Päästövaatimukset koskemaan myös ruohonleikkureita ja moottorisahoja 1.1.201918.12.2018 15.00 Aiemmin lähinnä traktoreiden ja työkoneiden moottoreita koskenut lainsäädäntö laajenee koskemaan lähes kaikkia tieliikenteen ulkopuolisia liikuteltavia polttomoottorikäyttöisiä laitteita. Tavoitteena on vähentää työkoneiden terveydelle haitallisia päästöjä. ”Uusilla päästöraja-arvoilla pyritään vähentämään polttomoottoreiden käytössä syntyviä ilman epäpuhtauksia. Tavoitteena on ilmanlaadun parantaminen ja EU:n ilmansuojelutavoitteiden saavuttaminen”, kertoo Trafin ylitarkastaja Henri Takkinen. Moottoreista löydyttävä EU-tyyppihyväksyntämerkintäPolttomoottoreiden päästövaatimukset tulevat voimaan 1.1.2019, josta alkaen moottoreiden on oltava pakokaasupäästöjen osalta EU-tyyppihyväksyttyjä. Poikkeuksena ovat ns. siirtymävaiheen moottorit sekä 56-130 kW moottorit, joilla vaatimukset tulevat voimaan vasta vuoden kuluttua. Tyyppihyväksynnän hakeminen on moottorin valmistajan tai valmistajan edustajan vastuulla - esimerkiksi jälleenmyyjä ei voi hakea tyyppihyväksyntää. Hyväksyntäprosessissa varmistutaan, että tyyppihyväksyntää varten testatun moottorin lisäksi myös tuotannosta tulevat moottorit täyttävät päästörajat. Tyyppihyväksyntätodistuksen antaa EU-jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen. Todistus oikeuttaa kiinnittämään tyyppihyväksyntämerkinnän moottoriin. Varastoon valmistetuilla moottoreilla siirtymäaikaSiirtymävaiheen moottoreilla sekä 56-130 kW moottoreilla päästövaatimukset tulevat voimaan 1.1.2020. ”Siirtymävaiheen moottoreita koskevan poikkeuksen tarkoituksena on mahdollistaa myös varastoon valmistettujen moottoreiden markkinoille saattaminen lain voimaantulon jälkeen”, selventää Takkinen. Moottori katsotaan siirtymävaiheen moottoriksi, jos se on valmistunut ennen uuden säädöksen voimaantuloa ja täyttää tällöin voimassa olleet vaatimukset. Moottorissa on oltava valmistusajankohta ja mahdollinen edellisen päästövaiheen mukainen tyyppihyväksyntämerkintä. Markkinoille saattamisella ei tarkoiteta myyntipäivämäärää loppukäyttäjälle. Mikäli laite on jo esimerkiksi jälleenmyyjän varastossa EU-alueella, ei laitteen varsinaisella myyntipäivämäärällä ole takarajaa. Markkinoille saattamisella ei myöskään tarkoiteta kyseisen laitemallin vaan nimenomaan kyseisen laiteyksilön markkinoille saattamista. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi (jatkossa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom) toimii 1.1.2019 voimaan tulevan päästöasetuksen mukaisten työkonemoottorien markkinavalvontaviranomaisena. |