Koneistaja Matti Hiltunen - 45 vuotta Ponssella01.12.2014 20.20
Koneistaja Matti Hiltusella täyttyy 45 vuoden ura koneistajana Ponsse Oyj:ssä. Hän aloitti koneistajana yhtiön palveluksessa 1.12.1970 heti Ponssen perustamisen jälkeen. Vieremäläinen Matti Hiltunen on Ponsse Oyj:n pitkäaikaisin työntekijä. Pitkää työuraa juhlistettiin tänään maanantaina kakkukahvein Ponssen tehtaalla ja toimipisteillä eri puolilla Suomea. Matti Hiltunen on aloittanut uransa Ponssen konepajassa manuaalisorvilla yrityksen ensimmäisenä sorvarina. Vuosien saatossa hän on aktiivisesti opetellut nykyaikaisten työstökoneiden käytön säilyttäen korkean ammattitaidon myös tämän päivän koneistustöihin. Asennoituminen uuteen teknologiaan ja sen oppimiseen on ollut hänelle luontevaa ja itsestään selvää. Matti Hiltunen on myös jakanut tietoaan nuoremmalle sukupolvelle, mikä on ollut olennaisen tärkeää luotaessa ponsselaista yrityskulttuuria. Matti Hiltuselle on koko hänen työuransa ajan ollut keskeistä hyvän fyysisen ja psyykkisen kunnon säilyttäminen. - Hyvä työilmapiiri on tärkeä, meillä on hyvä porukka. Töihin tullessa tuntuu kuin kotiinsa tulisi. On ollut tunne, että tätä yritystä kehitetään yhdessä. Työ ei kuitenkaan ole elämässä kaikki. Harrastuksia pitää olla ja perheen kanssa pitää viettää aikaa, Matti Hiltunen kertoo. - Matin pitkä työura on meille ponsselaisille ylpeyden aihe. Näin pitkää työuraa enää harvoin näkee, saati saman työnantajan palveluksessa. Matin osalta yllättävää ei kuitenkaan ole pitkä työura vaan se miten ammattimainen asennoituminen häneltä löytyy jokaiseen työpäivään. Esimerkillisesti hän huolehtii myös omasta kunnostaan. On hienoa nähdä Matti lenkkeilemässä kylän raitilta, kun työvuoro päättyy. Einarilla oli sanonta ”Pittää löytee parhaat tekijät joka työhön” ja Matin kohdalla tuo valinta osui 45 vuotta sitten paremmin kuin kohdilleen, Ponssen hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén kiittää Matti Hiltusta. Hiltusen pitkää työuraa on arvostettu myös ylimmän valtiojohdon taholta. Hänet kutsuttiin viime vuonna puolisonsa kanssa tasavallan presidentin itsenäisyyspäivävastaanotolle. |