Avaruusrekka kiertää taas Suomea - tutustu Rosetta-luotaimeen01.05.2014 9.47
Yli vuosikymmenen ajan avaruudessa kohti komeettaa matkannut Euroopan avaruusjärjestö ESA:n Rosetta-luotain saapuu tänä vuonna määränpäähänsä. Avaruusrekka kiertää Suomea sisällään Rosettan mallikappale ja paljon muuta. Rosetta seuraa komeettaa sen matkalla lähemmäs kohti Aurinkoa ja muuttuessa pyrstötähdeksi. Koskaan aikaisemmin ei ole päästy katsomaan näin läheltä, miten pyrstötähti toimii ja mistä se koostuu. Kyseessä on samalla matka ajassa taaksepäin, sillä komeettojen oletetaan olevan jäänteitä Aurinkokunnan alkuajoilta lähes viiden miljardin vuoden takaa. Suomella on olennainen osa Rosettassa ja sen laskeutujassa. Mukana on kuusi tieteellistä mittalaitetta, joiden suunnitteluun ja rakentamiseen Ilmatieteen laitos on osallistunut. Laitoksen tutkijat osallistuvat samoin tieteellisten havaintojen käsittelyyn ja analysointiin. Rosettan runkorakenne ja sähköntehon hallintaan liittyvää elektroniikkalaitteistoa on myös valmistettu Suomessa. Avaruusrekka aloittaa Suomen-kiertueensa Vaasasta 2.5. ja päättää matkan Seinäjoelle 24.5. Koko perheelle tarkoitetussa maksuttomassa näyttelyssä on Rosetta-luotaimen ja sen laskeutujan mallikappaleet sekä komeetan pintamalli. Rekassa on myös komeettalaboratorio, missä kokataan pienikokoisia, superkylmiä komeetanytimiä. Kiertueen Suomen osuuden yhtenä yhteistyökumppanina on Suomen avaruustoimintaa koordinoiva Tekes. |