Uutiset - News

Osataanko metsäalalla mainonta: Kasvurahoitus auttaa myös markkinoinnissa

Tiistai 21.5.2024 klo 10.34 - Toimitus


sumumetsa.jpg

Metsäalalla on perinteisesti nojattu vähän markkinointiin. Sen sijaan ratkaisevana tekijänä on nähty enemmänkin laadukkaat tuotteet ja palvelut sekä läheiset asiakassuhteet. Kilpailun kuitenkin kiristyessä ja muuttuessa jatkuvasti globaalimmaksi, joudutaan nyt myös metsäalan yrityksissä kiinnittämään entistä enemmän huomiota markkinointiin. 

Rahoitus erilaisiin markkinointiponnisteluihin

Kasvurahoituksen rooli metsäalan yritysten markkinointitoimenpiteiden tukemisessa voi olla merkittävä. Esimerkiksi monissa uusissa yrityksissä varat kuluvat helposti tuotekehitykseen, jolloin myyntiin ja markkinointiin ei olekaan tämän jälkeen enää panoksia jäljellä. Kasvurahoitus voikin tällöin tuoda kaivattua pelivaraa tunnettuuden kasvattamiseksi ja menekin parantamiseksi. 

Rahoituksen avulla yritykset voivat panostaa enemmän markkinointiin, tehdä markkinatutkimuksia, laajentaa uusille markkinoille ja ulkoistaa markkinoinnin oman talon ulkopuolelle. Usein varsinkin pienemmissä yrityksissä kaivattaisiin lisää käsiä ja esimerkiksi markkinoinnin ulkoistaminen voi tehostaa yrityksen sisäisiä tehtäviä.

Rahoituslähteitä on nykyisin monenlaisia. Yksityiset sijoittajat saattavat tarjota pääomaa visioihin uskoen, kun taas valtion tukemat ohjelmat voivat tarjota sekä rahoitusta että verkostoja. Pankkilainat tarjoavat perinteisen reitin kasvun rahoittamiseen, vaikkakin nykyisin usein tiukemmin ehdoin. Rahoitusta pohtiessa keskeistä on huomioida myös se, kuinka paljon päätäntävaltaa on valmis antamaan oman yrityksen ulkopuolelle.

Kasvurahoituksella parempi asiakasymmärrys

Ulkopuolinen rahoitus voi olla avainasemassa, kun metsäalan yritykset pyrkivät kehittämään tuotteitaan ja palveluitaan sekä rakentamaan vahvempaa brändiä. Rahoitus mahdollistaa panostuksen tuotekehitykseen, mikä auttaa vastaamaan asiakkaiden kasvaviin ja muuttuviin tarpeisiin. Rahoituksen avulla voidaan suorittaa myös markkinatutkimus, jolloin saadaan parempi varmuus siitä, mitä asiakkaat todella tarvitsevat ja mistä he ovat valmiita maksamaan. 

Ulkopuolisella rahoituksella voidaan vahvistaa myös yrityksen brändiä. Myös metsäalalla brändit ovat usein ratkaisevassa roolissa. Brändit kuten Ponsse ja Husqvarna ovat monelle varmoja valintoja, joiden tuotteet valitaan jo pelkästään brändiuskollisuuden vuoksi. Luotettava brändikuva erottaa ne kilpailijoistaan ja lisää asiakasuskollisuutta. Kasvurahoituksen avulla yritys voi vahvistaa omaa brändiään ja kehittää asiakasuskollisuutta mittaamisen avulla.

Printtimainonnasta digitaaliseen maailmaan

Mainosalalla on jo pitkään ollut valloillaan trendi, että printtimainonta vähenee ja digitaalinen mainonta kasvaa. Tämä on nähtävissä myös metsäalla, jossa perinteisesti on nojattu printtimedioihin ja henkilökohtaisiin asiakassuhteisiin. Monella metsäalan yrityksellä on ollut vaikeuksia digitaalisessa markkinoinnissa, eikä kaikissa johtoryhmissäkään ole välttämättä oltu tietoisia digitaalisen maailman luomista mahdollisuuksista. Tämän vuoksi moni yritys on voinut lykätä turhaan esimerkiksi oman toiminnan kansainvälistämistä ja uusia aluevaltauksia.

Haasteista huolimatta metsäalan yrityksillä on merkittäviä mahdollisuuksia digitaalisessa markkinoinnissa. Kun ala sopeutuu uusiin teknologioihin, se voi hyödyntää big datan analysointia ymmärtääkseen paremmin asiakaskäyttäytymistä ja optimoidakseen markkinointistrategioitaan. Lisäksi ala voi hyödyntää digitaalista tarinankerrontaa ja sisältömarkkinointia vahvistaakseen brändiään ja luodakseen syvempiä asiakassuhteita. Esimerkiksi YouTube tarjoaa erinomaisen väylän tavoittaa omia kohderyhmiä ja esitellä omia tuotteitaan mielenkiintoisella tavalla.

Uudet kohdemaat entistä lähempänä

Ulkomaille lähtemistä on perinteisesti pelätty monissa suomalaisissa yrityksissä. Tämän ansiosta monilta pettymyksiltä on voitu välttyä, mutta toisaalta myös moni menestystarina on jäänyt lähtötelineisiinsä. Nykyisin markkinat ovat entistä globaalimmat ja netin ansiosta uusiin kohdemaihin myyminen on helpompaa.

Kasvurahoituksen avulla yritykset voivat laajentaa toimintaansa uusille markkinoille, vaikka säästöt ja kassavirta eivät siihen vielä tällä hetkellä riittäisikään. Tämä voi luoda mahdollisuuden päästä markkinoille hankkimaan markkinaosuutta ennen kuin kilpailijat ehtivät. Uudet markkinat tarjoavat mahdollisuuksia tavoittaa asiakassegmenttejä, jotka saattavat etsiä uusia ja parempia ratkaisuja omiin haasteisiinsa.

Kasvurahoituksen avulla kansainvälistymisen voidaan tehdä myös kerralla oikein, eikä vain vähän sinne päin parasta toivoen. Rahoituksen avulla voidaan suorittaa perusteellinen markkinatutkimus, hankkia paikallista osaamista ja suorittaa oikeasti laadukasta markkinointia, jotka on räätälöity kohdemarkkinoiden kulttuurisiin ja taloudellisiin olosuhteisiin. Kaikissa yrityksissä kansainvälistyminen ei myöskään tarkoita vientiä, vaan se voi tarkoittaa myös tuontia tai työvoimaa.