Uusi sähkökäyttöinen siirrettävä hakkurikonsepti20.09.2026 20.00
Metsäenergia-alalla haetaan yhä ympäristöystävällisempiä sekä kustannustehokkaampia ratkaisuja operointiin. Ylijoki Metsäenergia on kehittänyt edistyksellisen sähkökäyttöisen, helposti siirrettävän hakkurikonseptin. (kuva yllä: Ylijoki Metsäenergian uudenlaisessa, helposti siirrettävässä konseptissa sähkötoiminen hakkuri saa virran puoliperävaunun päälle rakennetusta sähköohjaus kontista, mikä käyttää keskijänniteliittymästä saatavaa virtaa.) Laajalla murska- ja hakkurikalustolla operoiva Ylijoki Metsäenergia päätti pari vuotta sitten lähteä kehittämään täysin sähköllä toimivaa, helposti liikuteltavaa haketuskonseptia. Kun idea kehittyi toteutusasteelle, hankittiin käytetty tela-alustainen CBI 6400B murskain. - Vuosimallia 2009 oleva kone oli kärsinyt palovaurion aikaisemmassa elämässä. Murska purettiin ensin täysin paljaaksi vanhasta tekniikasta, minkä jälkeen lähdettiin tekemään runkorakenteisiin muutostöitä. Rummusta tehtiin vaihdettava niin että sen voi nostaa helposti pois ja käyttää joko hakkuri- tai murskarumpua käsiteltävän puumateriaalin mukaan. Samassa yhteydessä muutettiin mm. syöttöpöytää pystymmän malliseksi, sillä ajatuksena on käyttää lisäsyöttökuljettimia, jolloin puu pysyy paremmin syöttöpöydällä. Kuljettimet mahdollistavat puun syötön suurella volyymilla pidemmältä matkalta terminaaleissa ilman koneen siirtelyä ja haketuksen katkeamista, mikä nostaa päivätuotosta merkittävästi, kertoo Ylijoki Metsäenergia Oy:n kalustonhallinnasta vastaava Tuure Vehmasmäki.
(kuva: - Sähköohjaus kontti on rakennettu puoliperävaunun päälle. Sisältä löytyy paljon tekniikkaa eli taajuusmuuntajia ym. millä hakkuria ohjataan, esittelee Tuure Vehmasmäki.) Voima sähkömoottoreista Runkomuutosten tekemisen jäl- keen lähdettiin yhteistyökumppaneiden kanssa miettimään sähköistymispuolta. - JTL Controlin kanssa rakennutettiin sähköohjaus kontti puoliperävaunun päälle, missä on paljon tekniikkaa sisällä eli taajuusmuuntajia ym. millä hakkuria ohjataan. Sähkökeskuksen keskijänniteliittymästä virran saavasta kontista voima viedään sitten hakkurille kaapeleilla, mitkä saa kätevästi kytkettyä kiinni työmaaolosuhteissa tarvittavat luvat omaavan henkilön toimesta. Hakkurissa on päämoottorina 630 kilowatin taajuusohjattu WEG ja hydrauliikkaa pyörittää kaksi pienempää 45 kW sähkömoottoria - lisäksi poistomatolla on oma noin 10 kW sähkömoottori. Hakkurin syöttörullat, ylä/alavetorullat, tela-ajo, rumpurakenteen sylinterit ja kuljettimen taitto toimii edelleen hydrauliikalla, sanoo Vehmasmäki.
(kuva: Hakkurissa on päämoottorina 630 kilowatin taajuusohjattu WEG ja hydrauliikkaa pyörittää kaksi pienempää 45 kW sähkömoottoria - lisäksi poistomatolla on oma noin 10 kW sähkömoottori.) Vakuuttanut testikäytössä Yhteistyökumppaneiden ja Ylijoki Metsäenergian oman Häkkärin korjaamon osaavien tekijöiden kanssa täysin sähkökäyttöinen hakkuri saatiin valmiiksi kevättalven 2026 aikana, jolloin päästiin tekemään ensimmäiset koehaketukset. - Niiden perusteella kokonaisuuteen tehtiin vielä joitain muutoksia ja nyt kesäkuun alkupuolella hakkuri oli valmiina kunnon testikäyttöön. Jo ensimmäisen päivän pituisen onnistuneen koehaketuksen jälkeen todettiin, että hakkuri toimii kaikin puolin erinomaisesti ja tavaraa syntyy suurella volyymilla - sataprosenttisen sähköisesti ja ilman lähipäästöjä, ilmoittaa Vehmasmäki.
(kuva: Sähkökäyttöisestä hakkurista ei synny ollenkaan lähipäästöjä.) Koko toimitusketju voidaan sähköistää Metsäalan operoinnissa päästöjen ja sitä kautta hiilijalanjäljen pienentäminen on kaikkien toimijoiden intressissä. - Kun pystytään siirtymään haketuksessa dieselmoottorista sähkökäyttöön, niin kyseessä on merkittävä askel koko toiminnan päästöjen vähentämisessä. Myös hakkurin syöttökoneena ja kuljetuskalustona voidaan käyttää sähkötoimista kalustoa, jolloin koko ketjusta saadaan todella ympäristöystävällinen, visioi Vehmasmäki. Päästötön ja hiljainen Uudella sähkötoimisella hakkurikonseptilla syntyy kotimaista puhdasta metsäenergiaa tehokkaasti ilman moottoripäästöjä. - Päästöttömyyden lisäksi hakkuri on todella hiljainen verrattuna dieselmoottorilla varustettuihin koneisiin, mikä on todella tärkeä asia sillä myös terminaalien läheisyydessä saattaa olla asutusta. Melutason merkittävä lasku on myös työterveysasia, huomauttaa Vehmasmäki. Helposti siirrettävä Merkittävin kehitysaskel uudessa konseptissa on sähkökäyttöisen hakkurin helppo siirrettävyys. - Aiemmin sähkökäyttöisiä murskaimia on asennettu kiinteiksi laitosten yhteyteen, mutta tällä konseptilla sähköhakkuria/murskainta pystytään siirtämään normaalista lavetilla terminaalista toiseen ja sähkökontti kulkee puoliperävaunun päällä, joten se soveltuu urakointikäyttöön kohteissa, joissa on mahdollisuus järjestää keskijänniteliittymä, Vehmasmäki kertoo.
(kuva: Ylijoki Metsäenergia Oy:n Tuure Vehmäsmäki (oik.), Janne Honkala ja Atte Pesonen ovat olleet aktiivisesti mukana uuden hakkurikonseptin kehitystyössä.) Hyvät edellytykset kaupalliselle konseptille Uuden hakkurikonseptin, mille on haettu ja jo saatukin suojauksia, Ylijoki Metsäenergia on kehittänyt ja valmistanut omaan käyttöön. - Testailemme ja kehitämme kokonaisuuttaa edelleen, mikä onnistuu parhaiten käyttämällä hakkuria urakoinnissamme. Jos ja kun tulokset ovat hyviä niin mietimme voisiko kyseessä olla kaupallinen konsepti, mitä tarjota jossain vaiheessa myös muille alan toimijoille. Vanhan dieselkäyttöisen murskaimen muuttaminen sähkökäyttöiseksi on hinnaltaan varsin kilpailukykyinen verrattuna uuden dieselkoneen hankkimiseen ja polttoaineensäästön kautta tällä konseptilla valmistetun sähköhakkurin takaisinmaksuaika on varsin nopea. Lisäksi retro-fittaus edistää myös kiertotaloutta, kun vanha dieselmurska saa uuden päästöttömän elämän, sanoo Vehmasmäki. *** Projektissa mukana olleet toimijat: JTL Control Oy, Kumera Drives Oy, WEG, Euro Heavy Machine Oy, Vesa Tarula, Lammin Koneosa Oy, Sähköasennus Mäkivirta Oy, Hydsupply Oy + Ylijoki Metsäenergian oman Häkkärin korjaamon henkilökunta. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.
|





