Levin ruska 2016 kutsuu uuden sukupolven tunturiin

28.07.2016 22.05

Luonto pukeutuu loisteliaisiin väreihin, sääsket ovat kadonneet ja kelit kauneimmillaan. Ruska tarjoaa unelmaolosuhteet vaeltamiseen ja retkeilyyn tuntureilla. Levin sydämestä on helppo tehdä lyhyitä retkiä hienoihin maisemakohteisiin ja nukkua makoisasti hotellissa. Levi on myös mainio tukikohta useamman päivän vaelluksille. Uuden sukupolven ruskamatkaaja tarvitsee mukaansa vain hyvän mielen ja vähän varusteita. Kaikki muu on valmiina maastokarttoja ja eväitä myöten. Esimerkiksi Viiden tunturin valloitus – majoituspaketti sisältää kaiken tarvittavan 5 vuorokaudeksi. 

Ruskaretkeläisen päivään kuuluu myös menoa ja meininkiä. Tänä syksynä Hullu Poro Areenan esiintyjäkaarti on laajempi kuin vuosiin. Anne Mattila ja Neljänsuora liikuttavat tanssikansaa. Stig, Eini, Laura Voutilainen, A Aallon rytmiorkesteri ja Vicky Rosti vetävät takuuhyvät show’t. Areenan lisäksi iltaelämää löytyy Levin must-go paikastaWanhasta Porosta.

Kulttuurinälkäisille pe 23.9. alkavat Staalon teatterifestit. Festeillä on paikallista musiikkia ja teatteria sekä valtakunnallisia nimiä. Lauantaina FINNVITSIT TÄHTIEN SOTA – musiikkiteatterishow hauskuuttaa kuulijaa mainioine imitaatioesityksineen.

Saunaa ja tonttuja

Ruskan viikko-ohjelmassa on Suomalaista saunaperinnettä, Tontturetkeä ja Saunajoogaa. Tonttulan perinteikkään rantasaunan voi varata myös omalle porukalle ja majoittua viihtyisästi Taivaanvalkeiden mummolamaisessa atmosfäärissä. Hemmottelua haluavalle sopii lappilaiset yrttihieronnat ja ravintoloiden tarjonta tyydyttää vaativankin kulinaristin toiveet. 

Mitä se ruska oikeasti on? Levillä se on jokaiselle juuri sellainen kuin itse haluaa.

Lisätietoja: 

Sanna Törmi p. 050-3153104
sanna.tormi@hulluporo.fi

Hullu Poro myyntipalvelu p. 016-6510 500
sales@hulluporo.fi

Hullu Poro Oy

www.hulluporo.fi/majoitus/

www.hulluporo.fi/tapahtumat/

www.hulluporo.fi/ravintolat/

www.hulluporo.fi/tapahtumat/
staalon-festit-hullu-poro-areenalla/

www.lapintonttula.fi/

20.04.2017 6.00Suomi 100 -juhlavuoden hengessä partiolaiset kokoontuvat su 23.4. partioparaatiin Helsinkiin - mukana yli 3000 partiolaista sadasta lippukunnasta
19.04.2017 22.39Suomalaisautoilijoille myytiin noin 5 000 kanisteria väärennettyä moottoriöljyä: "Tuntuu vaikealta uskoa sitä"
19.04.2017 19.10KATSO KUVAT! Puunkuormaajakiertue jatkui tänään Porissa - huomenna vuorossa Rauma ja perjantaina Forssa
19.04.2017 14.55"Suomi voisi tuplata vientinsä" - Talouskasvu kiihtyy Pohjois-Afrikan maissa
19.04.2017 14.55Metsähakkeen tuki Euroopan kustannustehokkaimpia
19.04.2017 11.10Suolahden John Deere Forestry järjestää kevätpäivän 21.4. - tervetuloa tutustumaan uusittuun asiakaspalvelukeskukseen
19.04.2017 11.05Isuzu Roadshow 2017 -kiertue käynnistyi - katso kiertuepaikkakunnat
19.04.2017 9.30Konkurssien määrä väheni 35,9 prosenttia tammi - maaliskuussa 2017
19.04.2017 9.00Goodyear Dunlop Finland: Goodyear saavutti vahvat tulokset tämän vuoden kesärengastesteissä
19.04.2017 8.21"Suomi voisi tuplata vientinsä" - Talouskasvu kiihtyy Pohjois-Afrikan maissa
19.04.2017Määräaikaisten 28 tonnin kuorma-autojen painot vakinaistetaan - muista päivittää autosi tiedot rekisteriin
18.04.2017 20.00KOPA -kantavien metsäkonetelojen työnäytös Janakkalassa torstaina 20.4. kello 10-14
18.04.2017 15.00Katumaasturiuutuus Citroënilta
18.04.2017 14.59Valmet ja Lasten ja nuorten säätiö aloittavat ainutlaatuisen ohjelman vielä vahvuuksiaan etsivien nuorten työllistymisen edistämiseksi
18.04.2017 14.14Varaosakaupalle uusi toimialajärjestö
18.04.2017 13.05Veho myy Oulun henkilöautoliiketoiminnot Wetterille
18.04.2017 11.21Olli Leskelä voitti arviointikisan tuloksella - 53.560 kg ja toinen palkitsemamme on Juri Parviainen
18.04.2017 8.30Liikenneministeriön päätös ajoneuvojen kuormakoreista, kuormaamisesta ja kuorman kiinnittämisestä
17.04.2017 13.01Uusi Biber Power Truck Turox autohakkuri toimitettiin Slovakiaan
17.04.2017 10.202800 tykkäystä tuli täyteen! Ammattilehden Facebook sivut saaneet nopeasti suuren suosion
17.04.2017 10.00PÄÄSIÄISPYHIEN kuormakoon arviointikisa Terminator Facessa
16.04.2017 19.11KATSO KUVAT! Ammattilehti oli mukana Mansen Mörinöillä viidellä osastolla - kävijöille jaettiin useita tuhansia lehtiä
16.04.2017 18.10MAN panostaa metsäalan kuljetuksiin Suomessa - koeaja uudet MAN puutavara-autot
16.04.2017 18.00Luken kyselyllä selvitetään uusiutuvan energian käyttö
16.04.2017 16.58Akatemiaprofessori Markku Kulmala sai 2,5 miljoonan euron ERC Advanced Grant -rahoituksen.
16.04.2017 16.20Kuntien liikenneratkaisuissa uusiutuvat energialähteet vaihtoehto jo nyt
16.04.2017 13.41Kevät suosinut puunkorjuuta ja -kuljetusta
15.04.2017 18.11Metsä Groupin Puutuoteteollisuus rakentaa koivuvaneritehtaan Viron Pärnuun
15.04.2017 18.01Autoilijoille ilmaisia tuulilasin kuntotarkistuksia pääsiäisen liikenteessä
15.04.2017 17.01Tankkausetuja ammattiliikenteen D-automaateilla
15.04.2017 12.00Valmetin toimittaman toisen sukupolven sokerinerottelun koelaitoksen viralliset avajaiset pidettiin Sappi Ngodwanan tehtaalla Etelä-Afrikassa
15.04.2017 10.00NAF palkittiin Ponssella vuoden kansainvälisenä toimittajana
15.04.2017 9.23Alueiden kehitysnäkymät myönteisiä koko Suomessa
15.04.2017 8.10Puunkuormaajakisa starttasi Tampereelta - Riku Rytkönen ensimmäisen alkukilpailun nopein - KATSO TÄSTÄ TULOKSET!
14.04.2017 17.01KATSO TÄSTÄ KUVAT AVAJAISISTA - Jämsänkosken Motovaruste aloitti Rottne-huoltona Keski-Suomen alueella
14.04.2017 8.15Ammattilehti koeajaa: Opel Movano kippilava-auto
14.04.2017 8.08Malttia tien päälle : - SUOMEN POLIISI.
14.04.2017 3.18Ennätysviikkolukemat tuli täyteen.
13.04.2017 23.01Ammattilehti koeajaa: Nissan NV300 umpipakettiauto
13.04.2017 22.00KATSO VIDEO! Kahdeksanpyöräinen Komatsu 931XC/C123 -hakkuukone esiteltiin työnäytöksessä Ristiinassa
13.04.2017 13.00Mönkijämaailma on muuttunut
13.04.2017 10.00Eerola-yhtiöt siirtyy ensimmäisenä Suomessa ajamaan omista jätteistä tuotetulla biokaasulla
12.04.2017 17.10Luonnonvarakeskus kehittää metsäyhteistyötä Indonesiassa
12.04.2017 16.01Jämsänkosken Motovaruste aloitti Rottne-huoltona - avajaiset huomenna torstaina 13. huhtikuuta
12.04.2017 15.50Oletko sinä Toyotan uusi trukkimekaanikko?
12.04.2017 15.00Volkswagenin uusi täyssähköinen konseptiauto yhdistää SUVin ja Coupén
12.04.2017 13.10Vaajakosken moottoritiellä korjataan siltapilareita
12.04.2017 13.02LUE TÄSTÄ! Uusi järkälemäinen 292 sivuinen Kivirock-lehti on ilmestynyt
12.04.2017 13.01KATSO KUVAT! Energiamiehet Ameriikan raitilla osa 2: Mojaven aavikko
12.04.2017 12.30Voimakkaimpien myrskyjen aiheuttamien metsätuhojen määrät ovat kasvaneet hyppäyksenomaisesti - Syyksi arvellaan ilmastonmuutosta
12.04.2017 11.20Etelä-Savon Natura 2000 -verkoston yleissuunnitelma päivitettiin - lähivuosina ei ole suuria hoitotarpeita
12.04.2017 11.10KATSO KUVAT! Energiamiehet Ameriikan raitilla osa 1: Los Angeles
12.04.2017 10.10Metsä Groupin Puutuoteteollisuus rakentaa koivuvaneritehtaan Viron Pärnuun
12.04.2017 8.20Askolan Kone Oy on aloittanut John Deere Forestry Oy:n sopimushuoltona
12.04.2017 8.19SKAL:n jäsenyrittäjiä hienosti läpi kuntavaaleissa
12.04.2017 8.13Me teimme sen - Pankkotoimitusten supervuorokausi
11.04.2017 20.00Retrorekkatapahtuma Rekkakukossa Hollolassa lauantaina 6.5.2017 - kaikille vapaa pääsy!
11.04.2017 19.40Metsäteollisuus haluaa lisää lahopuuta talousmetsiin
11.04.2017 18.00Kasvavien metsävarojen Suomi tarvitsee oikeanlaista metsäpolitiikkaa
11.04.2017 17.40Jungheinrichin uusi ERE: markkinoiden lyhin ja nopein lavansiirtovaunu ja työskentelyteholtaan luokkansa paras
11.04.2017 13.30Prätkällä töihin -päivänä 2.6.2017 järjestetään Suuri moottoripyörien koeajopäivä Helsingissä.
11.04.2017 13.20Valmet toimittaa prosessiautomaatio- ja laadunhallintajärjestelmät Jiangxi Taison Paper -yhtiön neljään pehmopaperikoneeseen Kiinaan
11.04.2017 11.20Volkswagen Tiguan kolmen finalistin joukossa "World Car of the Year 2017" -kilpailussa
11.04.2017 10.45Maaseutumaisemat kuntoon - korvausta maiseman alkukunnostukseen ja hoitoon haettavissa
11.04.2017 9.25EU lannoitelainsäädännön muutoksen odotetaan synnyttävän sisämarkkinat kierrätysravinteille
11.04.2017 9.00Polttoainetta älypuhelimella
11.04.2017 3.38Metsäteollisuus haluaa lisää lahopuuta talousmetsiin
10.04.2017 21.29XX-Express kuljettaa nyt ennätysmäärän Terminatoreita yhdessä vuorokaudessa
10.04.2017 13.00Valmetille uusintatilaus Advantage THRU-AIR -pehmopaperilinjasta First Quality Tissuelta Yhdysvalloista
10.04.2017 8.00Juha Mäkinen Euroopan metsähallitusten viestintäjohtajaksi
09.04.2017 17.01Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n vuoden 2017 Kuljetusyritys on Kari Malmstedt Oy Enonkoskelta
09.04.2017 16.55Pirkanmaan ELY-keskuksen Puutavarakuljetusten yhteistyöryhmä sai MKY:n Kolkuttaja -palkinnon
09.04.2017 15.30Uusi ADR-erillissopimus mahdollistaa useamman kuin yhden perävaunun käytön vaarallisten aineiden kuljetuksessa
09.04.2017 15.00Logsetilta saa jatkossa räätälöityjä koneohjeita eri formaateissa
09.04.2017 5.00Tunti töitä ulkona satavuotiaan Suomen luonnon kunniaksi
09.04.2017 0.07Naiset laajemmin mukaan puolustukseen
08.04.2017 12.25Muista ilmoittaa kesäauto, mopo tai prätkä takaisin liikenteeseen
08.04.2017 12.00Mersulta esimerkillinen puutavarayhdistelmä esittelyssä Mansen Mörinöillä.
08.04.2017 7.10Painavaa asiaa jakelussa Mansen Mörinöillä - tule hakemaan uusimmat Ammattilehdet matkaan
08.04.2017 6.25Edullinen kuormatilaratkaisu: Koko yhdistelmän kuormatila kuntoon alle kymppitonnin .
08.04.2017 4.44RealMachineryllä tuoteuutuuksia ja tiivistä tunnelmaa
08.04.2017 3.33Kuntien liikenneratkaisuissa uusiutuvat energialähteet vaihtoehto jo nyt
07.04.2017 8.04Urbaani puuvaja pitää polttopuut kuivina - Prototyyppi valmistunut
07.04.2017 0.26Nyt vaunukaupoille Tampereen Scanialle.
06.04.2017 19.00Ponsse mukana OnTrack EU-tutkimusprojektissa
06.04.2017 14.30Saimaan kanavan ja muiden sulkukanavien liikennetilastoissa pientä laskua
06.04.2017 11.00Ensimmäiselle suomalaiselle asiakkaalle HiVisionTM-järjestelmällä varustettu puutavaranosturi
06.04.2017 10.45Fordin vinkit matkapahoinvoinnin helpottamiseen
06.04.2017 9.30Mansen Mörinät: Ennätysmäärä nähtävää ja koettavaa
06.04.2017 9.20Nesteeltä uusi vaivaton maksutapa Neste Prepaid
06.04.2017 7.00Nyt vanhat pankot vaihtoon.- Neljä viikkoa jäljellä .
06.04.2017 0.16Kaikkien aikojen Mansen Mörinät 2017 Volvo Truck Center Tampereella
05.04.2017 20.09Tavarat siirtymään itseohjautuvasti tehtaalta asiakkaille
05.04.2017 17.10Äänekosken liikenneyhteydet -hankkeen rataosuudella käynnistyy vilkkain rakennuskausi
05.04.2017 17.00Metsiemme digiloikka tuo 100 miljoonan euron vuotuiset säästöt
05.04.2017 8.46Kasvuyritysten investoinnit kääntyneet selkeään kasvuun
05.04.2017 8.202017 Mazda6 Business Edition on taas täällä
05.04.2017 6.55Metsästäjäliiton ilma-aselajien SM-kilpailut Tampereella 8.?9.4.
04.04.2017 19.00Puumarkkinat ovat vastanneet kasvavaan puun kysyntään
04.04.2017 18.10Uudistunut Mercedes-Benz Tourismo RHD maksimoi matkustusmukavuuden ja turvallisuuden

Näytä lisää »