Kalanpyydys väärässä paikassa voi tulla kalliiksi kalastajalle - Saimaalla ?ongelmaverkkoja? löytyy viikoittain12.10.2022 11.45 Saimaan syväväylälle laitettu kalanpyydys voi häiritä alusten navigointia tai pahimmassa tapauksessa aiheuttaa jopa onnettomuuksia. Jos kalastat verkolla tai katiskalla Saimaalla, varmistathan että pyydyksesi on sijoitettu sallitulle paikalle. Syväväylällä ei saa laittaa väylän käyttämistä vaikeuttavia esteitä. Tällaisiksi esteiksi luetaan muun muassa erilaiset kalanpyydykset, kuten verkot ja katiskat. Väylällä olevat kalanpyydykset haittaavat kaikkea vesiliikennettä, mutta ongelma on erityisen vakava isoille aluksille. ”Alukset pyrkivät väistämään verkkoja, mutta aina se ei ole mahdollista esimerkiksi kahden aluksen kohtaamistilanteen takia. Isoilla aluksilla on myös suuri syväys, ja siksi ne eivät voi poiketa syväväylän ulkopuolelle”, kertoo Fintrafficin Saimaan VTS-keskuksen varapäällikkö Anna Hägglund. VTS on lyhenne sanoista Vessel Traffic Service, eli suomeksi alusliikennepalvelu. Myös syvällä olevien pohjaverkkojen kanssa pitää väylällä olla tarkkana. Vaikka verkko olisi syvemmällä kuin laivan pohja, ei tätä asiaa pystytä havaitsemaan helposti laivan kannelta. Pohjaverkotkin ovat sallittuja vain, jos ne ovat tarpeeksi syvällä ja niiden merkinnät ovat väyläalueen ulkopuolella. ”Paras ratkaisu on laittaa kaikki kalanpyydykset väylän ulkopuolelle. Merikartasta voi tarkistaa, missä väylä sijaitsee. Uusissa merikartoissa syväväylä on rasteroitu, mikä helpottaa sijainnin hahmottamista. Ja jos pyydys on jo laitettu väylälle, se kannattaa pikimmiten siirtää sieltä pois”, kertoo sisävesiväyläyksikön päällikkö Tero Sikiö Väylävirastosta. Ilmoituksia viikoittainVäärään paikkaan laitettujen kalanpyydysten yleisyydestä kertoo se, että vuonna 2021 Saimaan syväväylän verkoista ilmoitettiin noin 60 kertaa. ”Jos arvioidaan, että verkkokalastusta harjoitetaan noin puolet vuodesta, niin ilmoituksia teemme kalastuksenvalvojalle keskimäärin pari kertaa viikossa”, Hägglund sanoo. Pyydyksen asettajan on tärkeä tietää, että väärässä paikassa oleva katiska tai verkko voi myös tulla todella kalliiksi. Pyydykset voivat potkuriin takertuessaan vaurioittaa alusta, ja tästä aiheutuu vaaratilanteita sekä isoja taloudellisia vahinkoja. Väärin tai väärään paikkaan asetetun tai väärin merkityn pyydyksen yliajotapauksissa korvausvastuu aiheutuneista vahingoista on lähtökohtaisesti pyydyksen asettajalla. Alukselle aiheutuvien vaurioiden lisäksi myös itse pyydys voi mennä rikki. Mitä sitten pitäisi tehdä? Väylävirasto ja Fintraffic kehottavat kaikkia kalastajia asettamaan pyydykset väyläalueiden ulkopuolelle ja merkitsemään ne oikein. Merkinnän tarkoituksena on parantaa alusliikenteen turvallisuutta ja helpottaa kalastuksenvalvontaa. Pyydysten merkitsemisen ohjeet löydät Kalatalouden Keskusliiton verkkosivuilta: https://ahven.net/kalastus/pyydysten-merkinta Väylävirasto vastaa valtion vesiväylien kunnossapidosta ja liikenteenohjauksen järjestämisestä. Fintraffic vastaa alusliikennepalvelun tuottamisesta Saimaan syväväylällä. |