Savon Raskashuolto: V8 moottoreiden ja voimansiirtohuoltojen erikoisosaamista

08.02.2020 17.05

diesel1.jpg

Savon Raskashuolto on erikoistunut Scania V8 -moottoreiden, diesellaitteiden ja voimansiirtopuolen korjauksiin joissa tarvittava erikoisosaaminen on syntynyt vuosikymmenten aikana.

(kuva: Rautiaisten suvussa on korjattu kuljetuskalustoa jo viidessä sukupolvessa. Kuvassa Vilppu Rautiainen, poikansa Mikko ja hänen tytär Emilia tutkivat Savon Raskashuollon hallissa Scania V8 -moottoria.)

Savon Raskashuollon Mikko Rautiaisella on nuoreksi mieheksi todella pitkä historia kuorma-autojen huoltotoiminnoista:

- Isäni Vilpun isä Olavi Rautiainen oli seppä kuten jo hänen isänsäkin Juho. Olavi perusti 40-luvulla Nilsiään pajan missä alettiin korjaamaan kuorma-autoja, missä sitten Vilppu aloitti virallisesti työt 15-vuotiaana vuonna 1966. Itse tein ensimmäisen työsopimukseni 14-vuotiaana Luja Betonin omistaman Siilin Soran korjaamon kanssa. Ja tänä päivänä tyttäreni Emilia 20-v. on meillä töissä suoritettuaan raskaan kaluston asentajan ammattitutkinnon ja logistiikan perustutkinnon. Myös poikani Valtteri 16-v. aloitti juuri logistiikkapuolen koulussa ja käy pajalla viikonloppuhommissa. Eli Rautiaisen suvussa korjataan kuljetuskalustoa jo viidennessä sukupolvessa.

diesel6.jpg

(kuva: Vilppu Rautiainen aloitti moottorihuollot 60-luvulla - kuvassa tehdään remonttia Siilin Soralla 70-luvun lopulla.)

Isä ja poika vuosikymmeniä alalla

Vilppu Rautiainen lopetti Nilsiän pajatoiminnan vuonna 1974 ja siirtyi SOK:n palvelukseen Päivärannan Scania huoltoon kolmeksi vuodeksi, jonka jälkeen hän aloitti Siilin Soralla asentajana.

- Olin heidän palveluksessa 22 vuoden ajan mikä oli todella mielenkiintoista aikaa. Siilin Soralla oli paljon kalustoa ja teimme kaikki huollot aina kolarikorjauksia myöten mutta omaa erikoisalaani oli moottoripuoli ja diesellaitteet. Vuonna 1997 Siilin Sora myytiin Lohja Rudukselle missä jatkoin aina vuoteen 1999, jolloin siirryin Kuorma-autoasennus Mahlamäelle, sitten 2008 Kuopion Dieselhuoltoon ja 2011 E. Hartikaisen palvelukseen Jaaran kaivokselle. Kun eläkeikä alkoi lähestyä halusin tehdä vielä vuoden Syvärin Konehuollolla, joka oli ostanut perikunnalta vuonna 1990 isän pajapaikan Nilsiästä - näin ympyrä urallani sulkeutui, kertoilee Vilppu Rautiainen joka tekee eläkkeellä edelleen jonkin verran dieselpumppu ym. huoltoja. 

diesel42.jpg

(kuva: - Voimansiirtoremonteissa käytämme OEM-laatua olevia Euroricambin osia ja moottorihuolloissa Mahlea; molemmat Onnin Auton maahantuomia, esittelee Mikko Rautiainen.)

Mikko halusi lapsesta lähtien seurata isänsä jalanjälkiä:

- Olin isän apuna jo 5-vuotiaana työntämässä moottorin mäntiä ulos ja kun olin 14 niin isälle ilmoitettiin että otetaan tuo poika oikeasti töihin kun on niin innokas. Siilin Soralta siirryin isän kanssa samaa jälkeä Lohja Rudukselle, vuonna 1999 Mahlamäelle ja 2001 omalle polulle E. Hartikaiselle Joensuuhun missä tehtiin isojen pyöräkuormaajien ja kiviautojen moottooreita. Vuonna 2003 aloitin Scanialla moottori- ja voimansiirtopuolen huollossa; se kuusi vuotta oli todella opettavaista tehtaan koulutuksineen ja loi pohjan nykyiselle tekemiselle. Suoritin Scanialla myös autosähkömekaanikon ammattitutkinnon. Minulla oli kuitenkin jo pitkään ollut halu lähteä yrittäjäksi mikä tapahtui 2009 jolloin aloitin tekemään yksin remontteja Raskashuolto Rautiaisen nimissä. Vuonna 2016 löimme hynttyyt yhteen Savon Raskashuollon Joni Räsäsen kanssa ja perustimme Savon Raskashuollon, missä minä vastaan huoltotoiminnoista ja Joni yrityksen pyörittämisestä. Korjaamon puolella työskentelee minun ja Emilian lisäksi raudanlujat ammattilaiset Rauno Liimatainen ja Kari Antikainen.

diesel3.jpg

(kuva: Scania V8 -moottoreiden ja diesellaitteiden huoltojen lisäksi Savon Raskashuolto on erikoistunut voimansiirtopuolen korjauksiin, mitkä ovat uusien korkeiden massojen johdosta lisääntyneet.)

Kehitys ollut huimaa - korjaamista silti riittää

Rautiaisten korjaamohistorian aikana kuorma-autojen tekniikka on mullistunut samoin kuin menetelmät niiden korjaamiseksi.

- Muistan että ensimmäiset teliautot tuli Nilsiään 1968 ja siitä alkoi massat kasvamaan nykyisiin 76-tonnisiin ja vielä suurempiin HCT-yhdistelmiin. Alussa autoissa oli todella paljon laakerivikoja, kunnes kartiolaakerit korvasi kuulalaakerit 80-luvun alkupuolella. Aluevaihteisto oli ensin mekaanisesti vaijerilla toteutettu; 70-luvun alkupuolella tuli ensimmäiset magneettiventtiilillä ja paineilmasylinterillä toimivat Scanian GR 860 aluevaihteistot. Kolmossarjan Scanioihin tuli 80-luvun lopulla GRS 900 vaihteisto, missä kytkentähammastus muuttui sisäkehältä ulkokehälle mikä vähensi paljon synkron vikoja samalla kun vaihtamismukavuus muuttui uudelle tasolle. Moottoripuolella kehitys on ollut huimaa mutta kaikkia vanhoja vikoja aiheuttavia ratkaisuja ei ole nykymoottoreissakaan saatu korjattua tai ne ovat tulleet takaisin mm. modulaaristen moottoriperheiden takia, joissa tehdään osissa kompromisseja, toteaa Vilppu Rautiainen.  

diesel7.jpg

(kuva: Legendaarinen Scania V8 on suosittu voimanlähde puutavara-autoissa, mikä näkyy Savon Raskashuollon asiakaskunnassa.)

Myös raskaan kaluston päästövaatimusten tiukentuminen näkyy selvästi moottorihuollossa.

- Se että päästöt on saatu minimoitua on ehdottoman hyvä asia mutta kolikon toinen puoli näkyy ongelmissa. AdBlue -päästölaitteet työllistävät valtavasti korjaamoita ja tuovat paljon ylimääräistä kulua kuljetusyrittäjille. Itse moottoriremonteissa AdBlue -järjestelmien tulo ei onneksi näy mutta kun kierrokset jostain syystä laskee esimerkiksi tukkiautossa eikä sitä saa enää täydellä kuormalla pois metsästä, niin aikaa kuluu ja rahaa palaa samalla kun tulee paljon turhaa ajoa korjaamoille mikä taas lisää päästöjä. Pakokaasun takaisinkierrätysjärjestelmä EGR:ssä pakokaasuja työnnetään takaisin moottorin imuilmaan mikä kuormittaa rajusti moottoriöljyä, mikä on muuttanut öljyjen luokituksia ja hintaa rajusti. Takaisinkierrätyksen näkee moottoriremontissa silmällä kun imusarjat ja kanavat ovat täynnä paksua nokea samalla kun mm. männät kuluu paljon aiempaa nopeammin. Myös turbot ovat nykymoottoreissa todella kovilla ja niistä onkin tullut tasaisesti vaihdettavia osia.

diesel5.jpg

(kuva: Uuden päästötason moottoreissa turbot ovat kovilla. Savon Raskashuolto käyttää alkuperäisiä Turbotekniikan maahantuomia turboja ja oikean turbosovituksen takaamiseksi yhteistyötä tehdään Heemsin Antti Linnan kanssa.)

Suomessa jatkuvasti nousseet yhdistelmämassat laittavat kuorma-autojen moottorit ja voimansiirron lujille.  

 - Voimansiirron ja alustan osia ei ole mielestäni mitoitettu näin koville massoille mikä näkyy vähänkin ajettujen autojen remonttien lisääntymisenä. Moottoritehoissa aletaan olla tapissa sillä nykyisiä yli 700 hevosvoimaisia vakiomoottoreita joudutaan rajoittamaan väännön osalta joka vaihteella, eli lisätehojen tuominen olisi käytännössä turhaa, sanoo Mikko Rautiainen.

diesel2.jpg

(kuva: Savon Raskashuollon Rauno Liimatainen (oik.) ja Kari Antikainen ovat raudanlujia moottori- ja voimansiirtopuolen ammattilaisia.)

18.03.2020 9.13Nokian Renkaat: Kuusi vinkkiä kesärenkaiden turvallisuuden varmistamiseen
18.03.2020 9.11Ford seisauttaa auto- ja moottorituotannon Euroopassa
17.03.2020 17.00Ensimmäinen DAF CF Electric -jätteenkuljetusauto liikenteeseen
17.03.2020 13.01Renault Trucks ylläpiti markkina-asemansa kansainvälisillä markkinoilla 2019 - Suomessa kasvu jatkuu
17.03.2020 9.11Uusi tuotantolaitos tekee renkaiden kierrätyksestä aiempaa fiksumpaa
17.03.2020 8.44Valmet toimittaa maailman nopeimman päällystetyn kartongin koneen APP:n Guangxi Jingui Pulp and Paperille Kiinaan
16.03.2020 17.00IQR Flex Hammer: Nopeakäyntinen vasaramurskain epäpuhtaalle kierrätyspuulle
16.03.2020 11.01Uusi Nokian Hakkapeliitta Truck E2 -rengas ja Noktop Hakkapeliitta E2 -pinta vievät yhteisvoimin talvipidon, ajomukavuuden ja turvallisuuden uudelle tasolle
16.03.2020 10.11Metsäteollisuus ry: Alkuvuoden puukauppa hiljaista
16.03.2020 8.11MTK:n uusi ohjelma kannustaa luonnon monimuotoisuuden edistämiseen maa- ja metsätaloudessa
15.03.2020 11.00Saku Koistiselle ProSilva S4 -harvesteri Nilsiään
15.03.2020 10.00Tankkausetuja ammattiliikenteen D-automaateilla
15.03.2020 8.00Asetusluonnos metsien tuhkalannoituksesta lausunnolle
14.03.2020 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 70C21H A8 - Päivitetty kantavuuskuningas
14.03.2020 13.11Ammattilehti tarjoaa 100 % vain Hyviä uutisia!
14.03.2020 10.00Logset on varteenotettava vaihtoehto Ruotsin markkinoilla
13.03.2020 15.01Ponsselle myönnettiin Etiikkapalkinto
13.03.2020 13.11DSM aloittaa yhteistyön SABICin ja UPM Biopolttoaineiden kanssa tehdäkseen biopohjaista Dyneema® -kuitua
13.03.2020 7.01Kaupan liikevaihto kasvoi tammikuussa 2,1 prosenttia
12.03.2020 16.33Komatsu Forestin palvelukeskus virallisesti käyntiin Jyväskylässä 13.3.2020
12.03.2020 10.33Nurminen Logisticsin juna ennätysajassa Kiinasta Suomeen
12.03.2020 7.11Ensimmäisistä TPMS-tunnistimista loppuvat pian akut - autoilijoille tiedossa kuluja
11.03.2020 16.10Mammuttirekka liikenteeseen - VR Transpoint tuo maanteille uusien mittojen mahdollistamaa tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää kalustoa
11.03.2020 14.11Seppätec Oy Kärsämäeltä Prosilvan sopimushuoltajaksi
11.03.2020 12.00Renault Trucks aloittaa sähkökuorma-autojen sarjatuotannon
11.03.2020 9.00Mahdollisuuksien metsä -kampanja kannustaa yläkoululaisia metsäalalle
10.03.2020 13.11Energiapuun korjuunäytös Vihtavuoressa tulevana lauantaina 14.3.
10.03.2020 12.01Mercedes-Benz Vito uudistuu - keskiössä ympäristöystävällisyys ja turvallisuus
10.03.2020 9.00Veli Pusa Volvo Truck Centereiden Länsi-Suomen aluejohtajaksi
10.03.2020 8.00EK: Kilpailukyvyn vahvistaminen ja kestävä markkinatalous ovat parasta teollisuuspolitiikkaa EU:lle
09.03.2020 13.44Renault Trucksin Start & Drive Excellence Predict on uusi ennakoiva huolto
09.03.2020 7.55Metsäteollisuus kirii kohti fossiilittomia tehtaita - miten päästään lähes nollaan jo vuonna 2035?
08.03.2020 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Renault Trafic 170 dCi L2H1 EDC NAVI EDITION: Mallipäivitys toi automaatin Traficiin
07.03.2020 11.00Mercedes-Benzin lataushybriditarjonta laajenee lähes 30 malliin vuoden loppuun mennessä
07.03.2020 9.00Metsänomistajan päivä 14.3. kerää yhteen tuhat metsänomistajaa ja kymmeniä toimijoita
06.03.2020 22.50LUE TÄSTÄ! Kevättalven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
06.03.2020 10.11Kemin biotuotetehtaan ympäristövaikutusten arviointiprosessi on päättynyt
06.03.2020 10.00Bridgestonelle kärkisija vuoden 2020 Supplier Engagement Leaderboard -ryhmässä
05.03.2020 11.00Volvo Cars käynnistää uuden akkukokoonpanolinjan tehtaallaan Gentissä
04.03.2020 13.00Lätkä-Scaniaa saa jatkossa myös 7-litran moottorilla
04.03.2020 9.30Puukaupan määrässä ja hinnoissa muutoksia vuonna 2019
04.03.2020 9.10Taloushallintoliitto: Verohallinnolta uusia ohjeita yritysverotukseen
03.03.2020 12.37Digitaalinen "akkuräikkä" nopeuttaa asennustyöt
03.03.2020 12.34Dacialta tulossa oma sähköauto
03.03.2020 9.00Tapio arvioi: Metsähallituksen kunnostusojitustyömaiden vesiensuojelu hyvällä tasolla
03.03.2020 8.51Peugeot 208 on Vuoden Auto 2020
03.03.2020 8.00Renault siirtyy nopeaan tahtiin sähköiseen tulevaisuuteen
02.03.2020 15.40Volvo Classic varaosat varmistavat vanhempien kuorma-automallien tuottavuuden
02.03.2020 12.20Käytettyjen autojen kysynnän kasvu ennakoi autokaupan vilkastumista
02.03.2020 12.01Hyötyautojen ensirekisteröinnit tasaantuivat - kasvua vain kevyt kuorma-autoluokassa
02.03.2020 10.33Kone-Ketonen Oy on nimittänyt Juha Jaakkolan uudeksi toimitusjohtajaksi
01.03.2020 18.11Keslan yhteistyö AGCO Internationalin kanssa laajeni Belgiaan
01.03.2020 9.22Valmet toimittaa jätteenpolttokattilan Lidköping Energille Ruotsiin
29.02.2020 19.11Tulevaisuudessa renkaat viestivät keskenään ja voivat jopa varoittaa kuljettajaa jäästä
29.02.2020 11.11Ajoneuvokanta kasvoi Suomessa vuonna 2019
29.02.2020 0.24ContiSeal -teknologia tuodaan myös paketti- ja jakeluautojen renkaisiin
28.02.2020 17.20Ahlstrom-Munksjön vuosikertomus ja vastuullisuusraportti 2019 on julkaistu
28.02.2020 17.12DAF käynnistää kenttätestit CF Hybrid -kuorma-autolla
28.02.2020 17.09Valtaosa vuoden 2020 viljelijätuista maksetaan hakuvuoden aikana
28.02.2020 16.00Teollisuuden suurtapahtuma Pohjoinen Teollisuus 2020 Oulun Ouluhallissa 6.-7.5.2020.
28.02.2020 15.54Veho keskittää pääkonttoritoiminnot lentokentän viereen Aviapolikseen
28.02.2020 10.24Nokian Renkaat on julkaissut taloudellisen katsauksen vuodelle 2019
27.02.2020 11.12Volvo Trucks lanseeraa seuraavan sukupolven raskaan kuorma-auton.
27.02.2020 9.38Puunkuormaajamestari-kilpailu vauhtiin jo 35. kertaa
26.02.2020 18.23Jere Haavisto siirtää MM-avauksensa Valkenswaardiin
26.02.2020 13.28Valmet toimittaa viiraosauusinnan viimeisen vaiheen Stora Enson Skoghallin tehtaalle Ruotsiin
26.02.2020 12.00Volvo lanseeraa raskaan pystyhyttikuorma-autojen malliston
25.02.2020 9.05Stora Enso testaa itsenäisesti ajavaa kuorma-autoa
24.02.2020 17.11Komatsu Forestin valokuvauskilpailun tammikuun voittaja on valittu
24.02.2020 15.45Asetusluonnos metsien tuhkalannoituksesta lausuntokierrokselle
24.02.2020 11.35Tunnista kemikaalivuodot ja reagoi ajoissa - turvaa vuotovahdilla
24.02.2020 7.00Sopu mekaanisen metsäteollisuuden sekä puusepänteollisuuden työehdoista - tehtaiden käyntiaika pysyy ennallaan ja tuotannon joustavuus lisääntyy
23.02.2020 13.00Hakevuori suojaa metsäenergiakoneensa tulipalolta
23.02.2020 9.00Liikenteen tilastointi keskitetään Tilastokeskukseen
22.02.2020 14.11X-1R voiteluaineet saavuttaneet puutavara-autoilijoiden ja metsäkoneyrittäjien luottamuksen vuosikymmenten käytössä
22.02.2020 13.11Älypuhelin asiantuntijan työvälineeksi myös erämaassa
22.02.2020 10.11Haitasta hyödyksi - puuhakekasojen sisällä tapahtuva lämpeneminen halutaan kääntää eduksi
21.02.2020 20.11Ammattilehti.fi myös Instagramissa - tarjolla alan kuvia ja videoita päivittäin!
21.02.2020 15.33Parkanon työnäytöksen puheenaiheena hybriditeknologia ja lakot
21.02.2020 11.55EEE Innovations Oy tuo paikannetun liukkaustiedon kuljettajien hyödynnettäväksi
21.02.2020 10.25LUE TÄSTÄ: Metsäalan Ammattilehden & Kivirockin VAIHTOKALUSTO -erikoisnumero on ilmestynyt - sisältää 100 % myynti-ilmoituksia!
21.02.2020 10.00Hyundai tuo kuorma-autoista tuttua teknologiaa henkilöautomalleihinsa
20.02.2020 20.00Logsetille uusia huoltopuolen yhteistyökumppaneita: Ylivakerin Diesel ja Konehuolto Eikka
20.02.2020 10.10Uusi koko, uusia mahdollisuuksia - Nokian Tractor King -tuoteperhe laajenee uudella rengaskoolla
19.02.2020 17.00Ponsse vahvistaa asemaansa harvesteripäämarkkinoilla esittelyssä uusi H9
19.02.2020 12.42TAVO avasi raskaan kaluston myymälän Jyväskylään
19.02.2020 9.14Proforest messut järjestetään Kalajoella 2021
19.02.2020 8.41Metsämiesten säätiö: haetun apurahan määrä 3,9 miljoonaa
19.02.2020 8.34Täysin uusi Hyundai i20 markkinoille
19.02.2020 8.23Retrorekat kokoontuvat Rekkakukkoon toukokuussa 2020
18.02.2020 15.00Ponssen tilinpäätös 1.1.-31.12.2019
18.02.2020 13.09Koulutetuilla metsäkoneenkuljettajilla hyvät työllisyysmahdollisuudet
17.02.2020 18.01UPM ottaa askeleen lähemmäs 2030-tavoitettaan vähentää CO2-päästöjään 65 prosenttia
17.02.2020 15.22Metsä Spring ja Valmet yhteistyöhön uudenlaisen puupohjaisen fossiilisia materiaaleja korvaavan tuotteen kehittämiseksi
17.02.2020 10.11Uusi Land Rover Defender esittää omat stunttinsa tulevassa James Bond -elokuvassa
16.02.2020 17.13Work Cars tarjoaa hyötyajoneuvot asiakkaan erityistarpeisiin tehtynä
16.02.2020 12.11Strenx® -teräs on tärkeä osa Keslan laatua
16.02.2020 10.11Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 10.700 tykkääjää - määrä kasvaa vahvaa tahtia!
15.02.2020 17.20Vihreästi Vaasassa - liikenteen päästöjä pienennetään uusilla teknologioilla
15.02.2020 11.00Suomi hakee EU:n rahoitustukea useille liikennehankkeille

Näytä lisää »