Versowoodin Ville Kopra: Sahateollisuus odottaa Japanin jenin vahvistumista ja viennin piristymistä

02.07.2024 9.20

villekopra.jpg

Japani on ollut Suomen suurimmalle yksityiselle sahatavarantuottajalle Versowoodille euromääräisesti viime vuosien suurin vientimarkkina.

– Nyt odotamme Japanin jenin kurssin vahvistumista, mikä piristäisi vientiä. Kolmanneksella heikentynyt jeni on vähentänyt Japanin vientiä ja lisännyt maan omaa sahatavaran käyttöä. Uskon että jenin vahvistuessa sahatavaran ja puutuotteiden vienti normalisoituu, sanoo Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra.

–Olemme tehneet Japanin kauppaa aktiivisesti 25 vuotta. Nykyään Heinolan ja Hartolan japanilaiset standardit täyttävät liimapuutehtaat ovat keskittyneet kokonaan tai osittain Japanin tuotantoon. 120 tuhannen kuutiometrin liimapuun vuosittaisesta tuotannostamme Japaniin viedään 80 tuhatta kuutiometriä. Yhtiön koko Japanin viennistä liimapuun osuus on noin 80 prosenttia eli se on suurin Japanin viennin artikkeli lopun ollessa sahatavaraa, sanoo Kopra.

Euroopasta viedään vuosittain Japaniin yli 2 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa, josta Suomen osuus on noin kolmasosa. Japanin viennistä liimapuu on isoin artikkeli, jota viedään Euroopasta yli 800 tuhatta kuutiometriä, josta Suomesta noin 350 tuhatta kuutiometriä.

– Japani tulee jatkossakin olemaan merkittävä vientimaa sahatavaratuotteille, kun maassa arvostetaan puun ominaisuuksia rakentamisessa kuten sen kauneutta, visuaalista näyttävyyttä, elastisuutta ja kestävyyttä, muistuttaa Kopra.

Japanissa arvostetaan tuontipuun laatua ja asiakastapaamisia 

Tanskalaissyntyinen Per Hansen on toiminut sahatavaratuotteita Japaniin tuovien ulkomaisten yritysten agenttina vuodesta 1995 lukien. – Autan sahayrityksiä tuotteiden markkinoinnissa ja yhteyksien luomisessa paikallisiin yrityksiin. Vaikka Japani on monella tavalla tietoteknisesti edistynyt maa, tällä alalla ei kauppaa tehdä sähköposteilla eikä puhelimella, vaan tapaamalla yritysten edustajia paikan päällä.

–Minun viestini Japanin markkinoille pyrkiville suomalaisille yrityksille on se, että keskittykää laatuun, mitä Japanissa arvostetaan. Kannattaa tavata asiakkaita ja kuunnella heidän toiveitaan tuotteiden kehittämisessä ja mahdollisten muutostoiveiden huomioimisessa. Japanissa arvostetaan henkilökohtaista tapaamista, joka mahdollistaa näyttää asiakkaille todellisen tahdon tavaratoimituksiin. Pohjoismaihin verrattuna täällä toimitaan edelleen samoin kuin 1980 luvulla.

Hansen toimii Japaniin etupäässä sahatavaraa rakentamisen tarpeisiin tuovien tuontiyritysten kuten Versowoodin toimeksiantojen pohjalta. – Teen yhteistyötä ensi sijassa rakennusten teolliseen esivalmistukseen erikoistuneiden yhtiöiden kanssa, en niinkään rakennusliikkeiden kanssa. Yritys kerää ja valmistelee määrämittaisen rakennusmateriaalin, joka kasataan rakennuspaikalla, kuten Ikean huonekalut.

 –Toimitan materiaaleja lähinnä yksi- tai kaksikerroksisten omakotitalojen rakentamiseen. Käytämme puurakentamisessa monia eri puulajeja rakentamisen eri kohteissa. Esimerkiksi paikallista kovaa setripuuta käytämme rakennuksen pohjarakenteissa, koska se torjuu puuta syöviä valkoisia muurahaisia ja kosteutta. Sen päälle tulee useimmiten kuusipuuta ja sitten esimerkiksi Suomesta tuotua männystä valmistettua tai paikallista CLT-liimapuuta.

Puolet rakentamisen puutavarasta tuodaan ulkomailta

Vaikka omakotitalojen rakentaminen tulee Japanissa hiipumaan väestön vanhenemisen takia, Hansen uskoo, että pari kolme vuosikymmentä eteenpäin nuori sukupolvi haluaa oman talon. – Ongelmana on lainan saannin vaikeus, kun rakentamisen kustannukset ovat nousseet enemmän kuin palkat.

–Joinakin vuosina ennen pandemiaa täällä rakennettiin 800 000 omakotitaloa, mutta nyt se on ennätysalhaalla noin 450 tuhannen talon tasolla vuodessa. Kun yhden talon puutavaran tarve on noin 20 kuutiometriä, rakentamisen tarpeisiin menevän puutavaran määrä on suuri ja puolet siitä katetaan tuontipuulla.

Hansenin mukaan omakotirakentamisen päämateriaali on ilman muuta puu. – Uskon, että puun käytössä rakentamisessa Japani nousee samalle tasolle kuten Euroopan maista esimerkiksi Itävalta on nyt. Puurakentamisen kasvu näkyy myös julkisessa kuten kirjastojen, palvelu- ja opiskelijatalojen rakentamisessa.

Japanissa on suuret Suomeen rinnastettavissa olevat metsävarat, mutta puun käytön omavaraisuusaste on noussut noin 30 prosentin tasosta noin 50 prosenttiin. – Tuontipuuta siis tarvitaan, vaikka kotimaista tuotantoa on lisätty esimerkiksi liimapuun valmistuksessa ja kilpailua on vuosien varrella syntynyt paljon lisää. Kun jeni on ollut heikko, he ovat saaneet vallattua markkinaosuuksia tuontipuulta lisää.

– Vaikka kotimaista kilpailua on nyt paljon enemmän, meillä puutavaran tuontiyrityksillä on ollut hyviä vuosia. Kun täällä on rakentamisen haasteena taifuunit ja maanjäristykset, rakentamisen rakenteissa käytettävien materiaalien on oltava laadukasta lujaa puuta.

Japanin hallituksen tavoitteena lisätä omien metsien käyttöä

Japanin hallitus haluaa Hansenin mukaan lisätä nopeasti sodan jälkeen istutettujen metsien hakkuita.  – Siksi hallitus tukee hakkuita, sahateollisuutta ja puun käyttöä energiatuotantoon. Jos Euroopassa yritetään rajoittaa metsien käyttöä ilmastomuutoksen torjunnassa, täällä on päinvastoin.

–Täällä ilmastomuutos ei näyttele metsäpolitiikassa mitään roolia. Kun olin Helsingissä eräässä seminaarissa, siellä puhuttiin vain ilmastomuutoksesta ja metsien nieluista. Minusta tuntuu, että Euroopassa tämä aihe nousee enemmän politiikan kuin metsien tarpeista. Täälläkin on yrityksiä, jotka markkinoivat puuta ekologisena vaihtoehtona, vaikka viime kädessä hinta ratkaisee. 

******

Artikkelisarja Japanista

Marjatta ja Eino Kollin Säätiön rahoittama ”Puussa on tulevaisuus” –viestintähanke julkaisee kesän aikana artikkelisarjan Japanista. Sarjassa käsitellään Japanin metsätalouden trendejä, metsäbiotaloutta ja puurakentamista. Sarjassa esitellään myös Japanin kauppaa tekeviä puualan suomalaisyrityksiä.

22.07.2024 12.00E.ON ja MAN rakentavat sähkökäyttöisten kuorma-autojen julkisen latausverkoston Eurooppaan
22.07.2024 7.33Paolo Pompei nimitetty Nokian Renkaat Oyj:n toimitusjohtajaksi
19.07.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 19.7. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.07.2024 13.33Parempi rengassaatavuus vauhditti Nokian Renkaiden myynnin kasvuun haastavassa markkinassa
19.07.2024 10.08Kuorma-autokauppaa italialaiseen tapaan - 1500 autoa kerralla
18.07.2024 10.50Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit varovaisessa kasvussa EU:n alueella - Suomessa ensirekisteröinnit ovat tänä vuonna jäämässä 1990-luvun lamavuosien tasoon
18.07.2024 9.50Fortum myy kierrätys- ja jäteliiketoimintansa ruotsalaiselle sijoitusyhtiölle noin 800 miljoonalla eurolla
17.07.2024 12.00Tietyö sekoittaa liikenteen Sotkamossa
17.07.2024 11.55Ajoneuvoliikenne kiertotielle Ylijärventiellä Lappeenrannassa 30.7. alkaen tienparannustöiden vuoksi
17.07.2024 8.00SKAL: Tiestöön on panostettava liikenneturvallisuuden parantamiseksi
16.07.2024 17.11Ranska liittyi EU:n metsäisten jäsenvaltioiden ryhmään
16.07.2024 13.19Keski-Suomeen lähes 3000 hirven- ja noin 1200 valkohäntäpeuran pyyntilupaa
16.07.2024 9.44Komatsu Forestin digitaalisesta ratkaisusta MaxiFleetistä tulee Smart Forestry
16.07.2024 8.22Valmet toimittaa kolmannen Advantage DCT 200 -pehmopaperituotantolinjan Velvet CAREn paperitehtaalle Puolaan
16.07.2024 8.00Konkurssiin haettujen yritysten määrä kesäkuussa edelleen kasvussa, palvelualoilla suurin konkurssiriski
15.07.2024 8.00Kesäkuun sateet paransivat mustikan satonäkymiä, puolukasta hyvä sato koko maahan
15.07.2024 7.33Inflaatio 1,3 % kesäkuussa 2024
15.07.2024 7.00Stora Enso on allekirjoittanut 435 miljoonan euron rahoitussopimuksen Euroopan investointipankin kanssa
14.07.2024 12.00Albach Diamant 2000: Nopealiikkeinen suurtehohakkuri
13.07.2024 11.00Teollisuustuotanto kasvoi toukokuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta laski edellisestä vuodesta
12.07.2024 17.00KATSO TÄSTÄ 12.7. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset sekä purku- ja kierrätysalan asiaa
12.07.2024 12.09Helsingin sataman rahtiliikenne hyvässä vireessä
11.07.2024 9.22Ford Capri palaa sähköistyneenä markkinoille 30 vuoden tauon jälkeen
10.07.2024 10.00Metsäkeskuksen myöntämien tukien käsittelyajat venyvät
10.07.2024 9.44Moottoripyörät: BMW uudisti GS Aventuren - enemmän suorituskykyä ja toimintamatkaa
09.07.2024 12.40Suomeen nousee puhtaan energian laboratorio
09.07.2024 9.11Vaihtometsäkoneiden rahoituskampanja kesälle 1,99%:n kiinteällä korolla
09.07.2024 8.00Varsinaiseen kauppalaivastoon kuului 716 alusta kesäkuussa 2024
08.07.2024 16.00Uudesta raportista käy ilmi: pohjoismainen ala uskoo tekoälyyn ja akkukäyttöisiin koneisiin
08.07.2024 9.10Jokapyörävetoinen raskas hinausauto vahvistaa Erihinaus Oy:n kalustoa
08.07.2024 9.00Suositus hakkuukoneen erikoismerkintäkoodien käyttöön
08.07.2024 8.00Lohennousu jäämässä heikoksi Pohjanlahdella
05.07.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 5.7. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.07.2024 8.00SKAL: Teollisuuden kilpailukyky tarvitsee toimivan polttoaineiden jakeluinfran
04.07.2024 8.00Metsäkoneenkuljettajan soveltuvuuskoe antaa hyvät lähtökohdat opiskelijan henkilökohtaiselle opetussuunnitelmalle
03.07.2024 14.00Lisää tehokkuutta energiapuulogistiikkaan
03.07.2024 12.00Traficom: Tuhansien kuorma-auton kuljettajien ammattipätevyys umpeutuu syyskuussa
03.07.2024 10.00Ari Molander maatalouskoneiden myyntipäällikköksi Maatorille
03.07.2024 8.33Vuoden 2024 Pro metsä -palkinnot on jaettu metsäalan suunnannäyttäjille
02.07.2024 9.20Versowoodin Ville Kopra: Sahateollisuus odottaa Japanin jenin vahvistumista ja viennin piristymistä
02.07.2024 8.30Viides Metsä Rokkaa -tapahtuma järjestetään tulevana lauantaina 6.7.2024 Juva Campingilla
02.07.2024 8.00IVECO S-Way voittaa vuoden 2024 arvostetun Red Dot-palkinnon tuotesuunnittelusta
02.07.2024 7.29Harvinainen 12 hehtaarin metsän kulotus Paisuassa
01.07.2024 12.11Puutuotealan toimijat uskovat markkinan positiiviseen kehitykseen jo vuonna 2025
01.07.2024 11.33Autojen ensirekisteröinnit ovat tänä vuonna jäämässä 1990-luvun lamavuosien tasoon - ensi vuodelle odotetaan maltillista kasvua
01.07.2024 8.45Talouselämä: Henna Wickström valittu Suomen parhaimpien naisjohtajien top 3:een
01.07.2024 8.22Järjestöt: Korjausvelkapaketti vakinaistettava syksyn budjettiriihessä
01.07.2024 7.44Allisonin täysautomaattiset vaihteistot dominoivat vuoden 2024 Dakarin rallia
30.06.2024 20.00Cargotecin osittaisjakautuminen on rekisteröity - Kalmar listataan Nasdaq Helsinkiin
30.06.2024 10.00Wetteri Oyj ostaa Lahden Rekkapajan - kasvattaa päällirakenneliiketoimintaa
28.06.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 28.6. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
27.06.2024 16.00LUE TÄSTÄ! Kesän jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
27.06.2024 8.00Cargotec on päättänyt toteuttaa Cargotecin osittaisjakautumisen; kaupankäynnin Kalmarin B-sarjan osakkeilla odotetaan alkavan 1.7.2024
26.06.2024 10.00Valmet toimittaa sekä paperinvalmistuslinjan että paperikoneuudistuksen asiakkaalleen Aasian ja Tyynenmeren alueella
25.06.2024 9.00SKAL Kuljetusbarometri: Teiden huono kunto johtaa vaaratilanteisiin liikenteessä
24.06.2024 18.00Nokian Renkaiden Yhdysvaltain-tehtaan ylösajo päätökseen - uusi valmistuotevarasto avattu tehtaan läheisyyteen
24.06.2024 11.00Pohjois-Suomen komein sai seuraajan
24.06.2024 10.00Tutkijat selvittivät maastopalojen päästöjä
24.06.2024 8.00Metsätalouden kannustejärjestelmää koskevat laki- ja asetusluonnokset lausuntokierrokselle
21.06.2024 17.00KATSO TÄSTÄ JUHANNUSLÄHETYS! Mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
20.06.2024 9.00Volvo Truck Center Kuopio voitti Volvo Action Service European Dealer of the Year -palkinnon
19.06.2024 12.00Rotator Oy on uusi FPT Industrial -moottoreiden jälleenmyyjä Suomessa
19.06.2024 10.00Valmet sai toisen jatkojalostuslinjojen tilauksen Metsä Tissuen Mariestadin tehtaalle Ruotsiin
19.06.2024 9.00KATSO VIDEO! Hybridi-Valtra ensiesittelyssä - HAWE goes Ahvenisto
19.06.2024 8.00Suomen teollisuusyritykset yhdistävät voimansa kestävän ja älykkään valmistuksen edistämiseksi
18.06.2024 11.00Vihreää logistiikkaa: Ahola Transportin uusi sähköinen Scania 40R
17.06.2024 15.00Ponsse FORMEC 2025 -metsäteknologiakonferenssin pääyhteistyökumppaniksi
17.06.2024 11.00Uudistava maankäyttö tähtää luonnon tilaa vahvistavaan kulttuurimuutokseen rakennetussa ympäristössä
17.06.2024 9.00Scania ensiesittelee Fencer F1 kaupunkilinja-auton BUS 2024-tapahtumassa Jyväskylän Paviljongissa
14.06.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 14.6. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.06.2024 11.53Kyberturvallisuuskeskus muistuttaa toimitusjohtajahuijauksista - Kesätyöntekijöiden ja sijaisten perehdyttäminen tärkeää
14.06.2024 11.15Nimitykset: Kummala palaa takaisin Vehoon - Suomen Hyötyajoneuvoliiketoiminnan johtoon
14.06.2024 9.02Ponsselta uusia ratkaisuja tuottavuuden ja kannattavuuden parantamiseksi
13.06.2024 9.22USB-C-latausliitin pakolliseksi uusiin laitteisiin koko EU:ssa
12.06.2024 9.00Metsäkone liikkuu yhä näppäräimmin tekoälyn ohjauksessa
12.06.2024 8.00Cargotec on hakenut Kalmarin listausta Nasdaq Helsinkiin
12.06.2024 8.00Hiilidioksiditalous on merkittävä mahdollisuus Suomen metsäsektorille ja kansantaloudelle
11.06.2024 16.00Komatsu-metsäkoneiden työnäytös Laitilassa huomenna 12. kesäkuuta
11.06.2024 15.00Kome Oy juhlistaa 40-vuotista taipalettaan Haapajärven tehtaalla perjantaina 14. kesäkuuta
11.06.2024 8.00STIHL esittelee vahvan vesipumpun tehokkaaseen vedenkäsittelyyn
10.06.2024 13.59Veho laittoi Mersun myyntiverkoston uusiksi Suomessa - Myynti ja huoltopalvelut neljän eri toimijan varassa
10.06.2024 11.44Valmet toimittaa 50 megawatin pellettilämpölaitoksen Ruotsiin
10.06.2024 9.00HKK-Kuljetus Oy on vuoden 2024 SKAL Kuljetusyritys
10.06.2024 8.00Konsulttiyhtiö huolissaan Suomalaisyritysten huonosta valmistautumisesta sukupolvenvaihdokseen
09.06.2024 18.00Polaris Ranger XP Kinetic: Työkäyttöön soveltuva sähkö-traktorimönkijä
08.06.2024 12.33SKALin uusi puheenjohtaja on kauhavalainen Jari Välikangas
07.06.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 7.6. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.06.2024 14.49Satakuntalaiselle kuljetusyritykselle sakkoja ajo- ja lepoaikarikkomuksista
07.06.2024 12.09Nämä asiat muuttuvat alkoholijuomien vähittäismyynnissä 10.6.2024
06.06.2024 10.22Metsäteollisuus nousemassa aallonpohjasta
06.06.2024 10.22Sampo Kaulanen ja Palax pilkkovat klapeja läpi yön - aamulla tehdään lahjoitus hyväntekeväisyyteen
06.06.2024 10.00Teemu Mäki-Hokkonen on Volvo Truck Center Porin uusi huoltopäällikkö
05.06.2024 9.12Selvitys: Uusi EU-sääntely voi kasvattaa metsänomistajan hallintotaakkaa ja vähentää talouskäytössä olevaa metsäalaa
05.06.2024 8.11Einari Vidgrén Säätiö palkitsi metsäalan osaajia
04.06.2024 17.50KATSO VIDEO! Naantalin kaupungille uusi Ljungby L9 - "Kuskeilta tullut pelkkää kehua"
04.06.2024 8.44Lehtometsien kuusettuminen taannuttaa lehtojen luonttoarvoja
03.06.2024 14.00Uusien autojen ensirekisteröinnit jatkavat laskuaan - vaihtoautokauppa käy vilkkaana
03.06.2024 11.55Scania Suomi: Ajoneuvodata paljasti säästökohteita
03.06.2024 10.10Metso rakentaa teknologiakeskuksen Tampereelle
01.06.2024 11.00Vyöhykeharvennus nostaa puunkorjuun tuottavuutta, parantaa korjuujälkeä ja lisää metsien monimuotoisuutta

Näytä lisää »