Mercedes-AMG: 50 vuotta huippuluokan suorituskykyä

01.07.2017 10.30

amg23.jpg

AMG:n tarina on suoraan kuin Hollywoodin menestyselokuvan käsikirjoituksesta: kaksi miestä perustaa yhteisen yrityksen, jonka innoittajana on halu tehdä Mercedes-Benz-autoista sporttisempia.

(kuva: Yksi yö muutti kaiken. 25.7.1971 AMG:n virittämä Mercedes-Benz AMG 300 SEL sijoittui toiseksi Span 24-tunnin kilpailussa tuon suurien tehdastallien joukossa.)

Mercedes-Benz kehitti 1960-luvun alussa 220 SE/300 SE -malliin kilpamoottoria, jonka parissa tuotekehitysosastolla työskentelivät insinööreinä myös Hans-Werner Aufrecht ja Erhard Melcher. Hans-Werner Aufrecht oli moottorin dynamometri-insinööri, ja Melcher oli puolestaan armoitettu virittäjävelho ja tunnettu motocross-kuljettaja. Kehitystyön ollessa kesken vuonna 1965 rallisääntöjä muutettiin, ja Mercedes-Benz päätti suunnata kilpamoottorin valmistamiseen sidotut voimavarat muualle lopettaen näiden moottoreiden kehitystyön kilpakäyttöön.

Ystävykset Aufrecht ja Melcher jatkoivat kuitenkin intohimoisesti voimanlähteen virittämistä Burgstalin kylässä. Kolmesta kirjaimesta viimeinen tulee Aufrechtin kotipitäjästä eli Grosspachista. Kehitystyötä varten perustettiin yhteinen ”kilpamoottoreiden suunnittelun ja testauksen insinööritoimisto” (Ingenierbüro, Konstruction und Versuch zur Entwicklund von Rennmotoren). 

amg5.jpg

(kuva: Tänään AMG työllistää 1600 henkilöä. Suurin osa henkilöstöstä työskentelee Saksan Affalterbachissa yhtiön syntysijoilla.)

Viisi vuosikymmentä myöhemmin yrityksestä on kasvanut osa Daimler-yhtymää, ja AMG kuuluu maailman suurimpiin ja parhaiten tunnettuihin sporttiautojen valmistajiin. Unelmasta on tullut totta – suuremmassa mittakaavassa kuin kukaan todennäköisesti osasi edes uneksia 50 vuotta sitten. 

Yhteistyö vauhtiin 1970-luvulla

Mercedes ja AMG alkoivat 1970-luvulle tultaessa olla yhä useammin nähty ”tuunattujen” autojen yhteinen nimittäjä. Vaikka AMG toimintansa alussa suorittikin muutostöitä asiakkaan haluamaan autoon merkistä riippumatta, tie kohti kiinteämpää yhteistyötä Mercedes-Benzin kanssa oli nähtävissä. 1970-luvun lopulla AMG:n tarjontaan sisältyi useita erilaisia piristettyjä Mercedes-malleja. Moottoreista kutitettiin lisää tehoa muun muassa sylinteritilavuutta kasvattamalla, nokka-akselien muutoksilla ja moottorin hengitystä parantamalla. AMG on myös aina räätälöinyt virittämiensä autojen ajettavuutta vastaamaan niiden kasvaneita moottoritehoja.

Vuonna 1984 Melcher kehitti sylinterinkannen, jossa käytettiin nykyaikaista neliventtiilitekniikkaa. Tätä innovaatiota käytettiin Mercedes-Benz 500 SEC -mallin 5,0-litraisessa V8-moottorissa. Vuodesta 1986 tätä uudenlaista sylinterinkantta käytettiin S-sarjan AMG-version lisäksi ensin mallisarjan W 124 sedanissa ja vuodesta 1987 myös coupéssa, joissa moottorin tilavuus oli jo kasvatettu 5,5 litraan. Alan mediajulkaisut Yhdysvalloissa antoivat autolle nimeksi ”The Hammer”, sillä siinä oli tehoa 265 kW (360 hv). Myöhemmin sama voimanlähde kasvatettiin vielä 6,0-litraiseksi (385 hv / 566 Nm). 

Samoihin aikoihin AMG avasi toisen tuotantolaitoksensa Affalterbachissa, ja samalla yrityksen työntekijöiden määrä kasvoi yli sadan henkilön. Tänään AMG työllistää 1600 henkilöä. 

Alustan kehitystyö sai yhden kulminaatiopisteensä 1987, kun AMG esitteli erään automaailman ensimmäisistä elektronisesti säätyvistä iskunvaimennuksista. 

amg12.jpg

Virallinen yhteistyökumppani

(kuva: AMG:n kansainvälinen läpilyönti tapahtui DTM-sarjassa. Vuonna 1992 Mercedes-Benzillä ajoi myös Keke Rosberg. Keken poika Nico puolestaan valloitti F1-mestaruuden 2016. Kuvassa Keke ja Ellen Lohr vuonna 1992.)

AMG nostettiin vuonna 1988 Mercedes-Benzin viralliseksi yhteistyökumppaniksi moottoriurheilussa. AMG vastasi suureksi menestykseksi nousseesta Mercedes-Benzin DTM-ohjelmasta. Yhteistyö kirkkaimpina kruunuina olivat Klaus Ludwigin DTM-mestaruus vuosina 1992 ja 1993 sekä edelleen Mercedes-AMG:n ajo-opettajana toimivan Bernd Schneiderin mestaruus vuonna 1995. Kilpatallin johtajana toimi AMG:n toinen perustaja Hans-Werner Aufrecht.

Keskellä kilpailujen tohinaa syntyi nykypäivän kannalla merkittävä sopimus, kun Daimler-Benz ja AMG solmivat kattavan markkinointia koskevan yhteistyön. Sen mukaan AMG:n tuotteita ryhdyttiin myymään ja huoltamaan maailmanlaajuisesti Mercedes-Benzin verkoston kautta. Sopimuksen myötä AMG avasi jo kolmannen tuotantolaitoksensa, ja sen työntekijöiden määrä kohosi 400 henkilöön.

amg3.jpg

AMG-mallistossa yli 50 vaihtoehtoa, tulossa F1-teknologiaa hyödyntävä hyperauto

(kuva: AMG:n Performance-moottorit kootaan käsityönä. Kokoonpanosta vastaa yksi henkilö alusta loppuun saakka.)

Vuosi 2016 merkitsi Mercedes-AMG:lle yhtiön historian merkittävintä malliston laajentamista, kun tarjontaan lisättiin yli kymmenen uutta AMG-mallia. Tammikuusta 2017 lähtien AMG-mallistossa onkin tarjolla yli 50 vaihtoehtoa: tehokkaimmasta sarjatuotannossa olevasta 4-sylinterisestä aina 12-sylinteriseen S 65 –malliin saakka. Eri korimallit ovat edustettuina sedaneista ja farmarimalleista SUV-farmareihin, coupéisiin, cabrioihin ja roadstereihin asti. Mallista ja luokasta riippuen autoissa ovat tarjolla taka- tai neliveto.

amg7.jpg

(kuva: AMG myy asiakkaille merkittävän määrän FIA GT3-luokan kilpa-autoja, joilla ajetaan voitoista voittoihin maailman eri kolkilla.)

Mercedes-AMG:n kaksi vuotta sitten Detroitin autonäyttelyssä lanseeraama 43-sarja on tuonut merkille kokonaan uusia asiakkaita. 43-sarjan voimanlähteenä on voimakas ja tehokas 6-sylinterinen bensiinimoottori. Muita sarjan erityispiirteitä ovat optimoitu vaihteensiirto aikaisempaa lyhyemmillä vaihtoajoilla, AMG-jousitus ja akselisto, jarrujen suorituskyvyn optimointi sekä sisä- ja ulkomuotoilun yksityiskohdat ­– AMG:lle tunnusomaista Driving Performance –suunnittelufilosofiaa kunnioittaen. 

amg6.jpg

Vuonna 2016 AMG GT –mallistoon lisättiin kolme erityisen kiehtovaa uutta mallia: GT R, GT Roadster sekä GT C Roadster. Tänä vuonna mallisto täydentyy vielä AMG GT C Coupélla, joka asemoituu GT S – ja GT R –mallien väliin. Uutuudesta on sen lanseerausvaiheessa tarjolla Edition 50 –erikoismalli. Kuvassa uusimpiin AMG-perheen tuotteisiin kuuluu nelivetoinen E 63S.

Yksi Mercedes-AMG:n juhlavuoden erikoismalleista on katukäyttöön suunniteltu hyperauto, joka käytännössä siirtää F1-luokan suorituskyvyn katutasolle. Tuleva hyperauto on ensimmäinen kaupallisesti saatavilla oleva malli, joka on varustettu tieliikennekäyttöön hyväksytyllä F1-hybridimoottorilla. Tehoa on yli 1000 hevosvoimaa, ja käytössä ovat neliveto ja täyssähköinen etuakseliratkaisu. AMG:n hyperauto on ensimmäinen esimerkki yhtiön uudesta AMG Future Performance –strategiasta. Hyperauto esitellään myöhemmin tänä vuonna.

Suomessa AMG-malliston hinnat alkavat Mercedes-AMG A 45 4Matic A:n 71 107 euron hinnasta. Kokoluokkaa suurempi Mercedes-AMG C 43 4Matic A –sedan maksaa 88 857 euroa.

GLC AMG 43 myös Uudestakaupungista

Valmet Automotiven tuotantolinjoilla valmistuu nykyisin myös AMG-malli, kun osa Mercedes-AMG GLC 43 -autoista kootaan Uudessakaupungissa. 

Tekniikan näyteikkuna – kilpailutoiminta

AMG näkyy vahvasti kolmella suurella kilpailutoiminnan näyttämöllä. Kruununa on F1-luokka ja Mercedes-AMG Petronas Motorsport. Vuodesta 2012 alkaen Mercedeksen F1-tallin nimessä on ollut mukana AMG. Tuloksena on kolme perättäistä F1-autonvalmistajien maailmanmestaruutta (2014–16) ja 49 osakilpailuvoittoa 59:stä mahdollisesta.

50 vuotta Mercedes-AMG-historiaa

  •  1967 AMG:n perustavat Hans-Werner Aufrecht ja Erhard Melcher Saksan Burgstallissa ”insinööritoimistoksi sekä kilpamoottoreiden suunnittelijaksi ja kehittäjäksi”. Yhtiön nimi juontuu nimistä Aufrecht, Melcher ja Grossaspach, joka oli Aufrechtin syntymäpaikkakunta.
  •  1971 AMG:stä tulee kuuluisa yhdessä yössä, kun punainen AMG 300 SEL 6.8 voittaa oman luokkansa Spa-Francorchampsin 24 tunnin kisassa ja sijoittuu yleiskilpailussa toiseksi.
  •  1976 Affalterbachin tehdas aloittaa toimintansa.
  •  1984 Melcher kehittää täysin itsenäisesti modernia neliventtiiliteknologiaa hyödyntävän sylinterikannen, joka tekee läpimurron Mercedes-Benz 500 SECin 5-litraisessa V8-moottorissa. One man, one engine –periaate otetaan käyttöön.
  •  1988 AMG:n räätälöimät Mercedes-Benz 190 E:t osallistuvat Saksan DTM-kilpasarjaan.
  •  1990 yhteistyö Mercedes-Benzin kanssa käynnistyy virallisesti, seuraavana vuonna AMG saa vastuulleen Mercedes-Benzin urheiluautojen kehityksen ja tuotannon.
  •  1993 ensimmäinen yhteistyömalli Daimler-Benzin kanssa: C 36 AMG.
  •  1996 AMG toimittaa ensimmäisen F1-turva-auton, perustanaan C 36 AMG. 
  •  1999 DaimlerChryslerille siirtyy 51 % Mercedes-AMG:n osakekannasta.
  •  2005 Mercedes-AMG:stä tulee Daimler AG:n kokonaan omistama tytäryhtiö.
  •  2009 esiteltävä lokinsiipinen Mercedes-Benz SLS AMG on ensimmäinen AMG:n täysin omin voimin kehittämä automalli.
  •  2011 AMG tulee mukaan kilpailutoimintaan SLS AMG GT3 –mallilla.
  •  2014 Mercedes-AMG GT esitellään, ja yhtiö laajentaa tarjontaansa kompaktiluokan 43-sarjalla.
  •  2016 Mercedes-AMG tekee tuotanto- ja myyntiennätyksen lähes 100 000 autolla.
16.07.2017 1.11KATSO KUVAT! Tawastia Truck Weekend 2017 keräsi komeaa kuljetuskalustoa Hämeenlinnaan
15.07.2017 14.01Veriga greenTrack -metsäkonetelat saapuneet Suomen markkinoille
14.07.2017 19.00Mercedes-Benz jo toista vuotta mukana auttamassa syöpäsairaita lapsia Team Rynkebyn kanssa - huomenna 15.7. ollaan perillä Pariisissa
14.07.2017 17.01Kansalaiskysely: Kuljettajaa avustavat järjestelmät tervetulleita - autonomiseen autoon suhtaudutaan varauksella
14.07.2017 9.25Volkswagenin vauhdikas ensimmäinen vuosipuolisko - uusia malleja ja vertailuvoittoja
14.07.2017 9.25Kirjanpainajien parveilu myöhässä
14.07.2017 9.20Viherryttämistuen ehtoihin muutoksia ensi vuodeksi
14.07.2017 7.47Iltasanomat: Suomelle takkiin EU:ssa - metsistä uhkaa tulla rahanreikä valtiolle "Tragikoominen tilanne"
14.07.2017 3.37KymiRingin ympäristölupa lainvoimaiseksi
13.07.2017 19.22Perävaunun rekisteritunnusta ei enää rajoiteta alkamaan tietyllä kirjaimella
13.07.2017 18.55Sahateollisuus valittaa kilpailua vääristävästä tuesta Euroopan komissioon
13.07.2017 11.00Suomi saa EU:n rahoitustukea usealle liikennehankkeelle
13.07.2017 10.00Valmet toimittaa biomassaa käyttävän voimalaitoksen ja automaatiojärjestelmän DONG Energylle Tanskaan
13.07.2017 9.00Komatsu Forest Oy muuttaa Pirkkalassa maanantaina 17.7. Tuottotieltä Haikanvuori kymppiin
13.07.2017 8.10SUPERHEINÄKUUN supervaihtokaupat , - kuormatila lisääntyy ja ajo-ominaisuuksiin ja lastiturvallisuuteen parannus.
12.07.2017 13.10Osta Zaslaw -puutavaravaunu heinäkuun aikana ja pääset mukaan tehdasmatkalle Puolaan
12.07.2017 12.01Vt 4:n maastotyöt käynnistyvät Oulussa - aiheuttaa muutoksia liikenteeseen
12.07.2017 9.33Metsäteho: Hakkuualueen rajan muodostus hakkuukoneen sijaintitietoon perustuen
12.07.2017 9.24Kitkarengas ei korvaa kesärengasta tosipaikassa
12.07.2017 9.22Suomen suurin liikennekokeilu päätökseen - autoilijoille hyödyllistä tietoa tieliikenteen häiriöistä
12.07.2017 7.00....... ja Me tulemme taas ! ! ! - Terminatorimiesten KUORMATILAA- 2017 kierros jatkuu , tänään keskiviikkona UPM Pietarsaari..kello 10:00 - 18:00 .
11.07.2017 18.11Metsäteollisuus: Puukauppa tasaantunut - edellytykset syksylle hyvät
11.07.2017 14.50Kawasaki vahvistaa asemiaan Suomen mp-markkinoilla.
11.07.2017 14.44Hiilinielujen laskennasta valitettava välitulos
11.07.2017 13.25Metsästyslaki muuttuu - muutokset voimaan porrastetusti
11.07.2017 12.00MTK erittäin pettynyt EU parlamentin ympäristövaliokunnan näkemykseen metsien hiilinieluista
11.07.2017 10.20Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat toukokuussa 66,7 prosenttia vuodentakaisesta
11.07.2017 9.13Metsäsektorille kattavampaa tilastotietoa
11.07.2017 9.11Teboil D-päivä Leivonmäen uusitussa D-pisteessä tänään tiistaina 11.7.
10.07.2017 20.01Veho mukana Tall Ships Race -tapahtumissa
10.07.2017 19.11Stora Enso investoi ristiinliimatun puun (CLT) tuotantoon Gruvönissa Ruotsissa
10.07.2017 15.00Kesän kiinnostavin näyttely kulkee pyörillä - Tiedekeskusrekka on lastattu biotalouden innovaatioilla
10.07.2017 14.00Goodyear Jaguar Land Roverin valinnaisrenkaiden valmistajaksi
10.07.2017 13.40Best-Caravan aloittaa Hymer:in maahantuonnin
10.07.2017 7.05Tuliko vastaan metsäpeura tai poro? Ilmoita havaintosi!
10.07.2017 6.50Yli 10 000 historiakohdetta julkaistu retkeilijöiden iloksi Retkikartta.fi-palvelussa
09.07.2017 15.01Tärkeä lenkki Komatsu-metsäkoneiden huoltoon Ylivieskan ja Rovaniemen välimaastoon: Iiläinen Konehuolto Paakkola operoi pohjoisella Pohjanmaalla
09.07.2017 14.43Konevuori Oy on nyt osa TerraWise konsernia
09.07.2017 14.40Valmet toimittaa kuidutinjärjestelmän Chiping County Senqiang MDF:n tehtaalle Kiinaan
09.07.2017 14.33Metsä Tissue uudistaa leivinpaperikoneen Dürenin tehtaalla Saksassa
09.07.2017 7.00Länsi-Suomen ja Lapin muikkujärviltä odotettavissa hyviä saaliita - muualla paikoin heikompaa
08.07.2017 15.01LVM: EU:n maantieliikennepaketilla halutaan pitää toimiala kilpailukykyisenä
08.07.2017 11.08Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa - Gasum mukana SuomiAreenassa puhtaamman liikenteen puolesta
08.07.2017 11.00Merenkurkussa kartoitetaan vedenalaisia hiekkasärkkiä
08.07.2017 4.35MST - Kilafors puutavaraperävaunu madallettuna ja maksimitilavuuksisin pankoin esillä Koljonvirralla tänään.
07.07.2017 19.22KÄY TUTUSTUMASSA! Metsätyön uudet kotisivut tarjoaa paljon tuotetietoa
07.07.2017 13.01Puukuitulankateknologiaa kehittävälle Spinnovalle kumppani Brasiliasta
07.07.2017 10.00Forest2Market-moduuli PiiMegan metsäjärjestelmiin
07.07.2017 9.30Kuhmo Oy on tilannut Heinolan Sahakoneet Oy:ltä kaksivaiheisen automaattisen suurtehokanavakuivaamon tyyppiä
07.07.2017 9.20Valutec rakentaa idän ensimmäiset TC-kanavakuivaamot
07.07.2017 7.25Suomen luontosuhde punnitaan SuomiAreenalla
06.07.2017 19.11Silvestica Green Forest Finland ostaa UPM:ltä 6 877 ha metsätalousmaata
06.07.2017 14.00Metsätietolain muutos syksyllä eduskuntaan
06.07.2017 13.00Logset Oy saa uuden toimitusjohtajan
06.07.2017 11.40Bulkkilaivauksesta haetaan ratkaisua sahatavaran logistiikkaan
06.07.2017 9.59Metsäkeskus valmistautuu metsätietolain muutokseen
06.07.2017 9.31Metsäteollisuus ry: Puukauppa tasaantunut - edellytykset syksylle hyvät
06.07.2017 9.30VV-Autotalot on ostanut SEAT-liiketoiminnot LänsiAutolta Espoossa, Vantaalla ja Turussa
06.07.2017 9.16Uudistunut liikennevakuutuksen bonusmalli voi säästää harrasteautoilijalta jopa useita satoja euroja vuodessa
06.07.2017 8.10Stora Enso myy kartonkimateriaalivalmistaja Re-boardin Ruotsissa
06.07.2017 8.05Suunnitelma hirvieläinonnettomuuksien vähentämiseksi Varsinais-Suomessa valmistunut
06.07.2017 8.01Mercedes-Benzin markkinaosuus Suomessa uuteen ennätykseen
06.07.2017 7.49Viime syksynä metsäkanalinnuista pieni saalis
06.07.2017 7.34Pinnoite antaa maalipinnalle kestävän suojan ja upean kiillon
05.07.2017 15.22Valmetille kahden ulkopakkauskartonkikoneen uusintatilaus Nine Dragonsilta Kiinasta
05.07.2017 14.00Uusi Ford Tourneo Custom tarjoaa parhaat paikat liike-elämässä ja vapaa-ajalla
05.07.2017 9.00Näin puukauppa etenee - Katso video
05.07.2017 8.40Sahateollisuus valittaa kilpailua vääristävästä tuesta Euroopan komissioon
05.07.2017 8.35Viidenneksen nousu metsäteollisuuden investoinneissa
05.07.2017 8.00Volvo Cars tarjoaa tulevaisuudessa täysin sähköistetyn automalliston
04.07.2017 12.14Pohjoismaiden urheilukalastusjärjestöt vaativat yhteistä strategiaa merimetsokannan säätelemiseksi
04.07.2017 8.20Metsätuhoraportti 2016 julkaistu: ensimmäiset havainnot tyvitervastaudista turvemaan männiköissä
04.07.2017 8.15Kirjanpainajien parveilu maltillista
04.07.2017 8.00Kuorma- ja pakettiautojen ensirekisteröintien määrä hyvässä kasvussa
04.07.2017 7.00SUPERHEINÄKUUN kamppanjahinnasto ja vaihtotarjoukset.
03.07.2017 15.50Mercedes-Benz avaa uudet tehtaat Puolaan ja Venäjälle
03.07.2017 14.00Terva palaa ja tervasavu leijailee Seitsemisen kansallispuistossa
03.07.2017 13.30Henkilöautojen ensirekisteröintien määrä laskenut hieman - paketti- ja kuorma-autojen määrät kasvussa
03.07.2017 12.30Metsien kasvu kiihtyy - vuotuinen kasvu jo 110 M kuutiometriä
03.07.2017 12.05Markkinakatsaus osoittaa: Puurakentamisen edistäminen tuloksellista
03.07.2017 11.50Porokolarit laskivat Porokello-sovelluksen ansiosta
02.07.2017 14.11Tieliikenneturvallisuuden periaatepäätöksen seurantatiedosta apua myös automaation haasteisiin
02.07.2017 10.11Suomi hakee EU:n rahoitustukea liikennehankkeille
02.07.2017 9.00Ammattilehden Facebookissa jo 3400 tykkääjää - kiitos kaikille!
01.07.2017 12.11Lehtiä ja energiaa! ProMagazine.se Mediarekasta jaettiin yli 2000 tölkkiä Mad-Croc energiajuomaa Elmia Wood messuvieraille
01.07.2017 11.11UPM testaa Carinata-kasvin talviviljelymenetelmää osana biopolttoaineiden tulevaisuudensuunnitelmia
01.07.2017 10.30Mercedes-AMG: 50 vuotta huippuluokan suorituskykyä
01.07.2017 10.11Terminatorimiesten SUPERHEINÄKUU alkoi vauhdilla.
30.06.2017 16.10LUE TÄSTÄ! Alkukesän jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
30.06.2017 15.11Metsäteollisuuden päästöt hyvällä tasolla - ympäristönsuojeluun käytettiin 134 miljoonaa euroa vuonna 2016
30.06.2017 15.08Valmetille kuudes pehmopaperilinjan tilaus Hayat Kimyalta
30.06.2017 15.05Raskaiden kuljetusten kannattaa ottaa huomioon Suviseurat Porissa 30.6. - 3.7.
30.06.2017 15.00Hiabin uusi puoliautomaattinen taittotoiminto (SAF) nopeuttaa ja helpottaa nosturin paketointia
30.06.2017 10.10Suurten yritysten liikevaihto kasvoi toukokuussa
30.06.2017 8.11Neljä uutta John Deere konetta Metsäkuljetus Kranni Oy:lle
30.06.2017 7.35Mustikasta tulossa kukinnan perusteella keskinkertainen sato
30.06.2017 1.52Geologian tutkimuskeskus inventoi geokohteita Päijät-Hämeessä
29.06.2017 21.00Pirkanmaalla puun käyttö ja hakkuut kasvussa - kahden miljoonan kuution käyttö, 40 000 rekkakuormaa, kasvua 3 prosenttia
29.06.2017 19.55Metsään.fi-palveluun lisättiin tietoa muinaisjäännöksistä ja uhanalaisista lajeista
29.06.2017 19.11Luonnonvarakeskuksen valiotaimituotanto siirtyy Saarioisten Taimistot Oy:lle

Näytä lisää »