Jännevirran sillan korjaustyöt ovat valmiit - sillalle asetetaan painorajoitus

23.05.2015 18.32

jannevirta.jpg

Jännevirran sillan jänneteräksen korjaustyöt ovat valmiit, sillalle asetetaan painorajoitus.

Pohjois-Savon ELY-keskus on päättänyt asettaa valtatie 9:llä, Kuopion ja Siilinjärven rajalla sijaitsevalle Jännevirran sillalle alennetun nopeusrajoituksen lisäksi 65 tonnin painorajoituksen. Tämä tarkoittaa ajoneuvoyhdistelmän suurinta sallittua massaa. Näillä toimenpiteillä pyritään turvaamaan sillan kestäminen uuden sillan valmistumiseen saakka, joka on aikaisintaan syksyllä 2018. Uuden sillan rakentamiselle ei ole saatu vielä rahoituspäätöstä. Rajoitusmerkit asetetaan sillalle lähiaikoina.

Jännevirran silta on vilkasliikenteinen, mutta kapea ja kantavuudeltaan huono. Silta on valmistunut vuonna 1951 ja sitä on korjattu useampaan otteeseen. Tänä vuonna, vappuviikolla, sillasta katkesi jänneteräs ja tutkimuksissa paljastui lisäksi vaurioita mm. sillan langerpalkki-osan päätypalkeissa. Liikenne on huhtikuun lopusta lähtien ohjattu liikennevaloilla yhdelle kaistalle. Ajoittain liikenne on ruuhkautunut pahoin.

Sillan vaurioituneen jänneteräksen korjaustyöt on saatu valmiiksi ja tilapäiset liikennejärjestelyt poistetaan perjantain 22.5. aikana. Sillalle asetetaan lähiaikoina pysyvä 65 tonnin ajoneuvoyhdistelmän painorajoitus ja 40 km/h-nopeusrajoitus. Kesällä sillalle tehdään erityistarkastus ja päätypalkit korjattaneen erikseen vielä tänä kesänä.

Jännevirran nykyisen sillan katsotaan olevan käyttöikänsä lopussa eikä se ole enää korjattavissa. Se on myös leveille kuljetuksille liian kapea. Lisäksi kääntösillan koneisto on alkuperäinen ja käyttövarmuudeltaan epäluotettava. Yleensä sillan peruskorjaus on edessä sen tultua 35–45 vuoden ikään

Painorajoitus tulee hankaloittamaan huomattavasti uusien, kantavuudeltaan yli 65 tonnin ajoneuvoyhdistelmien liikennöintiä, koska kiertotiet ovat pitkät ja Puutossalmen suunnassa vastassa on lossi. Tärkeintä on nyt kuitenkin estää lisävaurioiden syntyminen vanhalle sillalle ja turvata näin valtatien liikenne uuden sillan valmistumiseen saakka.

27.05.2015 14.02Uittokausi alkamassa itäisessä Suomessa
27.05.2015 12.55Suomenmaa: - Suomesta olisi vihreän talouden mestariksi , mutta hukkaammeko tilaisuutemme?
27.05.2015 11.38Trafi mahdollistaa automaattiautojen kokeilut Suomessa
27.05.2015 10.50HS : - Biotalous voi olla melkein mitä tahansa. Metsä Groupin Äänekosken tehdas on biotalouden konkreettisin hanke
27.05.2015 10.22Pohjalainen : - Tuulivoimatukia karsimalla saavutetaan miljardisäästö
27.05.2015 9.15Arktinen luonto muodon inspiraationa Luonnos-näyttelyssä
27.05.2015 4.22KATSO TÄSTÄ KUVAT! Komatsu Cutting Age Tour huipentui Halliin
27.05.2015 1.10Öljyn hinta ja hallituksen toimet leikkasivat rikkidirektiivin kustannuksia
27.05.2015 0.07Selvitys: Rikkidirektiivin kustannukset pelättyä alhaisemmat
26.05.2015 22.10Einarin Säätiö jakoi tunnustuksia metsäalan osaajille jo 10. kerran
26.05.2015 22.08Kauppalehti: Miksi biohössöttäjät häpeävät metsäteollisuutta?
26.05.2015 18.20Metsäkonepalvelu Oy uusii kalustoaan ja tilaa 13 uutta metsäkonetta
26.05.2015 17.55Puolustusvoimat hankkii kenttäradioita alueellisten joukkojen käyttöön
26.05.2015 16.13MAN Road Show 2015 kiertää Suomea - keskiviikkona 27.5. ollaan Kuopiossa - KATSO TÄSTÄ KOKO KIERTUEEN AIKATAULU!
26.05.2015 14.59Tervetuloa Avainlipun 50v-syntymäpäiville Oulun torille 2.6.2015
26.05.2015 12.46Pursiainen : - Pisaralla ei ole kiire
26.05.2015 12.01MTV : - Metsäenergian ilmastovaikutuksia voidaan pienentää muuttamalla hakkuukäytäntöjä
26.05.2015 11.11Lyyli-myrsky kaatoi puustoa etenkin Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
26.05.2015 10.11Juna vie kesään mukavasti ja edullisesti - myynnissä yli miljoona tarjouslippua
26.05.2015 6.55Luonnonsuojeluliitto iloitsee ympäristöministeriön säilyttämisestä
26.05.2015 1.15Alkukilpailujen parhaat.
26.05.2015 0.31Puunkuormauksen Suomen mestaruus jaossa kesäkuussa
25.05.2015 20.05Suomalaisten perävaunujen ja päällirakenteiden kilpailuetuna räätälöinti
25.05.2015 14.35TTS Työtehoseurasta ammattiin valmistuvat opiskelijat 2015
25.05.2015 14.29Kestävää energiaa kiertueella 16.6.
25.05.2015 9.33Logistiikka - Kuljetus 2015 11.-13.6.
25.05.2015 8.47Koilliskairan luontokeskuksesta Tankavaaran luontokeskus
25.05.2015 8.2019. Ympäristöviikon julistekilpailu on ratkennut
25.05.2015 5.11Profi -harvesterit mukana Skogsnolia -messuilla Uumajassa 11.-13. kesäkuuta
24.05.2015 17.45Suomen hirvikanta on hienoisessa kasvussa
24.05.2015 16.30SSAB nostaa ympäristötavoitteitaan
24.05.2015 15.42Hyvä innovaatio ei riitä EU-rahoitusta jaettaessa
24.05.2015 15.09Nuorten vaikuttajien metsäfoorumi Pilkkeessä
24.05.2015 12.54Tehokas puuhuolto 2025 -visio
24.05.2015 11.33Terminaaliin perustuvien energiapuuketjujen tehostaminen
24.05.2015 11.01Mercedes-Benz ja Veho Hyötyajoneuvot Logistiikka-Kuljetus 2015 -näyttelyssä
24.05.2015 10.20HCT-ajoneuvoyhdistelmien vaikutus puutavarakuljetusten tehostamisessa
24.05.2015 9.55Ympäristöseurantojen alkuretkeily käynnisti kesän maastotyökauden.
24.05.2015 7.35Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014
24.05.2015 7.20Alue-ekologisen tarkastelun periaatteita uudistetaan Metsähallituksessa ? Itä-Lapissa pilottihanke käynnissä
24.05.2015 6.20Kainuussa 18.-19.5. järjestetyllä ympäristöseurantojen alkuretkeilyllä yhdenmukaistettiin tänä vuonna tehtäviä työjäljen arviointeja ja tarkasteltiin työohjeiden toteutumista.
24.05.2015 0.21Yhistelmävaihtoehto raakapuunajoon : - 50 tonnia puuta seitsemänakseliseen puutavarayhdistelmään ja 53 tonnia kahdeksanakseliseen.
23.05.2015 18.32Jännevirran sillan korjaustyöt ovat valmiit - sillalle asetetaan painorajoitus
23.05.2015 18.31Tieliikenteessä kuoli 25 ihmistä huhtikuussa
23.05.2015 18.30Suomeen tarvitaan yleinen varaamisrekisteri
23.05.2015 17.45Ulkomaisen työvoiman opas metsäalalle
23.05.2015 16.00Vetoomus ympäristöministeriön puolesta sai suursuosion
23.05.2015 11.34Outokumpu mukaan YK:n ilmastositoumukseen
23.05.2015 11.28Kouvolan Sanomat : Hyvää hanketta ei saa kaataa oljen hintaan
23.05.2015 10.28Kuljettajakoulutusmaraton Vantaalla
23.05.2015 8.39Ammattiopintojen jatko-opintokelpoisuus säilytettävä
23.05.2015 5.45Naisten Kymppi tuo muutoksia liikenteeseen sunnuntaina Helsingissä
23.05.2015 4.01Jännevirran sillan korjaustyöt ovat valmiit - sillalle asetetaan painorajoitus
23.05.2015 3.33Kansainvälinen metsäkonferenssi: tuorein tutkimustieto boreaalisten metsien tulevaisuuden näkymistä
23.05.2015 0.52Korkein oikeus myönsi kolmelle metsäyhtiölle valitusluvan hovioikeuden päätöksestä.
22.05.2015 17.39Polaris uutuus uudistaa käsitykset mönkijöistä!
22.05.2015 16.53Victory ja Skullracing -team hakevat yhdessä toista Euroopan mestaruutta.
22.05.2015 16.45Eväitä kestävään kasvuun
22.05.2015 13.12Ilmastolaki voimaan 1. kesäkuuta, toimeenpano alkaa keskipitkän aikavälin suunnitelmalla
22.05.2015 12.37Esko Aho : -Venäjä on kiinni petrotaloudessa
22.05.2015 8.30Monessa yhdistelmässä muhii vielä megapotti.
22.05.2015 8.03Luonnonkukkien päivänä 14.6. suomalainen luonto lumoaa retkeläisiä
22.05.2015 3.33Heretyn metsäkämppä saa kesäkahvilan ja majoitustilaa
21.05.2015 23.11Ideat syntyvät pohjoisessa ja etelässä
21.05.2015 23.08Talouskasvun tueksi markkinaehtoista energiaa ja maltillisia energiaveroja
21.05.2015 14.55Paperiteollisuuden työntekijöillä teollisuuden korkein keskiansio
21.05.2015 9.55Alue-ekologisen tarkastelun periaatteita uudistetaan Metsähallituksessa - Itä-Lapissa pilottihanke käynnissä
21.05.2015 4.29Närpiö muuttuu kaksikieliseksi vuoden 2016 alusta
21.05.2015 3.13Kenraalimajuri Esa Pulkkinen EU:n sotilasesikunnan päälliköksi
21.05.2015 0.26Fortaco karsi IT-kuluistaan jopa 40% - Inmics mukana säästökuurin toteutuksessa
20.05.2015 22.32Kalastajan kesä alkaa - virkistyskalastuskohteet avataan
20.05.2015 15.45Pajakulman omistus siirtyy Governialle
20.05.2015 13.01Pohjanmaan tulvia seurattu satelliittikuvista
20.05.2015 10.01Hiab lanseeraa 12 kevyttä T-sarjan nosturia
20.05.2015 8.22Mitä energiapolitiikassa tapahtuu seuraavalla hallituskaudella?
20.05.2015 7.20Suomen valttikortti kaivosalalla on hyvä teknologiaosaaminen ja malmipotentiaali
20.05.2015 6.45Alihankinta 2015 korostaa suomalaista huippuosaamista yritysten menestystekijänä
20.05.2015 0.07Linnut kiikarissa ja pyörät pyörimässä Euroopan kansallispuistopäivänä Lapiss
19.05.2015 20.10Uusi kemera-laki saadaan voimaan 1.6.
19.05.2015 18.22Kahdeksan kymmenestä kuorma-auton odottamattomasta pysähdyksestä voidaan välttää ennakoivalla huollolla
19.05.2015 16.51Kotimainen biodiesel parantaisi Suomen vaihtotasetta 300 miljoonalla
19.05.2015 16.33Metsänväen esiinmarssi hallitusneuvotteluissa: Säästäkää ympäristöministeriö!
19.05.2015 16.31Juha Ojala Työtehoseuran toimitusjohtajak
19.05.2015 12.34Miktech jatkaa Mikkelin alueen startup-yritysten kehittämistä uudessa ohjelmassaan
19.05.2015 11.00Junassa on hyvä työskennellä
19.05.2015 10.30Logistiikka - Kuljetus 2015 ?messut Helsingissä 11.-13.6.2015
19.05.2015 8.33Istutuskausi alkoi - yli 20 miljoonaa taimea valtion metsiin
19.05.2015 6.32Urakointistrategia puhutti Lapin yrittäjäpäivillä
19.05.2015 5.30Alihankinta 2015 korostaa suomalaista huippuosaamista yritysten menestystekijänä
19.05.2015 0.07UPM:n Metsähuoltoasemakiertue tänään Turussa.
18.05.2015 19.55Mercedes-Benz tehostaa turvallisuustutkimustaan maailman nykyaikaisimmassa törmäystestikeskuksessa
18.05.2015 16.49Ilmastonmuutos vaikuttaa jo itämerennorppiin
18.05.2015 16.40Tulvavesistä saataisiin merkittävästi lisää uusiutuvaa energiaa
18.05.2015 14.10Jatkuva muutos haastaa pk-yritykset
18.05.2015 11.11Noin 700 lasta saa oppia ja elämyksiä Evolta 19.-20.5.2015
18.05.2015 5.55LUE TÄSTÄ! Raskaspari Oy julkaissut uuden mielenkiintoisen Akseli -asiakaslehden
18.05.2015 4.10Pankkovaihdolla tarpeellisia lisäeuroja vuosiksi eteenpäin.
17.05.2015 16.00Komatsu Cutting Age Tour huipentuu Hallissa tulevana perjantaina 22.5. - tervetuloa näytökseen!
17.05.2015 14.20Esa Korhonen UPM : - Metsäteollisuudessa auringonlasku on muuttunut auringonnousuksi.
17.05.2015 13.55VTT ja TTY mukaan Amec Foster Wheelerin 70 miljoonan euron fuusioenergian robotiikkasopimukseen

Näytä lisää »