Maa- ja metsätalouden tuilla on ristiriitaisia ilmastovaikutuksia: tukijärjestelmiä tulisi kehittää ja uudistaa ohjausvaikutusten tehostamiseksi

07.04.2022 8.00

Luobio_raportin_kansikuva_Juha_sulin.jpg

Luonnonvarakeskuksen (Luke) katsauksen mukaan osa maa- ja metsätalouden tukijärjestelmistä edistää ja osa heikentää Suomen ilmastotavoitteiden toteutumista. Päästövähennyksien saamiseksi tarvitaan uudenlaisia kannustimia ja ohjauskeinojen muutoksia sekä EU:n maataloustukijärjestelmässä (CAP) että kansallisella tasolla.

Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035. Kunnianhimoisen tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että maa- ja metsätalouden tukijärjestelmät edistävät vaikuttavia ilmastotoimia.

Katsauksen mukaan tämänhetkisten tukijärjestelmien ilmastovaikutukset ovat osin ristiriitaisia. Tukijärjestelmillä on useita erilaisia tavoitteita liittyen mm. ruokaturvaan ja raakapuun tarjontaan. Osa tuista edistää ja osa heikentää Suomen ilmastotavoitteiden toteutumista. Lisäksi monen tuen kokonaisvaikutus ilmastoon on epäselvä.

Maatalouden tukijärjestelmä ei ohjaa riittävästi päästövähennyksiin

Valtioneuvosto asetti joulukuussa 2021 maatalouden kasvihuonekaasupäästöille 29 prosentin vähennystavoitteen vuoteen 2035, mikä on iso haaste maatalouden tukipolitiikalle. Maatalouden päästöt eivät ole vähentyneet 2000-luvulla, koska turvemaiden päästöjen kasvu on mitätöinyt nautakarjan ja lannoituksen vähenemisestä aiheutuneen kasvihuonekaasupäästöjen pienenemisen. 

Maatalouden nykyiset tuet (1,8 miljardia €/v) eivät ohjaa riittävästi päästövähennyksiin, vaikka tukijärjestelmään sisältyy päästöjä vähentäviä elementtejä. Maataloudessa voitaisiin saavuttaa merkittäviä päästövähennyksiä turvemailla ja kivennäismailla.

– Turvemaiden päästöjen vähentäminen vaatii uusia ohjauskeinoja, samoin kuin kivennäismaiden muuttaminen hiilen lähteestä hiilen nieluksi, kertoo Luken tutkimusprofessori Heikki Lehtonen.

Etenkin kasvinviljelytilat saavat merkittävän osan tuloistaan pinta-alaperusteisina tukina, jotka saattavat muun muassa kannustaa pitämään peltoa viljelyksessä enemmän kuin tuotantoon tarvitaan. Tällä on päästöjä lisäävä vaikutus.

Turvepelloilla perustuen ehdot kannustavat ylläpitämään päästöjä lisäävää kuivatusta, vaikka pelto olisi satokyvyltään heikko. Toisaalta peltojen metsittäminen ja sitä kautta pitkän aikavälin isojen hiilinielujen perustaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Maitolitralle tai nautaeläimelle maksettava tuotantosidonnainen tuki lisää tuotannon kannattavuutta ja siten ylläpitää tuotantoa ja samalla kasvihuonekaasupäästöjä, etenkin kun nämä tuet ovat korkeampia pohjoisessa, missä on paljon turvemaita. Maatalouden päästöjä vähentäviä jo tuettuja investointeja ovat salaojitus ja säätösalaojitus, energiatuotannon rakentamisinvestoinnit sekä sika- ja siipikarjatalouden suuret eläinsuojainvestoinnit, joissa on ehtona energiatehokkuus. Näiden vaikutus jää kuitenkin pieneksi.

Kasvihuonekaasupäästöjä voitaisiin vähentää esimerkiksi siirtämällä maan muokkausta vaativaa tuotantoa turvemailta kivennäismaille sekä muuttamalla turvemaita ilmastokosteikoiksi nostamalla pohjaveden pintaa lähelle maanpinnan tasoa. Näihin tarvitaan kuitenkin kannustimia.

Metsätalouden tukijärjestelmä tarvitsee huolellista arviointia ilmastovaikutusten näkökulmasta

Metsätalouden nykyinen tukijärjestelmä suosii voimakkaasti puuntuotantoa ja hakkuita. Yli 80 prosenttia kestävän metsätalouden rahoituslain (34/2015) mukaisista suorista tuista myönnetään puuntuotannon ja hakkuiden edistämiseen, ja lähes 70 prosenttia taimikon ja nuoren metsän hoitoon. 

Taimikonhoito on lähes välttämätön toimenpide avohakkuisiin perustuvassa metsätaloudessa, mutta metsän jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa sen tarve on huomattavasti vähäisempi. Myös nuoren metsän hoidon tuki suosii voimakkaasti avohakkuisiin perustuvaa metsänkasvatustapaa. Sekä taimikonhoidon että nuoren metsän hoidon ilmastovaikutukset riippuvat mm. tarkastelun aikajänteestä, toteutustavasta ja tuotetun puun loppukäytöstä. Sama pätee jaksollisen ja jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen ilmastovaikutusten vertailussa. 

Suomessa on ojitettuja suometsiä enemmän kuin missään muualla Euroopassa, noin viisi miljoonaa hehtaaria. Noin miljoona hehtaaria niistä on tulossa lähivuosina jonkinlaisen metsänuudistamisen kohteeksi. Ilmastovaikutusten kannalta on erittäin tärkeää, miten tuet ohjaavat ojitettujen suometsien käsittelyä ja käyttöä. Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä on ehdottanut joitakin muutoksia suometsien hoidon tukien myöntämisperusteisiin.

– Ehdotuksiin liittyy kuitenkin ongelmia ilmastovaikutusten kannalta. Esimerkiksi siirtymistä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen turvemailla ei erikseen tuettaisi, vaikka sen avulla olisi nykytiedon perusteella saavutettavissa merkittäviäkin maaperäpäästöjen vähennyksiä suometsissä, pohtii erikoistutkija Esa-Jussi Viitala Lukesta.

Lisäksi tuhkalannoitusta ollaan lisäämässä voimakkaasti suometsissä, mikä saattaa kannustaa puuntuotantoon ja hakkuisiin myös sellaisilla alueilla, joilta ei ilman tukia olisi yksityistaloudellisesti kannattavaa korjata puuta. Tämän kokonaisuuden ilmastovaikutuksista keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä on vielä hyvin niukasti tutkimustietoa.

Katsauksen tulokset kannustavat siihen, että metsätalouden tukijärjestelmän ja metsien käytön muun ohjauksen painopisteet tulisi punnita uudelleen. Perusteena on se, että 2020-luvulla korostuvat ilmastonmuutoksen torjuntaan, luontokadon pysäyttämiseen, vesiensuojeluun ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvät tavoitteet.

– Julkisten tukien lähtökohtana tulisi olla pyrkimys kannustaa metsänomistajia tuottamaan puun lisäksi erilaisia markkinattomia ympäristöhyötyjä. Erityisesti suometsissä joudutaan jatkossa tasapainoilemaan puuston hiilinielujen ja maaperäpäästöjen välillä aivan uudella tavalla, Viitala toteaa.

Raakapuun ja hakkeen tuonnin pysähtyminen Venäjältä on iso haaste, mutta se ei Viitalan mukaan muuta suurta kuvaa. Ensiharvennusten lisäämisellä voitaisiin jossain määrin korvata Venäjän tuontipuuta, mutta ensiharvennusten määrään voidaan vaikuttaa ennen muuta kuitupuun hinnalla ja metsänomistajien neuvonnalla.

25.04.2022 9.02Stora Enso myy sahansa ja puunhankintansa Venäjällä
24.04.2022 15.00Kevät saapuu ja vesilintujen laskentakausi on jälleen alkamassa
24.04.2022 11.00Hallitukselta tärkeä esitys kotimaan puunkuljetusten turvaamiseksi
23.04.2022 11.00Metsäteollisuuden tuoteinnovaatiot ja tuotteiden ilmastohyödyt vielä tuntemattomia kuluttajille
22.04.2022 23.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 16/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! erikoislähetys John Deere Forestryn Laukaan avoimien ovien päivästä ja Oulun Oikiat Konepäivät tapahtumasta
22.04.2022 10.32Hiab on saanut Yhdysvalloista yli 24 miljoonan euron ajoneuvotrukkitilauksen
22.04.2022 9.30Ford Pro esittelee seuraavan täyssähköisen hyötyajoneuvomallinsa toukokuussa
21.04.2022 9.57MTK kannustaa metsänomistajia puukauppojen kilpailuttamiseen
21.04.2022 9.29Ponsse palkitsi teräslevytoimittajansa vuoden toimittaja 2021 -palkinnolla
20.04.2022 17.00LUE TÄSTÄ! Kevään 2022 jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - paljon mielenkiintoista kuljetus- ja konealan asiaa...
20.04.2022 16.22Täysin uusi Scudo vahvistaa Fiatin asemaa hyötyajoneuvomarkkinoilla
20.04.2022 15.37TTS Työtehoseura ja Vehon solmivat jättikaupan hyötyajoneuvoista
20.04.2022 12.00Einari Vidgén Säätiö jakaa tunnustuksia nyt jo 17. kerran - haku aukeaa 22.4.
19.04.2022 16.20Citroen Berlingosta alennetun autoveron vaihtoehto - pyyntihintaan luvassa huomattava huojennus
19.04.2022 15.00Harvinainen koeajokiertue 27.4.-19.5. Vuoden kuorma-autoksi palkittu DAF edustaa uutta sukupolvea
19.04.2022 11.00Afryn selvitys: Politiikkatoimet nostamassa vientiteollisuuden logistiikkakustannuksia jopa 500-900 miljoonaa vuonna 2030
18.04.2022 12.00Wattiway Oy laajentaa haketuspalveluihin
18.04.2022 10.00Mäntyjen uuden tuhonaiheuttajan levinneisyyden selvitys käynnistyy - Luke kerää kansalaisten näytteitä etelänversosurmasta
18.04.2022 0.07Puutavarayhdistelmän kuormatila
17.04.2022 12.00Lausunnolle: Muutosesitykset nuoren metsän hoidon rahoitusehtoihin
17.04.2022 10.00Päätöstapaa maanteiden luokittelusta aiotaan muuttaa - lausuntokierros alkaa
17.04.2022 0.22Terminator XXL 8 ja 10.9 aero varastopankot - varaa omasi.
16.04.2022 11.00Energian kokonaiskulutus kasvoi 6 % vuonna 2021, mutta fossiilisen energian kulutus laski
15.04.2022 12.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 14/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
14.04.2022 8.30W RENT - Konevuokrauksen markkinoille uusi konsepti
14.04.2022 8.00Tino Aalto Sahateollisuus ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi
13.04.2022 10.20BMW X7 uudistuu
13.04.2022 10.13Tekoäly mukaan puustotietojen arviointiin
13.04.2022 9.54Scanian täyssähköinen 25P jakeluauto yllättää hiljaisuudellaan
13.04.2022 9.41Katso tästä Ponssen ratkaisut puiden prosessointiin -verkkotapahtuman tallenne
12.04.2022 10.21Tiedätkö, kenellä on yrityksen nimenkirjoitusoikeus? Huolimattomuus voi kostautua
12.04.2022 10.00Autojen kierrätys on elpymässä pitkän ja lumisen talven jälkeen
12.04.2022 8.00Metsäteho: Logsetin hybridiharvesterissa on potentiaalia
11.04.2022 13.11Metsä Group teki TiMi Tecin kanssa alueurakkasopimuksen Kemin tehdasalueelle
11.04.2022 11.33Tehokasta raivausta uusilla STIHL laitteilla
11.04.2022 8.36E-Transitin asiakastoimitukset vauhtiin
10.04.2022 12.00Stora Enso kannustaa suomalaisia metsänomistajia harvennushakkuisiin
09.04.2022 11.00Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2022 20.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 14/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
08.04.2022 9.32Vantaan Kivistöön uusi kaasutankkausasema
08.04.2022 8.00Renault Trucks maansiirtoautot esittelyssä Offroad Tour -koeajopäivillä 20.-28.4.2022
08.04.2022 7.55Vantaan Kivistöön uusi kaasutankkausasema vastaamaan kasvavaan liikennekaasun kysyntään
08.04.2022 3.30Terminator XXL aero - kolme lujuusluokkaa.
07.04.2022 8.44Metsä Fibre ja Caverion laajentavat yhteistyötä Kemin biotuotetehdasprojektissa
07.04.2022 8.00Maa- ja metsätalouden tuilla on ristiriitaisia ilmastovaikutuksia: tukijärjestelmiä tulisi kehittää ja uudistaa ohjausvaikutusten tehostamiseksi
06.04.2022 13.00Ammattibarometri: Työvoimapulasta kärsivien ammattien määrä on noussut koronaa edeltäneelle tasolle
06.04.2022 11.00ProSilva Oyj nimittää Norbert Schalkxin kansainvälisen myynnin myyntijohtajaksi
05.04.2022 10.00Vaakavalmistaja Tamtron kasvaa Pohjoismaissa - osti tanskalaisen Jydsk Vægtfabrik A/S:n
04.04.2022 17.17Wattiway laajentaa haketuspalveluihin
04.04.2022 15.45Nimitykset: Carsport Designin toimitusjohtaja vaihtuu - uudeksi toimitusjohtajaksi Olli Ronkainen
04.04.2022 14.00Merkittävät suomalaiset puuelementtirakentajat liittyvät Puutuoteteollisuus ry:n jäseniksi
04.04.2022 12.22Mercedes-Benz nousi pakettiautomarkkinan ykköseksi Suomessa
04.04.2022 9.20Kartonki ohitti paperin tärkeimpänä vientituotteena
04.04.2022 9.00Autokauppa syöksykierteessä - ensirekisteröinnit romahtivat maaliskuussa
04.04.2022 8.11Juhani Havia valittu vuoden IVECO-myyjäksi
03.04.2022 16.00Metsäaenergia urakoinnin koneet siirtyy tehokkaasti työmaalta toiselle kotimaisella lavetilla
03.04.2022 9.00Björn Wahlroos jatkaa UPM-Kymmene Oyj:n hallituksen puheenjohtajana
02.04.2022 15.33Juha ja Pekka Tauriainen Oy on Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n Vuoden 2022 Kuljetusyritys
02.04.2022 13.22Liikenteen käyttövoimamurros vaatii muutoksia energiantuotannossa ja -jakelussa
01.04.2022 23.00KATSO TÄSTÄ VIIKON 13/2022 VILLI LÄNSI ERIKOISLÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
01.04.2022 14.00PONSSE-palvelut Tsekissä Ponsse Czech s.r.o:n vastuulle - toimitusjohtajaksi Jakub Hacura
01.04.2022 12.00Uusi prosessikattila saapui Yaran Uudenkaupungin tehtaalle
01.04.2022 11.00Energiaturvetuotannon elvyttäminen vaatii pidempää näkymää
31.03.2022 11.00Metsävaratietojen laatu paranee hakkuukonetiedolla
31.03.2022 9.00Maerskilta ennätystilaus Volvon sähkökuorma-autoista
31.03.2022 8.11Metsäteollisuus ry: Hallitukselta tarvitaan nopeita toimia
30.03.2022 22.11VIELÄ EHDIT MUKAAN ILMOITUKSELLA! Kevään jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti valmistuu ensi viikolla...
30.03.2022 15.11Lataa tästä uusi ja ilmainen - opas pilaantuneiden alueiden kestävään puhdistamiseen ja muuhun kunnostamiseen
30.03.2022 14.27Liki 500 000 henkilön pitää tarkistaa metsätalouden esitäytetty veroilmoitus viimeistään ylihuomenna
30.03.2022 12.44Metsä Fibre ja Veolia sopimukseen Äänekosken biotuotetehtaan biometanolin jalostuksesta
30.03.2022 9.00Kone- ja infraurakoitsijan työkoneilla on tärkeä rooli poikkeusoloissa - koneyrittäjän ahdinko voi vaikuttaa jopa maanpuolustuskykyyn
29.03.2022 14.00Keinoäly mukaan liikenteen päästövähennystalkoisiin
29.03.2022 11.00Stora Enso kaavailee neljän paperitehtaan myymistä
28.03.2022 16.27Vuoden 2021 myyntitulokset: Renault Trucksin liiketoiminta kasvoi merkittävästi
28.03.2022 11.00Secodi Finland Oy ja HDS Finland Oy ovat fuusioituneet
28.03.2022 7.33Teollisuuden tuottajahinnat nousivat 22,4 prosenttia edellisvuoden helmikuusta
27.03.2022 13.33Sähkökatkoja yön aikana jopa 80.000 - viat pääosin korjattu yön aikana
27.03.2022 10.00Saimaan kanava avataan huomenna maanantaina 28.3.
26.03.2022 9.00Kotimaasta tarvitaan nyt lisää puuta - polttoainekustannus iskee puunhankintaan
25.03.2022 22.05KATSO TÄSTÄ VIIKON 12/2022 LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa metsä-, kuljetus- ja maarakennusalan kuulumiset
24.03.2022 17.34Ammattilehti koeajaa: Renault Trucks D E-Tech sähkökuorma-auto (video podcast)
24.03.2022 13.10Lapin Kumi Oy 75 vuotta - Kumisaappaiden korjaajasta merkittäväksi työllistäjäksi
23.03.2022 14.33MTK:n metsäjohtokunta perää toimia puun korjuun ja kuljetusten varmistamiseksi
23.03.2022 14.10Rautajärven Konehuolto Oy liittyy Kome Oy:n huoltopisteketjuun
23.03.2022 10.00Uusi John Deere H225E harvesteripää eukalyptuspuun korjuuseen
23.03.2022 8.00Koneteko Pitkänen vähentää päästöjä Stora Enson puunkorjuussa hiililaskennan avulla
23.03.2022 7.55Hämeen kauppakamari: Yritysten haasteena kustannusten nousu
22.03.2022 17.00Walki investoi uuden sukupolven tuotantolinjaan Valkeakoskella
22.03.2022 9.22Kiinteitä puupolttoaineita paloi ennätysmäärä vuonna 2021
22.03.2022 8.00GREEN+ uusiutuva polttoöljy nyt huoltamojakeluun
21.03.2022 14.00Metsäkonevalmistaja Logsetilla ennätysvahva tilikausi
21.03.2022 12.02Waratah aloittaa Moipu tuotteiden myynnin ja markkinoinnin Euroopassa ja Aasian ja Tyynenmeren alueella
21.03.2022 10.00Tornatorin kahdessadas yksityinen suojelualue perustettiin Kaaville
21.03.2022 8.00Metsä Group lahjoittaa 160000 euroa Itä-Suomen yliopistolle
20.03.2022 11.00Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni hieman vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä
18.03.2022 23.33KATSO TÄSTÄ 18.3. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! erikoislähetys Energiapäivä 2022 tapahtumasta Askolasta
18.03.2022 11.00Energia-alan tasa-arvo toteutuu käytännön päätöksillä
17.03.2022 8.45Ponsse perusti tytäryhtiön Chileen
16.03.2022 18.00Jesse Jolkkonen aloitti Prosilva Oyj:n kotimaan myyntipäällikkönä
16.03.2022 11.25HUOMIO! Energiapäivä 2022 -tapahtuma Askolassa tämän viikon perjantaina 18.3. - KATSO TÄSTÄ OHJELMA!

Näytä lisää »