Metsäalan innovaatio- ja osaamisverkosto -hankkeen koulutustarjonta monipuolistui13.06.2011 6.30
Tampereen ammattikorkeakoulun toteuttama metsäalan innovaatio- ja osaamisverkosto -hanke (MIO) järjestää koulutusta metsäalan kone- ja kuljetusyrittäjille, maanrakennusalan yrittäjille sekä innovaatiotoimintansa kehittämisestä kiinnostuneille organisaatioille. Koulutukset alkoivat syksyllä 2009. (kuvassa vasemmalta oikealle koulutukseen osallistuneet Tero Impola, UPM; Sami Haliseva, Metsä-Haliseva Ky ja Pasi Heino, Metsäkuljetus H&U Oy) Viime marraskuun lopussa osana MIO-hankketta aloitettiin uusi syväjohtamisen valmennusohjelma, joka kehittää osallistujien esimies- ja vuorovaikutustaitoja. Parhaillaan käynnissä oleva pilottikoulutus järjestetään Tampereella, jossa valmennusohjelmaan osallistuu noin 20 metsäalalla toimivaa yrittäjää, toimihenkilöä ja opettajaa. Syväjohtamisen valmennusohjelman päämääränä on auttaa ihmistä kehittymään oman käyttäytymisen kriittisessä arvioinnissa ja vuorovaikutustaitojensa kehittämisessä. Valmennusohjelman lähtökohtana on, että yksilön oppiminen tulee ensin, ja vasta sen jälkeen voi kehittyä tiimi, yksikkö ja koko organisaatio. -Valmennusohjelma antaa työkaluja itsensä pitkäjänteiseen kehittämiseen. Valmennus on käytännönläheinen, ja sen anti on sovellettavissa omassa työssä sekä työn ulkopuolella. Valmennuksen tarkoituksena on saada aikaan pysyvä muutos. Valmiita ohjeita osallistujille emme kuitenkaan sanele, vaan aktivoimme heitä itse itsensä kehittämisessä, kertoo valmentajana toimiva kasvatustieteen tohtori Tommi Kinnunen Deep Lead Oy:stä. -Valmennuksen kautta voidaan myös verkostoitua, mikä on tärkeä lisäarvo, jota harvemmin osataan painottaa valmennusohjelmissa. Olemme saaneet osallistujilta hyvää palautetta, mikä antaa uskoa valmennuksen soveltuvuudesta osallistujien muun muassa työelämässä kohtaamiin haasteisiin, sanoo projektipäällikkö Petri Murtomäki Tampereen Ammattikorkeakoulusta. -Aloitin valmennuksen viime vuoden lopulla, ja viimeinen lähiopetuskerta on syksyllä. Syväjohtaminen on ollut antoisa koulutus. Se on saanut minut pohtimaan omia vahvuuksiani ja heikkouksiani. Erityisen hyödyllisenä pidin osana valmennusta toteutettua kyselyä omille alaisilleni. Pystyn jatkossa hyödyntämään kyselyn tuloksia monella tapaa, pohtii laatuasiantuntija Tero Impola UPM:stä. Seuraava syväjohtamisen valmennusohjelma on suunnitteilla alkavaksi syksyllä 2011. |