Hyvä vire puumarkkinoilla säilyi vuoden loppuun saakka ja kauppa jatkuu vuoden vaihteen jälkeen katkoksetta. Ostoslistamme kärjessä ovat sulan maan aikana korjattavissa olevat harvennuskohteet ja mäntytukkipäätehakkuut. Myös koivukuitu on edelleen haluttu laji.
Stora Enson tehtaiden puuntarve näyttäisi ensi vuonna olevan tämän vuoden tasoa. Vaikka kuusisahoilla tilanne on normaalia tiukempi, ovat tehtaiden tarvitsemat puumäärät kuitenkin suuria ja kaikilla puutavaralajeilla on siten kysyntää
”Puumäärät ovat suuria ja kaikilla puutavaralajeilla on siten kysyntää”
Viime talvi jäi ennakoitua lyhyemmäksi ja talvileimikoita siirtyi korjattavaksi kuluvalle talvelle. Talvileimikoiden korjuumäärän ja sitä kautta ostomahdollisuuden ratkaisee tulevan talven pituus. Kannattaa kuitenkin aina tarkistaa ajankohdan tilanne paikalliselta metsäasiantuntijaltamme.
Vapaus valita oma kumppani
Metsänomistajalla on vuodenvaihteen jälkeen vapaus valita oma yhteistyökumppani, sillä uusi metsänhoitoyhdistyslaki tekee metsänhoitoyhdistyksen jäsenyydestä vapaaehtoisen. Metsänomistajalla onkin nyt pohdinnan paikka, jatkaako metsänhoitoyhdistyksen jäsenenä vai ei. Stora Ensolla on tarjolla laadukkaat ja edulliset puukauppa- ja metsänhoitopalvelut sekä ilmaiset sertifiointipalvelut. Heti ensimmäisestä puukaupasta lähtien metsänomistaja pääsee mukaan Stora Enson asiakasohjelmaan Tähtiasiakkaaksi. Tähtiasiakkaat saavat etuna mm. ilmaisen eMetsä -verkkopalvelun, joka sisältää monen muun palvelun ohella mm. ajankohtaisen metsäverokirjanpito- ja metsäsuunnitelmapalvelun. eMetsän käyttö on helppoa ja onnistuu ilman opastusta.
Metsänomistajan mahdollisuudet hyödyntää omaa metsäänsä paranevat koko ajan. Metsävaratietoa on nyt tarjolla entistä enemmän mm. Metsäkeskuksen Metsään.fi -palvelun kautta. Kun metsänomistaja antaa tutulle metsäkumppanilleen Stora Ensolle suostumuksen Metsään.fi -tietojensa käyttöön, voi metsäasiantuntijamme sen avulla entistä paremmin keskustella ja tarjota metsänomistajalle hänelle ja hänen metsälleen parhaiten sopivia palveluja.
