Polttoaineen kulutusta puunkorjuussa selvitettiin laajalla seurantatutkimuksella

09.02.2020 14.10

poltto1.jpg

Stora Enso ja Itä-Suomen yliopisto selvittivät yhteistyössä polttoaineen kulutusta puunkorjuussa. Tutkimuksessa polttoaineen kulutus oli harvennushakkuilla noin litran verran korkeampi korjattua kiintokuutiometriä kohden kuin päätehakkuulla.

(kuva: Polttoaineen tankkaus käynnissä Stora Enson ja Itä-Suomen yliopiston seurantatutkimuksessa; Ponsse Scorpion -hakkuukoneen tankkiin on tankattu 99,921 litraa polttoainetta.)

Metsien sekä puusta valmistettujen uusiutuvien tuotteiden rooli ilmastonmuutoksen torjumisessa on ollut pitkään puheenaiheena. Myös energiatehokkuus ja päästöjen vähentäminen ovat olleet vahvasti esillä ilmastonmuutoskeskusteluissa. 

Stora Ensolla on tavoitteena vähentää hiilidioksidi- ja muita kasvihuonekaasupäästöjä myytyä sellu-, paperi- ja kartonkitonnia kohti yhteensä 31 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2010 tasosta. Stora Enson Suomen puunhankinnassa tavoitteena on parantaa energiatehokkuutta neljä prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuodesta 2015. 

Jotta asetetut energiatehokkuustavoitteet voidaan saavuttaa, on tehtävä kehitystyötä koko puunhankintaketjussa. Erittäin tärkeässä roolissa on puunkorjuu ja puutavaran kaukokuljetus sekä niiden energiatehokkuus ja päästöt. 

poltto2.jpg

(kuva: Polttoaineen kulutus (litraa/tunti) hakkuukoneiden (yläkuva) ja kuormatraktoreiden (alakuva) moottoritehojen suhteen.)

Millä tekijöillä vaikutusta polttoaineen kulutukseen? 

Suomessa polttoaineen kulutusta puunkorjuussa ei ole selvitetty laajoilla seurantatutkimuksilla yli 15 vuoteen. Viimeisin tutkimus on vuodelta 2003 (Kaarlo Rieppo ja Jouko Örn: Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, Metsätehon raportti 148). Myös kansainvälisesti hakkuukoneiden ja kuormatraktoreiden polttoaineen kulutusta on tutkittu suhteellisen vähän laajoilla tutkimuksilla. 

Luotettavien päästölaskentojen laadinta edellyttää ajantasaista tietoa puunkorjuukoneiden polttoaineen kulutuksesta. Hyvin tärkeää on myös tietää, mitkä tekijät vaikuttavat metsäkoneiden polttoaineen kulutukseen, kun polttoaineen kulutusta ja päästöjä lähdetään aktiivisesti vähentämään. 

Stora Enso selvitti yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa polttoaineen kulutusta puunkorjuussa. Polttoaineen kulutusta tarkasteltiin kahdella mittarilla: 

1) Mikä on metsäkoneiden tuntikohtainen polttoaineen kulutus (L/h) ja 

2) Paljonko polttoainetta kuluu hakattua ja metsäkuljetettua kiintokuutiometriä kohden (L/m3)? 

poltto4.jpg

(kuva: Keskimääräinen kiintokuutiometrikohtainen polttoaineen kulutus hakkuussa ja metsäkuljetuksessa hakkuutavoittain.)

Moottoritehoilla vaikutusta tuntikohtaiseen kulutukseen

Tutkimuksessa sekä hakkuussa että metsäkuljetuksessa metsäkoneen moottoritehot selittivät parhaiten tuntikohtaista polttoaineen kulutusta. Lisäksi koneen varustelulla - telat/ketjut - oli vaikutusta tuntikohtaiseen polttoaineen kulutukseen. Samoin korjuuolosuhteilla eli hakkuutavalla (ensiharvennus, myöhempi harvennus ja päätehakkuu), maa- lajilla (kivennäis-/turvemaa) ja lumen määrällä oli merkittävä vaikutus tuntikohtaiseen polttoaineen kulutukseen siten, että kivennäismaaharvennuksella vähälumiseen aikaan tuntikohtainen polttoaineen kulutus oli matalin.

Polttoaineen kulutus oli ensiharvennuksella keskimäärin 14,4 litraa/tunti hakkuussa ja metsäkuljetuksessa 10,5 litraa/tunti ja myöhemmällä harvennuksella 14,4 litraa/tunti hakkuussa ja metsäkuljetuksessa 11,0 litraa/tunti. Toisaalta päätehakkuulla polttoaineen kulutus oli hakkuussa 15,8 litraa/tunti ja 11,8 litraa/tunti metsäkuljetuksessa. Kun verrataan tuntikohtaisia polttoaineen kulutuksia 2000-luvun alussa tehtyyn tutkimukseen (Rieppo ja Örn, 2003), havaitaan, että metsäkoneiden tuntikohtainen polttoaineen kulutus (L/h) on noussut kuluneen 15 vuoden aikana. 

poltto5.jpg

(kuva: Polttoaineen kulutus hakkuussa poistuman keskijäreyden suhteen hakkuutavoittain.)

Mottikohtainen polttoaineen kulutus samalla tasolla

Korjuuolosuhteista poistuman keskijäreys, hehtaarikohtainen poistuma (m3/ha) sekä metsäkuljetusmatka selittivät parhaiten kiintokuutiometripohjaista (L/m3) polttoaineen kulutusta puunkorjuussa. Myös tuottavuus hakkuussa ja metsäkuljetuksessa oli yhteydessä L/m3-polttoaineen kulutukseen.

Tutkimuksessa kiintokuutiometrikohtainen polttoaineen kulutus puunkorjuussa (pitäen sisällään sekä hakkuun että metsäkuljetuksen polttoaineen kulutuksen) oli keskimäärin yhteensä 3,1 litraa/m3 ensiharvennuksella ja myöhemmällä harvennuksella 2,3 litraa/m3. Vastaavasti päätehakkuulla polttoaineen kulutus oli keskimäärin yhteensä 1,4 litraa/m3. Täten polttoaineen kulutus oli tutkimuksessa päätehakkuilla noin litran pienempi kuin harvennushakkuulla.

Kun verrataan tutkimuksessa mitattuja puunkorjuun L/m3 -polttoaineen kulutuksia 2000 -luvun alun polttoaineen kulutuksiin, nähdään, että kiintokuutiometripohjainen polttoaineen kulutus on pysynyt lähes samalla tasolla. Tätä selittää se, että vaikka polttoainetta kuluu tehtyä tuntia kohden enemmän, puunkorjuutyön tuottavuus on noussut merkittävästi ja tuntia kohti puuta katkotaan ja kuljetetaan tienvarsivarastolle isompia määriä kuin 15 vuotta sitten.

poltto6.jpg

(kuva: Polttoaineen kulutus metsäkuljetuksessa kuljetusmatkan suhteen hakkuutavoittain.)

Kohti parempaa energiatehokkuutta

Tehty tutkimus tuotti uutta, tuoretta tietoa polttoaineen kulutuksesta puunkorjuussa. Tietoa voidaan hyödyntää, kun laaditaan puunkorjuun päästölaskelmia. Lisäksi tutkimustulokset tarjoavat tukevan perustan, minkä pohjalta lähdemme aktiivisesti parantamaan energiatehokkuuttamme puunkorjuussa tulevina vuosina. 

Näin tutkimus tehtiin:

Tutkimuksessa selvitettiin hakkuukoneiden ja kuormatraktoreiden polttoaineen kulutusta seurantatutkimuksella, joka oli käynnissä maaliskuusta 2018 huhtikuuhun 2019. Polttoaineen kulutusdataa kerättiin hakkuusta yhteensä 520 puunkorjuutyömaalta ja metsäkuljetuksesta 328 työmaalta. Polttoaineen kulutusdataa saatiin kaikkiaan 17 hakkuukoneesta ja 13 kuormatraktorista. Seurantakoneiden työmaatankeissa oli digitaaliset Piusi K24 -virtausmittarit, joiden mittatarkkuus oli ±1 prosenttia.  

Tutkimuksessa kokonaispolttoaineen kulutus oli 309 770 litraa hakkuussa ja 156 230 litraa metsäkuljetuksessa. Ainespuuta työmailta tutkimuksessa hakattiin yhteensä 314 663 m3 ja metsäkuljetettiin 222 678 m3. Tuotantoaikaa hakkuukoneilta kertyi yhteensä 20 418 tuntia ja 13 619 tuntia kuormatraktoreilta. 

(Työryhmä: Kalle Kärhä, Heikki Kääriäinen, Kimmo Roininen, Hanna Haavikko & Teijo Palander)

18.03.2020 9.19Kalan ja kalatuotteiden viennissä kasvua
18.03.2020 9.13Nokian Renkaat: Kuusi vinkkiä kesärenkaiden turvallisuuden varmistamiseen
18.03.2020 9.11Ford seisauttaa auto- ja moottorituotannon Euroopassa
17.03.2020 17.00Ensimmäinen DAF CF Electric -jätteenkuljetusauto liikenteeseen
17.03.2020 13.01Renault Trucks ylläpiti markkina-asemansa kansainvälisillä markkinoilla 2019 - Suomessa kasvu jatkuu
17.03.2020 9.11Uusi tuotantolaitos tekee renkaiden kierrätyksestä aiempaa fiksumpaa
17.03.2020 8.44Valmet toimittaa maailman nopeimman päällystetyn kartongin koneen APP:n Guangxi Jingui Pulp and Paperille Kiinaan
16.03.2020 17.00IQR Flex Hammer: Nopeakäyntinen vasaramurskain epäpuhtaalle kierrätyspuulle
16.03.2020 11.01Uusi Nokian Hakkapeliitta Truck E2 -rengas ja Noktop Hakkapeliitta E2 -pinta vievät yhteisvoimin talvipidon, ajomukavuuden ja turvallisuuden uudelle tasolle
16.03.2020 10.11Metsäteollisuus ry: Alkuvuoden puukauppa hiljaista
16.03.2020 8.11MTK:n uusi ohjelma kannustaa luonnon monimuotoisuuden edistämiseen maa- ja metsätaloudessa
15.03.2020 11.00Saku Koistiselle ProSilva S4 -harvesteri Nilsiään
15.03.2020 10.00Tankkausetuja ammattiliikenteen D-automaateilla
15.03.2020 8.00Asetusluonnos metsien tuhkalannoituksesta lausunnolle
14.03.2020 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 70C21H A8 - Päivitetty kantavuuskuningas
14.03.2020 13.11Ammattilehti tarjoaa 100 % vain Hyviä uutisia!
14.03.2020 10.00Logset on varteenotettava vaihtoehto Ruotsin markkinoilla
13.03.2020 15.01Ponsselle myönnettiin Etiikkapalkinto
13.03.2020 13.11DSM aloittaa yhteistyön SABICin ja UPM Biopolttoaineiden kanssa tehdäkseen biopohjaista Dyneema® -kuitua
13.03.2020 7.01Kaupan liikevaihto kasvoi tammikuussa 2,1 prosenttia
12.03.2020 16.33Komatsu Forestin palvelukeskus virallisesti käyntiin Jyväskylässä 13.3.2020
12.03.2020 10.33Nurminen Logisticsin juna ennätysajassa Kiinasta Suomeen
12.03.2020 7.11Ensimmäisistä TPMS-tunnistimista loppuvat pian akut - autoilijoille tiedossa kuluja
11.03.2020 16.10Mammuttirekka liikenteeseen - VR Transpoint tuo maanteille uusien mittojen mahdollistamaa tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää kalustoa
11.03.2020 14.11Seppätec Oy Kärsämäeltä Prosilvan sopimushuoltajaksi
11.03.2020 12.00Renault Trucks aloittaa sähkökuorma-autojen sarjatuotannon
11.03.2020 9.00Mahdollisuuksien metsä -kampanja kannustaa yläkoululaisia metsäalalle
10.03.2020 13.11Energiapuun korjuunäytös Vihtavuoressa tulevana lauantaina 14.3.
10.03.2020 12.01Mercedes-Benz Vito uudistuu - keskiössä ympäristöystävällisyys ja turvallisuus
10.03.2020 9.00Veli Pusa Volvo Truck Centereiden Länsi-Suomen aluejohtajaksi
10.03.2020 8.00EK: Kilpailukyvyn vahvistaminen ja kestävä markkinatalous ovat parasta teollisuuspolitiikkaa EU:lle
09.03.2020 13.44Renault Trucksin Start & Drive Excellence Predict on uusi ennakoiva huolto
09.03.2020 7.55Metsäteollisuus kirii kohti fossiilittomia tehtaita - miten päästään lähes nollaan jo vuonna 2035?
08.03.2020 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Renault Trafic 170 dCi L2H1 EDC NAVI EDITION: Mallipäivitys toi automaatin Traficiin
07.03.2020 11.00Mercedes-Benzin lataushybriditarjonta laajenee lähes 30 malliin vuoden loppuun mennessä
07.03.2020 9.00Metsänomistajan päivä 14.3. kerää yhteen tuhat metsänomistajaa ja kymmeniä toimijoita
06.03.2020 22.50LUE TÄSTÄ! Kevättalven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
06.03.2020 10.11Kemin biotuotetehtaan ympäristövaikutusten arviointiprosessi on päättynyt
06.03.2020 10.00Bridgestonelle kärkisija vuoden 2020 Supplier Engagement Leaderboard -ryhmässä
05.03.2020 11.00Volvo Cars käynnistää uuden akkukokoonpanolinjan tehtaallaan Gentissä
04.03.2020 13.00Lätkä-Scaniaa saa jatkossa myös 7-litran moottorilla
04.03.2020 9.30Puukaupan määrässä ja hinnoissa muutoksia vuonna 2019
04.03.2020 9.10Taloushallintoliitto: Verohallinnolta uusia ohjeita yritysverotukseen
03.03.2020 12.37Digitaalinen "akkuräikkä" nopeuttaa asennustyöt
03.03.2020 12.34Dacialta tulossa oma sähköauto
03.03.2020 9.00Tapio arvioi: Metsähallituksen kunnostusojitustyömaiden vesiensuojelu hyvällä tasolla
03.03.2020 8.51Peugeot 208 on Vuoden Auto 2020
03.03.2020 8.00Renault siirtyy nopeaan tahtiin sähköiseen tulevaisuuteen
02.03.2020 15.40Volvo Classic varaosat varmistavat vanhempien kuorma-automallien tuottavuuden
02.03.2020 12.20Käytettyjen autojen kysynnän kasvu ennakoi autokaupan vilkastumista
02.03.2020 12.01Hyötyautojen ensirekisteröinnit tasaantuivat - kasvua vain kevyt kuorma-autoluokassa
02.03.2020 10.33Kone-Ketonen Oy on nimittänyt Juha Jaakkolan uudeksi toimitusjohtajaksi
01.03.2020 18.11Keslan yhteistyö AGCO Internationalin kanssa laajeni Belgiaan
01.03.2020 9.22Valmet toimittaa jätteenpolttokattilan Lidköping Energille Ruotsiin
29.02.2020 19.11Tulevaisuudessa renkaat viestivät keskenään ja voivat jopa varoittaa kuljettajaa jäästä
29.02.2020 11.11Ajoneuvokanta kasvoi Suomessa vuonna 2019
29.02.2020 0.24ContiSeal -teknologia tuodaan myös paketti- ja jakeluautojen renkaisiin
28.02.2020 17.20Ahlstrom-Munksjön vuosikertomus ja vastuullisuusraportti 2019 on julkaistu
28.02.2020 17.12DAF käynnistää kenttätestit CF Hybrid -kuorma-autolla
28.02.2020 17.09Valtaosa vuoden 2020 viljelijätuista maksetaan hakuvuoden aikana
28.02.2020 16.00Teollisuuden suurtapahtuma Pohjoinen Teollisuus 2020 Oulun Ouluhallissa 6.-7.5.2020.
28.02.2020 15.54Veho keskittää pääkonttoritoiminnot lentokentän viereen Aviapolikseen
28.02.2020 10.24Nokian Renkaat on julkaissut taloudellisen katsauksen vuodelle 2019
27.02.2020 11.12Volvo Trucks lanseeraa seuraavan sukupolven raskaan kuorma-auton.
27.02.2020 9.38Puunkuormaajamestari-kilpailu vauhtiin jo 35. kertaa
26.02.2020 18.23Jere Haavisto siirtää MM-avauksensa Valkenswaardiin
26.02.2020 13.28Valmet toimittaa viiraosauusinnan viimeisen vaiheen Stora Enson Skoghallin tehtaalle Ruotsiin
26.02.2020 12.00Volvo lanseeraa raskaan pystyhyttikuorma-autojen malliston
25.02.2020 9.05Stora Enso testaa itsenäisesti ajavaa kuorma-autoa
24.02.2020 17.11Komatsu Forestin valokuvauskilpailun tammikuun voittaja on valittu
24.02.2020 15.45Asetusluonnos metsien tuhkalannoituksesta lausuntokierrokselle
24.02.2020 11.35Tunnista kemikaalivuodot ja reagoi ajoissa - turvaa vuotovahdilla
24.02.2020 7.00Sopu mekaanisen metsäteollisuuden sekä puusepänteollisuuden työehdoista - tehtaiden käyntiaika pysyy ennallaan ja tuotannon joustavuus lisääntyy
23.02.2020 13.00Hakevuori suojaa metsäenergiakoneensa tulipalolta
23.02.2020 9.00Liikenteen tilastointi keskitetään Tilastokeskukseen
22.02.2020 14.11X-1R voiteluaineet saavuttaneet puutavara-autoilijoiden ja metsäkoneyrittäjien luottamuksen vuosikymmenten käytössä
22.02.2020 13.11Älypuhelin asiantuntijan työvälineeksi myös erämaassa
22.02.2020 10.11Haitasta hyödyksi - puuhakekasojen sisällä tapahtuva lämpeneminen halutaan kääntää eduksi
21.02.2020 20.11Ammattilehti.fi myös Instagramissa - tarjolla alan kuvia ja videoita päivittäin!
21.02.2020 15.33Parkanon työnäytöksen puheenaiheena hybriditeknologia ja lakot
21.02.2020 11.55EEE Innovations Oy tuo paikannetun liukkaustiedon kuljettajien hyödynnettäväksi
21.02.2020 10.25LUE TÄSTÄ: Metsäalan Ammattilehden & Kivirockin VAIHTOKALUSTO -erikoisnumero on ilmestynyt - sisältää 100 % myynti-ilmoituksia!
21.02.2020 10.00Hyundai tuo kuorma-autoista tuttua teknologiaa henkilöautomalleihinsa
20.02.2020 20.00Logsetille uusia huoltopuolen yhteistyökumppaneita: Ylivakerin Diesel ja Konehuolto Eikka
20.02.2020 10.10Uusi koko, uusia mahdollisuuksia - Nokian Tractor King -tuoteperhe laajenee uudella rengaskoolla
19.02.2020 17.00Ponsse vahvistaa asemaansa harvesteripäämarkkinoilla esittelyssä uusi H9
19.02.2020 12.42TAVO avasi raskaan kaluston myymälän Jyväskylään
19.02.2020 9.14Proforest messut järjestetään Kalajoella 2021
19.02.2020 8.41Metsämiesten säätiö: haetun apurahan määrä 3,9 miljoonaa
19.02.2020 8.34Täysin uusi Hyundai i20 markkinoille
19.02.2020 8.23Retrorekat kokoontuvat Rekkakukkoon toukokuussa 2020
18.02.2020 15.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2019
18.02.2020 13.09Koulutetuilla metsäkoneenkuljettajilla hyvät työllisyysmahdollisuudet
17.02.2020 18.01UPM ottaa askeleen lähemmäs 2030-tavoitettaan vähentää CO2-päästöjään 65 prosenttia
17.02.2020 15.22Metsä Spring ja Valmet yhteistyöhön uudenlaisen puupohjaisen fossiilisia materiaaleja korvaavan tuotteen kehittämiseksi
17.02.2020 10.11Uusi Land Rover Defender esittää omat stunttinsa tulevassa James Bond -elokuvassa
16.02.2020 17.13Work Cars tarjoaa hyötyajoneuvot asiakkaan erityistarpeisiin tehtynä
16.02.2020 12.11Strenx® -teräs on tärkeä osa Keslan laatua
16.02.2020 10.11Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 10.700 tykkääjää - määrä kasvaa vahvaa tahtia!
15.02.2020 17.20Vihreästi Vaasassa - liikenteen päästöjä pienennetään uusilla teknologioilla

Näytä lisää »