Väitöstutkimus: Kehittyvien maiden pienviljelijöiden puunkasvatus edellyttää selkeää maanomistusta ja riittävää kysyntää

15.10.2020 8.45
Helsingin yliopisto

Helsingin yliopistossa tehty väitöstutkimus selvitti pienviljelijöiden metsänkasvatukseen vaikuttavia toimintaympäristön tekijöitä ja niiden merkitystä puunkasvatuksen yleistymiselle Kaakkois-Aasiassa ja Itä-Afrikassa.

Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää muun muassa siirtymistä uusiutumattomista raaka-aineista kohti uusiutuvien raaka-aineiden hyödyntämistä. Globaali metsäkato ja samaan aikaan lisääntyvä teollisen puun tarve ohjaavat puun ja metsien tuottamien ekosysteemipalveluiden, kuten hiilensidonnan ja maaperän eroosion ehkäisemisen, tuotantoa kohti viljelymetsiä, erityisesti kehittyvien maiden markkinoilla.

Puuviljelmät ja istutusmetsät tuottavat jo merkittävän osan metsäteollisuuden tarvitsemasta puuraaka-aineesta ja osuuden ennustetaan edelleen kasvavan. Laajoja teollisia puuviljelmiä kohtaan kohdistuu kuitenkin kritiikkiä ja laajojen maa-alueiden löytäminen ja osoittaminen puunkasvatukseen on monessa kehittyvässä maassa mahdotonta.

Pienviljelijöiden osuus puuntuotannosta on monissa kehittyvissä maissa viime vuosikymmeninä kasvanut ja monet maat ovat myös pyrkineet edistämään pienviljelijöiden puunkasvatusta erilaisin poliittisin tukitoimin.

Anne Arvolan väitöskirjatutkimus tarkasteli ja vertaili pienviljelijöiden metsänkasvatuksen vaikuttavan toimintaympäristön tekijöitä ja niiden merkitystä puunkasvatuksen yleistymiselle Kaakkois-Aasiassa ja Itä-Afrikassa sekä suorien ja epäsuorien tukimuotojen ja kannustimien merkitystä viljelijöiden päätöksenteossa.

– Tulosten perusteella turvattu ja selkeä maanomistus ja riittävä kysyntä ovat keskeiset ennakkoedellytykset pienviljelijöiden puunkasvatukselle, ja joissakin oloissa myös yksinään riittävä kannustin, maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa väittelevä Arvola toteaa.

Maanomistuksen ja kysynnän lisäksi myös puumarkkinoiden toimivuudella, viljelijöiden tietotaidolla ja suorilla kannustimilla on useimmissa tapauksissa ollut rooli puunkasvatuksen lisääntymisessä ja jatkuvuudessa. Kannustimet ovat kuitenkin tehokkaita vain, jos ne on räätälöity vastaamaan viljelijöiden tarpeisiin.

Pienviljelijöiden tuottama puu ei useinkaan vastaa laatuvaatimuksia, joita korkeampaa arvonlisää tuottavalla teollisuudella, kuten esimerkiksi vientiteollisuuteen tähtäävällä sahateollisuudella tai huonekaluteollisuudella raaka-aineelleen on. Se päätyy siksi useimmiten paikallisille tai alueellisille markkinoille ja pienempää arvonlisää tuottavan teollisuuden käyttöön.

Tämäkin tuotantomalli voi olla pienviljelijän näkökulmasta kannattava, mutta viljelijät menettävät tällöin osan tuotantopotentiaalistaan ja mahdollisista tuotoistaan. Ilmiö rajoittaa myös metsäteollisuuden kasvupotentiaalia.

Mikäli globaaleilla ja kansallisilla poliittisilla toimilla pyritään lisäämään pienviljelijöiden osuutta puuntuotannossa ja ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa, heille on ensin taattava pääsy puunkasvatukseen soveltuville maa-alueille sekä turvattava maan ja sillä kasvatettavan puuston hallinta- ja omistusoikeudet.

Pienviljelijöille räätälöitävien tukiohjelmien on myös huomioitava heidän taloudelliset ja tietotaidolliset rajoitteensa, erityiset tarpeensa ja toimintaympäristöjen vaihtelevat haasteet.
_______________

MSc Anne Arvola väittelee 15.10.2020 kello 10 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Key factors in the enabling environment for smallholder tree growing – experiences from the Global South". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo, Sali 6.

Tilaisuutta on mahdollista seurata myös etänä. Katso lisätiedot

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.

29.10.2020 8.21Taloushallintoliitto: Konkurssisuma tulossa - varo takaisinsaantitilanteita
28.10.2020 8.22Metsäteollisuus: Elinkeinoelämän kilpailukyky jää sivurooliin fossiilittoman liikenteen työryhmän raportissa
27.10.2020 14.45Autoliitto jätti eriävän mielipiteen fossiilittoman liikenteen työryhmän loppuraporttiin
27.10.2020 14.15Uusi keksintö muuntaa älypuhelimen kaikuluotaimeksi
27.10.2020 14.10Nokian Renkaat Oyj Osavuosikatsaus Q3: Hyvä suoritus epävakaassa markkinaympäristössä
27.10.2020 13.20Valmetin osavuosikatsaus Q3: Saadut tilaukset laskivat 700 miljoonaan euroon ja vertailukelpoinen tulos ennen rahoituseriä kasvoi 91 miljoonaan euroon.
27.10.2020 12.04Finavia avaa Helsinki-Vantaan pysäköintitalot autojen ja veneiden talvisäilytykseen
27.10.2020 10.00Postin Rahtipalvelut siirtymässä vaihtoehtoisiin polttoaineisiin ja käyttövoimiin kuljetuksissa
27.10.2020 9.00Lataa tästä maksuttomat oppaat yritysten tietosuojan ja tietoturvan tueksi
27.10.2020 8.23SONAX pinnoiteuutuus auton maalipinnan viimeistelyyn
26.10.2020 12.04VALOVOIMA 2020 -kiertue starttaa huomenna Jyväskylästä
26.10.2020 8.52Rauman sellutehtaalla valmistaudutaan vuosihuoltoseisokkiin
26.10.2020 8.46Talvinopeusrajoitukset voimaan Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä 28.10.2020 alkaen
26.10.2020 8.34Äänekosken liikenneyhteydet-hanke valmistuu kokonaisuudessaan
26.10.2020 8.24Teollisuuden tuottajahinnat merkittävässä laskussa
25.10.2020 18.35Valmet toimittaa hienopaperikonelinjan Asia Symbol XinHuille Kiinaan
25.10.2020 17.20Askolassa panostetaan Pro Truck -yhteistyöhön
24.10.2020 11.33Hakkuukoneen kuljettajaa avustavalle järjestelmälle on kysyntää
23.10.2020 21.00KATSO TÄSTÄ 30. JUHLALÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
23.10.2020 13.42Iveco Live Channel - julkaisualusta brändin yhteisölle ja koko kuljetusalalle
23.10.2020 11.46Stora Enso aloitti puukuljetukset Suupohjan radalla
23.10.2020 10.27Saksalainen terästukkuliike rantautuu Suomeen
23.10.2020 10.00Ponssella valmistui 16 000. metsäkone
22.10.2020 14.13Metsä Group rekrytoi yli 50 ammattilaista kertopuun tuotantoon
22.10.2020 10.00Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus voi ratkaista useita suometsien hoitoon liittyvää haastetta
22.10.2020 9.30Nesteen osavuosikatsaus - odotamme merkittävän epävakauden jatkuvan öljytuotteiden ja uusiutuvien raaka-aineiden markkinoilla
22.10.2020 8.25Ponsse on valittu jo kolmatta vuotta peräkkäin Suomen maineikkaimmaksi yritykseksi vuosittaisessa Luottamus&Maine -tutkimuksessa
21.10.2020 14.53Opel Zafira Life henkilöautomaista tyyliä jopa yhdeksälle hengelle - täyssähkö- tai dieselvaihtoehtona
21.10.2020 14.00Nimitykset: Sami Krühn Renault Trucks kuorma- ja pakettiautomyyjäksi Kuopioon
21.10.2020 12.52Honkaperä Forest Oy testasi metsäkonerenkaita haastavissa olosuhteissa - Alliance -renkaat kestävät haastavissa olosuhteissa
21.10.2020 12.13Wheeler Dealer -ohjelmasta tuttu Edd China jatkaa autojen parissa yhdessä LIQUI MOLY -tuotteiden kanssa
21.10.2020 12.02Nimitykset: Jouni Haapalainen vahvistaa Suvanto Trucksin Pohjois-Suomen myyntitiimiä
21.10.2020 10.45Lähitaksi vaatii uskottavaa ja tehokkaampaa viranomaisvalvontaa taksialalle
20.10.2020 15.22Metsäkuljetus Meriläinen tekee metsämaan muokkausta kaivukoneilla
20.10.2020 12.00Viidennen sukupolven Caddy markkinoille
20.10.2020 9.03Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2020: Mallikasta tekemistä
20.10.2020 8.31Stora Enson osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2020: Vakaa tulos haasteellisessa toimintaympäristössä
19.10.2020 11.14Komatsu TX -uutuuskone poikkeaa kymmenellä paikkakunnalla - huomenna tiistaina 20.10. Kajaanissa
19.10.2020 11.13TULOSSA 30. JUHLALÄHETYS! Mainostaja - lähde mukaan alan seuratuimpaan uutislähetykseen
19.10.2020 11.12Suomen Yrittäjät valitsi uuden puheenjohtajan
19.10.2020 10.55Tampereen rantatunnelia huolletaan 22. ja 23. lokakuuta
19.10.2020 10.30Rautakaupan-ala hyvässä kasvussa
19.10.2020 8.11Fossiilittoman liikenteen työryhmän raportti ja Aalto-yliopiston selvitys liikenteen päästökaupasta julki 27.10. - tervetuloa webinaariin
18.10.2020 13.33STARTTI HUOMENNA 19.10 LEMPÄÄLÄSSÄ! Koeaja uuden sukupolven Cat kaivukoneet AvescoCat Road Showssa - katso tästä kiertueaikataulu
18.10.2020 11.43Suvanto Trucks: Vahvaa panostusta Sisu ja DAF kuorma-autojen myyntiin
16.10.2020 23.33KATSO TÄSTÄ 16.10. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
16.10.2020 14.00Timosen Autosta uusi Renaultin ja Dacian jälleenmyyjä Joensuuhun
16.10.2020 9.53DAF XF tuplamestariksi
15.10.2020 16.00Eco Log kehittää palvelua ja tuotetukea Suomessa
15.10.2020 15.00MIchelin laajentaan kuorma-autonrenkaiden valikoimaa
15.10.2020 10.42Ympäristökasvatuksen hankeavustukset haettavissa marraskuun loppuun asti
15.10.2020 10.22Valmet on saanut päätökseen paperiteollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja PMP Groupin yrityskaupan
15.10.2020 10.21Uusi Hyundai i20 marraskuussa Suomeen
15.10.2020 9.17Centrian muuntokouluttaa yhteensä 40 insinööriä puurakentamisen ja puutuoteteollisuuden osaamistarpeisiin - hae mukaan!
15.10.2020 9.10Uuden liikenteenhallintajärjestelmän testaukset alkavat Turunväylällä
15.10.2020 9.05Metsäsektori säilytti asemansa biotalouden tärkeimpänä toimialana
15.10.2020 9.00Digiturvallinen elämä -mobiilipeli elävöittää digiturvan kouluttamista
15.10.2020 8.45Väitöstutkimus: Kehittyvien maiden pienviljelijöiden puunkasvatus edellyttää selkeää maanomistusta ja riittävää kysyntää
15.10.2020 8.33Monipuolinen ja laaja KESLA City -nosturimallisto on saatavilla nyt myös hytillisenä
14.10.2020 17.25Valmet toimittaa laajan paperikoneen lajinvaihtouudistuksen Turkkiin
14.10.2020 15.00Järvileasingin palveluiden kysyntä kasvussa
14.10.2020 8.30Kaupan liikevaihto ja myynnin määrä kasvoivat elokuussa
13.10.2020 18.01LEED-ympäristösertifikaatti Nokian Renkaiden Daytonin-tehtaalle
13.10.2020 17.00Metallipaja Nieminen Oy: Laadukasta kuljetuskalustoa metsäteollisuuden ajotehtäviin
13.10.2020 14.22Valmet Automotive luopuu autoteollisuudelle yleisiä suunnittelupalveluja tarjoavasta liiketoimintalinjastaan - toiminta suuntautuu ajoneuvojen sähköistymiseen
13.10.2020 14.14Nimitykset: Luonnonvarakeskus uudistaa johtoryhmäänsä
13.10.2020 9.22Maailman vahvin sarjavalmisteinen moottorisaha nyt uutena versiona
13.10.2020 8.00Stora Enso ja Tingstad tuovat markkinoille muotoonpuristetusta kuidusta valmistettuja ruoka-astioita
12.10.2020 20.50Vermeer HG6800 TX: Monipuolinen suuren kapasiteetin uutuusmurskain
12.10.2020 12.00JKM Steel Oy liittyy KOME Oy:n huoltopiste ketjuun
12.10.2020 11.00Tuoreita tekoälyratkaisuja teollisuuden automaatiossa
11.10.2020 17.11Komatsu Forestin valokuvauskilpailun syyskuun voittaja on valittu
11.10.2020 12.22Teollisuustuotanto kasvoi elokuussa edellisestä kuukaudesta mutta laski vuodentakaisesta
10.10.2020 13.00Pewag - uusi laadukas vaihtoehto tela- ja ketjumarkkinoille
09.10.2020 22.00KATSO TÄSTÄ 9.10. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia
09.10.2020 16.40Ari Junttila Ky teki onnistuneen hakkuripäivityksen
09.10.2020 10.11HYBRIT-hankkeen seuraava vaihe saa tukea Ruotsin energiavirastolta
09.10.2020 10.00Metsä Groupin vuoden 2020 kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liiketulos arvioitua parempi
08.10.2020 15.33Kirjanpainajakannat lievässä kasvussa
08.10.2020 12.45Äänekoskella valmistaudutaan vuosihuoltoseisokkiin
08.10.2020 12.00Stora Enso täydentää Honkalahden sahan tuotevalikoimaa - muutos monipuolistaa tukin kysyntää
08.10.2020 8.02Digimaatalous.fi tietoa tekoälystä drooneihin yhdessä paikassa
07.10.2020 15.22Parlok Trading Oy uusiin tiloihin ja nimityksiä myyntiin
07.10.2020 10.30AMMATTILEHTI KOEAJAA: Fiat Talento 2.0 L2H1(6 m3) EcoJet 145 & Fiat Ducato L4H2 (15 m3) EcoJet 140 - Autot ja palvelut paranee
07.10.2020 9.33Skovteknik DK on nimitetty John Deere -metsäkoneiden jälleenmyyjäki Tanskaan
06.10.2020 14.21Syöttävät ja keräävät giljotiinikourat tehokkaita energiapuunkorjuussa
06.10.2020 12.55Maa- ja metsätalouden kestävään vesienhallintaan voi nyt hakea avustusta
06.10.2020 11.20Kivirock 2/2020 työn alla KIVIROCK järkäle ilmestyy marraskuun alussa - Varaa nyt oma ilmoituspakettisi!
06.10.2020 9.00Pinnoitteella käyttöikää ajovaloumpioille
06.10.2020 8.53Metsän digitaalinen kaksonen mallintaa metsän kasvua ja terveydentilaa
06.10.2020 8.35Lidl lisää kaasulla kulkevien rekkojen määrää
05.10.2020 18.20AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco X-WAY ON AS440X48-E6d T/P 4x2 Hydrodrive - Tuottavan tyyilikäs
05.10.2020 12.33Marko Tikkanen MAN-myyjäksi Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan alueella
05.10.2020 11.53Laaturenkaat antavat turvaa talven vaativilla keleillä sekä tuovat ympäristöystävällisyyttä ajamiseen
05.10.2020 11.42Koiraveräjä auttaa estämään lemmikin karkailun
05.10.2020 10.23Metsäviennin arvo väheni vuonna 2019
05.10.2020 8.14MIESluuri tarjoaa vertaistukea vaikeissa elämäntilanteissa
05.10.2020 8.05Continental Tuulilasi -lehden kitkarengastestin voittoon
05.10.2020 8.00Oulun yliopisto ja Metsä Group tutkimus- ja koulutusyhteistyöhön
04.10.2020 11.00Metsätehon automaattinen kuviointimenetelmä on julkaistu

Näytä lisää »