Valtion kiinteistöjen käyttöä tehostetaan - vuokrajärjestelmään muutoksia

07.12.2014 8.18

Valtio uusii kiinteistöjensä vuokrajärjestelmää ja tehostaa toimitilojen käyttöä. Muutokset laskevat kokonaisvuokria arviolta 7 prosentilla vuoden 2016 alusta. Muutos ehdotetaan toteuttavaksi budjettineutraalisti eli vähentämällä vastaavasti toimintamenomäärärahoja. Tehostamalla toimitilojen käyttöä uskotaan olevan mahdollista säästää 100 miljoonaa euroa vuodessa. Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi muutosehdotuksia kokouksessaan 5.12. Valtioneuvosto käsittelee ehdotukset lähiaikoina.

Valtion vuokrajärjestelmä omakustannusperiaatteiseksi

Vuokrien määrittelemisessä esitetään siirryttäväksi omakustannusperiaatteen käyttöön. Vuokriin kohdistetaan kaikki Senaatti-kiinteistöjen kustannuserät ja omalle pääomalle määritelty vaihtoehtoiskustannus (omakustannus), joka vastaa valtion velanoton korkokustannusten neljän vuoden keskiarvoa. Vaihtoehtoiskustannuksen taso päätettäisiin neljän vuoden välein osana julkisen talouden suunnitelmaa.

Omakustannusperiaatteen seurauksena Senaatti-kiinteistöjen vuokralaisena olevien virastojen ja laitosten kokonaisvuokrien arvioidaan alentuvan 7 prosentilla eli noin 40 milj. eurolla vuoden 2016 alusta lukien. Vuokranalennuksen vaikutus talousarvioon toteutettaisiin budjettineutraalisti.

Valtion omien tilojen käyttö ensisijaiseksi ja vuokrasopimuksista irtautuminen helpommaksi

Valtion tilojen hankinta ja hallinta keskitettäisiin yhdelle hankintayksikölle (Senaatti-kiinteistöt). Valtion omien tilojen käyttö säädettäisiin ensisijaiseksi. Markkinoiden tilatarjontaa hyödynnetään silloin kun valtiolla jo oleva tila ei sovellu tarkoitukseen. Virastoille ja laitoksille säädetään tilatietojen toimittamista koskeva velvoite.

Vuokrasopimusten joustavuutta lisättäisiin helpottamalla virastojen ja laitosten irtautumista tarpeettomista valtion omistamista tiloista. Senaatti-kiinteistöt voi tehokkaammin tarjota ratkaisuja eri virastojen tilatarpeisiin ja myydä valtiolle tarpeetonta tilaa. Vuokrasopimuksen irtisanomisen jälkeen tila jää kokonaisuudessaan Senaatti-kiinteistöjen vastuulle.

Työryhmän loppuraportti toimitetaan lausunnoille ministeriöille. Ehdotuksen toimeenpanemiseksi on lisäksi tarkoitus uudistaa valtioneuvoston asetus valtion kiinteistövarallisuuden hankinnasta, hallinnasta ja hoidosta.

Valtiolle uusi toimitilastrategia

Uuden toimitilastrategian tavoitteena on, että tilat tukevat tuloksellista toimintaa. Tilojen kehittämisellä edistetään parempia työsuorituksia ja parannetaan kustannustehokkuutta. Tilaratkaisuissa varmistetaan tilojen terveellisyys ja turvallisuus sekä valtion kokonaisetu ja yhteiskuntavastuullisuus.

Toimistotiloissa suositaan monitilaympäristöä, jossa on tiloja sekä tiimityölle että keskittymistä vaativalle työlle. Työtapoja kehitetään edelleen huomioiden etätyö ja monipaikkainen työ. Käyttösidonnaisia tiloja (esimerkiksi varuskunnat, vankilat, laboratoriot) kehitetään tukemaan entistä paremmin viranomaisten ydintehtäviä kustannustehokkuus ja muut toiminnan tavoitteet huomioiden.

Tilatehokkuutta parannetaan

Toimitilastrategian tavoitteiden mukaisesti tilatehokkuutta parannetaan tavoitteena säästöt kus-tannuksissa ja energian käytössä. Tilatehokkuustavoite hankittaville tai peruskorjattaville toimistotiloille on 18 m2/htv ja uudisrakennuksille 15 m2/htv. Käyttösidonnaisille tiloille laaditaan erillisiä tilatehokkuustavoitteita.

Tilatehokkuuden ja toimitilojen hallinnoinnin parantamisesta arvioidaan saatavan 100 miljoonan euron säästö vuositasolla, joka toteutuisi kahdeksan vuoden aikana.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi, että hallinnonalat laativat osaltaan Senaatti-kiinteistöjen tuella toimitilastrategian tarkempaa toimeenpanoa koskevan toteutusarvion aikatauluineen ja säästövaikutuksineen vuoden 2015 aikana.

12.12.2014 19.10Tamtron vahvistaa rivejään - Mikko Mäkinen nimitetty myyntijohtajaksi
12.12.2014 17.45Laivojen rikkivalvonta alkaa tammikuussa
12.12.2014 16.00Optim QC -rakenneteräkset kuljetuskalustoon ja nostimiin
12.12.2014 12.44Väitös: Porolla monipuolinen rooli tunturin ekologiassa
12.12.2014 11.00Teeren talvimetsästys on tänä talvena kielletty
12.12.2014 3.13SKAL on tyytyväinen: Taistelussa isoista rekoista vedettiin pitempi korsi
11.12.2014 20.10Brysselin metsäverkosto edistää EU:ssa suomalaisen metsätalouden toimintaedellytyksiä
11.12.2014 11.40Ensimmäiset vertailutulokset saatu.
11.12.2014 11.20Esitys: Kansainvälinen arktinen osaamiskeskus Perämeren rannikolle
11.12.2014 10.55Bioalan menestys vaatii uudistumista metsäopetuksessa
11.12.2014 6.44Pankkojen tuotekohtaisissa painovertailuissa vertailupohjana on oltava sama lujuusluokka.
11.12.2014 1.00Raskas liikenne haastaa yksityistiet
11.12.2014 0.07Joulutulet valaisevat Suomen
10.12.2014 21.30Pankkojen painovertailutuloksia julkistetaan lähipäivinä,cc.
10.12.2014 14.14Finnveran vienninrahoitus tarvitsee pikaisen remont
10.12.2014 7.15Aja kuorma-autoa Renault Trucksin Trucksimulator -mobiilisovelluksella
10.12.2014 4.55Tekes luotsasi uusiutuvan energian yrityksiä kansainvälisille markkinoille
10.12.2014 3.13Susikanta vahvassa kasvussa - Hoitosuunnitelma viimeistelyssä
10.12.2014 1.15Tekes tavoittelee strategisilla tutkimusavauksilla elinkeinoelämän uudistumista
10.12.2014 0.10Matkakeskustyömaalle turvallisuussyistä ajoneuvojen korkeusrajoittimet
10.12.2014 0.07Suomen susilaumojen määrä on kasvanut
09.12.2014 20.30Deere -konsernin nettovoitto neljännellä vuosineljänneksellä 649 miljoonaa dollaria
09.12.2014 16.33Puutavara-autojen välinen nippukokovertailu tehtiin tänään Paraisilla
09.12.2014 14.55Groove luotsasi uusiutuvan energian yrityksiä kansainvälisille markkinoille
09.12.2014 11.55Valtio-omistaja hakee Patrialle uuden teollisen kumppanin
09.12.2014 6.55PÄÄLLERAKENTEIDEN JAKO
09.12.2014 6.10Joutsenmerkki 25 vuotta: Vastuullisia valintoja helposti
09.12.2014 0.07Katsastustarjoukset Volvo korjaamoilla
08.12.2014 18.19Volvo FH/FH16 New York Edition
08.12.2014 14.15Varsinainen perävaunuyhdistelmä on täykkäri
08.12.2014 11.50Valmet toimittaa savukaasujen puhdistus- ja lauhdutuslaitoksen Fortumin voimalaitokselle Joensuuhun
08.12.2014 11.20Kehä III:lla Lentoasemantiellä liikenne ohjataan uusille silloille
08.12.2014 9.33Stora Enso sai päätökseen hylsyjä ja hylsykartonkeja valmistavan Corenson myynnin
08.12.2014 9.25Vaalimaan rajanylityspaikan ennakkovarausjärjestelmä käyttöön
08.12.2014 7.20Yhdistelmätyypin 5+4 mitoitus alle 4.5 m energiapuunippujen mukaiseksi.puu76..
08.12.2014 3.25VIELÄ EHDIT MUKAAN! Seuraava FLUID Finland lehti ilmestyy joulukuussa ja on jakelussa pitkälle kevääseen 2015 - VARAA PAIKKASI HYDRAULIIKKA-ALAN YKKÖSMEDIASSA!
07.12.2014 15.45Risikko: Ammattikuljettajien koulutuksesta tehtävä joustavampi
07.12.2014 14.00Komatsu Forestin Rovaniemen pisteen avajaiset perjantaina 12.12. - uuden sukupolven Komatsu -harvesteri Suomen ensiesittelyssä
07.12.2014 13.35Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa
07.12.2014 13.30Citroën C1 Urban Ride -konseptimalli keräsi yleisön tuen
07.12.2014 10.10Energia
07.12.2014 9.19Suomen EU-politiikan tavoitteet: kilpailukyky, toimiva sääntely ja ulkoisesti vahvempi unioni
07.12.2014 8.18Valtion kiinteistöjen käyttöä tehostetaan - vuokrajärjestelmään muutoksia
07.12.2014 0.25Ruotsin kokonaispainokorotukset lakivaliokuntien käsittelyssä
06.12.2014 16.10Uusi Volvo FL 4x4 - taajamiin ja haastaviin tieolosuhteisiin
06.12.2014 16.00Metallipäästöt hallintaan - metallipitoisuuksien jatkuvatoiminen on-line mittaaminen teollisuusvesistä mahdollistuu suomalais-norjalaisena yhteistyönä EU:n tuella
06.12.2014 15.15Puutavara-auton teräsapurunko / alumiiniapurunko.cc
06.12.2014 15.00Liikennevirasto etsii työturvallisuuden kulttuuritekoa
06.12.2014 10.10Puukuitu korvaamaan muovi- ja mineraalivillaeristeet
06.12.2014 7.17Vuoden luontovapaaehtoinen on suurpetomies Marko Kettunen
06.12.2014 6.16Vaalimaan rajanylityspaikan ennakkovarausjärjestelmä käyttöön
06.12.2014 5.27Puutavara-autovalmistajat asettavat apurunkorakenteitten lujuus- ja jäykkyysvaatimukset.cc.
06.12.2014 5.15Suomen EU-politiikan tavoitteet: kilpailukyky, toimiva sääntely ja ulkoisesti vahvempi unioni
06.12.2014 4.14EU:n energianeuvoston aiheina EU:n 2030-tavoitteet ja niiden jatkotyö
06.12.2014 3.13Eduskunta hyväksyi Fennovoiman periaatepäätöksen täydennyksen
06.12.2014 0.33Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen: Soidensuojelu etenee kompromissiratkaisulla
05.12.2014 16.00Sievitalo Oy otti käyttöön uudet Ivecon pakettiautot
05.12.2014 9.57Mikä on yhden kuormakorkeus-ja kuormaleveyssentin merkitys?
05.12.2014 9.25Saimaannorpan pesien kinostus Paras luontoteko 2013-2014
05.12.2014 5.00Liikenteelle 19 miljoonaa lisärahaa budjetista
05.12.2014 4.44Soidensuojeluohjelma mahdollista vielä pelastaa
05.12.2014 2.34Luonnonvaraisten villisikojen määrää vähennetään
04.12.2014 21.45KATSO TÄSTÄ KUVAT! Rakennuskonealan Bauma China 2014 -näyttely rikkoi taas ennätykset
04.12.2014 21.10Uusi tapahtumakokonaisuus paperi- ja selluteollisuudelle sekä biopohjaiselle teollisuudelle Tukholmassa 24.-26.5.2016
04.12.2014 19.00Antarctica2 -traktoriretkikunta on nyt puolimatkassa etelänavalle
04.12.2014 12.43Ammattipätevyyttä ei tarvita yksityishenkilönä tehtävissä vapaaehtoisajoissa
04.12.2014 12.13Kiina vahvistaa rooliaan globaalissa ilmastomuutospolitiikassa
04.12.2014 12.10Ponsse Markkinapäivä Iisalmessa huomenna 5.12. - huutokaupassa tarjolla mm. M-B Sprinter huoltoauto, Ponsse harvesteripäitä...
04.12.2014 7.00Terminator XXL 8.8 lisää XXL kuormatilavalikoimaa.
04.12.2014 5.05Metsä Group aloittaa puukaupan verkossa ensimmäisenä Suomessa
04.12.2014 1.07Kuusi lisää
03.12.2014 21.31Ympäristöministeriö vahvisti Satakunnan tuulivoimavaihemaakuntakaavan
03.12.2014 20.00A-Katsastus Group laajentaa autoilijoille suunnattua palveluvalikoimaansa
03.12.2014 17.00Nimitys Veho Hyötyajoneuvoissa
03.12.2014 12.30Kellotrans Oy:lle PM28.5SP -kappaletavara- nosturilla varustettu Scania G450 kuorma-auto
03.12.2014 12.20Lokakuun hakkuut 5,8 miljoonaa kuutiometriä
03.12.2014 12.10Oikealla moottoriöljyllä kuljetusyrittäjät voivat säästää pitkän pennin
03.12.2014 11.55Pöyryn Tolppanen: Teollinen internet on arkipäivää, ei nippu visioita
03.12.2014 11.40Mercedes-Benz rikkoo Suomessa 5000 henkilöauton rajan jo 4. vuonna peräkkäin
03.12.2014 10.20Kesla aloittaa yhteistyön ruotsalaisen Bergs Fegenin kanssa
03.12.2014 7.07Koulutuksesta vauhtia biotalouteen
03.12.2014 5.45Sähköbusseille haetaan yleiskäyttöistä latausstandardia
03.12.2014 0.10Puutavarapankko
03.12.2014 0.07Mitä tapahtui Lotta Svärd järjestölle sodan jälkeen?
02.12.2014 21.23Silver for Silver! Hawk CC 540 hienosti hopealle Best of Boats Awardseissa 2014!
02.12.2014 21.13Toimialaraportti: Aluetalouteen uutta nostetta uusiutuvasta energiasta
02.12.2014 20.00Vapaavuori: Fortumin kaupan toteutuminen turvaa Fennovoiman ydinvoimahankkeen kotimaisuuden ja kasvattaa osaamispohjaa
02.12.2014 10.00VTT kehittää styroksille ympäristöä säästävän vaihtoehdon biomuovista
02.12.2014 9.53Kantojen korjuu ei vaikuta istutettujen kuusentaimien juurisieniin
02.12.2014 8.20Öljyn hinta ei nouse ehkä vuoteen - Suomi hyötyy
02.12.2014 4.44LUE TÄSTÄ! Uusi jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti 5/2014 on ilmestynyt!
02.12.2014 1.01Ministeri Paatero: Valtion omaisuutta ei pidä myydä kevytmielisesti
01.12.2014 20.20Koneistaja Matti Hiltunen - 45 vuotta Ponssella
01.12.2014 20.12Neste Oilin palveluasemille kotimainen Avainlippu-tunnus
01.12.2014 19.55Sari Järvinen Raskassarja-lehden päätoimittajaksi
01.12.2014 19.50Väitös: Demografian ja ilmastoon sopeutumisen vaikutus kahden lähisukuisen mäntylajin ekologisessa erilaistumisessa
01.12.2014 17.40Suomen puujalka kestää myös siirryttäessä biotalouteen
01.12.2014 15.00Suomalaisia kannustetaan liikkumaan enemmän ja istumaan vähemmän
01.12.2014 12.01Kalastajat kaipaavat enemmän suurkalakohteita
01.12.2014 11.11Liikenteen hiljainen hetki tänään klo 12

Näytä lisää »