Renault Traficista Formula Edition -erikoismalli

19.05.2017 13.55

Renault_trafic_formula_edition.jpg

Kuljetus 2017 -näyttelyssä on ennakkoesittelyssä myös Renault Trafic Formula Edition, joka on urheilullisin tähän mennessä Suomessa myyty pakettiauto.

Renault-pakettiautojen myynti on kahdessa vuodessa yli kaksinkertaistunut Suomessa ja merkkikohtaisessa rekisteröintitilastossa se on nopeasti saavuttanut kärkeä. Suurin osa myynnin kasvusta on erittäin hyvän vastaanoton saaneen uuden Traficin ansiota.

Tehokkaat taloudelliset moottorit, hyvä ajettavuus ja korkealuokkainen kuljettajaa ilahduttava ergonomia ovat nostaneet Traficin asiakkaiden suosikiksi. Lisäksi Traficissa on kaikkien muiden Renaultien tapaan neljän vuoden tai 100 000 kilometrin takuu, eikä kahden ensimmäisen vuoden aikana ole kilometrirajoitusta. Lisäksi takuuaikana matkan saumatonta jatkumista varmistaa ympärivuorokautinen tiepalvelu.

Mikko_Aules_ja_Antti_Foudila.jpg

- Nyt esitellään Renault Trafic Formula Edition -erikoismallisto, jonka suunnittelussa on otettu vaikutteita F1-kuninkuusluokasta, sanoo tuotepäällikkö Mikko Aules. - Erikoismallin voi valita L1H1- tai L2H1-versiona, joissa molemmissa on vahva ja säästeliäs 107 kW (145 hv) kehittävä Twin Turbo -moottori, jatkaa Renault ja Dacia LCV -tavara-autojen maajohtaja Antti Foudila.

Trafic Formula Editionin tunnistaa urheilullisuutta säteilevästä ulkonäöstä. Mustassa autossa on kontrastina keltaiset Formula Edition -teippaukset. Lisäksi keltaista väriä on jäähdyttäjän säleikössä ja etusumuvalojen kehyksissä. Mustat 17-tuumaiset kevytmetallivanteet ja musta Renault-logo viimeistelevät ulkonäön.

Arkipäiväisessä käytössä työtä helpottaa ja mukavuutta lisää Trafic Formula Editionin kattava varustelu. Ohjaamon lämpötila pysyy sopivana automaattisen ilmastoinnin avulla. Talvella ajastimella varustettu Eber-lisälämmitin varmistaa, että ohjaamo on lämmin jo ennen liikkeellelähtöä. Kojelaudassa on Media Nav 2.0 -tietoviihdejärjestelmä, johon kuuluvat niin navigointi kuin peruutuskamera. Monet varusteet, kuten tuulilasinpyyhkimien sadetunnistin, vakionopeussäädin, pysäköintitutka ja älyavain tekevät auton käytöstä todella miellyttävää.

Renault Trafic dCi 145 Twin Turbo Formula Editionin hinta toimituskuluineen on L1H1-mallina 36 690 euroa ja L2H1-mallina 37 990 euroa.

15.10.2020 10.22Valmet on saanut päätökseen paperiteollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja PMP Groupin yrityskaupan
15.10.2020 10.21Uusi Hyundai i20 marraskuussa Suomeen
15.10.2020 9.17Centrian muuntokouluttaa yhteensä 40 insinööriä puurakentamisen ja puutuoteteollisuuden osaamistarpeisiin - hae mukaan!
15.10.2020 9.10Uuden liikenteenhallintajärjestelmän testaukset alkavat Turunväylällä
15.10.2020 9.05Metsäsektori säilytti asemansa biotalouden tärkeimpänä toimialana
15.10.2020 9.00Digiturvallinen elämä -mobiilipeli elävöittää digiturvan kouluttamista
15.10.2020 8.45Väitöstutkimus: Kehittyvien maiden pienviljelijöiden puunkasvatus edellyttää selkeää maanomistusta ja riittävää kysyntää
15.10.2020 8.33Monipuolinen ja laaja KESLA City -nosturimallisto on saatavilla nyt myös hytillisenä
14.10.2020 17.25Valmet toimittaa laajan paperikoneen lajinvaihtouudistuksen Turkkiin
14.10.2020 15.00Järvileasingin palveluiden kysyntä kasvussa
14.10.2020 8.30Kaupan liikevaihto ja myynnin määrä kasvoivat elokuussa
13.10.2020 18.01LEED-ympäristösertifikaatti Nokian Renkaiden Daytonin-tehtaalle
13.10.2020 17.00Metallipaja Nieminen Oy: Laadukasta kuljetuskalustoa metsäteollisuuden ajotehtäviin
13.10.2020 14.22Valmet Automotive luopuu autoteollisuudelle yleisiä suunnittelupalveluja tarjoavasta liiketoimintalinjastaan - toiminta suuntautuu ajoneuvojen sähköistymiseen
13.10.2020 14.14Nimitykset: Luonnonvarakeskus uudistaa johtoryhmäänsä
13.10.2020 9.22Maailman vahvin sarjavalmisteinen moottorisaha nyt uutena versiona
13.10.2020 8.00Stora Enso ja Tingstad tuovat markkinoille muotoonpuristetusta kuidusta valmistettuja ruoka-astioita
12.10.2020 20.50Vermeer HG6800 TX: Monipuolinen suuren kapasiteetin uutuusmurskain
12.10.2020 12.00JKM Steel Oy liittyy KOME Oy:n huoltopiste ketjuun
12.10.2020 11.00Tuoreita tekoälyratkaisuja teollisuuden automaatiossa
11.10.2020 17.11Komatsu Forestin valokuvauskilpailun syyskuun voittaja on valittu
11.10.2020 12.22Teollisuustuotanto kasvoi elokuussa edellisestä kuukaudesta mutta laski vuodentakaisesta
10.10.2020 13.00Pewag - uusi laadukas vaihtoehto tela- ja ketjumarkkinoille
09.10.2020 22.00KATSO TÄSTÄ 9.10. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
09.10.2020 16.40Ari Junttila Ky teki onnistuneen hakkuripäivityksen
09.10.2020 10.11HYBRIT-hankkeen seuraava vaihe saa tukea Ruotsin energiavirastolta
09.10.2020 10.00Metsä Groupin vuoden 2020 kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liiketulos arvioitua parempi
08.10.2020 15.33Kirjanpainajakannat lievässä kasvussa
08.10.2020 12.45Äänekoskella valmistaudutaan vuosihuoltoseisokkiin
08.10.2020 12.00Stora Enso täydentää Honkalahden sahan tuotevalikoimaa - muutos monipuolistaa tukin kysyntää
08.10.2020 8.02Digimaatalous.fi tietoa tekoälystä drooneihin yhdessä paikassa
07.10.2020 15.22Parlok Trading Oy uusiin tiloihin ja nimityksiä myyntiin
07.10.2020 10.30AMMATTILEHTI KOEAJAA: Fiat Talento 2.0 L2H1(6 m3) EcoJet 145 & Fiat Ducato L4H2 (15 m3) EcoJet 140 - Autot ja palvelut paranee
07.10.2020 9.33Skovteknik DK on nimitetty John Deere -metsäkoneiden jälleenmyyjäki Tanskaan
06.10.2020 14.21Syöttävät ja keräävät giljotiinikourat tehokkaita energiapuunkorjuussa
06.10.2020 12.55Maa- ja metsätalouden kestävään vesienhallintaan voi nyt hakea avustusta
06.10.2020 11.20Kivirock 2/2020 työn alla KIVIROCK järkäle ilmestyy marraskuun alussa - Varaa nyt oma ilmoituspakettisi!
06.10.2020 9.00Pinnoitteella käyttöikää ajovaloumpioille
06.10.2020 8.53Metsän digitaalinen kaksonen mallintaa metsän kasvua ja terveydentilaa
06.10.2020 8.35Lidl lisää kaasulla kulkevien rekkojen määrää
05.10.2020 18.20AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco X-WAY ON AS440X48-E6d T/P 4x2 Hydrodrive - Tuottavan tyyilikäs
05.10.2020 12.33Marko Tikkanen MAN-myyjäksi Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan alueella
05.10.2020 11.53Laaturenkaat antavat turvaa talven vaativilla keleillä sekä tuovat ympäristöystävällisyyttä ajamiseen
05.10.2020 11.42Koiraveräjä auttaa estämään lemmikin karkailun
05.10.2020 10.23Metsäviennin arvo väheni vuonna 2019
05.10.2020 8.14MIESluuri tarjoaa vertaistukea vaikeissa elämäntilanteissa
05.10.2020 8.05Continental Tuulilasi -lehden kitkarengastestin voittoon
05.10.2020 8.00Oulun yliopisto ja Metsä Group tutkimus- ja koulutusyhteistyöhön
04.10.2020 11.00Metsätehon automaattinen kuviointimenetelmä on julkaistu
03.10.2020 11.11Kokkolan 14 metrin valtion väylän ja sataman syventämistyöt valmistuivat
02.10.2020 22.40KATSO TÄSTÄ 2.10. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - juonnettuna Lapin maisemista...
02.10.2020 11.00Pudotuksesta kohti elpymistä - koronapandemia kiihdyttää metsäteollisuuden rakennemuutosta
01.10.2020 14.14Metsäteollisuus ry irtautuu työehtosopimustoiminnasta, ja työehdoista sopiminen siirtyy yritystasolle
01.10.2020 11.11Kiitosimeon Oy ostaa Truck-Oil Oy:n koko osakekannan
01.10.2020 10.10Keski-Suomen raskaan liikenteen varaosatarjonta nousi ennätyslukemiin - Närhi Oy investoi uuteen logistiikkakeskukseen ja varaosamyymälään
01.10.2020 10.00Rottne metsäkoneiden työnäytös huomenna 2.10. Perhossa
01.10.2020 9.00Cargotec ja Konecranes sulautuvat - tulevasta yhtiöstä kestävien materiaalivirtojen maailmanlaajuinen johtaja
30.09.2020 17.11LUE TÄSTÄ! Syksyn jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - paljon kuljetus- ja konealan asiaa...
30.09.2020 10.17Liikennepolttoaineiden kulutus romahti
30.09.2020 10.10Ramirent ja Metsä Fibre allekirjoittivat merkittävän vuokrasopimuksen
30.09.2020 10.00Metsä Groupin Joutsenon tehtaat valmistautuvat vuosihuoltoseisokkiin
30.09.2020 9.41Ruotsissa investoidaan sahalaitostekniikkaan
30.09.2020 9.05Nimitykset: Johan Lindberg Oy Ford Ab:n uudeksi toimitusjohtajaksi
29.09.2020 11.33Hio-Mex: Asennustilat uusiksi, lisää tuotteita ja myyntiin vauhtia nettikaupasta
29.09.2020 11.20Puutteet ajopiirturitietojen toimittamisessa johtivat työnantajan sakkoihin tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta
29.09.2020 10.25Hammaslahden puunkuormausalueen laajennushankkeen rakennustyöt alkavat tällä viikolla
29.09.2020 10.20Väitöstutkimus: sienivirusten ja juurikäävän väliset suhteet - suora lähetys 2.10.2020
29.09.2020 10.15Ammatillisessa koulutuksessa yli 320 000 opiskelijaa
29.09.2020 10.00Dacia Sanderon ja Sandero Stepwayn kolmas sukupolvi esittäytyy
28.09.2020 18.42VARAUDU LIUKKAISIIN! NordChain liukuesteketjujen uusi jakelija on AFM-Forest
28.09.2020 11.44Scania julkistaa uuden V8 mallistonsa - tarjolla jopa 770 hv tehoa
25.09.2020 23.44KATSO TÄSTÄ 25.9. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - siirryimme taivaskanaville...
25.09.2020 10.33Peugeot 508 PSE - 360 hv perheauto
24.09.2020 16.00Volvo Trucks: Kiinnostus kaasuun lisääntyy - vaihtoehto dieselille raskaissa kuorma-autoissa
24.09.2020 14.12Mahindra & Mahindra kasvattaa omistusosuuttaan Sampo-Rosenlew Oy:stä
24.09.2020 13.00Metsä Fibre Oy ja ANDRITZ Oy esisopimukseen Kemin biotuotetehtaan puuraaka-aineen käsittelylaitteistosta
24.09.2020 11.00Uusi John Deere H424 -harvesteripää markkinoille
23.09.2020 14.52Männyn siementen keruu käynnistyy Pohjois-Suomessa - käpylitrasta 1,20 euroa
23.09.2020 14.11Nurminen Logistics vie konttijunallaan Euroopan ensimmäisen rautateitse kulkevan elintarvikekuljetuksen Kiinaan
23.09.2020 12.21Renault tuo uuden vaihtoehdon katumaasturimarkkinoille
22.09.2020 15.23Renault Trucks: sähköiset voimalinjat kiinnostavat - kauppaa käydään kaikissa kokoluokissa
22.09.2020 13.12Ford Mustang Mach-E suunniteltu eurooppalaisia asiakkaita silmällä pitäen
22.09.2020 9.33Autokorjaamo 2020 -messut siirtyy ensi vuoden marraskuulle
22.09.2020 8.42Käytetyt paristot jalostamalla lannoitteeksi
21.09.2020 13.45Millaiset ovat Suomen metsäsektorin näkymät? - Kutsu julkistuswebinaariin 2.10.2020
21.09.2020 13.22Puuhuoltoketjussa tehdään pitkää työpäivää, mutta työolosuhteisiin ollaan tyytyväisiä
21.09.2020 10.23Vanhat Suomen kartat kaikkien saataville
18.09.2020 23.33KATSO TÄSTÄ 25. JUHLA LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
18.09.2020 13.11Aila-myrskyn metsätuhojen arviointi on alkanut
18.09.2020 9.03Metsätalouden kannattavuus hiipui huippuvuoden jälkeen
18.09.2020 5.55Nimitykset: Liisa Kaattari DAF:lle
17.09.2020 12.13Chevrolet Silverado 1500 3.0 TD Duramax - Vihdoin täällä!
17.09.2020 10.36Continental Tekniikan Maailman nastarengastestin kärkeen
17.09.2020 10.10Työsuhesähköautolle luvassa veroetuuksia
17.09.2020 9.55Etäohjattava Valtra-traktori kykenee nyt entistä vaativampiin tehtäviin
17.09.2020 9.45Väitöstilaisuus: Ohjelmoidut bakteerit muuntavat teknisen ligniinin voitelu- ja polttoaineiksi
17.09.2020 9.02Stora Enso lupaa Oulun alueelle lisää työtä ja puukauppatuloja
16.09.2020 15.06Mercedes-Benz GenH2 ja eActros LongHaul mallien käyttötestit alkavat 2023
16.09.2020 14.45PONSSE Opti 8 - markkinoiden modernein tietokone metsäkoneisiin
16.09.2020 13.21K-ryhmä on ottanut käyttöönsä kaksi MAN täyssähkökuorma-autoa

Näytä lisää »