Luke: Laaja katsaus hakkuu- ja ennallistamismenetelmien vaikutuksista

Suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset tutkijat valottavat Ecological Processes -julkaisusarjan viidessä artikkelissaan metsätalouden ekologisia vaikutuksia Fennoskandiassa. Kirjoittajat korostavat, että kuolleen puun määrä talousmetsissä ei ole riittävä lahopuuta tarvitsevan lajiston kannalta. Parannuskeinoina he ehdottavat kuolleen puun ja vanhojen puuyksilöiden nykyistä huomattavasti kattavampaa säästämistä hakkuissa, säästöpuuston ja kulotuksen lisäämistä sekä metsäsertifioinnin kehittämistä.

Kuollut puu tulisi säilyttää hakkuissa tarkemmin ja tuottaa sitä lisää

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Matti Koivulan ja tutkija Ilkka Vanha-Majamaan tutkimuksessa käytiin läpi 22 koesarjan tulokset hakkuiden vaikutuksista Fennoskandian alueella. Kuolleen puun määrä on talousmetsissä keskimäärin vain muutamia kuutiometrejä, ja tulokset osoittavat etenkin pidemmälle lahonneen puuaineksen tuhoutuvan herkästi metsien uudistamisen yhteydessä.

Koivulan ja Vanha-Majamaan mukaan Suomessa voitaisiin ottaa mallia monista Ruotsin talousmetsissä tehdyistä toimenpiteistä ja jättää puuta hakkuissa enemmän, kuten Venäjällä aikaisemmin, turvaamaan riittävä lahopuun määrä myös tulevaisuudessa. He esittävät nopeita ja pitkävaikutteisia toimia, joilla metsien monimuotoisuuden köyhtyminen voidaan pysäyttää.

– Kaikki kuollut puu – pois lukien kohteet, joissa kirjanpainajariski on suuri (vahingoittuneita, heikentyneitä tai tuoreita tuulenkaatokuusia yli 10 kuutiometriä hehtaarilla) – tulisi säästää hakkuissa, ja tuottaa sitä lisää esimerkiksi tekopökkelöiden avulla, kuten Ruotsissa on tehty pitkään ja nykyään Suomessakin jossain määrin. Tekopökkelöt hyödyttävät uhanalaisia lajeja, vaikka niiden lajisto hieman poikkeaakin luontaisesti syntyneiden lahopuiden lajistosta, Koivula toteaa.

Kaikki lahopuukeskittymät, jotka eivät merkittävästi nosta kirjanpainajariskiä, tulisi metsiä käsiteltäessä säästää. Myös yksittäisten kuolleiden puiden tuhoutumista hakkuissa ja kuolleen puun korjuuta energiapuuksi pitäisi välttää. Sveriges Lantbruksuniversitetin (SLU) professori Lena Gustafssonin mukaan lahopuun säästämisen ohella monimuotoisuutta voidaan ylläpitää kustannustehokkaasti jättämällä viallisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita korjaamatta, säästämällä arvokkaat elinympäristöt hakkuilta sekä keskittämällä monimuotoisuustoimia. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi isompia, mutta harvempaan sijoiteltuja säästöpuuryhmiä.

PEFC-metsäsertifiointistandardia on kehitettävä huomioimaan paremmin luonnon monimuotoisuus

Runsas määrä tutkimuksia osoittaa, että Suomen pääosin PEFC-sertifiointijärjestelmään (Programme for the Endorsement of Forest Certification) perustuvat säästöpuumäärät – nykyään kymmenen läpimitaltaan yli 10 senttimetrin puuta hehtaarilla – ovat liian alhaisia metsien monimuotoisuuden kannalta, eikä sertifiointi siten täytä sille asetettuja ekologisia tavoitteita. 

– Tästä huolimatta sertifiointijärjestelmän ekologisia kriteereitä on PEFC-standardin päivityskierroksilla heikennetty, kertoo yliopistolehtori Timo Kuuluvainen Helsingin yliopistosta.  

Elävien säästöpuiden kokonaistilavuus on keskimäärin vain alle kolme kuutiota hehtaarilla. Tutkimustulosten mukaan näin alhaiset säästöpuumäärät eivät lisää eivätkä edes ylläpidä talousmetsien kuolleen puun määrää. Ruotsissa metsäpinta-alasta jätetään käsittelemättä peräti 11 prosenttia uudistushakkuiden yhteydessä. Suomessa vastaava luku on ollut vuosittain yleensä alle kolme prosenttia.

Luken raaka-ainetilastojen mukaan jopa puoli miljoonaa kuutiometriä lämpö- ja voimalaitosten käyttämästä metsähakkeesta on haketettu järeästä runkopuusta, josta suuri osa on kuollutta puuta.

– Tämä on suurempi määrä kuin yksityismetsien avohakkuualoille vuosittain jätettyjen elävien säästöpuiden tilavuus, 0,3 miljoonaa kuutiota, metsäekologian lehtori Petri Keto-TokoiTampereen ammattikorkeakoulusta toteaa.

Näin tapahtuu siitäkin huolimatta, että PEFC-standardin energiapuukriteerissä yksiselitteisesti velvoitetaan olemaan vahingoittamatta järeitä lahopuita. Lisäksi sulan maan aikaisissa hakkuissa tuhoutuu enemmän lahopuuta kuin talvihakkuissa. Jos lauhat talvet yleistyvät, kuten näyttää käyvän ainakin eteläisessä Suomessa, niin hakkuut lisäävät entisestään lahopuiden tuhoutumista, mikä köyhdyttää monimuotoisuutta, tutkijat epäilevät.

Tulosten perusteella tutkijat suosittavat, että säästöpuuston minimimäärä olisi 5–10 prosenttia puuston kokonaistilavuudesta ja elävien säästöpuiden minimiläpimitta palautettaisiin takaisin 20 senttimetriin.

Kulotuksen käyttöä tulisi lisätä

Vaikka kulotusten lisäämistä on suositeltu pitkään monimuotoisuuden ylläpitämiseksi, kulotuspinta-alat ovat pienentyneet. Tutkijoiden mukaan kulotus tulisi ottaa uudelleen käyttöön valtion talousmetsissä, ja jättää kulotusten yhteydessä runsaasti säästöpuita. Yksityismetsätalouden tukijärjestelmä tulisi uudistaa rohkaisemaan metsänomistajia kulotuksen käyttöön metsien uudistamisen yhteydessä. 

– Käynnissä olevissa sertifiointijärjestelmien päivityksissä voitaisiin vaikuttaa kulotusten lisäämiseen, tutkijayliopettaja Henrik Lindberg Hämeenlinnan ammattikorkeakoulusta toteaa.

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) vanhempi tutkija Pekka Punttila on huolestunut metsäpaloista riippuvaisten luontotyyppien ja lajien taantumisesta, ja hän toivoo, että metsäpaloalueista voitaisiin nykyistä useammin perustaa suojelualueita. 

– Myös ennallistamispolttojen ja luonnon- ja metsänhoidollisten kulotusten lisääminen olisi tärkeää, kuten tuoreissa luontotyyppien ja lajien uhanalaisuuden arvioinneissa on esitetty, Punttila toteaa.

Luoteis-Venäjällä osittaishakkuita jo vuodesta 1910

Venäjällä avohakkuut aloitettiin jo 1910-luvulla. Suomalaisista avohakkuista ne erosivat siinä, että niissä jätettiin hakkaamatta keskimäärin 10–40 prosenttia puustosta, tyypillisesti kosteimmilla ja vaikeakulkuisimmilla kohteilla.  

– Käytännössä Venäjällä toteutettiin juuri sellaisia toimenpiteitä, mitä tutkijat nyt ehdottavat monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa ja Ruotsissa, erityisasiantuntija Ekaterina Shorohova Lukesta kertoo.

Nyt nämä Venäjän metsät ovat suomalaismetsiä erirakenteisempia, sisältävät enemmän lahopuuta ja ovat lajistoltaan monimuotoisempia, mutta niissä on tehty vähemmän kokeellista tutkimusta kuin muualla Fennoskandiassa.

Venäjällä tehtyjä ”epätäydellisiä” avohakkuita jatkettiin aina 1960-luvulle saakka, ja ne tarjoaisivat nyt oivan mahdollisuuden tutkia peitteisyyden säilyttävien hakkuumenetelmien pitkäaikaisvaikutuksia.

– Viimeiset näistä metsistä ovat tulossa päätehakkuuikään, ja suuri kysymys Venäjällä onkin, miten niitä jatkossa käsitellään. Jos seurataan Fennoskandian mallia, tulos nähdään Suomen ja Ruotsin metsien monimuotoisuuden heikossa nykytilassa, Shorohova pohtii.

Suosituksia metsien monimuotoisuuden ylläpitämiseksi ja palauttamiseksi hakkuiden yhteydessä

• Kaikki kuolleet puut tulisi säästää, välttää yksittäistenkin lahopuiden tuhoutumista ja kiertää lahopuukeskittymät – kunhan toimet eivät merkittävästi nosta kirjanpainajariskiä.
• Kuolleiden puiden korjuuta energiapuuksi tulisi välttää.
• Teknisesti vialliset tai muuten taloudellisesti vähäarvoiset puut tulisi jättää korjaamatta.
• Vanhojen ja kookkaiden säästöpuiden määrää tulisi lisätä.
• Säästöpuuryhmien kokoa tulisi kasvattaa ja sijoittaa niitä monimuotoisuuden kannalta tärkeisiin kohteisiin, kuten lahopuukeskittymiin ja korpipainanteisiin.
• Säästöpuita tulisi valita ja säästää jo taimikonhoidon ja harvennushakkuiden yhteydessä, koska silloin on paremmat edellytykset valita säästöpuiksi hyvin soveltuvia puulajeja ja -yksilöitä. Tämä voidaan toteuttaa jättämällä ne riistatiheikköihin, jotka erottuvat käsittelemättöminä laikkuina myöhemmissä hakkuissa ja/tai päivittämällä ne pistemäisinä kohteina kuviotietoihin.
• Tekopökkelöiden määrää tulisi lisätä uuden lahopuun tuottamiseksi, myös kasvatushakkuiden yhteydessä. Tekopökkelöistä tulisi tehdä erikokoisia ja eri puulajeista.
• Säästöpuuston minimimäärä tulisi olla 5–10 prosenttia puuston kokonaistilavuudesta.
• Arvokkaat elinympäristöt, kuten esimerkiksi korpipainanteet, joita kuviotiedoissa ei välttämättä ole eroteltu, tulisi jättää hakkaamatta.
• Kulotus tulisi palauttaa valtion talousmetsiin, ja säästöpuustoisten alueiden kulotuksia, ennallistamispolttoja sekä luonnon- ja metsänhoidollisia kulotuksia tulisi lisätä.
• Metsäpaloalueista tulisi nykyistä useammin perustaa suojelualueita.
• Yksityismetsätalouden tukijärjestelmää tulisi uudistaa rohkaisemaan metsänomistajia kulotuksen käyttöön.
• Metsäsertifiointijärjestelmiä tulisi kehittää paremmin luonnon monimuotoisuutta huomioivaksi. Esimerkiksi PEFC:ssä säästöpuiden minimiläpimitta tulisi palauttaa 20 senttimetriin.

Teemanumero ja siihen liittyvät artikkelit:

Teemanumero Ecological Processes -julkaisusarjassa. Editorial: Guillermo J. Martinez-Pastur, Ilkka Vanha-Majamaa, Jerry F. Franklin: Ecological Perspectives on Variable Retention Forestry
Suomenkielinen tiivistelmä

• Matti Koivula, Ilkka Vanha-Majamaa:  Experimental evidence on biodiversity impacts of variable retention forestry, prescribed burning, and deadwood manipulation in Fennoscandia
  Suomenkielinen tiivistelmä
• Lena Gustafsson, Mats Hannerz, Matti Koivula, Ekaterina Shorohova, Ilkka Vanha-Majamaa, Jan Weslien: Research on retention forestry in Northern Europe
  Ruotsinkielinen tiivistelmä
• Henrik Lindberg, Pekka Punttila, Ilkka Vanha-Majamaa: The challenge of combining variable retention and prescribed burning in Finland
  Suomenkielinen tiivistelmä
• Timo Kuuluvainen, Henrik Lindberg, Ilkka Vanha-Majamaa, Petri Keto-Tokoi, Pekka Punttila: Low-level retention forestry, certification, and biodiversity: case Finland
  Suomenkielinen tiivistelmä
• Ekaterina Shorohova, Sergey Sinkevich, Aleksandr Kryshen, Ilkka Vanha-Majamaa:
  Variable retention forestry in European boreal forests in Russia
  Suomenkielinen tiivistelmä

Nyt julkaistut viisi artikkelia ovat osa teemanumeroa, jossa käsitellään avohakkuille vaihtoehtoisia metsänkäsittelymenetelmiä eri puolilla maailmaa, ja varsinkin Fennoskandian osalta vallitsevia säästöpuukäytäntöjä sekä niiden ekologisia vaikutuksia. Näitä menetelmiä käsitellään tässä laajuudessa ilmeisesti ensimmäistä kertaa, toteaa Vanha-Majamaa, yksi teemanumeron toimittajista. Fennoskandiaa käsittelevien artikkelien kirjoittajat ovat Luken, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen, SYKEn sekä Hämeen ja Tampereen ammattikorkeakoulujen, Ruotsista SLUn, Skogforskin ja Silvinformationin sekä Venäjältä Petroskoin Metsäntutkimuslaitoksen ja Pietarin Metsäyliopiston tutkijoita. 

Luonnonvarakeskus on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi.