Puumarkkinakatsaus: Puun tarve on näkynyt markkinoilla nousevina puun hintoina11.04.2023 13.00
Venäjän puuntuonnin loppuminen yhdessä isojen investointien kanssa lisää merkittävästi kotimaisen puun käyttöä. Ostajien välillä on suuria eroja ja parhaan puunostajan löytämiseksi on äärimmäisen tärkeää käyttää oman metsänhoitoyhdistyksen tekemää puukaupan kilpailutusta muistuttaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Puumarkkinat toimivat markkinaehtoisesti. Kun puulla on kysyntää, sen hinta nousee, jolloin tarjontakin lisääntyy. Puukauppa on käynyt hyvin alkuvuodesta. Olemme noin 40 prosenttia edellä edellisvuoden vastaavaan tilanteeseen ja yli kymmenen prosenttia keskimääräistäkin korkeammalla. Edellisvuoden alkuvuosi oli poikkeuksellisen hiljainen UPM:n työseisauksen takia ja muihinkin vuosiin nähden ollaan aivan poikkeuksellisessa tilanteessa, sillä Venäjän puun tuonti on loppunut. Asiaa pitääkin tarkastella puun kokonaistarpeen kautta. Ennustelaitosten puun käyttötarve-ennusteet ovat tälle vuodelle vajaa 70 M.m3, josta puun tuonnin osuuden ennakoitiin tippuvan vajaaseen kolmeen miljoonaan kuutioon. Tähän peilaten alkuvuoden puukauppamäärät ovat jäljessä. Lisäksi hakkuumäärät ovat olleet huomattavan paljon korkeammalla kuin ostomäärät, jolloin pystyvaranto on supistunut hurjaa vauhtia. Kelirikko- ja kesäkorjuukohteiden tarve lisää edelleen puun kysyntää. Uusimman Metsätutka-metsänomistajakyselyn mukaan metsänomistajat odottavat puun hinnan nousun jatkuvan. Puun hintaodotukset ovat korkealla erityisesti kuitupuulla, sillä yli 60 prosenttia metsänomistajista odotti kuitupuun hinnan nousevan edelleen. Tukkipuun osalta hinnan nousua odotti kolmasosa metsänomistajista ja kolmasosa arvioi hinnan säilyvän ennallaan. Metsänomistajakyselyn mukaan metsänomistajien puunmyyntiaikomukset ovat kuitenkin normaalilla tasolla, eikä mitään puunmyyntiryntäystä ole näköpiirissä. Puunmyyntiaikomukset ovatkin riippuvaisia puun hintaodotuksien täyttymisestä. Puun hintatason merkitys myyntipäätökseen on noussut merkittävästi kyselyn tulosten perusteella. Puumarkkinoiden toivotaan toimivan markkinaehtoisemmin. |