Toisen sukupolven Dacia Duster Suomeen helmikuussa

08.01.2018 16.00

Duster_etu.jpg

Toisen sukupolven Dacia Duster jatkaa entisellä filosofialla. Asiakas saa tilavan, turvallisen ja luotettavan uuden auton kohtuuhintaan. Aiempaa tyylikkäämpi ja mukavampi uusi Duster tarjoaa lisäksi perustasosta alkaen runsaamman varustelun kuin ennen.

Dacia Duster nousi heti Suomeen saavuttuaan yhdeksi suosituimmista kompakteista katumaastureista. Vuonna 2016 Duster nousi jo luokkansa myydyimmäksi malliksi ja se oli kaikki kokoluokat mukaan lukien neljänneksi suosituin nelivetoinen katumaasturi. Viime vuonna Dusterin myynti jatkoi kasvuaan, vaikka uuden mallin tulo oli jo tiedossa.

Tyylikkäämpi niin sisältä kuin ulkoa

Dacian tyylin mukaisesti toisen sukupolven Duster ei ole vallankumouksellinen, vaan se on kaikilta osiltaan järkevästi edelleen kehitetty. Hyviksi havaitut rakenteet on säilytetty ennallaan, mutta päivittämistä kaipaavat on uusittu ja samalla käyttäjien toiveet on otettu monipuolisesti huomioon.

duster2018.jpg

Uusi Duster on vielä edeltäjäänsäkin jämäkämmän näköinen. Auton ulkomitat ovat ennallaan, mutta aerodynamiikkaa on parannettu muun muassa kallistamalla tuulilasia enemmän taaksepäin. Korin osien istuvuus on entistä parempi, mikä korostaa Dacian laatua.

Sisustus on paljon korkeatasoisempi kuin ennen ja uuden kojelaudan ansiosta Duster on paljon aiempaa modernimpi. Hallintalaitteet ovat paremmin kuljettajan ulottuvilla, mikä helpottaa ajamista. Istuimissa on uudet rungot, ja ne tarjoavat nyt enemmän tukea kaiken kokoisille matkustajille.

Dacia_Duster_2017_kojelauta.jpg

Sekä kuljettaja että matkustajat nauttivat mukavuutta lisäävästä huomattavasti aiempaa alhaisemmasta melutasosta. Myös jo perusmallista alkaen monin tavoin parantunut varustelu lisää omalta osaltaan käyttö- ja matkustusmukavuutta.

Parempi ajettava ja turvallisempi

Dacia Dusterin perusrakenne ja mitat ovat ennallaan, mutta ajo-ominaisuuksia ja käsiteltävyyttä on parannettu monin tavoin. Autossa on nyt polttoainetta säästävä sähköinen ohjaustehostin, jonka ansiosta ohjaus on kolmanneksen aiempaa kevyempi. Siitä on iloa varsinkin autoa pysäköitäessä. Uudelleen suunnitellun ohjauksen avulla Duster kääntyy herkemmin ja on suurissa nopeuksissa vakaampi.

Dusterin perusrakennetta on vahvistettu käyttämällä paksumpaa terästä ja muuttamalla lattian ja etupilareiden kiinnityspisteet lujemmiksi. Keulassa uudet puskurin kiinnikkeet ja konepellin muotoilu vähentävät jalankulkijoiden loukkaantumisriskiä törmäyksessä.

Edessä uudet pääntuet suojaavat päätä ja niskaa paremmin takaapäin tulevissa törmäyksissä. Takaistuinten pääntuet puolestaan on suunniteltu niin, että näkyvyys taaksepäin on parantunut. Lisäksi Dusterissa on nyt uudet ikkunaturvaverhot ja turvavöiden rajoittimet sekä kiristimet niin edessä kuin takaistuimen reunapaikoilla. Turvavyön muistutus kattaa nyt etuistuimien lisäksi myös takapenkin sekä varoitusvalolla että äänimerkillä.

Uudet kattavat varustetasot

Uuden Dacia Dusterin hinnat alkavat SCe 115 4x2 Accessin 15 399 eurosta. Tuhannella eurolla nousseen hinnan vastineeksi saa niin paljon varusteita, että varusteet huomioon ottaen hinta on laskenut. Edelliseen sukupolveen verrattuna nyt jo perusmallissa ovat vakiovarusteina ajotietokone ja ulkolämpötilanmittari, automaattiset ajovalot valotunnistimella, kauko-ohjattava keskuslukitus, sähkökäyttöiset ikkunannostimet etuovissa, ISOFIX-kiinnikkeet takapenkin reunapaikoilla ja korinväriset puskurit.

Halvin dieselmoottorinen Duster on dCi 110 4x2 Essential, joka maksaa 17 999 euroa. Siinä on Access-varusteiden lisäksi kaksiosainen epäsymmetrisesti jaettu takaistuimen selkänoja ja Dacia Plug & Radio, jossa on CD-soitin, MP3-soitin sekä Bluetooth-yhteys. Äänentoistoa voidaan käyttää helposti myös ohjauspyörän taakse sijoitetuista katkaisimista. Vakiovarustelistalta löytyvät myös manuaali-ilmastointi, mustat kattokaiteet, kuljettajan istuimen korkeussäätö sekä ohjauspyörän korkeus- ja etäisyyssäätö.

Entistä Laureate-varustetasoa vastaa nyt hieman paremmin varusteltu Comfort, ja sellaisen saa halvimmillaan TCe 125 -moottorin kanssa etuvetoisena 17 399 eurolla. Nelivetoisena hinta on 20 399 euroa. Dieselmoottorisen Duster Comfortin voi valita joko nelivetoisena manuaalivaihteistolla tai etuvetoisena automaattisen EDC-kaksoiskytkinvaihteiston kanssa 21 399 eurolla. Comfort lisää varustelistalle Essential-tason lisäksi sähkösäätöiset, lämmitettävät ulkopeilit, sähkökäyttöiset ikkunannostimet takaoviin, vakionopeudensäätimen nopeudenrajoittimella, etusumuvalot, korinväriset ovien ulkokahvat, mustat B-pilarit, kromatun pakoputkenpään ja nelivetoisissa malleissa alamäkihidastimen.

duster2018_2.jpg

Uutena ylellisenä varustetasona Dusteriin saa nyt Prestigen, jonka lisähinta Comfortiin verrattuna on vain tuhat euroa. Prestige-varustetasoon kuuluu ulkonäköä kohentava Design Pack, jossa on 17-tuumaiset kevytmetallivanteet, hopeanharmaat peilinkuoret ja kattokaiteet, hopeanharmaat etu- ja takapuskurin alaosat sekä tummennetut takalasit. Turvallisuutta lisäävät katvealueen valvontajärjestelmä, peruutustutka ja peruutuskamera. Mukavuutta parantavat kuljettajan istuimen ristiseläntuen säätö, kyynärnoja edessä ja 7-tuumaisella kosketusnäytöllä varustettu Media Nav, johon kuuluu suomenkielinen navigaattori. Laadukas Soft Feel -ohjauspyörä on tuntumaltaan pehmeä ja miellyttävä. Nelivetoisissa malleissa on lisäksi 4x4-monitori, josta näkyvät kallistuskulmat ja kompassi.

Lisävarusteilla vielä ehommaksi

Prestigen varustelun täydellisyydestä kertoo hyvin se, että lisävarustelistalle jää metallivärin lisäksi hyvin vähän valittavaa. Sieltä voi tilata vielä nahkaverhoilun, automaatti-ilmastoinnin, älyavainkortin ja MultiView-kameran, jonka voit valita näyttävän kuvaa auton edestä, takaa tai jommaltakummalta sivulta.

Duster Comfortin voi varusteilla nostaa lähes Prestigen veroiseksi, mutta erikseen ostettuna varusteet maksavat paljon enemmän kuin tuon varustetasojen välillä olevan tuhat euroa.

Uuden Dacia Dusterin ennakkomyynti alkaa 12.1. ja virallinen ensiesittely Suomessa on helmikuun puolivälissä.

Duster ennakkohinnasto

09.10.2023 18.00Raskaan kaluston varaosaliike ja maahantuoja Närhi Oy täyttää 60 vuotta
09.10.2023 15.20Helsinki etsii pilottiehdotuksia rakennusalan kiertotalouden kehittämiseksi
09.10.2023 14.09Kronos palkittiin tukijalkojen ohjausjärjestelmä-innovaatiostaan Itävallan Austrofoma 2023-messuilla
09.10.2023 9.23ELY-keskus: Maaseuturahoituksen haut käynnistyivät suunnitellusti ja rahoituksen kysyntä on ollut vilkasta
09.10.2023 9.01KoskiReppu-verkkopalvelu tarjoaa työkalut metsäomaisuuden hallinnointiin
09.10.2023 8.22Valion ja St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu Oy suunnittelee biokaasulaitosinvestointia Lapinlahdelle, Sonkajärvelle ja Nurmekseen
08.10.2023 10.20Teknologia 23 -messuilla ollaan teollisuuden muutoksen ytimessä
08.10.2023 10.00Merikuljetusten määrä väheni 10 % elokuussa 2023
06.10.2023 18.50KATSO TÄSTÄ 6.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
06.10.2023 11.22Suositun Hyundai Kona Electricin uusi mallisukupolvi sai Suomen hinnat
06.10.2023 11.02Luke: Suometsät, eli turvemailla kasvavat metsät, ovat merkittävä puureservi
06.10.2023 8.00Ford julkisti täysin uusien Transit Customien hinnat
05.10.2023 15.00Mersun Coupé-mallin sarjatuotanto käyntiin Uudessakaupungissa
05.10.2023 11.33Legendaarinen Imatranajo ajetaan jälleen heinäkuussa
05.10.2023 11.28Nämä 7 tietoa paljastuu renkaan merkinnöistä
05.10.2023 11.00Luke: Metsien vertailutasolaskentaa päivitetty
04.10.2023 14.00Adampolis aloittaa MAN bussien myynnin Suomessa
04.10.2023 13.33DB Schenker aloittaa säännöllisen liikennöinnin täyssähköisellä HCT-yhdistelmällä
03.10.2023 12.15Ivecon täyssähköinen S-Way Electric vieraili Pohjolassa - Edistyksellinen voimalinja paljastaa kehityksen suuntaviivat
03.10.2023 10.40Yli tuhat kilometriä yhdellä vetytankkauksella
02.10.2023 14.01Agri-INNO-palkinnosta (10 000 e) kisaa neljä innovaatiota
02.10.2023 13.20Skenaario: Jatkuvapeitteiseen kasvatukseen siirtyminen ojitetuissa korpikuusikoissa lisäisi Suomen ilmastohyötyjä verrattuna avohakkuuseen
02.10.2023 13.01Liikenteen erillisverokertymä kasvoi noin 4,7 miljardiin euroon ? Kuorma-autoja rekisteröitiin syyskuussa poikkeuksellisen vähän
02.10.2023 9.23Tukes löysi puutteita aggregattien merkinnöissä ja käyttöohjeissa, yksi pois markkinoilta
02.10.2023 9.06Auton varaosien tilaus EU:n ulkopuolelta vaikeutuu - jatkossa päästötiedot raportoitava EU-komissiolle
02.10.2023 9.00BMW:ltä uusi R GS. - enemmän kuutioita, tehoa ja hintaa
02.10.2023 8.31Tampereelle kaksi Scania G 410 kaasuautoa
29.09.2023 23.55KATSO TÄSTÄ 29.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.09.2023 20.55LUE TÄSTÄ! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - lähes 150-sivua alan asiaa
29.09.2023 8.45Taloustutkimus: Volvo on Suomen arvostetuin autobrändi jo kolmatta vuotta peräkkäin
28.09.2023 10.09Kiinteistökauppatilasto: Kiinteistökauppojen määrät ja mediaanihinnat laskussa
28.09.2023 9.52Tutkimus: Lehtipuusekoitus lisää aluskasvillisuuden lajikirjoa ja runsautta havumetsissä
28.09.2023 9.44Kalmarin ekotehokkaat hybridikonttilukit auttavat Rotterdam Short Sea Terminalsia parantamaan toiminnan kestävyyttä
28.09.2023 9.00Kyttyrälohi valtaa alaa Tenolla
27.09.2023 12.00Gasumin uusin tankkausasema Jyväskylän Seppälänkankaalla auki
27.09.2023 11.00Nissanin Baltian toiminnot Bassadonelle
27.09.2023 8.00Metsäkeskus uudistaa toimintaansa ja käynnistää muutosneuvottelut
26.09.2023 11.00Entistä älykkäämpi Wille 275 Delta lanseerataan Elmia Park -messuilla
26.09.2023 9.33Valmet toimittaa hienopaperin valmistuslinjan Yueyang Forest Paperille Kiinaan
26.09.2023 8.00Suomen lentokenttien kautta lensi 1,5 miljoonaa matkustajaa elokuussa 2023
25.09.2023 11.00Ensimmäiselle Bridgestonen tehtaalle hiilineutraaliussertifikaatti
25.09.2023 10.22Scanialle voitto arvostetussa Truck & Trailer Weltin vertailutestissä - Scania Super oli ETC-testin polttoainetaloudellisin kuorma-auto
25.09.2023 8.33Elina Antila on nimitetty Tapion viestintä- ja markkinointijohtajaksi
25.09.2023 8.00Luonnonvarakeskuksen tutkimusmetsässä Liljendalissa hakkuita syyskuussa
24.09.2023 11.45Uudet kuljettajat tyytyväisiä kuljettajakoulutukseen - ajokieltokoulutuksen sisältö saa kiitosta
23.09.2023 11.00Hakkuukone mittaustilasto vuodelle 2022 julkaistu
23.09.2023 10.00Ympäristötuilla tuettiin eniten energiatuotantoa vuonna 2021
22.09.2023 20.40KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.09.2023 11.00Tekninen kouluttaja Rami Vähävirta on nähnyt autoilun sähköistymisen
22.09.2023 9.00Kyttyrälohimäärässä uusi ennätys Tenolla
22.09.2023 8.10Firestonen uusi kuorma-autojen rengasvalikoima tarjoaa paremman kilometrituloksen ja polttoainetehokkuuden
21.09.2023 18.10Scania Suomen uusi pääkonttori ja pääkaupunkiseudun Scania-keskus nousevat Vantaalle
21.09.2023 16.10Luksia palkittiin Autoalan koulutuksen järjestäjä -palkinnolla
21.09.2023 13.00Volvo investoinut Raaseporiin - yleisötapahtuma ja koeajokiertue maanantaina 25.9.
21.09.2023 10.50Sampo-Rosenlew hakee metsäkoneiden varaosaliiketoiminnan kehittäjää
21.09.2023 9.40MacGregor on saanut yli 25 miljoonan euron tilauksen kappaletavaranostureista
21.09.2023 8.00Turvetuotannosta poistuneille suonpohjille ilmastokestävää jatkokäyttöä - uutta tietoa ja menetelmiä esitellään seminaarisarjassa
20.09.2023 16.00Metsä Fibren Kemin biotuotetehdas käynnistetty
20.09.2023 14.00Ponssen ja Epecin FORWARD´27-ohjelma käynnistyi
20.09.2023 10.00SKAL budjettiriihen linjauksista: Tiehankkeiden rivakka käynnistys oikea päätös, polttoaineveron alennus tärkeä
20.09.2023 9.00Bifa aloittaa Opel-edustuksen Ahvenanmaalla
19.09.2023 12.12Ford tuo mallistoonsa monipuolisen Ranger Ladattavan bensiini-hybridin
19.09.2023 11.00MAN on valmistanut 1 000 täyssähköistä kaupunkibussia Puolan Starachowicen tehtaallaan
19.09.2023 10.55Neste laajentaa latausverkostoa Suomessa viidellä uudella suurteholatauspisteellä - latauspisteitä myös Baltiaan
18.09.2023 19.00Hans Sohlström on nimitetty Stora Enson toimitusjohtajaksi
18.09.2023 18.00Ponssen Venäjän tytäryhtiön myynti päätökseen
18.09.2023 15.22SKAL ja Metsäteollisuus budjettiriiheen: Vähäliikenteiset tiet pidettävä kunnossa
18.09.2023 14.40Länsirannikon Konepäivät 2023 lauantaina 30.9. Raumalla LM-Parkissa - lähde mukaan!
18.09.2023 11.00Hydrauligeneraattorit vs. dieselgeneraattorit: Kumpi on paras vaihtoehto sinulle?
18.09.2023 9.20Ponssen Kuopion asiakaspalvelukeskus uudistui
18.09.2023 9.20VALOVOIMA 2023 -kiertue on täällä taas - huomenna Tuusula!
18.09.2023 9.11Metsänhoitotöihin tarkoitettua kemera-tukia haettavissa vielä syyskuun ajan
18.09.2023 8.00Metsänhoitotöitä on tehty viime vuotta reippaammin - kemera-tukia ehtii hakea vielä syyskuun ajan
15.09.2023 23.50KATSO TÄSTÄ 15.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.09.2023 11.49Laajakaistainvestointien rahoituksen haku aukeaa 19.9.2023
15.09.2023 11.11Suomen Pankin väliennuste: Suomi on taantumassa
15.09.2023 10.10Bioenergia ry hakee puuenergian toimialapäällikköä
15.09.2023 9.12Ponsse on uudistanut Kuopion asiakaspalvelukeskuksen
14.09.2023 14.55WWF:n kysely: Metsänomistajille tarjotaan edelleen avohakkuita, luontoystävällisemmät vaihtoehdot jäävät paitsioon
14.09.2023 14.37Elsi Katainen neuvottelijaksi EU:n mitta- ja massadirektiiviin
14.09.2023 14.34Ruotsalainen talovalmistaja lähtee Suomesta - Kauhajoen talotehdas hiljenee 1.1.2024
14.09.2023 14.23Ilmavoimien Ruska23-harjoitus aiheuttaa tilapäisiä liikenne- ja liikkumisrajoituksia Vaasan lentokentän ympäristössä 18.9.?1.10.2023
14.09.2023 14.00Bioenergia ry: Metka-kannustejärjestelmän leikkaukset vaarantavat metsänhoitotyöt
14.09.2023 11.01Volvo valmistaa sähkökuorma-autoja nyt jo neljässä eri tehtaassa
14.09.2023 8.12Metsä Group järjestää Uudista Metsää- ideakilpailun
13.09.2023 9.33Koneet mehtään ja monttuun - uuden Kuopion konekeskittymän avajaiset nyt perjantaina 15.9.
13.09.2023 8.00KoneAgria 2023 päivittää metsänomistajan tiedot ja tehostaa metsänhoitoa
13.09.2023 7.33Posti investoi merkittävästi varastoliiketoimintaansa - Transvalille yksi Suomen suurimmista varastoista Järvenpäähän
12.09.2023 18.52Nokian Renkaat irrottaa Nordman-tuotemerkkinsä itsenäiseksi rengasbrändiksi
12.09.2023 13.11Linja-autovalmistaja VDL asensi DAF kuorma-autoon Toyotan polttokennon - auto valmiina käyttötestiin
12.09.2023 11.00Nimitykset: Jarkko Mäkinen MAN Linja-autojen tuotepäälliköksi
12.09.2023 10.30Pikaraitiovaunu nousi kiskoilta harjoitustilanteessa - järjestelmä paljastui äärimmäisen haavoittuvaksi
12.09.2023 10.19Sunilan sellutehtaalla uudelleenjärjestelyitä
12.09.2023 9.03Metsäteollisuus: Metsäluonnon monimuotoisuuden tila on parantunut
12.09.2023 8.33Stora Ensolta uusi ohjeistus kuusen istutukseen
11.09.2023 15.00Täyssähköisen Opel Astra Electricin ennakkomyynti avattu
11.09.2023 11.45Arjen matkat avainasemassa liikkumisen lisäämisessä ? kestävään liikkumiseen kannustavaa Liikkujan viikkoa vietetään jo 20. kerran
11.09.2023 11.00Ajankohtaista ammattiliikenteelle D-asemilla
11.09.2023 10.00Liito-oravaliikennettä parannetaan uusilla järjestelyillä Jyväskylän Tikanväylällä
11.09.2023 8.00Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät vuoden 2023 heinäkuussa 15,1 % vuodentakaisesta

Näytä lisää »