Albach Diamant 2000: Nopealiikkeinen suurtehohakkuri

14.07.2024 12.00

OP System Finlandin edustaman saksalaisen Albachin Diamant 2000 ajoneuvohakkurit ovat todellisia moniottelijoita luokassaan. Tutustuimme tehopakkaukseen Pirkanmaalla paikallisten metsäenergiatuottajien kanssa.

Kolmisen vuotta Albach tuotemerkin maahantuonnista vastannut OP System Finland on vieraillut Albach Diamant 2000 -esittelykoneen kanssa suomalaisten metsäenergiatuottajien terminaaleissa sekä tienvarsikasoilla esittelemässä alan toimijoille Diamantin viimeisimmän kehitysversion tehokkuutta ja ominaisuuksia. 

OP System Finlandin Jarkko Ventomäki toteaa asiakkaiden kiinnittäneen huomiota tiettyihin seikkoihin, kuten esimerkiksi avaraan ja haketuksen ajaksi korkealle koneen syöttöaukon yläpuolelle nousevaan ohjaamoon, huollon helppouteen sekä koneen käytön kannalta järkevästi sijoitettuihin työkalulaatikoihin ja runsaisiin säilytystiloihin.

- Sitten kun on edetty koneen eri toimintoihin ja ominaisuuksiin tutustumisesta tositoimiin, niin kyllähän koneen suuri kapasiteetti, nopeus maantiellä ja maastokyky metsässä sekä operoitaessa liki viiteen metriin yltävä kuljettajan silmäkorkeus ovat niitä seikkoja mitkä eniten hakkurin kuljettajia puhuttelee. Ja mitä siihen kapasiteettiin tulee, niin isolla jopa 60 mm palakoolla voidaan puhua 350 - 450 kuution tuntituotoksista. Toki tavarasta ja koneen operoijasta riippuen, Ventomäki lisää.

dia1.jpg

(kuva: Albach Machinenbau AG ja merkin Suomen maahantuoja OP System Finland on esitellyt Albach Diamant 2000 suurtehohakkuria suomalaisille metsäenergiatuottajille.) 

Ainutlaatuinen rakenne - kehittynyt entisestään

Albach on valmistanut suurtehohakkuria pian jo 20 vuoden ajan; aluksi Silvator 2000 -nimellä ja sittemmin vuodesta 2014 alkaen Diamant 2000 nimellä. Vuosien mittaan koneen tekniikkaa ja etenkin ohjelmistopuolta on uudistettu polttoainetalouden, päästömääräysten ja asiakkaiden ehdoilla. Nyt esiteltävässä koneessa on tuoreimmat valmistajan koneeseen esittelemät uudistukset ja päivitykset. Näistä tärkeimpiin lukeutuu uusi ja edistyksellinen voimansiirtojärjestelmä.

dia2.jpg

(kuva: Edistyksellisen hydraulisesti säätyvän alustan ansiosta konetta voidaan kallistaa 6,5 astetta koneen molemmille sivuille, mikä helpottaa työskentelyä rinteissä ja epätaosessa maastossa - rakenne helpottaa myös koneen huoltamista. Lisäksi koneessa on hydraulisesti taittuvat ja koneen etupäässä myös jatkettavat tukijalat.)

Diamantin rakenne poikkeaa liki kaikilta osin kuorma-auton alustalle rakennetusta hakkurista. Esimerkkinä runkorakenne sekä hydraulisesti säätyvä ja kallistuva alusta, jotka on kehitetty puhtaasti haketuksen ehdoilla.

- Runko on toteutettu siten että hakkurissa voidaan hyödyntää haketuksen ja koneen korkeuden kannalta optimaalisella 1100 mm halkaisijalla varustettua ja kuudella terällä varustettua hakkurirumpua. Lisäksi suunnittelussa on kiinnitetty eritystä huomiota koneen ylläpitoon ja huollettavuuteen. Suurin osa kaikista valmistuneista Diamanteista operoi muulla kuin tasamaalla kuten Keski-Euroopan vuoristoalueilla. Hydrostaatisen nelivedon ja nelipyöräohjauksen sekä peräti 42-tuumaisten renkaiden turvin etenevä Diamant ei ole niin tarkka työkohteen sijainnista tai ollaanko tasamaalla. Ja kun heitin on varustettu halkaisijaltaan 1250 mm roottorilla, niin hake lentää vaivattomasti hieman kauempaakin auton lavalle tai terminaaleissa korkeammiksi kasoiksi, kertoo Ventomäki.

dia4.jpg

(kuva: Albach Diamant 2000 on vaikuttavan näköinen työkone myös tien päällä missä voidaan ajaa 80 km/h nopeudella. Matkantekoa vakavoittaa alustasta hydraulisesti laskeutuvat apuakselit.)

Vauhdikasta liikkumista kasalta toiselle

Käyttövoimansa Albach Diamant 2000 saa tilavuudeltaan 16,2-litraiselta ja suurimmalta teholtaan 790 hv MAN-moottorilta. Vaihtoehtoisesti valmistaja tarjoaa Diamantia myös Volvon 16,2 litran / 700 hv suoritusarvoihin yltävällä moottorilla. 

dia3.jpg

(kuva: Uusimman 7. sukupolven hakkuriterällä voidaan tuottaa palakoolta 15 - 60 mm haketta. Terien säätö sujuu 2 mm portailla.)

Suomessa työkoneeksi rekisteröitävällä koneella voi ajaa maantiellä 80 km/h nopeutta. Maantiellä koneen etu- ja taka-akselien eteen taittuu alustasta erilliset apuakselit. 

- Kevennystä tulee pyöreästi viisi tonnia per akseli, jolloin pääakseleille jää noin 11 tonnia painoa. Ja erillisen off-road ohjelmiston avuin matkanteko sujuu huolettomasti myös pääteiden ulkopuolella ja maastossa, sanoo Ventomäki.

Koneita nopeaan toimitukseen

Suomalaisille asiakkaille Albach on toimittanut neljä ja OP System Finland kaksi Diamant 2000:sta. Ventomäki sanoo OP Systemin jatkavan koneen esittelyä talven aikana eri puolilla Suomea. 

- Meillä on nyt mahdollisuus tarjota tämä esittelylaite vaikka heti asiakkaalle tuottavaan tyähän, joten kannattaa olla yhteydessä. Ja lisäksi Saksassa on saatu nostettua tuotanto takaisin entisiin uomiinsa, eli uusien koneiden toimitusajat ovat nyt järkevissä kantimissa, Ventomäki ilmoittaa.

dia5.jpg

(kuva: Konetta kokeilellut Ylijoki Metsäenergia Oy:n Olli Markoff oli vakuuttunut Diamantin toiminnallisuudesta ja haketustehosta.)

Hyvää palautetta ammattilaisilta

Pirkanmaalla sijaitsevan terminaalin alueella Diamantin haketusominaisuuksia kokeili muiden ohella Ylijoki Metsäenergia Oy:n Olli Markoff, jolle ei ole kertynyt vastaavasta hakkurista aikaisempaa kokemusta:

- Kun on tottunut perinteiseen koppinosturiin, niin vähän oudoltahan se tuntui kun hytti ei pyöri mukana. Takapuolituntuma oli hukassa, mutta kyllä siihen varmasti tottuu ja syöttäminen alkaisi sujua.

Metsän reunassa hakkuutähdekasalla otimme Markoffin uudelleen haastatteluun. Tosin nyt noin 11 metriin yltävän Palfinger Epsilon -nosturin ohjaksissa oli valmistajan edustaja.

- On kyllä tehokas ja yllättävän hyvin näyttää syövän risua. Ja on kyllä hyvä että konetta saa siirrettyä vaivatta. ilman että kuljettajan tarvitsee nousta nosturin tai auton hytistä. Siinä on selvästi mietitty oikein ajan kanssa kuljettajaa, että kyllä tuosta varmasti hyvän ja tehokkaan koneen saa, kommentoi Markoff.

dia7.jpg

(kuva: Diamantilla syntyy laadukasta haketta, missä on vähän hienoaineista ja palakoko on haluttaessa isoa.)

  

22.07.2024 12.00E.ON ja MAN rakentavat sähkökäyttöisten kuorma-autojen julkisen latausverkoston Eurooppaan
22.07.2024 7.33Paolo Pompei nimitetty Nokian Renkaat Oyj:n toimitusjohtajaksi
19.07.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 19.7. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.07.2024 13.33Parempi rengassaatavuus vauhditti Nokian Renkaiden myynnin kasvuun haastavassa markkinassa
19.07.2024 10.08Kuorma-autokauppaa italialaiseen tapaan - 1500 autoa kerralla
18.07.2024 10.50Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit varovaisessa kasvussa EU:n alueella - Suomessa ensirekisteröinnit ovat tänä vuonna jäämässä 1990-luvun lamavuosien tasoon
18.07.2024 9.50Fortum myy kierrätys- ja jäteliiketoimintansa ruotsalaiselle sijoitusyhtiölle noin 800 miljoonalla eurolla
17.07.2024 12.00Tietyö sekoittaa liikenteen Sotkamossa
17.07.2024 11.55Ajoneuvoliikenne kiertotielle Ylijärventiellä Lappeenrannassa 30.7. alkaen tienparannustöiden vuoksi
17.07.2024 8.00SKAL: Tiestöön on panostettava liikenneturvallisuuden parantamiseksi
16.07.2024 17.11Ranska liittyi EU:n metsäisten jäsenvaltioiden ryhmään
16.07.2024 13.19Keski-Suomeen lähes 3000 hirven- ja noin 1200 valkohäntäpeuran pyyntilupaa
16.07.2024 9.44Komatsu Forestin digitaalisesta ratkaisusta MaxiFleetistä tulee Smart Forestry
16.07.2024 8.22Valmet toimittaa kolmannen Advantage DCT 200 -pehmopaperituotantolinjan Velvet CAREn paperitehtaalle Puolaan
16.07.2024 8.00Konkurssiin haettujen yritysten määrä kesäkuussa edelleen kasvussa, palvelualoilla suurin konkurssiriski
15.07.2024 8.00Kesäkuun sateet paransivat mustikan satonäkymiä, puolukasta hyvä sato koko maahan
15.07.2024 7.33Inflaatio 1,3 % kesäkuussa 2024
15.07.2024 7.00Stora Enso on allekirjoittanut 435 miljoonan euron rahoitussopimuksen Euroopan investointipankin kanssa
14.07.2024 12.00Albach Diamant 2000: Nopealiikkeinen suurtehohakkuri
13.07.2024 11.00Teollisuustuotanto kasvoi toukokuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta laski edellisestä vuodesta
12.07.2024 17.00KATSO TÄSTÄ 12.7. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset sekä purku- ja kierrätysalan asiaa
12.07.2024 12.09Helsingin sataman rahtiliikenne hyvässä vireessä
11.07.2024 9.22Ford Capri palaa sähköistyneenä markkinoille 30 vuoden tauon jälkeen
10.07.2024 10.00Metsäkeskuksen myöntämien tukien käsittelyajat venyvät
10.07.2024 9.44Moottoripyörät: BMW uudisti GS Aventuren - enemmän suorituskykyä ja toimintamatkaa
09.07.2024 12.40Suomeen nousee puhtaan energian laboratorio
09.07.2024 9.11Vaihtometsäkoneiden rahoituskampanja kesälle 1,99%:n kiinteällä korolla
09.07.2024 8.00Varsinaiseen kauppalaivastoon kuului 716 alusta kesäkuussa 2024
08.07.2024 16.00Uudesta raportista käy ilmi: pohjoismainen ala uskoo tekoälyyn ja akkukäyttöisiin koneisiin
08.07.2024 9.10Jokapyörävetoinen raskas hinausauto vahvistaa Erihinaus Oy:n kalustoa
08.07.2024 9.00Suositus hakkuukoneen erikoismerkintäkoodien käyttöön
08.07.2024 8.00Lohennousu jäämässä heikoksi Pohjanlahdella
05.07.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 5.7. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.07.2024 8.00SKAL: Teollisuuden kilpailukyky tarvitsee toimivan polttoaineiden jakeluinfran
04.07.2024 8.00Metsäkoneenkuljettajan soveltuvuuskoe antaa hyvät lähtökohdat opiskelijan henkilökohtaiselle opetussuunnitelmalle
03.07.2024 14.00Lisää tehokkuutta energiapuulogistiikkaan
03.07.2024 12.00Traficom: Tuhansien kuorma-auton kuljettajien ammattipätevyys umpeutuu syyskuussa
03.07.2024 10.00Ari Molander maatalouskoneiden myyntipäällikköksi Maatorille
03.07.2024 8.33Vuoden 2024 Pro metsä -palkinnot on jaettu metsäalan suunnannäyttäjille
02.07.2024 9.20Versowoodin Ville Kopra: Sahateollisuus odottaa Japanin jenin vahvistumista ja viennin piristymistä
02.07.2024 8.30Viides Metsä Rokkaa -tapahtuma järjestetään tulevana lauantaina 6.7.2024 Juva Campingilla
02.07.2024 8.00IVECO S-Way voittaa vuoden 2024 arvostetun Red Dot-palkinnon tuotesuunnittelusta
02.07.2024 7.29Harvinainen 12 hehtaarin metsän kulotus Paisuassa
01.07.2024 12.11Puutuotealan toimijat uskovat markkinan positiiviseen kehitykseen jo vuonna 2025
01.07.2024 11.33Autojen ensirekisteröinnit ovat tänä vuonna jäämässä 1990-luvun lamavuosien tasoon - ensi vuodelle odotetaan maltillista kasvua
01.07.2024 8.45Talouselämä: Henna Wickström valittu Suomen parhaimpien naisjohtajien top 3:een
01.07.2024 8.22Järjestöt: Korjausvelkapaketti vakinaistettava syksyn budjettiriihessä
01.07.2024 7.44Allisonin täysautomaattiset vaihteistot dominoivat vuoden 2024 Dakarin rallia
30.06.2024 20.00Cargotecin osittaisjakautuminen on rekisteröity - Kalmar listataan Nasdaq Helsinkiin
30.06.2024 10.00Wetteri Oyj ostaa Lahden Rekkapajan - kasvattaa päällirakenneliiketoimintaa
28.06.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 28.6. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
27.06.2024 16.00LUE TÄSTÄ! Kesän jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
27.06.2024 8.00Cargotec on päättänyt toteuttaa Cargotecin osittaisjakautumisen; kaupankäynnin Kalmarin B-sarjan osakkeilla odotetaan alkavan 1.7.2024
26.06.2024 10.00Valmet toimittaa sekä paperinvalmistuslinjan että paperikoneuudistuksen asiakkaalleen Aasian ja Tyynenmeren alueella
25.06.2024 9.00SKAL Kuljetusbarometri: Teiden huono kunto johtaa vaaratilanteisiin liikenteessä
24.06.2024 18.00Nokian Renkaiden Yhdysvaltain-tehtaan ylösajo päätökseen - uusi valmistuotevarasto avattu tehtaan läheisyyteen
24.06.2024 11.00Pohjois-Suomen komein sai seuraajan
24.06.2024 10.00Tutkijat selvittivät maastopalojen päästöjä
24.06.2024 8.00Metsätalouden kannustejärjestelmää koskevat laki- ja asetusluonnokset lausuntokierrokselle
21.06.2024 17.00KATSO TÄSTÄ JUHANNUSLÄHETYS! Mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
20.06.2024 9.00Volvo Truck Center Kuopio voitti Volvo Action Service European Dealer of the Year -palkinnon
19.06.2024 12.00Rotator Oy on uusi FPT Industrial -moottoreiden jälleenmyyjä Suomessa
19.06.2024 10.00Valmet sai toisen jatkojalostuslinjojen tilauksen Metsä Tissuen Mariestadin tehtaalle Ruotsiin
19.06.2024 9.00KATSO VIDEO! Hybridi-Valtra ensiesittelyssä - HAWE goes Ahvenisto
19.06.2024 8.00Suomen teollisuusyritykset yhdistävät voimansa kestävän ja älykkään valmistuksen edistämiseksi
18.06.2024 11.00Vihreää logistiikkaa: Ahola Transportin uusi sähköinen Scania 40R
17.06.2024 15.00Ponsse FORMEC 2025 -metsäteknologiakonferenssin pääyhteistyökumppaniksi
17.06.2024 11.00Uudistava maankäyttö tähtää luonnon tilaa vahvistavaan kulttuurimuutokseen rakennetussa ympäristössä
17.06.2024 9.00Scania ensiesittelee Fencer F1 kaupunkilinja-auton BUS 2024-tapahtumassa Jyväskylän Paviljongissa
14.06.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 14.6. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.06.2024 11.53Kyberturvallisuuskeskus muistuttaa toimitusjohtajahuijauksista - Kesätyöntekijöiden ja sijaisten perehdyttäminen tärkeää
14.06.2024 11.15Nimitykset: Kummala palaa takaisin Vehoon - Suomen Hyötyajoneuvoliiketoiminnan johtoon
14.06.2024 9.02Ponsselta uusia ratkaisuja tuottavuuden ja kannattavuuden parantamiseksi
13.06.2024 9.22USB-C-latausliitin pakolliseksi uusiin laitteisiin koko EU:ssa
12.06.2024 9.00Metsäkone liikkuu yhä näppäräimmin tekoälyn ohjauksessa
12.06.2024 8.00Cargotec on hakenut Kalmarin listausta Nasdaq Helsinkiin
12.06.2024 8.00Hiilidioksiditalous on merkittävä mahdollisuus Suomen metsäsektorille ja kansantaloudelle
11.06.2024 16.00Komatsu-metsäkoneiden työnäytös Laitilassa huomenna 12. kesäkuuta
11.06.2024 15.00Kome Oy juhlistaa 40-vuotista taipalettaan Haapajärven tehtaalla perjantaina 14. kesäkuuta
11.06.2024 8.00STIHL esittelee vahvan vesipumpun tehokkaaseen vedenkäsittelyyn
10.06.2024 13.59Veho laittoi Mersun myyntiverkoston uusiksi Suomessa - Myynti ja huoltopalvelut neljän eri toimijan varassa
10.06.2024 11.44Valmet toimittaa 50 megawatin pellettilämpölaitoksen Ruotsiin
10.06.2024 9.00HKK-Kuljetus Oy on vuoden 2024 SKAL Kuljetusyritys
10.06.2024 8.00Konsulttiyhtiö huolissaan Suomalaisyritysten huonosta valmistautumisesta sukupolvenvaihdokseen
09.06.2024 18.00Polaris Ranger XP Kinetic: Työkäyttöön soveltuva sähkö-traktorimönkijä
08.06.2024 12.33SKALin uusi puheenjohtaja on kauhavalainen Jari Välikangas
07.06.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 7.6. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.06.2024 14.49Satakuntalaiselle kuljetusyritykselle sakkoja ajo- ja lepoaikarikkomuksista
07.06.2024 12.09Nämä asiat muuttuvat alkoholijuomien vähittäismyynnissä 10.6.2024
06.06.2024 10.22Metsäteollisuus nousemassa aallonpohjasta
06.06.2024 10.22Sampo Kaulanen ja Palax pilkkovat klapeja läpi yön - aamulla tehdään lahjoitus hyväntekeväisyyteen
06.06.2024 10.00Teemu Mäki-Hokkonen on Volvo Truck Center Porin uusi huoltopäällikkö
05.06.2024 9.12Selvitys: Uusi EU-sääntely voi kasvattaa metsänomistajan hallintotaakkaa ja vähentää talouskäytössä olevaa metsäalaa
05.06.2024 8.11Einari Vidgrén Säätiö palkitsi metsäalan osaajia
04.06.2024 17.50KATSO VIDEO! Naantalin kaupungille uusi Ljungby L9 - "Kuskeilta tullut pelkkää kehua"
04.06.2024 8.44Lehtometsien kuusettuminen taannuttaa lehtojen luonttoarvoja
03.06.2024 14.00Uusien autojen ensirekisteröinnit jatkavat laskuaan - vaihtoautokauppa käy vilkkaana
03.06.2024 11.55Scania Suomi: Ajoneuvodata paljasti säästökohteita
03.06.2024 10.10Metso rakentaa teknologiakeskuksen Tampereelle
01.06.2024 11.00Vyöhykeharvennus nostaa puunkorjuun tuottavuutta, parantaa korjuujälkeä ja lisää metsien monimuotoisuutta

Näytä lisää »