Sitran toimintakertomus 2016: Kasvun lähteitä ja uudistuvan yhteiskunnan kirittämistä

26.04.2017 17.45

SitraTulevaisuustalo Sitran tavoite on nostaa Suomi kestävän hyvinvoinnin edelläkävijäksi. Työ tavoitteen saavuttamiseksi eteni harppauksin vuonna 2016. Kipeästi kaivattuja uuden kasvun lähteitä haettiin kiertotaloudesta, älykkäistä ja puhtaista ratkaisuista sekä hyvinvointidatan hyötykäytöstä. Myös Sitran rooli uudistuvan yhteiskunnan kirittäjänä vahvistui muun muassa sote-uudistuksen, perustulokokeilun, työelämäkysymysten sekä vaikuttavuusinvestoimisen ekosysteemin parissa.

“Kesäkuussa perustettu Pääkaupunkiseudun Smart & Clean -säätiö on hyvä esimerkki Sitran peräänantamattomasta yrityksestä yhdistää ekologinen kestävyys ja uudet kasvun lähteet. Säätiön tavoitteena on rakentaa suomalaisille yrityksille kansainvälisen tason puhtaiden ja älykkäiden ratkaisujen referenssialue”, Sitran yliasiamies Mikko Kosonen sanoo.

Konkreettinen ratkaisujen tekeminen eteni, kun Sitra lahjoitti säätiölle 50 000 euron peruspääoman ja lupasi lisäksi rahoituksena kolmanneksen säätiön toiminnasta, maksimissaan 2,5 miljoonaa euroa. Työhön lähti mukaan alueen kaupunkien ja valtion lisäksi yliopistoja sekä mittava määrä yrityksiä.

“Suomeen tarvitaan nyt kuumeisesti uusia kasvun lähteitä, joten smart & clean -työ on juuri sitä mitä kaipaamme. Toinen potentiaalinen kasvualue löytyy hyvinvointidatan hyötykäytöstä, jolle luomme edellytyksiä hyvinvoinnin palveluoperaattori Isaacuksen kautta”, Kosonen jatkaa.

Mikään kasvu ei kuitenkaan riitä, ellei julkisia varoja käytetä viisaasti. Vastavoimaksi julkiselle velkaantumiselle Sitra on kehittänyt Suomeen vaikuttavuusinvestoimisen toimintamallia. Tulosperusteinen rahoitussopimus (Social Impact Bond eli SIB) on yksi vaikuttavuusinvestoimisen toteutusmuoto. “SIB-mallin avulla valtio ja kunnat voivat kehittää hankintakäytäntöjään suoritteiden ostamisesta kohti tulosten ja vaikuttavuuden ostamista. Tämä tarkoittaa samalla miljardien eurojen verotulojen tuloksellisempaa käyttöä”, Mikko Kosonen kertoo. Työkalua kokeillaan Suomessa jo kahdessa hankkeessa.

Lähestyvien viisikymppistensä kynnyksellä Sitra nostaa vauhtiaan kestävään hyvinvointiin tähtäävän strategiansa toteutuksessa. Visio on kunnianhimoinen, mutta työtä tehdään siiloja ylittäen ja laajoja kansalais- ja asiantuntijajoukkoja mukaan ottaen. Pitkäjänteinen työ tuo nyt tulosta.

Eduskunnan alaisen Sitran toiminta rahoitetaan peruspääoman tuotoilla.Peruspääoman markkina-arvo oli vuoden 2016 lopussa 807 miljoonaa euroa ja sijoitusomaisuus tuotti 7,1 prosenttia. Tänään julkaistu Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös avaavat Sitran toimintaa, tuloksia ja taloutta tarkemmin. Tutustu kertomukseen tästä.

Tulevaisuustyön tuloksia 2016

  1. Kiertotalouden kansallinen tiekartta. Sitra kokosi tuhat suomalaista asiantuntijaa yhteen, ja maailman ensimmäinen kansallisesti yhdessä sovittu kiertotalouden tiekartta julkaistiin syyskuussa 2016. Sitra päätti lisäksi tehdä vuonna 2017 yhteensä 5 miljoonan euron ylimääräisen erityispanostuksen tiekartan toimeenpanoon. Panostuksella on tarkoitus katalysoida arviolta viisinkertainen määrän muuta julkista ja yksityistä rahoitusta hankkeiden edistämiseen.
     
  2. Pääkaupunkiseudun Smart & Clean -säätiö. Kesäkuussa 2016 perustettu Sitran ideoima ja kehittämä Pääkaupunkiseudun Smart & Clean -säätiö puolestaan kehittää Suomeen maailman parhaan testialueen älykkäille kiertotalousratkaisuille. Käytännössä tavoitteena on 20–30 uutta liiketoimintareferenssiä.

  3. Soten rahavirrat näkyviin: palvelupakettimalli soten ohjaus- ja raportointijärjestelmäksi. Sitran pitkäjänteinen työ sote­uudistuksen raamittamiseksi toi jälleen tulosta: Sitran kehittämä ja kokeilema palvelupakettimalli päätettiin ottaa soten kansalliseksi läpivalaisujärjestelmäksi kustannusten ja toiminnan seurantaan. Palvelupakettien avulla palveluiden tilaaja voi sopia sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta ja seurata miten niitä tuotetaan.

  4. Vaikuttavuusinvestoiminen. Sitran suomalaiseen yhteiskuntaan kehittämä vaikuttavuusinvestoiminen painottaa vaikuttavuuden ostamista suoritteiden sijaan. Vaikuttavuusinvestoimisen ekosysteemi on rakentumassa ja Social Impact Bond (SIB) ­mallilla on jo käynnissä kaksi hanketta, työhyvinvointiin panostava TYHY-SIB ja TEMin maahanmuuttajien kotouttamiseen tähtäävä KOTO­SIB.
  5. Megatrendit. Sitran megatrendilistaa ladattiin verkosta yli 240 000 kertaa, ja sitä käytettiin tulevaisuuden suunnittelun työkaluna valtionhallinnossa, järjestöissä ja yrityksissä. Megatrendityöstä on kasvanut yksi Sitran odotetuimmista vuosittaisista avauksista.

  6. Nordic Green to Scale. Ottamalla käyttöön 15 pohjoismaista ilmastoratkaisua maailma voisi vähentää päästöjä neljällä gigatonnilla 2030. Selvityksellä Sitra osoitti, että ilmastokuorman keventäminen ei ole rakettitiedettä, ratkaisuja on jo olemassa.

  7. Genomikeskus. Suomen hallitus päätti Sitran ja sosiaali­ ja terveysministeriön genomistrategian pohjalta perustaa genomikeskuksen. Päätös on 17 miljoonan euron sijoitus suomalaisten terveyteen. Strategiat eivät ole pelkkää pöytälaatikkopuuhastelua.

  8. Palveluväylä etenee. Sitran käynnistämä Suomi­Viro ­yhteistyö kansallisen palveluväylän rakentamiseksi huipentuu keväällä 2017: uusi Suomi.fi­palvelu on vankka pohja digitaaliselle yhteiskunnalle. Kahden kansakunnan yhteistyö antaa mallia muulle maailmalle.

  9. Kokeilut suurten uudistusten välineenä. Kokeilukulttuuri löi läpi toden teolla, myös laajojen, perustulokokeilun ja valinnanvapauskokeilujen kaltaisten yhteiskunnallisten kehityshankkeiden välineenä. Monimutkaisessa maailmassa asioita kannattaa kehittää kokeillen, kunhan oppii ja korjaa välissä – eikä luovuta heti ensimmäisen vastoinkäymisen edessä. Kiistelty soten valinnanvapaus on tästä hyvä esimerkki: sen toimivuudesta ei tiedetä ennen kokeilemista. Sitran yhdessä viiden alueen kanssa kehittämät valinnanvapauskokeilut ovat käynnissä, ja tuloksia odotetaan vielä vuoden 2017 aikana.

    + 1. 
    Odotettavissa 2017: Suomesta hyvinvointidatan edelläkävijä. Hyvinvoinnin palveluoperaattori Isaacus nostaa Suomen hyvinvointidatan hyötykäytön edelläkävijäksi. Työ on käynnissä, luvassa on uusia kansainvälisesti merkittäviä kasvun mahdollisuuksia. 

Lisätietoja:

Mikko Kosonen, yliasiamies, mikko.kosonen(at)sitra.fi, 0294 618 403
Veera Heinonen, viestintäjohtaja, veera.heinonen(at)sitra.fi, 0294 618 505

Linkit

29.04.2017 9.40KOLME TONNIA TÄYTEEN VAPUKSI! Vielä voit osallistua Ammattilehden Facebook kisaan ja voita 300 eur lahjakortti haluamaasi liikkeeseen
29.04.2017 9.30Hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, ajoneuvokannan uudistamista ja tieliikenteen vastuullisuutta
29.04.2017 9.16Terminatorimiesten Vappukisa.
28.04.2017 18.553000 tykkäystä tuli täyteen! Ammattilehden Facebook sivut saaneet nopeasti suuren suosion
28.04.2017 15.20Älykäs hirvieste eteni demovaiheeseen - tulokset kannustavia
28.04.2017 14.50Pinnoite on äärimmäisen helppo ja kestävä vaihtoehto maalipinnan suojaamiseen
28.04.2017 10.00Daimler rikkoi myynti-, liikevaihto- ja liikevoittoennätyksensä vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä
28.04.2017 9.20IS: Suomi ottaa käyttöön kuorma-autoja koskevat tiemaksut
28.04.2017 7.28Kuopion kaupunki ja Metsähallitus neuvotteluratkaisuun Pienestä Neulamäestä
28.04.2017 6.01Logset järjestää Löytöpäivän Vaasassa tänään perjantaina 28.4. - tervetuloa ostoksille!
27.04.2017 22.30Uutta DAF -maailmasta: CF ja XF uudistuvat - Ensimmäiset autot Suomeen jo kesäkuussa
27.04.2017 20.37Oma Säästöpankki ostaa S-Pankin pk-yritys- sekä maa- ja metsätalousliiketoiminnan
27.04.2017 19.30Sähköpyöräillessä tuuli on aina myötäinen
27.04.2017 17.10Rottne-maahantuoja Suomen Työkone Oy järjestää uusien toimitilojen avajaiset Seinäjoella 28.-29.4.
27.04.2017 15.20Vaikuta valtion metsien käyttöön Lapin alueella
27.04.2017 15.00Vappupallon heliumia ei saa vetää henkeen!
27.04.2017 13.00Työmaaturvallisuus paranee tunnistamalla riskit ennalta ja kouluttamalla tekijöitä
27.04.2017 11.46Muistathan myös perusveneilytaidot - pelkät GPS-paikannukseen perustuvat navigointilaitteet eivät riitä vesillä
27.04.2017Ammattilehti.fi - kuusimiljoonaa tulossa täyteen.
26.04.2017 19.00Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2017 - metsäkonevalmistajan vahva veto jatkuu
26.04.2017 18.22Logset lanseerasi uuden harvesteripään TH85 - kehitetty suurille päätehakkuille
26.04.2017 17.45Sitran toimintakertomus 2016: Kasvun lähteitä ja uudistuvan yhteiskunnan kirittämistä
26.04.2017 15.00Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala uudistuu
26.04.2017 14.15Laatuun kannattaa panostaa - opinnäytetyönä laatukäsikirja
26.04.2017 14.00WWF: METSO-ohjelman lisärahoitus tulee tarpeeseen
26.04.2017 13.30Päällystystyöt käyntiin tänään - ensimmäisinä kohteina vt 8 Koveron ja Laitilan välillä sekä mt 204 Paattisten kohdalla
26.04.2017 13.10Tutkimus: suomalaiset uskovat, että suomalaisyritykset menestyvät tulevaisuudessa cleantech-, terveysteknologia- ja metsäalalla
26.04.2017 10.00Cargotecin tammi-maaliskuun 2017 osavuosikatsaus: Vahva alku vuodelle 2017 Hiabissa
26.04.2017 7.20Varma valmistautuu sähköautojen aikaan: Salmisaaren pysäköintihallissa 250 ruutuun tulee latausmahdollisuus
26.04.2017 5.55Vuodenaikainen ilmastonmuutos riippuu ihmiskunnan yhteen lasketuista hiilidioksidipäästöistä kautta aikain
26.04.2017 5.33Land Rover on Helsinki Horse Shown uusi pääkumppani
25.04.2017 19.01Sampo-Rosenlewilla juhlavuosi: 60 vuotta leikkuupuimureita ja 20 vuotta metsäkoneita
25.04.2017 16.20Ammattilehti koeajaa: Opel toi automaattivaihteiston takaisin Movano-mallistoon
25.04.2017 11.30Norvajärventien risteyssillan rakentaminen alkaa
25.04.2017 11.00Neste avaa uuden liikenneaseman Hollolan Hopeakallion kehittyvälle yritysalueelle
25.04.2017 9.00Tieteiden yö kasvaa jokavuotiseksi tapahtumaksi!
25.04.2017 8.01Tarkista nestekaasulaitteet talven käyttötauon jälkeen
24.04.2017 21.01Munkkitemppu: Vapun munkinpaistorasvasta uusiutuvaa polttoainetta
24.04.2017 14.40DAF julkistaa huomenna merkittäviä uutuuksia
24.04.2017 12.00Kansainväliset öljymarkkinat - huhtikuu 2017
24.04.2017 10.40KOPA -kantavien telojen työnäytös Lappeenrannassa 26.4.
24.04.2017 9.20Vapaa-ajankalastajat: uusien kalatalousalueiden rajoissa on vaelluskalat otettava huomioon ja maakuntauudistuksessa on kalatalouden edunvalvonta turvattava
24.04.2017 9.10Volkswagen Center Airport juhlii 50-vuotis syntymäpäiviään
24.04.2017 8.40Ammattilehti koeajaa: Uusi Isuzu D-MAX 2017
23.04.2017 16.53Kevät - 2017 vaihtokamppanja tarjoaa kuormatilahyödyt täysimääräisinä jo kesäkuormillekkin.
23.04.2017 15.00Missä ja milloin tehdään tietöitä? Tiedot nyt avoimena datana
22.04.2017 23.28Pentti Varpamäki Pyhäsalmelta on X1R lisäainespesialisti vailla vertaa.
22.04.2017 18.01Valmetille uusi aluetoimisto Mexico Cityyn
22.04.2017 15.01Sähköinen asiointi vähensi ajoneuvojen rekisteröinnin päästöjä kolmanneksen
22.04.2017 11.30Katso kuinka suuren suosion saavuttaneet KOPA- kantavat telat toimivat käytännössä
22.04.2017 10.00Luonnonvarakeskuksen kalaistutukset alkavat rannikkojokiin, Vuoksen vesistöalueelle ja Rautalammin reitille
22.04.2017 9.00Hakkuunäytös ja metsäpäivä Vetelissä tiistaina 25.4.
21.04.2017 17.21Taitaja 2017 - ammattitaitokilpailut / Metsäkoneenkäytön lajifinaali
21.04.2017 16.50Isuzu Roadshow 2017 -kiertue lähti käyntiin kaupallisissa merkeissä
21.04.2017 16.20Virkistys, hyvinvointi, superfood ja muut metsän mahdollisuudet esillä Jyväskylän Paviljongissa 22.4.
21.04.2017 16.15Finnpulpin biotuotetehtaalle myönnettiin ympäristöluvat
21.04.2017 16.10On jälleen huolellisen kevätpesun ja vahauksen aika
21.04.2017 15.45Taitaja 2017 - ammattitaitokilpailut / Metsäkoneenkäytön lajifinaali
21.04.2017 7.07Hallituksen on pysyttävä kilpailukykysopimuksen takana - teollisuuden kustannuksia ei saa lisätä
21.04.2017 4.44Maaseudun Tulevaisuus: -Venäläisen hakkeen tukemiseen voi tulla stoppi Brysselistä
20.04.2017 20.01Saaristomerelle kuuluu hyvää ja huonoa vuonna 2017
20.04.2017 17.20Komatsu Maamessuilla Tartossa: Uutuusharvesteri 931XC ja Baltian nopeat yli yön -varaosatoimitukset
20.04.2017 17.01Uusi Eschlböck VICAN -autohakkuri esillä Salo-Machineryn osastolla Tarton Maamessuilla 20.-22.4. - esillä myös Novotny metsäkoneet
20.04.2017 15.15Metsä Fibren biotuotetehtaan tuotannon käyttövarmuutta ja tehokkuutta varmistetaan Metson venttiiliratkaisuilla ja huoltopalveluilla
20.04.2017 15.05Salosaaren metsäoppilaitos siirtyy hyödyntämään hakelämpöä ja kehittää samalla bioenergiaan liittyvää opetustaan
20.04.2017 15.00Etelä-Karjala on maan kärkeä uusiutuvan energian osuudessa
20.04.2017 15.00Uusi Audi-talo ja uusittu Volkswagen-talo on avattu Pörhön Autoliike Oy, Kokkolaan
20.04.2017 14.45Metsämme 2017 - messu- ja koulutustapahtuma metsänomistajille Jyväskylän Paviljongissa 21.-22.4.
20.04.2017 14.39Neste Pro Dieselin jakelu laajenee Viroon
20.04.2017 14.00Scanialle Green Truck 2017 -palkinto
20.04.2017 13.58Puutavarayhdistelmien kuormatilojen "kevätsiivoustalkoot" tulossa ajankohtaisiksi.
20.04.2017 6.00Suomi 100 -juhlavuoden hengessä partiolaiset kokoontuvat su 23.4. partioparaatiin Helsinkiin - mukana yli 3000 partiolaista sadasta lippukunnasta
19.04.2017 22.39Suomalaisautoilijoille myytiin noin 5 000 kanisteria väärennettyä moottoriöljyä: "Tuntuu vaikealta uskoa sitä"
19.04.2017 19.10KATSO KUVAT! Puunkuormaajakiertue jatkui tänään Porissa - huomenna vuorossa Rauma ja perjantaina Forssa
19.04.2017 14.55"Suomi voisi tuplata vientinsä" - Talouskasvu kiihtyy Pohjois-Afrikan maissa
19.04.2017 14.55Metsähakkeen tuki Euroopan kustannustehokkaimpia
19.04.2017 11.10Suolahden John Deere Forestry järjestää kevätpäivän 21.4. - tervetuloa tutustumaan uusittuun asiakaspalvelukeskukseen
19.04.2017 11.05Isuzu Roadshow 2017 -kiertue käynnistyi - katso kiertuepaikkakunnat
19.04.2017 9.30Konkurssien määrä väheni 35,9 prosenttia tammi - maaliskuussa 2017
19.04.2017 9.00Goodyear Dunlop Finland: Goodyear saavutti vahvat tulokset tämän vuoden kesärengastesteissä
19.04.2017 8.21"Suomi voisi tuplata vientinsä" - Talouskasvu kiihtyy Pohjois-Afrikan maissa
19.04.2017Määräaikaisten 28 tonnin kuorma-autojen painot vakinaistetaan - muista päivittää autosi tiedot rekisteriin
18.04.2017 20.00KOPA -kantavien metsäkonetelojen työnäytös Janakkalassa torstaina 20.4. kello 10-14
18.04.2017 15.00Katumaasturiuutuus Citroënilta
18.04.2017 14.59Valmet ja Lasten ja nuorten säätiö aloittavat ainutlaatuisen ohjelman vielä vahvuuksiaan etsivien nuorten työllistymisen edistämiseksi
18.04.2017 14.14Varaosakaupalle uusi toimialajärjestö
18.04.2017 13.05Veho myy Oulun henkilöautoliiketoiminnot Wetterille
18.04.2017 11.21Olli Leskelä voitti arviointikisan tuloksella - 53.560 kg ja toinen palkitsemamme on Juri Parviainen
18.04.2017 8.30Liikenneministeriön päätös ajoneuvojen kuormakoreista, kuormaamisesta ja kuorman kiinnittämisestä
17.04.2017 13.01Uusi Biber Power Truck Turox autohakkuri toimitettiin Slovakiaan
17.04.2017 10.202800 tykkäystä tuli täyteen! Ammattilehden Facebook sivut saaneet nopeasti suuren suosion
17.04.2017 10.00PÄÄSIÄISPYHIEN kuormakoon arviointikisa Terminator Facessa
16.04.2017 19.11KATSO KUVAT! Ammattilehti oli mukana Mansen Mörinöillä viidellä osastolla - kävijöille jaettiin useita tuhansia lehtiä
16.04.2017 18.10MAN panostaa metsäalan kuljetuksiin Suomessa - koeaja uudet MAN puutavara-autot
16.04.2017 18.00Luken kyselyllä selvitetään uusiutuvan energian käyttö
16.04.2017 16.58Akatemiaprofessori Markku Kulmala sai 2,5 miljoonan euron ERC Advanced Grant -rahoituksen.
16.04.2017 16.20Kuntien liikenneratkaisuissa uusiutuvat energialähteet vaihtoehto jo nyt
16.04.2017 13.41Kevät suosinut puunkorjuuta ja -kuljetusta
15.04.2017 18.11Metsä Groupin Puutuoteteollisuus rakentaa koivuvaneritehtaan Viron Pärnuun
15.04.2017 18.01Autoilijoille ilmaisia tuulilasin kuntotarkistuksia pääsiäisen liikenteessä

Näytä lisää »