemaiden ja metsien ilmastoviisaaseen hoitoon
05.01.2019 19.01Äly on osa renkaan tulevaisuutta - autoilija toivoo keliin reagoivaa rengasta
05.01.2019 17.01Metsäteho nyt myös Twitterissä
05.01.2019 10.11Tankkausetuja ammattiliikenteen Teboil D-automaateilla
04.01.2019 10.11Mercedes-Benzin raskaissa kuorma-autoissa rekisteröinti- ja markkinaosuusennätys vuonna 2018
04.01.2019 9.00Scanian kuljettajakilpailu käynnistyy Suomessa - Euroopan finaalin voittajalle palkinnoksi 100 000 euron arvoinen uusi Scania
04.01.2019 8.15Antti Asikainen Luonnonvarakeskuksen tutkimusylijohtajaksi
04.01.2019 8.01Tieliikenneturvallisuuden tilastokatsaus 2018 - tieliikennekuolemien määrä pysynyt edellisvuoden tasolla
03.01.2019 19.11Ideachip Machine - puutavara-autoilijoiden monipuolista palvelua keskeisellä paikalla
03.01.2019 12.33Keski-Suomesta maailmalle - yhdessä
03.01.2019 12.09Fortum tähtää pelto- ja puubiomassan jalostuksella globaaleille biotuotemarkkinoille
03.01.2019 11.15Bioenergia ry: Bioenergia kivihiiltä parempi vaihtoehto
02.01.2019 20.01Metsäkoneiden tiedonsiirtoasiat kuntoon kenttäolosuhteissa
02.01.2019 15.10Juko Hakala Traffic Management Finland-konsernin toimitusjohtajaksi
02.01.2019 14.22Terminator XXL -mallisto syntyi 10 vuotta sitten
02.01.2019 13.40Teollisuuspuun kauppa, marraskuu 2018
02.01.2019 13.13Micsig-oskilloskoopit Kahan valikoimaan
02.01.2019 11.49Hyötyautojen ensirekisteröinnit yltivät odotusten mukaisiin lukemiin
02.01.2019 11.01Vuonna 2018 ensirekisteröitiin yli 120 000 henkilöautoa - autoveromuutokset siirsivät joulukuun ensirekisteröintejä tammikuulle
02.01.2019 10.50Volkswagen Hyötyautoilla vahva vuosi takana
02.01.2019 10.14Kesko ostaa Volkswagen-, Audi- ja SEAT-liiketoiminnot LänsiAutolta
02.01.2019 8.11Moottorikelkkojen sääntelyä kevennetään
01.01.2019 19.01AMMATTILEHTI KOEAJAA: Nissan Navara OFF-ROADER AT32 - Metsäalan ammattilaisten tarpeisiin
01.01.2019 15.01Teboil Pirkanhovin uusi, upea à la carte -lista kutsuu herkuttelemaan
01.01.2019 14.01Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 6500 tykkääjää - määrä vahvassa kasvussa!
31.12.2018 17.01Ammattilehti.fi toivottaa kaikille lukijoilleen ja yhteistyökumppaneille vauhdikasta Uutta Vuotta 2019!
31.12.2018 15.44Suurten yritysten liikevaihto oli marraskuussa lähes edellisen kuukauden tasolla
31.12.2018 15.01Retkeilyalueen hakkuut lykkääntyvät Manamansalossa - kaava-alueen puunkorjuu tammikuussa
31.12.2018 12.11Komatsu Forestin vuosi 2018 oli monin tavoin menestyksellinen
30.12.2018 9.33Kuluttajilla vankka rahatilanne ja uskoa työllisyyteen - kulutusaikeet silti vaisut
30.12.2018 7.29Puutavarayhdistelmän aerodynamiikka on vieläkin lähes täysin kyntämätön sarka
29.12.2018 18.11Tehokasta metsäkoneiden vientilogistiikkaa - Ponsset siirretään Vuosaaresta eri satamiin ja asiakkaille ympäri maailmaa
29.12.2018 16.33Oulujärven Manamansalon metsiä hoidetaan ja aluetta kehitetään
29.12.2018 11.10Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 6400 tykkääjää - määrä vahvassa kasvussa!
28.12.2018 20.01Metsähallituksen monikäyttömetsissä kulttuuriperintökohteet säilyneet hyvin
28.12.2018 19.01Uusi suomalainen nanosatelliittikamera tuo uusia mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hallintaan
28.12.2018 10.00Kela: Muutoksia työnantajien ja yrittäjien etuuksiin vuonna 2019
27.12.2018 14.23Metsähallituksen monikäyttömetsissä kulttuuriperintökohteet säilyneet hyvin
27.12.2018 14.12SahaTrainee 2019 ilmoittautuminen käynnissä
27.12.2018 12.13Liqui Moly ja Chicago Bulls -sponsorisopimukseen
27.12.2018 12.00Uusi Liqui Moly -öljyopas ilmestynyt
27.12.2018 11.11Helsingin Sanomat: Jätteen ja hakkeen poltto on puolittamassa Vantaan Energian hiilidioksidi­päästöt - "Iso vedenkeitin" lämmittää koteja
27.12.2018 10.22Metsäkoneen säätöpäivästä hyötyä koneelle ja kuljettajalle
27.12.2018 10.13Uusi Hyundai-autotalo Mäkelän Auto Oy aloittaa 2.1.2019 Järvenpäässä
26.12.2018 19.01Polaris vahvistaa entisestään tekemistään Suomessa - myynti hyvässä kasvussa
26.12.2018 13.10Tie 2 Kokemäellä suljettu säiliöauto-onnettomuuden vuoksi
26.12.2018 9.22Joulun paluuliikenne on alkanut
26.12.2018 9.22UUSI VUOSI - UUDET KONEET! Osallistu Ammattilehden Facebook-kisaan ja voita uusi metsäkone...
26.12.2018 8.00Petri Toivonen on Sankarikuljettaja 2018 - näytti omalla esimerkillään mitä tarkoittaa kun kaveria ei jätetä
25.12.2018 18.11Äärimmäistä pitoa puutavaraperävaunuille - Nokian Hakkapeliitta Truck T
25.12.2018 16.01Suomen ennakkoväkiluku marraskuun lopussa oli 5 522 015
25.12.2018 11.01Vinjetti etenee eduskuntaan - ulkomaiset kuorma-autot maksamaan Suomen tieverkon käytöstä 2021
24.12.2018 18.41Suomalainen nosturivalmistaja Mesera kasvaa ja kehittyy toimivan johdon omistuksessa
24.12.2018 18.39Ilmanvastus on puutavara-auton suurin ajovastusvoima.cc.
24.12.2018 17.11Kirsi Karlamaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin pääjohtajaksi
24.12.2018 11.01Kannettavat vintturit ammattikäyttöön Severalilta - oiva apu metsätöihin
24.12.2018Ilmanvastuskerroin Cw , ja ilmanvastus.
23.12.2018 12.33Metsähallituksen Karstulan tuulivoimapuistohanke sai toteuttajan
23.12.2018 10.11EU:n ympäristöministerit sopivat ensimmäistä kertaa raskaiden ajoneuvojen päästövähennystavoitteista
22.12.2018 19.55Franzen-edustus Koneosapalvelulle - sahaketjujen teroitukseen tehoa saksalaisella tarkkuudella
22.12.2018 16.11Ainutlaatuinen koivuvaneri suojaa maakaasukuljetuksia
22.12.2018 15.01Kaksi erillistä ajoneuvoverolain muutosta voimaan 1.1.2019 - ajoneuvoveron kevennyksiä vähäpäästöisille ja uuden CO2-mittaustavan verotaulukot käyttöön
22.12.2018 14.01Metsähallitus ei lomauta metsureita tänä talvena
22.12.2018 12.32Nyt alkoi puutavarayhdistelmien lumenajo
21.12.2018 20.01Radiohallinta kohentaa kurottajan työtehoa ja edistää turvallisuutta
21.12.2018 13.30Rahoitusyhtiöiden omistamien yksityiskäytössä olevien ajoneuvojen väliaikainen vienti Venäjälle ensi vuoden alussa
21.12.2018 10.02Stora Enso yhteistyöhön vaate- ja huonekalujättien kanssa
21.12.2018 9.01Autohakkuri tuo tehokkuutta ja nopeaa liikkumista traktorihakkurin rinnalle
20.12.2018 23.07Stora Enso on myynyt kaikki osakkeensa ruotsalaisesta tytäryhtiöstään
20.12.2018 13.50BioLNG Euronet vie Eurooppaa kohti hiilineutraaleja maantiekuljetuksia LNG:n avulla
20.12.2018 13.27Raskaan liikenteen tiemaksut toteutumassa
20.12.2018 12.33Stora Enso ja FSC solmivat strategisen kumppanuuden
20.12.2018 11.12Keinotodellisuus osaksi pakkausteknologiaa
20.12.2018 9.00Lunawood ja Piimega yhteistyöhön
19.12.2018 23.00"NIPPU LISÄÄ" nyky-yhdistelmään - ja pelkällä pankkovaihdolla.
19.12.2018 19.33Ylispuun poistossa isompi hakkuulaite on etu
19.12.2018 15.00Vaarallisten aineiden kuljetukseen liittyvä lainsäädäntö uudistetaan
19.12.2018 14.50Jari Tiura Metsä Tissuen tuotantojohtajaksi
19.12.2018 11.45Lahti Energia vaihtoi uusiutuvaan dieseliin
19.12.2018 11.20Valmet toimittaa avainteknologiaa uuteen selluntuotantolinjaan Chileen
19.12.2018 8.07EU:ssa päästiin sopuun uusien autojen hiilidioksidin päästörajoista
18.12.2018 21.01Harvesterille uusi elämä koura- ja mittalaitepäivityksellä
18.12.2018 16.55Kesla solmi kummisopimuksen kahden ampumahiihtäjälupauksen kanssa
18.12.2018 15.06Mantsiselta merkittävä lahjoitus Karelia-ammattikorkeakoululle
18.12.2018 15.00Päästövaatimukset koskemaan myös ruohonleikkureita ja moottorisahoja 1.1.2019
18.12.2018 13.33Scania toimittaa 15 johdinkuorma-autoa Saksaan
18.12.2018 13.33Uudistunut Sprinter 4x4 on kaikkien kelien kuljetusmestari
18.12.2018 10.52Syncrosta 4MOTIONiin - nelivetoisia Passatteja jo 35 vuotta
18.12.2018 8.42Ensimmäinen DAF CF Electric -kuorma-auto liikenteeseen
18.12.2018 8.20Gasumille EU-tukea kaasutankkausasemaverkoston kasvattamiseen
18.12.2018 8.12Ulkohälytysjärjestelmien testaus Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaalla 7.1.2019
18.12.2018 8.00Toyota jälkitarkastaa Proacet
17.12.2018 16.01FORMEC 2018, Espanja, Madrid: Koneellistaminen metsissä etenee maailmalla

Näytä lisää »