Terva palaa ja tervasavu leijailee Seitsemisen kansallispuistossa03.07.2017 14.00
Koveron perinnetilalla Seitsemisen kansallispuistossa sytytetään tervahauta lauantaina 8.7.2017 kello 10. Haudan sytyttävät tervamahtarit perinteisten sytytysrituaalien ja -loitsujen avulla. Lauantaina Koveron tilalla voi osallistua myös maatiaiseläinopastukseen kello 11 ja seurata vihtojen tekoa kello 11-15 välillä. Aiemmin tervehautaa on poltettu Seitsemisessä viisi vuotta sitten, 2012. Metsähallituksen luontopalvelut tekee tervahaudan yhdessä SLL:n Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin talkooleiriläisten kanssa. Tervahaudan rakentaminen eli ladonta alkaa torstaina 6.7., josta lähtien talkoolaiset valvovat hautaa yötä päivää lauantaihin 15.7. saakka. Tervaa odotetaan valuvan ronkkelista eli valumaputkesta kolmen päivän päästä sytytyksestä. Tervaa myydään paikan päällä kansallispuiston etiketillä varustettuina pienpulloissa, mutta ei omiin astioihin eikä isompia määriä. Tervahaudan poltolla juhlistetaan myös Suomen 100-vuotisjuhlavuotta. Terva oli 1600-luvulta 1800-luvulle saakka tärkeä vientituote. Tervan poltto ja myynti työllisti paljon suomalaisia, ja tervaa myös käytettiin kotitalouksissa moneen tarpeeseen. Nykyisin tervaa käytetään puuveneiden ja puun suojauksen lisäksi esimerkiksi ihon hoidossa ja hyönteisten torjunnassa. Tervan tuoksu viehättää suomalaisia, ja moni laittaa pari pisaraa löylyveteen tuomaan saunaan perinteistä tuoksua. Vanhan metsän retki, ruisleivän leivontaa, haapalastutöitä Lisätietoja Metsähallitus, puistonhoitaja Pekka Vesterinen, puh 040 5451962, pekka.vesterinen@metsa.fi Viikon ohjelma: Tule kokemaan harvinainen tunnelma |