Ympäristöalan avustuksia haettavissa Uudenmaan ELY-keskuksesta18.10.2022 9.11
Avustusta vesistötoimenpiteiden toteuttamiseen voidaan myöntää myös yhteisiin ojitushankkeisiin osallistumista varten hakijalle, joka ei voi saada maatalouden rakennetukea. Kuva Loviisanjoen peruskuivatushankkeessa toteutetusta tulvatasanteesta. Kuva: Pasi Lempinen Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalojen ensi vuoden harkinnanvaraisia valtionavustuksia voi nyt hakea Uudenmaan ELY-keskuksesta. ELY-keskus myöntää avustuksia ministeriöiden sille osoittamien määrärahojen puitteissa. Rakennusperinnön hoitoa, saariston ympäristönhoitoa, pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimista, vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttamista, Kunta- ja JärjestöHelmi -avustuksia sekä vesistön käyttöä ja tulvariskien hallintaa Uudellamaalla koskevat avustushakemukset lähetetään Uudenmaan ELY-keskukseen. Uudellamaalla toteutettaviin kalataloudellisiin kunnostuksiin voi hakea avustusta Varsinais-Suomen ELY-keskukselta. Uudenmaan alueella toteutettaviin ympäristökasvatus- ja -valistushankkeisiin voi puolestaan hakea avustusta Keski-Suomen ELY-keskukselta ja maa- ja metsätalousalueiden vesienhallintaa edistäviin hankkeisiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta. Avustusten hakuaika on 18.10.–30.11.2022. Myös Kunta- ja Järjestö -Helmen avustushaku on käynnissä ja hakukierros toteutetaan ajanjaksolla 15.9.–31.10.2022. Rakennusperinnön hoitoRakennusperinnön hoitoon voidaan myöntää avustusta kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten kunnossapitoon. Avustusta voidaan myöntää myös muihin kunnossapitoa, suojelua ja parantamista edistäviin toimenpiteisiin. Työ on tehtävä rakennuksen rakentamisajankohdan mukaisilla työtavoilla ja rakennukseen sopivilla perinteisillä rakennusmateriaaleilla. Avustusta voivat hakea rakennusten yksityiset omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt, kunnat ja kuntayhtymät. Saariston ympäristönhoitoAvustusta voidaan myöntää kunnalle tai kuntalaiselle saariston eläimistön, kasviston tai maiseman suojeluun liittyviin hankkeisiin. Avustusta voi hakea myös yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on luonnonsuojelun tai ympäristönhoidon edistäminen. Avustusta ei ole myönnetty ruoppauksiin. Uudellamaalla saariston ympäristönhoitoavustuksen piiriin kuuluvat Espoon, Helsingin, Inkoon, Kirkkonummen, Loviisan, Porvoon, Raaseporin ja Sipoon ilman kiinteää tieyhteyttä olevat saaret. Avustusalueeseen kuuluvat lisäksi seuraavat alueet, joihin on kiinteä tieyhteys:
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatiminenPohjavesialueiden suojelusuunnitelmilla edistetään pohjavesien hyvän tilan saavuttamista ja pohjavesien suojelutoimia. Suojelusuunnitelman keskeinen tavoite on tunnistaa pohjavedelle ihmistoiminnasta aiheutuvat riskit sekä ennaltaehkäistä pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvata alueen pohjaveden kemiallinen ja määrällinen tila. Suojelusuunnitelman laatimisen ja päivittämisen tulisi kohdistua erityisesti vesienhoidossa tunnistetuille riskipohjavesialueille. Avustusta myönnetään kunnille pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimiseen ja suunnitelmien päivittämiseen. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttaminenAvustukset vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttamiseen on tarkoitettu vesienhoidon toteutusta, vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitämistä palveleviin hankkeisiin. Ensisijaisia ovat vesienhoitosuunnitelmien mukaiset vesien tilaa parantavat hankkeet vesistöissä ja valuma-alueilla. Avustusta voidaan myöntää hankkeeseen, jonka kohdevesistö on hyvää huonommassa tilassa tai tilan säilymiseen kohdistuu riski. Hyvän tilan tavoite voi edellyttää järvi-, joki-, rannikko- tai pienvesikohteissa ulkoisen kuormituksen vähentämistä sekä vesistöjen kunnostustoimia. Hankkeeseen voi kuulua sekä vesistössä että valuma-alueella tehtäviä vesiensuojeluratkaisuja, pois lukien maa- ja metsätalouden vesienhallintatoimenpiteet, joihin voi hakea avustusta maa- ja metsätalouden vesienhallinta -hausta. Hankkeilla tavoitellaan pitkäkestoisia vaikutuksia vesien tilaan, minkä varmistamiseksi halutaan avustaa laajempia hankekokonaisuuksia ja useiden toimijoiden yhteistyötä. Hankkeilta toivotaan alueellisten asiantuntijaverkostojen hyödyntämistä, ja niitä voidaan tukea osana konkreettisten toimenpiteiden toteuttamista. Avustuksen saamiseksi hakijan tulee yleensä olla rekisteröitynyt yhdistys, vesialueen osakaskunta, kalatalousalue, vesilain mukainen yhteisö, kunta tai yritys. Mikäli myönnettävällä avustuksella tuetaan taloudellista toimintaa, noudatetaan EU:n valtiontukisääntöjä, niin kuin valtioneuvoston asetuksen 714/2015 2a- ja 2b-pykälissä on säädetty. Vesitalous ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttöAvustukset vesistötoimenpiteiden toteuttamiseen on tarkoitettu vesitalouden ja vesiluonnonvarojen kestävän käytön ja vesienhallinnan hankkeille. Avustusta voidaan myöntää vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa sekä vesitalouden varautumista ja riskienhallintaa parantavien tulvasuojelu- ja muiden hankkeiden sekä vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävien kehittämis- ja investointihankkeiden tukemiseen. Vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavina toimenpiteinä tukea voidaan myöntää vesistötoimenpiteille tulvariskienhallintasuunnitelmien mukaiseen tulvariskien hallintaan ja muiden vesitaloudellisten riskien ja haittojen vähentämiseen sekä vesistöjen monipuolisen käytön ja hoidon edistämiseen. Tukea voidaan myöntää myös yhteisiin ojitushankkeisiin osallistumista varten hakijalle, joka ei voi saada maatalouden rakennetukea. Vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävinä hankkeina tukea myönnetään vesitaloussektorin kokeilu-, investointi- ja vientitoimintaa sekä innovatiivisia julkisia hankintoja ja niihin liittyviä toimintamalleja edistäville hankkeille. Avustuksen hakijana voi olla esimerkiksi rekisteröitynyt yhdistys, vesilain mukainen yhteisö tai kunta. Mikäli myönnettävällä avustuksella tuetaan taloudellista toimintaa, noudatetaan EU:n valtiontukisääntöjä, niin kuin valtioneuvoston asetuksen 714/2015 2a- ja 2b-pykälissä on säädetty. Kunta- ja Järjestö-HelmiKunnille, kuntayhtymille, yhdistyksille ja säätiöille voidaan myöntää avustusta ennallistamis-, kunnostus ja hoitotoimiin. Hakukierrokseen toivotaan konkreettisia elinympäristöjen kunnostus- ja hoitotoimenpiteitä sisältäviä, vaikuttavia ja monipuolisia hankkeita kaikista Helmi-ohjelman teemoista. Hankkeiden tulee toteutua vuoden 2024 loppuun mennessä. Hakuaika poikkeaa yleisestä hakuajasta ollen 15.9.–31.10.2022. Hakuteemat
Maa- ja metsätalousalueiden vesienhallinnan edistäminenAvustuksen tavoitteena on parantaa vesien tilaa edistämällä maa- ja metsätalouden vesienhallintaa huomioimalla ja yhteensovittamalla maa- ja metsätalouden sekä vesiensuojelun tarpeet. Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, jotka edistävät valuma-aluelähtöistä vesienhallinnan suunnittelua, toteutusta ja yhteistyötä sekä sopeutumista muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin. Lisäksi hankkeilla parannetaan peltojen ja metsien vesitaloutta, vähennetään vesistöihin kohdistuvaa kuormitusta ja lisätään luonnon monimuotoisuutta. Avustettavat toimenpiteet voivat olla sekä laajoja yhteistyöhankkeita että alueellisia tai paikallisia suunnittelu- ja toteutushankkeita. Avustusta voidaan myöntää oikeushenkilöille, kuten rekisteröidyille yhdistyksille, vesioikeudellisille yhteisöille, osakaskunnille, kunnille tai kuntayhtymille, oppilaitoksille tai yrityksille. Avustus voidaan myöntää usean toteuttajan yhteishankkeelle. Avustuksen päähakijana eivät voi olla valtion virastot ja laitokset. Kalataloudelliset kunnostuksetKalataloudellisissa kunnostuksissa avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä tai parantaa mahdollisuuksia kestävään kalastukseen. Hankkeilla pyritään erityisesti vahvistamaan uhanalaisten kalakantojen elinvoimaisuutta. Avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi kalakantojen lisääntymisalueiden kunnostaminen, kalateiden rakentaminen ja vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen. Etusijalle asetetaan virtavesikohteet, jotka on mainittu kalataloudellisissa kunnostusohjelmissa tai Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelman (2022–2027) liitteessä 2. Ympäristökasvatus ja -valistusAvustettavan hankkeen on edistettävä kestävää kehitystä, kulttuuriympäristön vaalimista tai muuta ympäristökasvatusta ja -valistusta. Ekologisen kestävyyden näkökulman tulee olla hankkeessa keskeinen, vaikka se edistäisi kestävää kehitystä laajemminkin. Avustettavan hankkeen tulee olla valtakunnallisesti tai alueellisesti merkityksellinen kokeilu- tai kehittämishanke. Hankkeen on oltava projektiluonteinen eli ajallisesti rajattu. Avustusta ei voida myöntää pysyväisluonteiseen tai jatkuvaan toimintaan. Avustusta ei myönnetä tutkimushankkeille. Avustusta voi saada juridinen henkilö eli rekisteröity yhdistys, järjestö tai muu yhteisö, yritys, kunta tms. Avustusta ei myönnetä valtion virastoille tai laitoksille eikä yksityishenkilöille. Avustuksen hakemisesta ja myöntämisestäAvustusta on haettava ennen hankkeen toimenpiteiden aloittamista. Hakemukset toimitetaan viimeistään 30.11.2022 ensisijaisesti sähköisesti aluehallinnon asiointipalvelun kautta. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttamista, vesistön käyttöä ja tulvariskien hallintaa sekä kalataloutta koskevia hakuajan jälkeen toimitettuja hakemuksia voidaan ottaa huomioon määrärahojen puitteissa. Avustuksia myönnettäessä noudatetaan valtionavustuslain (668/2001) perusteita ja menettelyjä. Vesien kunnostushankkeiden osalta noudatetaan myös valtioneuvoston asetusta vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavien hankkeiden avustamisesta (714/2015). Hakulomakkeet ja ohjeita ELY-keskuksesta ja verkkopalvelustaHakulomakkeita ja tarkempia tietoja avustusten myöntämisen edellytyksistä saa Uudenmaan alueella Uudenmaan ELY-keskuksesta. Harkinnanvaraisia valtionavustuksia koskevia hakulomakkeita ja ohjeita – myös kalataloudelliset kunnostukset – on saatavissa myös ELY-keskusten verkkopalvelusta https://www.ely-keskus.fi/rahoitus-ja-avustukset-ymparistovastuualue Avustuksista kalataloudellisiin kunnostuksiin saa lisätietoja Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta ja avustuksista maa- ja metsätalousalueiden vesienhallinnan edistämiseen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustuksista lisätietoja saa Keski-Suomen ELY-keskuksesta. Rahoitus ja avustukset -sivujen kautta pääsee tutustumaan sekä eri avustustyyppien avustuksiin että niihin liittyviin Kansalliseen kalatiestrategiaan, valtioneuvoston asetukseen 714/2015 ja Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelmaan. Tänään avautuu myös seuraava valtakunnallisesti keskitetty avustushaku, josta Etelä-Savon ELY-keskus tiedottaa erikseen: Avustus kaupunkien vesien hallintaan ja haitallisten aineiden vähentämiseen (alueidenkäyttö) (Etelä-Savon ELY-keskus) Kuulutus ELY-keskuksista haettavista harkinnanvaraisista valtionavustuksista (Uudenmaan ELY-keskus) |