3D-tulostettavat tuotteet bitteinä maailmalle

04.05.2014 7.02

3D-tulostus harppaa pitkin askelin ja muuttaa maailmaa uusien sovellustensa myötä. Tällä hetkellä sen suurimpia hyödyntäjiä ovat kuluttajatuote-, ilmailu- ja autoteollisuus sekä lääketieteen sovellukset. VTT on kokeillut esimerkiksi Sandvikin kanssa laitteiden osien 3D-tulostusta.

VTT uskoo 3D-tulostuksen tarjoamiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Teknologian edut korostuvat erityisesti lyhyiden sarjojen valmistuksessa. Maat, joiden teollisuus perustuu lyhyiden sarjojen tuotteisiin, kuten Suomi, hyötyvät menetelmien käyttöönotosta. 3D-tulostus antaa suuret vapaudet kappaleiden muotoilussa, mikä mahdollistaa täysin uudenlaisten, aikaisempaa tehokkaampien ja kevyempien tuotteiden valmistamisen.

3D-tulostuksen etuja ovat kustomoidut tuotteet asiakkaan tarpeisiin, kevyemmät rakenteet ja melkeinpä mahdottomienkin kappaleiden valmistus ilman lisäkustannuksia. Teknologian ansiosta rikkoutuneen koneen osan ja tuotantolaitteen varaosan voi tulostaa vaikka toiselle puolelle maapalloa. Näin säästetään myös kuljetus- ja varastointikustannuksissa, kun logistiikkaketju pääosin siirtyy suunnittelusta vasta tarpeen mukaan tehtävään tuotantoon bitteinä.

Tulostettavien kappaleiden koko riippuu käytetystä menetelmästä ja materiaaleista sekä ennen kaikkea tarpeista. Tulostus tapahtuu kerros kerrokselta digitaalisen mallin ohjaamana. Esimerkiksi suorakerrostustekniikalla kappaleen maksimikoko on tällä hetkellä 0,9 x 1,5 x 0,9 metriä. Teknologian kehittyessä kyetään tekemään entistä suurempia kappaleita, tulevaisuudessa jopa talojen tulostaminen voi onnistua.

10.05.2014 11.51Kohti taloudellisempaa ajotapaa - Mäkiajo.
10.05.2014 11.45LUE TÄSTÄ! Uusi 100-sivuinen hydrauliikan ammattilehti FLUID Finland lehti on ilmestynyt
10.05.2014 11.00LUE TÄSTÄ! Erittäin mielenkiintoinen tekninen lehti Fluid Finland on ilmestynyt uudistuneena!
10.05.2014 9.31Satu Hassille: Faktoja rikkidirektiivistä, osa 2
10.05.2014 9.07Biotalouden toteutuminen edellyttää kilpailukykyistä metsäteollisuutta
10.05.2014 8.45Metsäteollisuuden sairauspoissaolot putosivat merkittävästi ja työtapaturmat puolittuivat
10.05.2014 6.25Puukauppa kävi alkuvuonna hyvin - mittavat investointisuunnitelmat haastavat kotimaan puumarkkinat
10.05.2014 0.07Kestävää kasvua ja työtä Suomelle 2,6 miljardin EU-tuella
10.05.2014 0.02METSO sai lisää metsiä siipiensä suojaan
09.05.2014 22.00Hiab juhlii 70-vuotista taivaltaan kuormankäsittelyalan johdossa
09.05.2014 16.00Kireä kilpailu maanteiden hoidon alueurakoista
09.05.2014 14.30Valtio neuvottelee teollisen kumppanin kanssa Turun telakkatoiminnan ostamisesta
09.05.2014 9.24Tavoite: Biotaloudesta ja cleantechista Suomen teollisen kasvun kärjet
08.05.2014 17.14YLE:Valtio ostamassa Turun telakkatoimintaa saksalaisten kanssa
08.05.2014 17.10Salpauksen luonnonvara-alan koulutuksen kestävän kehityksen sertifikaatti uusittiin
08.05.2014 17.07Ministeri Niinistö vieraili tulevissa kansallispuistoissa
08.05.2014 12.10Metsähallituslain uudistus laajalle lausuntokierrokselle
08.05.2014 3.33Ansiomitalit työstä moottoriliikenteen hyväksi
08.05.2014 0.38Närhi-konsernin kevätpäivät tänään 8.5. Kuopiossa - katso tästä mielenkiintoinen ohjelma - TERVETULOA PAIKANPÄÄLLE!
08.05.2014 0.30Paino- ja tilaihme ensiesittelyssä tänään Kuopiossa.
07.05.2014 23.45ammattilehti.fi toimituksen raportti Laurinaho-Yhtiöitten perävaunu-uutuudesta huomenna iltapäivällä.
07.05.2014 19.10KATSO KUVAT JA VIDEO TÄSTÄ! Logset esittelee uudet 8-pyöräiset GTE -harvesterimallit
07.05.2014 9.01Ruukki Laser Plus - ensimmäinen teräs maailmassa, jolla tasomaisuuslupaus laserleikatulle kappaleelle
07.05.2014 8.29Metsäala työllistää tulevaisuudessakin
07.05.2014 7.59Paperinkeräys avaa uuden tuotantoyksikön: kaikkien aikojen suurin yksittäinen investointi on valmis
07.05.2014 2.30Maailmankuulu amerikkalainen tosi-tv-tähti LISA KELLY nähdään Power Truck Show -juhlanäyttelyssä elokuussa
07.05.2014 2.02Suomessa liikennekuolemia EU-alueen keskiarvoa enemmän
07.05.2014 1.51EU ja Suomi vähentäneet päästöjään Kioton pöytäkirjaa tehokkaammin
07.05.2014 0.07"Kaksi , - tai jopa kolme nippua lisää ".
07.05.2014Metson soitimien tarkistus kuumimmillaan
07.05.2014Metsäasiantuntijat toivovat alalle lisää nuoria : - METSÄALA TYÖLLISTÄÄ TULEVAISUUDESSAKIN
06.05.2014 15.03Komatsu Forestin Pirkkala-päivä järjestetään perjantaina 16.5. - taas kerran vähän isompana
06.05.2014 14.40Nisula Forest Oy investoi tulevaisuuteen - tehtaan laajennus käynnistyy Jämsässä
06.05.2014 11.55Logset esittelee uuden 8-pyöräisen LOGSET GTE -hakkuukoneen
06.05.2014 10.49Eschlböck -autohakkurit näyttävästi esillä Tarton Maamessuilla - seuraava uusi Eschlböck saapuu Suomeen Äitienpäivän tienoilla
06.05.2014 10.47Ministeri Jari Koskinen vahvistaa Suomen ja Turkin metsäyhteistyötä
06.05.2014 10.30Linja-autoliikenteen muutokset alkavat näkyä kesällä
06.05.2014 1.51Rautaruukki Oyj (Rautaruukki) on 5.5.2014 saanut SSAB AB:ltä (SSAB) seuraavan arvopaperimarkkinalain mukaisen liputusilmoituksen:
05.05.2014 22.26Suomessa valmistettu puutavaraperävaunu-uutuus ensiesittelyssä Joensuussa.
05.05.2014 19.14Ivecolle uusi huoltopiste pääkaupunkiseudulle
05.05.2014 17.00Jani Koskinen Sisu Auton myynti- ja markkinointijohtajaksi
05.05.2014 15.23Suomi raportoi YK:n biodiversiteettisopimukselle
05.05.2014 15.00Ympäristöministeri Niinistö vierailee Etelä-Konneveden ja Salon Teijon tulevissa kansallispuistoissa
05.05.2014 14.00Liikenteen ja viestinnänsen tulevaisuuskatsauksensa tausta-aineistoksi avoimeen kommentointiin.
05.05.2014 5.32Pankkojen lujuusmerkintöjen näkyvyys on taattava.
05.05.2014 0.33PONSSE Scorpion hakkuunäytös perjantaina 9.5. Kurikassa
04.05.2014 20.30Puupohjainen diesel koeajossa
04.05.2014 16.00YLE: Metsäteollisuus palaamassa entiseen investointitahtiinsa
04.05.2014 15.00XX BusineSService jatkaa kittilän kautta pelloon, kKemiin ja Kalajoelle.
04.05.2014 10.35RKTL:n kalaistutukset alkavat rannikkojokiin, Vuoksen vesistöalueelle ja Rautalammin reitille
04.05.2014 9.33Vientiteollisuudessa kesällä töitä yli 20 000 nuorelle
04.05.2014 8.50Suomesta design-selluloosatuotteiden edelläkävijä
04.05.2014 7.023D-tulostettavat tuotteet bitteinä maailmalle
04.05.2014 6.45BMW:ltä 3D:n avulla aivan uudenlainen sähköauto
04.05.2014 5.53Metsä Group käynnistää esiselvityksen Kemin sellutehtaan uudistamisesta
04.05.2014 3.13Kolmella 5.5 metrisellä 20m3 ja yli 8 tonnin hyötykuormalisä.
04.05.2014 1.21XXL - ruosteenesto 23 /30.
03.05.2014 17.32XX BusineSServicen kairankierros jatkuu Sallaan , Kemijärven kautta Sodankylään. 24h/7vrk.
03.05.2014 11.42XX BusinesService kiertää koko viikonlopun Lapin kairaa.
02.05.2014 17.37Scanian perävaunupalvelut
02.05.2014 16.15Lisätalousarvioehdotuksella liikkeelle merkittäviä kasvupanostuksia
02.05.2014 12.17Tietoverkkorikosdirektiivin täytäntöönpanosta ehdotus - Identiteettivarkaus kriminalisoitaisiin itsenäisenä rikoksena
02.05.2014 10.55Taloudellisimman kuljettajan arvonimestä kisataan nyt Volvo Trucksin kilpailussa
02.05.2014 1.51Perävaunullisten ajoneuvojen paripyöräsääntö on edelleen tarpeen
01.05.2014 14.14Vapaavuori: Talvivaaran ongelmat vaativat pitkän aikavälin ratkaisuja
01.05.2014 13.20Tamtron ja Trackunit mukana Merlo Mannen matkassa
01.05.2014 11.55Vuoden 2013 suurpetovahingot 8,5 miljoonaa euroa
01.05.2014 10.04Itärajan ylittävä matkustajaliikenne sujuvammaksi
01.05.2014 9.47Avaruusrekka kiertää taas Suomea - tutustu Rosetta-luotaimeen
01.05.2014 9.41Kotimainen sähköbussi liikennöi Espoossa vappuviikon
01.05.2014 7.11Liikenneministeriön päätös ajoneuvojen kuormakoreista, kuormaamisesta ja kuorman kiinnittämisestä
01.05.2014 0.07Tarjoamme kesäharjoittelupaikkaa metsäalan opiskelijalle metsäteollisuuden parissa
30.04.2014 18.25VR Groupilla odotusten mukainen alkuvuosi
30.04.2014 17.57Tuomas Hallenberg Laatumaan johtajaksi
30.04.2014 15.10KATSO TÄSTÄ VIDEO JA HANKI OMASI! Triplematic teroituskone tuottaa terävän teräketjun
30.04.2014 15.00Nisula Forest Oy:n mobiili ja tabletti sovellus nyt ladattavissa
30.04.2014 14.00Mikkelin Forest Huolto järjestää kevätpäivän Mikkelissä perjantaina 9.5.
30.04.2014 13.30Ilmarinen investoi Espoon Keilaniemeen - Suunnitteilla 117-metrinen toimistotalo
30.04.2014 13.10Penz puutavara- ja kierrätysnosturit tulevat Suomeen
30.04.2014 8.20SSAB:n suurlujuusteräkset ja kulutuslevyt täyttävät kaikki laserleikkauksen vaatimukset
30.04.2014 8.15Suomalaisen työn juhlat jatkuvat messuilla ensi viikolla!
30.04.2014 8.00Luonnossa työskenteleville ohjeet suurpetojen kohtaamiseen
30.04.2014 7.55KATSO TÄSTÄ KUVAT! Hiabin Porvoon Huutokaupassa huudettiin auringonpaisteessa hyviä puutavaranostureita todella edullisesti
29.04.2014 21.31Metallien jalostusta painaa alhainen hintataso ? kasvuohjelmalla lisävauhtia
29.04.2014 19.48Arktisen alueen neuvottelukunta vierailee Tromssassa
29.04.2014 18.00Voittajaksi Metsävisassa suoriutui Joonatan Lohi Ounasvaaran yläasteelta Rovaniemeltä.
29.04.2014 16.00Metsätyöt tulevat Santahaminaan
29.04.2014 14.30Renault Trucks esittelee uuden Renault Masterin Birminghamin hyötyajoneuvomessuilla
29.04.2014 13.04Cargotecin tammi-maaliskuun 2014 osavuosikatsaus: liikevoitto parani tehostamistoimenpiteiden myötä sekä Kalmarissa että Hiabissa
29.04.2014 13.00Uusi Scania-yhtiö jatkaa OmniExpress-bussien valmistusta Lahdessa
29.04.2014 8.40STILL-hybriditrukit ovat vakuuttaneet Siirtoliima Oy:n taloudellisuudellaan
29.04.2014 8.30Kotimainen sähköbussi liikennöi Espoossa vappuviikon
29.04.2014 8.22YLE : Kuljetuskustannusten nousu huolettaa sahoja
29.04.2014 8.05Finnoon laaja-alainen energiasuunnitelma voitti Fiksu energia -kilpailun
29.04.2014 7.20HYÖDYNNÄ ALAN TEHOKKAIN MEDIA KEVÄÄN MARKKINOINNISSASI! Metsäalan Ammattilehti 2/2014 painetaan toukokuun alussa
29.04.2014 5.072014 MALLISTO NYT TUOTANNOSSA :Terminator XXL - "nopean toiminnan joukot" ovat liikekannalla kaikkina vuorokauden tunteina ja jokaisena viikonpäivänä.
29.04.2014 0.07Uuden polven kiinteärunkoiset esimerkkiperävaunut 64tn -, 68tn -, tn ja 76 tn kokonaispainoluokkiin. puu76.
28.04.2014 22.51SSAB on ilmoittanut täydentäneensä tarjousasiakirjaa ja listalleottoesitettä koskien osakevaihtotarjousta Rautaruukin osakkeenomistajille
28.04.2014 17.10Ritchie Bros. palaa Tampereelle, huutokauppa 6. toukokuuta
28.04.2014 15.15EU kärsii kilpailukykykriisistä

Näytä lisää »