Metsäkauppojen määrät kasvussa - suurin kasvu Lapissa

12.02.2020 22.00

markkinahintaindeksin_kehitys_.png

Suomen Sijoitusmetsät Oy: Metsäkiinteistöjen edustavat kauppamäärät eli pelkästään metsää sisältävät julkiset kiinteistökaupat nousivat vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä sille tyypilliseen tapaan: kauppoja tehtiin 374 kpl (18,4 % enemmän kuin ed. kvartaali) arvoltaan 40,5 miljoonaa euroa (3,8 milj. eli 10,3 % enemmän kuin ed. kvartaalissa)

Institutionaaliset metsäsijoittajat ovat ostaneet enenevissä määrin myös pieniä metsätiloja, mikä on vaikuttanut myös niiden hintatasoa nostavasti isojen kaupunkien vaikutuspiirin ulkopuolella. Viimeaikaiset kaupat osoittavat, etteivät sijoittajat ole säikkyneet kantohintojen laskua vaan metsäkiinteistöjen hintatason edelleen noustessa, ovat sijoittajat tyytyneet aiempaa matalampaan tuottovaateeseen  

Suomen tarkinta ja laaja-alaisinta metsäkiinteistömarkkinoiden dataa tuottavan Suomen Sijoitusmetsät Oy:n kvartaalikatsauksesta selviää, että vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä metsäkiinteistöjen kauppa kävi vilkkaampana kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Vuoteen 2018 verrattuna kaupankäynti oli kuitenkin selvästi hiljaisempaa. 

Vuonna 2018 puusta maksetut kantohinnat nousivat voimakkaasti koko maassa ja hakkuumäärät nousivat kaikkien aikojen ennätykseen. Vuoden 2019 alussa hinnat alkoivat laskea hintapiikkiä edeltävälle tasolle.  Kantohintojenlasku ei kuitenkaan näy metsämaasta maksettavassa hinnassa: metsäkiinteistömarkkinoiden tarjonnan muutoksista puhdistettua hintatasoa kuvaavan markkinahintaindeksin arvo nousi vuonna 2019 yhteensä 7,1 %, josta vuoden 2019 viimeiselle kvartaalille nousua kertyi 2,5 %.

Hintataso on noussut etenkin Lapissa, jossa isot ostajat eli institutionaaliset metsäsijoittajat ovat aktivoituneet. Yhä enemmän ostetaan myös pieniä metsätiloja, mikä osaltaan vaikuttaa hintatasoon, sitä nostaen.

- Voidaankin sanoa, että metsäkiinteistömarkkina oli pirteä vuonna 2019 niin kauppavolyymin kuin hintatasonkin näkökulmasta.  Suurten yksittäisten metsäkiinteistökohteiden puuttuessa aktiiviset metsänostajat ovat joutuneet suuntamaan hankintansa yhä pienempiin kohteisiin ja tämä nostaa osaltaan yleistä hintatasoa. Hehtaarikohtaisen kauppahinnan kasvua edesauttaa myös myytyjen metsätilojen keskitilavuuden tasainen kasvaminen vuosittain eli myytyjen tilojen puustoisuus on lisääntynyt”, kertoo Suomen Sijoitusmetsä Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Venho 

Pitkäjänteiseen tuottoon luotetaan

Myös kauppahinnan ja puuston arvon suhde on ollut nousussa viimeisten vuosien ajan. Puuston arvolla tarkoitetaan tässä puuston hakkuuarvon ja sekä taimikoiden arvon summaa. Varsinkin Pohjois-Suomessa ja Lapissa suhdeluvun arvo on kasvanut huomattavasti.  Kauppahinnan ja puustonarvon suhteen kasvu voi selittyä osittain myytyjen metsäkiinteistöjen nuorentumisella. Tunnuslukuun kun vaikuttaa myös tulevien hakkuutulojen odotusarvot maksetun kauppahinnan kautta.  Kauppahinnan ja puustonarvon suhdeluvusta voidaan päätellä, että joko metsäsijoittajat odottavat parempaa kasvua ja kantohintoja tulevaisuudessa tai sitten metsäkiinteistömarkkinan tuottovaade on laskenut. Jälkimmäisestä ilmiöstä on ollutkin viitteitä varsinkin institutionaalisten sijoittajien viimeaikaisissa hankinnoissa.

metsakauppojen_alueellinen_kehitys.png

Kartoissa on nähtävillä metsäkiinteistökauppojen jakautuminen valtakunnallisesti vuosina 2017-2019, kauppamäärillä ja -hinnoilla mitattuna. 

Pohjois-Pohjanmaa näkyy kartoissa keskittymänä, mutta koska alueen metsäkiinteistöt ovat pääasiassa vähäpuustoisia, painottuvat eteläisemmät alueet kartoissa enemmän. Varsinkin vuoden 2019 kartassa markkinan suurin painopiste on jo selkeästi Väli-Suomessa, ulottuen laajalle alueelle Pohjois-Karjalasta Pirkanmaalle.  Vuoden 2017 kartoissa erottuu vielä selkeästi Kainuusta Kuhmon ja Hyrynsalmen alue, missä UPM Bonvestalla oli vielä tuolloin ahkeraa tilamyyntiä keskimääräistä arvokkaammilla kohteilla. Lisäksi nähtävillä on Lapin kohonneet kauppavolyymit, jotka ovat hivuttaneet jo hieman vihreää väriä pohjoiseen päin (punainen on kauppojen tihentymä, vihreä alemman aktiivisuuden alue ja sininen hiljaisen kaupankäynnin alue.

18.03.2020 9.19Kalan ja kalatuotteiden viennissä kasvua
18.03.2020 9.13Nokian Renkaat: Kuusi vinkkiä kesärenkaiden turvallisuuden varmistamiseen
18.03.2020 9.11Ford seisauttaa auto- ja moottorituotannon Euroopassa
17.03.2020 17.00Ensimmäinen DAF CF Electric -jätteenkuljetusauto liikenteeseen
17.03.2020 13.01Renault Trucks ylläpiti markkina-asemansa kansainvälisillä markkinoilla 2019 - Suomessa kasvu jatkuu
17.03.2020 9.11Uusi tuotantolaitos tekee renkaiden kierrätyksestä aiempaa fiksumpaa
17.03.2020 8.44Valmet toimittaa maailman nopeimman päällystetyn kartongin koneen APP:n Guangxi Jingui Pulp and Paperille Kiinaan
16.03.2020 17.00IQR Flex Hammer: Nopeakäyntinen vasaramurskain epäpuhtaalle kierrätyspuulle
16.03.2020 11.01Uusi Nokian Hakkapeliitta Truck E2 -rengas ja Noktop Hakkapeliitta E2 -pinta vievät yhteisvoimin talvipidon, ajomukavuuden ja turvallisuuden uudelle tasolle
16.03.2020 10.11Metsäteollisuus ry: Alkuvuoden puukauppa hiljaista
16.03.2020 8.11MTK:n uusi ohjelma kannustaa luonnon monimuotoisuuden edistämiseen maa- ja metsätaloudessa
15.03.2020 11.00Saku Koistiselle ProSilva S4 -harvesteri Nilsiään
15.03.2020 10.00Tankkausetuja ammattiliikenteen D-automaateilla
15.03.2020 8.00Asetusluonnos metsien tuhkalannoituksesta lausunnolle
14.03.2020 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 70C21H A8 - Päivitetty kantavuuskuningas
14.03.2020 13.11Ammattilehti tarjoaa 100 % vain Hyviä uutisia!
14.03.2020 10.00Logset on varteenotettava vaihtoehto Ruotsin markkinoilla
13.03.2020 15.01Ponsselle myönnettiin Etiikkapalkinto
13.03.2020 13.11DSM aloittaa yhteistyön SABICin ja UPM Biopolttoaineiden kanssa tehdäkseen biopohjaista Dyneema® -kuitua
13.03.2020 7.01Kaupan liikevaihto kasvoi tammikuussa 2,1 prosenttia
12.03.2020 16.33Komatsu Forestin palvelukeskus virallisesti käyntiin Jyväskylässä 13.3.2020
12.03.2020 10.33Nurminen Logisticsin juna ennätysajassa Kiinasta Suomeen
12.03.2020 7.11Ensimmäisistä TPMS-tunnistimista loppuvat pian akut - autoilijoille tiedossa kuluja
11.03.2020 16.10Mammuttirekka liikenteeseen - VR Transpoint tuo maanteille uusien mittojen mahdollistamaa tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää kalustoa
11.03.2020 14.11Seppätec Oy Kärsämäeltä Prosilvan sopimushuoltajaksi
11.03.2020 12.00Renault Trucks aloittaa sähkökuorma-autojen sarjatuotannon
11.03.2020 9.00Mahdollisuuksien metsä -kampanja kannustaa yläkoululaisia metsäalalle
10.03.2020 13.11Energiapuun korjuunäytös Vihtavuoressa tulevana lauantaina 14.3.
10.03.2020 12.01Mercedes-Benz Vito uudistuu - keskiössä ympäristöystävällisyys ja turvallisuus
10.03.2020 9.00Veli Pusa Volvo Truck Centereiden Länsi-Suomen aluejohtajaksi
10.03.2020 8.00EK: Kilpailukyvyn vahvistaminen ja kestävä markkinatalous ovat parasta teollisuuspolitiikkaa EU:lle
09.03.2020 13.44Renault Trucksin Start & Drive Excellence Predict on uusi ennakoiva huolto
09.03.2020 7.55Metsäteollisuus kirii kohti fossiilittomia tehtaita - miten päästään lähes nollaan jo vuonna 2035?
08.03.2020 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Renault Trafic 170 dCi L2H1 EDC NAVI EDITION: Mallipäivitys toi automaatin Traficiin
07.03.2020 11.00Mercedes-Benzin lataushybriditarjonta laajenee lähes 30 malliin vuoden loppuun mennessä
07.03.2020 9.00Metsänomistajan päivä 14.3. kerää yhteen tuhat metsänomistajaa ja kymmeniä toimijoita
06.03.2020 22.50LUE TÄSTÄ! Kevättalven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
06.03.2020 10.11Kemin biotuotetehtaan ympäristövaikutusten arviointiprosessi on päättynyt
06.03.2020 10.00Bridgestonelle kärkisija vuoden 2020 Supplier Engagement Leaderboard -ryhmässä
05.03.2020 11.00Volvo Cars käynnistää uuden akkukokoonpanolinjan tehtaallaan Gentissä
04.03.2020 13.00Lätkä-Scaniaa saa jatkossa myös 7-litran moottorilla
04.03.2020 9.30Puukaupan määrässä ja hinnoissa muutoksia vuonna 2019
04.03.2020 9.10Taloushallintoliitto: Verohallinnolta uusia ohjeita yritysverotukseen
03.03.2020 12.37Digitaalinen "akkuräikkä" nopeuttaa asennustyöt
03.03.2020 12.34Dacialta tulossa oma sähköauto
03.03.2020 9.00Tapio arvioi: Metsähallituksen kunnostusojitustyömaiden vesiensuojelu hyvällä tasolla
03.03.2020 8.51Peugeot 208 on Vuoden Auto 2020
03.03.2020 8.00Renault siirtyy nopeaan tahtiin sähköiseen tulevaisuuteen
02.03.2020 15.40Volvo Classic varaosat varmistavat vanhempien kuorma-automallien tuottavuuden
02.03.2020 12.20Käytettyjen autojen kysynnän kasvu ennakoi autokaupan vilkastumista
02.03.2020 12.01Hyötyautojen ensirekisteröinnit tasaantuivat - kasvua vain kevyt kuorma-autoluokassa
02.03.2020 10.33Kone-Ketonen Oy on nimittänyt Juha Jaakkolan uudeksi toimitusjohtajaksi
01.03.2020 18.11Keslan yhteistyö AGCO Internationalin kanssa laajeni Belgiaan
01.03.2020 9.22Valmet toimittaa jätteenpolttokattilan Lidköping Energille Ruotsiin
29.02.2020 19.11Tulevaisuudessa renkaat viestivät keskenään ja voivat jopa varoittaa kuljettajaa jäästä
29.02.2020 11.11Ajoneuvokanta kasvoi Suomessa vuonna 2019
29.02.2020 0.24ContiSeal -teknologia tuodaan myös paketti- ja jakeluautojen renkaisiin
28.02.2020 17.20Ahlstrom-Munksjön vuosikertomus ja vastuullisuusraportti 2019 on julkaistu
28.02.2020 17.12DAF käynnistää kenttätestit CF Hybrid -kuorma-autolla
28.02.2020 17.09Valtaosa vuoden 2020 viljelijätuista maksetaan hakuvuoden aikana
28.02.2020 16.00Teollisuuden suurtapahtuma Pohjoinen Teollisuus 2020 Oulun Ouluhallissa 6.-7.5.2020.
28.02.2020 15.54Veho keskittää pääkonttoritoiminnot lentokentän viereen Aviapolikseen
28.02.2020 10.24Nokian Renkaat on julkaissut taloudellisen katsauksen vuodelle 2019
27.02.2020 11.12Volvo Trucks lanseeraa seuraavan sukupolven raskaan kuorma-auton.
27.02.2020 9.38Puunkuormaajamestari-kilpailu vauhtiin jo 35. kertaa
26.02.2020 18.23Jere Haavisto siirtää MM-avauksensa Valkenswaardiin
26.02.2020 13.28Valmet toimittaa viiraosauusinnan viimeisen vaiheen Stora Enson Skoghallin tehtaalle Ruotsiin
26.02.2020 12.00Volvo lanseeraa raskaan pystyhyttikuorma-autojen malliston
25.02.2020 9.05Stora Enso testaa itsenäisesti ajavaa kuorma-autoa
24.02.2020 17.11Komatsu Forestin valokuvauskilpailun tammikuun voittaja on valittu
24.02.2020 15.45Asetusluonnos metsien tuhkalannoituksesta lausuntokierrokselle
24.02.2020 11.35Tunnista kemikaalivuodot ja reagoi ajoissa - turvaa vuotovahdilla
24.02.2020 7.00Sopu mekaanisen metsäteollisuuden sekä puusepänteollisuuden työehdoista - tehtaiden käyntiaika pysyy ennallaan ja tuotannon joustavuus lisääntyy
23.02.2020 13.00Hakevuori suojaa metsäenergiakoneensa tulipalolta
23.02.2020 9.00Liikenteen tilastointi keskitetään Tilastokeskukseen
22.02.2020 14.11X-1R voiteluaineet saavuttaneet puutavara-autoilijoiden ja metsäkoneyrittäjien luottamuksen vuosikymmenten käytössä
22.02.2020 13.11Älypuhelin asiantuntijan työvälineeksi myös erämaassa
22.02.2020 10.11Haitasta hyödyksi - puuhakekasojen sisällä tapahtuva lämpeneminen halutaan kääntää eduksi
21.02.2020 20.11Ammattilehti.fi myös Instagramissa - tarjolla alan kuvia ja videoita päivittäin!
21.02.2020 15.33Parkanon työnäytöksen puheenaiheena hybriditeknologia ja lakot
21.02.2020 11.55EEE Innovations Oy tuo paikannetun liukkaustiedon kuljettajien hyödynnettäväksi
21.02.2020 10.25LUE TÄSTÄ: Metsäalan Ammattilehden & Kivirockin VAIHTOKALUSTO -erikoisnumero on ilmestynyt - sisältää 100 % myynti-ilmoituksia!
21.02.2020 10.00Hyundai tuo kuorma-autoista tuttua teknologiaa henkilöautomalleihinsa
20.02.2020 20.00Logsetille uusia huoltopuolen yhteistyökumppaneita: Ylivakerin Diesel ja Konehuolto Eikka
20.02.2020 10.10Uusi koko, uusia mahdollisuuksia - Nokian Tractor King -tuoteperhe laajenee uudella rengaskoolla
19.02.2020 17.00Ponsse vahvistaa asemaansa harvesteripäämarkkinoilla esittelyssä uusi H9
19.02.2020 12.42TAVO avasi raskaan kaluston myymälän Jyväskylään
19.02.2020 9.14Proforest messut järjestetään Kalajoella 2021
19.02.2020 8.41Metsämiesten säätiö: haetun apurahan määrä 3,9 miljoonaa
19.02.2020 8.34Täysin uusi Hyundai i20 markkinoille
19.02.2020 8.23Retrorekat kokoontuvat Rekkakukkoon toukokuussa 2020
18.02.2020 15.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2019
18.02.2020 13.09Koulutetuilla metsäkoneenkuljettajilla hyvät työllisyysmahdollisuudet
17.02.2020 18.01UPM ottaa askeleen lähemmäs 2030-tavoitettaan vähentää CO2-päästöjään 65 prosenttia
17.02.2020 15.22Metsä Spring ja Valmet yhteistyöhön uudenlaisen puupohjaisen fossiilisia materiaaleja korvaavan tuotteen kehittämiseksi
17.02.2020 10.11Uusi Land Rover Defender esittää omat stunttinsa tulevassa James Bond -elokuvassa
16.02.2020 17.13Work Cars tarjoaa hyötyajoneuvot asiakkaan erityistarpeisiin tehtynä
16.02.2020 12.11Strenx® -teräs on tärkeä osa Keslan laatua
16.02.2020 10.11Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 10.700 tykkääjää - määrä kasvaa vahvaa tahtia!
15.02.2020 17.20Vihreästi Vaasassa - liikenteen päästöjä pienennetään uusilla teknologioilla

Näytä lisää »