Mercedes-Benz keskittää sähköautovalmistusta Euroopassa ja lisää uusiutuvan energian käyttöä sekä sen tuotantoa

30.08.2022 15.00

meseellii.jpg

Mercedes-Benz keskittää uusien sähköautomallien valmistuksen Euroopassa neljälle omalle tehtaalleen. Kolme niistä sijaitsee Saksassa ja yksi Unkarissa.

Tuotannon kehittämiseen investoidaan yli kaksi miljardia euroa lisää vuoteen 2026 mennessä. Lisäksi yhtiö keskittyy voimakkaammin paikalliseen, lähellä autonvalmistusta sijaitsevaan akkutuotantoon, energian ja veden käytön tehostamiseen, omaan energiatuotantoon tuuli- ja vesivoimalla sekä vihreään logistiikkaan, jonka keskeisessä osassa ovat rautatiekuljetukset.

Mercedes-Benzin tulevat sähköautomallit edustavat kolmea kokoluokkaa, jotka ovat Entry Luxury, Core Luxury ja Top End Luxury. Yhtiö valmistautuu tämän vuosikymmenen aikana siirtymään täysin sähköiseen automallistoon niillä markkina-alueilla, joissa se on mahdollista. Muutos koskee erityisesti Euroopan, mutta myös Pohjois-Amerikan markkinoita. Tämä ei tarkoita globaalissa näkökulmassa polttomoottorituotannon lopettamista, vaan tuotannon sopeuttamista markkinatilanteen mukaisesti. Mercedes-Benzin tuotantolaitokset kykenevät valmistamaan samalla tuotantolinjalla polttomoottori ja xEV-autoja. 

Nykyinen Mercedes-EQ-mallisto käsittää kuusi automallia, ja niitä valmistetaan yhteensä kuudessa tuotantolaitoksessa kolmella eri mantereella.

Vuonna 2025 puolet globaalisti myynnistä xEV-autoja

Mercedes-Benz AG:n tavoitteen mukaan puolet yhtiön maailman laajuisesta myynnistä on hybridejä tai täyssähköautoja. Suomessa sähköautojen osuus henkilöautojen rekisteröinneistä on jo yli 60 %. Tilauskannan näkökulmasta tarkasteltuna xEV-autojen osuus on suurempi eli yli 70 %.

Mercedes-Benzin automallisto keskittyy kolmeen ydinsegmenttiin

Top End Luxury -malliston johtava tuotantolaitos tulee olemaan yhtiön päätehdas Sindelfingenissä Saksassa. Nykyisin Sindelfingenin Factory 56 -tehdas valmistaa samalla tuotantolinjalla S-sarjan, Mercedes-Maybach S-sarjan sekä EQS-sarjan autoja. Sindelfingenissä tuotetaan myös nykyisen E-sarjan kolme korimallia, CLS, Mercedes-AMG GT sekä pian myös uusi GLC. Vuodesta 2025 lähtien täyssähköautojen mallisto kehittyy uuden AMG.EA-perusrakenteen kautta, jonka päätehdas Sindelfingen tulee olemaan.

Core Luxury -malliston tuotanto keskitetään Bremenin ja Unkarin Kecskemétin tehtaille. Bremenissä valmistetaan tällä hetkellä muun muassa EQC- ja EQE-malleja, C-sarjan eri variantteja, E-Coupe- ja Cabriolet-malleja sekä GLC-sarjan autoja. Tämän vuosikymmenen puolivälissä esitellään ensimmäisen uuteen MB.EA-perusrakenteeseen (Mercedes-Benz Electric Architecture) perustuvat täyssähköautot, joihin perustuvien mallien tuotanto integroidaan Bremen tehtaan tuotantooon.

Kecskemétissa Unkarissa tuotetaan EQB-, CLA Coupe-, CLA Shooting Brake- sekä A-sarjan malleja. Unkarin tehdas siirtyy vaiheittain uuden MB.EA-täyssähköautojen perusrakenteen tuotantoon niin ikään kuluvan vuosikymmenen puolivälissä. 

Entry Luxury -malliston tuotantopaikat ovat Rastatt ja Kecskemét, ja autot perustuvat MMA-alustarakenteeseen (Mercedes Modular Architecture). Nykyisin Rastatt vastaa A-, B-, GLA- ja EQA-sarjojen tuotannosta. Euroopan ulkopuolella Mercedes-Benz valmistaa sähköautoja Kiinan Beijingissä (EQA, EQB,EQC ja EQE) ja Yhdysvaltain Tuscaloosassa (EQS SUV ja myöhemmin EQE SUV) paikallisille markkina-alueille ja USA:n tuotannon osalta vientiin. 

”Mercedes-Benzin maailmanlaajuiset tuotantoketjut ovat kestäviä, digitaalisia ja joustavia. Olemme valmiita lisäämään sähköautojen valmistusta nopeasti. Kiitos siitä kuuluu erittäin osaaville ja motivoituneelle henkilöstöllemme ja osaaville tiimeillemme”, Mercedes-Benzin tuotantojohtaja Jörg Burzer kiittää.

Energiaomavaraisuus paranee, uuteen tuulivoimaan miljardi euroa

Mercedes-Benz tuottaa sähkö- ja hybridiautojen akkuja nyt viidessä tehtaassa kolmella mantereella. 

Akkutuotannosta Euroopassa vastaa vuonna 2009 perustettu Mercedes-Benz AG:n tytäryhtiö Deutsche ACCUMOTIVE GmbH. 

Euroopan akkutehtaat sijaitsevat Saksan Kamenzissa, Hedelfingenissa ja Brühlissa sekä Puolan Jaworissa. Akkutuotanto alkoi Kamenzissa vuonna 2012 eli kymmenen vuotta sitten. Kamenziin avattiin toinen akkutehdas vuonna 2018. Tähän mennessä Kamenzin tehtailta on valmistunut akustoja jo yli miljoona kappaletta. 

Mercedes-Benz AG:n uusin akkutehdas sijaitsee Bibb Countyssa USA:ssa, josta akustot toimitetaan Tuscaloosassa sijaitsevalle autotehtaalle. Kiinan tuotantoa varten akustot tuotetaan Beijing Benz Automotive Co. Ltd:n (BBAC) tehtailla Pekingissä. Vuonna 2019 Mercedes-Benz avasi akkutehtaan myös Thaimaan Bangkokissa paikallista hybridi- ja sähköautojen tuotantoa varten. 

Mercedes-Benz kehittää ja valmistaa itse seuraavan sukupolven sähköiset auton voimalinjat. Mercedes-EQ-malleissa käytettävien ratkaisujen valmistus alkaa Untertürkheimin kahdella tehtaalla loppuvuonna 2024. Tätä ajatellen yhtiö on hankkinut enemmistön brittiläisessä YASA-moottoritehtaasta, joka kehittää erittäin tehokkaita ja suorituskykyisiä aksiaalivuo-sähkömoottoreita. Mercedes-Benzin Berliinin polttomoottoritehdas tullaan siirtämään sähkömoottorituotantoon ja siitä tulee YASA-yhteistyömoottoreiden johtava tuotantolaitos Euroopassa. 

Kaikkien Mercedes-Benzin omien tehtaiden ja laitosten toiminta on tästä vuodesta lähtien CO2-neutraalia. Saksassa yhtiön käyttämä sähkö on lisäksi tuotettu yksinomaan uusiutuvilla energialähteillä niin ikään tästä vuodesta alkaen. Jatkossa Mercedes-Benz lisää omaa tuuli- ja aurinkoenergian tuotantoa. Esimerkiksi uuteen omaan tuulivoimakapasiteettiin sijoitetaan noin miljardi euroa. 

Yhtiön tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä yli 70 prosenttia autonvalmistuksen käyttämästä energiasta on uusiutuvaa, ja kaikesta energiasta 15 prosenttia on yhtiön itse tuottamaa. Lisäksi vedenkulutusta aiotaan vähentää samassa ajassa 35 prosenttia. Logistiikkaketjujen päästöjen vähentämiseksi sekä komponenttitoimituksissa tehtaille että valmistuneiden autojen kuljetuksissa tilaajille ja jälleenmyyjille suositaan jatkossa entistä enemmän rautatiekuljetuksia.

21.09.2022 10.09IAA-Kuljetusnäyttely: Daimler Truck palkittiin innovaatioistaan
20.09.2022 14.45DAF XD sai International Truck of the Year 2023 -palkinnon
20.09.2022 14.00Tulossa nyt perjantaina Hyviä uutisia! Mansen Mörinät -erikoislähetys - lähde mukaan!
20.09.2022 9.00Volvo Trucks aloittaa polttokennokuorma-autojen asiakastestit vuonna 2025
19.09.2022 18.11Metsätehon mittaustilasto julkaistu
19.09.2022 14.22Iveco: Biokaasulla ajo pienentää raskaan liikenteen hiilijalanjälkeä
19.09.2022 14.00IAA-kuljetusnäyttely: Täyssähköinen taka-akseli pidennettyä toimintamatkaa varten
19.09.2022 12.00IAA-kuljetusnäyttely: Renault Trafic jatkossa myös täyssähköversiona
19.09.2022 11.00IAA-kuljetusnäyttely: Mersu paljasti eActros LongHaul ja GenH2-vetykuorma-autot
19.09.2022 10.46Sähköautot: FUSO eCanterin malli- ja akkuvaihtoehdot lisääntyvät, latauksella jopa 200 kilometriä
19.09.2022 10.15Nimitykset: Heidi Asiala Mikkelin Forest Huollon toimipisteen vetäjäksi
19.09.2022 9.30Sähköistettyjen kuljetusten uusi virstanpylväs - Scanian uudet BEV kuorma-autot esillä IAA-näyttelyssä
19.09.2022 9.00Kuljetuskalustoon suunniteltu älykäs lattialevy auttaa optimoimaan tilankäytön reaaliaikaisella datalla
19.09.2022 8.33Scania esittelee IAA-näyttelyssä kaksi uutta biokaasumoottoriversiota
18.09.2022 15.00Kamerajärjestelmät tuovat turvaa ajoneuvoihin ja työkoneisiin
18.09.2022 11.00Stora Enso on allekirjoittanut sopimuksen Nymöllan paperitehtaan myymisestä Sylvamolle
16.09.2022 23.33KATSO TÄSTÄ VIIKON 37/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan tuoreet kuulumiset
16.09.2022 18.00Ponssen Venäjän tytäryhtiön toimitusjohtaja vaihtuu
16.09.2022 11.22Vianor: Kuorma-autonrenkaiden pinnoitus kannattaa - uuden renkaan päästöt lähes nelinkertaiset
16.09.2022 11.00Superraskaita Hiab-ajoneuvonostureita Espanjaan
16.09.2022 10.02Koko Dacia-mallisto uudistuu Suomessa
15.09.2022 14.51Mercedes-Benz GLC uudistui puskurista puskuriin
15.09.2022 13.33Puunkorjuu Metsä Groupin Rauman sahan jatkuvaan tuotantoon käynnistyi
14.09.2022 10.03Euroopan parlamentti peräänkuuluttaa kestävää metsänhoitoa, joka huomioi paikalliset olosuhteet ja metsänomistajien näkökulman
14.09.2022 9.14Volvo Trucks aloittaa raskaiden sähkökuorma-autojen sarjatuotannon
14.09.2022 9.04Iveco tarjoaa premium-tukipalvelua kuljettajille
13.09.2022 16.00Sähköautot: Nissan käynnistää Renault Kangoo-pohjaisen Townstar EV tavara-auton tuotannon
13.09.2022 10.00Tutkimus: Havupuiden välinen viestintä on monimutkaista ja ilmansaasteet vaikuttavat siihen
13.09.2022 9.57Uudistunut Kia XCeed sai Suomen hinnat
13.09.2022 9.51Stora Enso luopuu Maxaun paperitehtaasta
12.09.2022 9.42syksyn pk-yritysbarometri julkaistu - kyselyyn vastasi liki 5000 yritystä
12.09.2022 9.04ELY-keskus ottaa vastaan ehdotuksia Pohjois-Karjalan ympäristöpalkinnon saajiksi - vastaa 23.9.2022 mennessä
12.09.2022 8.56Virossa osaavimmat Volvo Trucks mekaanikot
10.09.2022 11.00Uutta metsävaratietoa yksityismetsistä on julkaistu lähes 2,5 miljoonan hehtaarin alalta 
09.09.2022 23.45KATSO TÄSTÄ VIIKON 36/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan tuoreet kuulumiset
09.09.2022 16.00Stora Enso ostaa hollantilaisen De Jong Packaging Groupin vauhdittaakseen kasvua uusiutuvien aaltopahvipakkausten markkinoilla
09.09.2022 11.24EU:Mepit äänestävät uusiutuvasta energiasta ja energiasäästöistä ensi viikolla
09.09.2022 10.30K-Auton ylläpitämä K-Lataus-verkosto laajenee Lapissa kolmen uuden aseman voimin
09.09.2022 9.22Ford Transit Custom uudistuu - tuotanto käyntiin sähköisellä mallistolla
08.09.2022 11.00Metsä Groupilta rahallinen kannuste syksyn hankintapuu-kaupoille
07.09.2022 11.44Maatori laajentaa toimintaansa Latviaan
07.09.2022 11.11HUOMIO! Vielä ehdit mukaan tämän viikon Hyviä uutisia! lähetykseen
07.09.2022 9.00IAA Transportation 2022 -näyttely: MAN katsoo tulevaisuuteen
07.09.2022 8.00D&E Bearings Oy hakee teknistä myyjää laakerituotteilleen Itä- ja Keski-Suomen alueelle
06.09.2022 15.09Renault Trucks puuauto Timber Tour 2022 -esittelypäivillä syyskuussa
06.09.2022 8.00Metsäkoneenkuljettajakoulutuksen soveltuvuuskokeen valmistelu ja pilotointi 2022-2023
06.09.2022 7.30IVECO ON Easy Way -sovelluksen uudet toiminnot helpottavat IVECO -kuljettajien elämää
06.09.2022 7.00Maastokartta uudistuu - suunnitelmista kerätään asiakaspalautetta syyskuussa
05.09.2022 15.58Autoliitto: ajoharjoitteluratapakolle ei ole perusteita
04.09.2022 11.00Yli 27.000 kävijää - FinnMETKO-näyttely oli taas täynnä kiivasta kaupantekoa ja hyvää tunnelmaa
03.09.2022 23.33KATSO TÄSTÄ FINNMETKO LÄHETYS (OSA 3/3) - Ammattilehden Hyviä uutisia! erikoislähetys messuilta
02.09.2022 23.55KATSO TÄSTÄ FINNMETKO LÄHETYS (OSA 2/3) - Ammattilehden Hyviä uutisia! erikoislähetys messuilta
01.09.2022 23.10KATSO TÄSTÄ FINNMETKO LÄHETYS (OSA 1/3) - Ammattilehden Hyviä uutisia! erikoislähetys messuilta
01.09.2022 11.22HSY: Polta vain kuivaa puuta - Vastakaadettu puu tarvitsee riittävän kuivatuksen
01.09.2022 9.00Ford Pro kokeilee työkalujen seurantaan kehitettyä teknologiaa
01.09.2022 8.26Ponssen uutuusratkaisut esillä Jämsässä
31.08.2022 13.00Metsien rakenteellista moninaisuutta voidaan mitata kolmiulotteisten pistepilvien avulla
31.08.2022 12.45Teollisen puurakentamisen 30 työpaikan tehdasinvestointi Savonlinnaan
30.08.2022 15.33Paras "viimeisen osuuden" -kuljetuskonsepti: MAN eTGM voitti ensimmäisen "Green Track" -palkinnon AUTO BILD -lehden lukijaäänestyksessä
30.08.2022 15.00Mercedes-Benz keskittää sähköautovalmistusta Euroopassa ja lisää uusiutuvan energian käyttöä sekä sen tuotantoa
30.08.2022 11.33Ammattilehti tuottaa FinnMetkosta KOLME lähetystä kaikista KOLMESTA messupäivästä!
30.08.2022 10.33John Deere Forestry esittelee paljon mielenkiintoisia uutuuksia FinnMetko 2022 messuilla
30.08.2022 9.54Energiatehokkuusrahoitusta vielä hyvin haettavissa Pirkanmaan liitolta - haku avautuu vielä tämän vuoden puolella
30.08.2022 9.45Finnveran Etelä-Suomen aluekatsaus 1-6/2022: Teollisuusyritysten rahoitus väheni, palvelusektorin kasvoi
29.08.2022 16.50Veljekset Vähämäki Oy:lle Suomen ensimmäinen Renault Trucks C-sarjan puuauto - esittelyssä FinnMetkossa
29.08.2022 15.28Maksuton Metsäluonto Helsingissä -seminaari kutsuu uusimman tiedon pariin
29.08.2022 12.22Kaasuautoja RL-Trans Oy:lle
29.08.2022 11.44John Deere Forestry Classic Parts -varaosat Koneosapalvelun valikoimaan - esittelyssä FinnMetkossa
29.08.2022 11.00Kirjanpainajien parveilu jatkui Etelä-Suomessa poikkeuksellisen myöhään
29.08.2022 8.00Ponsse näyttävästi mukana uutuusratkaisuilla FinnMETKO 2022 -messuilla
27.08.2022 9.00SKAL budjettiriiheen: Tiemäärärahojen taso on hälyttävä, teiden ylläpitoon 300 miljoonaa euroa lisää
27.08.2022 7.30LUE TÄSTÄ! Uusin Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - 148 sivua koneurakointi- ja kuljetusasiaa
26.08.2022 23.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 34/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan tuoreet kuulumiset
26.08.2022 14.09Audi F1-sarjaan 2026
26.08.2022 11.23IVECOn Nordic Biogas Tour - 3 460 kilometriä 910 kaasukilolla
26.08.2022 9.30Reserviläisliitto huolissaan Euroopan kemikaaliviraston lyijyammusten rajoitusesityksestä
26.08.2022 9.08MTK:n metsäjohtokunta penää toimia Itä-Suomea uhkaavan logistisen sumpun purkamiseksi
26.08.2022 9.02Päällystystyöt kiihtyvät Varsinais-Suomen ja Satakunnan maanteillä
26.08.2022 9.00Palkansaajien reaaliansiotasot laskussa
26.08.2022 8.45Hiltiltä uusi akkujärjestelmä kannettaviin työkaluihin
25.08.2022 10.46Nokian Renkaat esittelee FinnMETKO 2022 -messuilla moneen taipuvaa ammattirenkaiden valikoimaansa
25.08.2022 9.55Volvo Trucks vahvalla kattauksella FinnMetkossa
24.08.2022 16.00Suomen metsäkeskus alkaa kartoittaa yksityisteiden ja niiden siltojen kuntoa
24.08.2022 10.46Scanian Vaasan uuden toimipisteen avajaiset tulevana viikonloppuna
24.08.2022 10.33Finnveran Itä-Suomen aluekatsaus 1-6/2022: Investointihalukkuus kääntyi kolmen kasvuvuoden jälkeen laskuun
24.08.2022 10.22Syyskuu tuo muutoksia Nokian Renkaiden toimintamalliin ja johtoryhmään
24.08.2022 8.00Volvo Finland on tehnyt esisopimuksen Kaivokselan tontin myynnistä Avain Yhtiöille ja T2H:lle
23.08.2022 17.50Puolukasta odotettavissa tavanomaista parempi sato
23.08.2022 16.17AVI: Suomen yleinen varautumisen taso on hyvä
23.08.2022 12.00Kronos metsäperävaunut ja -nosturit Hankkijan tuotevalikoimaan
22.08.2022 12.00Metsätilakauppojen määrä kääntynyt laskuun - hinnat nousseet edelleen, mutta nousuvauhti jää viime vuodesta
22.08.2022 11.00Kuljetusfirma on käyttänyt biokaasua yli 10 vuotta - näistä syistä sinunkin kannattaisi
22.08.2022 9.00Kalmar sai kuudennen peräkkäisen tilauksen ekotehokkaista hybridikonttilukeista Port of Virginialta
19.08.2022 21.20KATSO TÄSTÄ VIIKON 33/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan tuoreet kuulumiset
18.08.2022 12.33Valmet investoi puristinhuopatuotantoon
18.08.2022 9.29Henkilöautot: Alfa Romeo Tonale - Piristävä uutuus
17.08.2022 15.59Nimitykset: Kaj Landgärds nimitetty vaihtoautomyyjäksi Vantaan Volvo Truck Centerille
17.08.2022 11.35Valmet Automotive toimittaa Ponssen EV-1 ajokoneen akustot
17.08.2022 10.30Ponsselta teknologialanseeraus: Sähkökäyttöinen metsäkone
17.08.2022 10.00Laserskannauksella tasaisempaa laatua sahausprosessiin

Näytä lisää »