Ajoissa laatuharvennettu männikkö tuottaa hyvän tukkisadon

25.04.2018 11.17

latva_havupuu.jpg

Männikön laatuharvennus 10–12 metrin pituudessa lisää kiertoajan tukkisatoa, parantaa tukkien laatua ja lisää metsänkasvatuksen kannattavuutta verrattuna alaharvennukseen tai viivästettyyn ensiharvennukseen. Pystykarsinnalla täydennettynä varhainen laatuharvennus tuottaa huippulaatuista mäntyä.

Tulokset käyvät ilmi Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemästä tutkimuksesta, jossa verrattiin erilaisia harvennustapoja 30-vuotiaassa männikössä. Hankeen nimi oli Metsänkäsittelyn vaikutus tuotetun puuraaka-aineen ominaisuuksiin.  

Laatuharvennus kannattavin

Tuoreiden ja kuivahkojen kankaiden viljelymännyt kasvavat hyvin, mutta ovat usein oksikkaita. Paksut oksat heikentävät puun lujuutta ja ulkonäköä sekä haittaavat puun työstöä. Nuorena vauhdilla kasvaneiden puiden puuaines on höttöä. Taimikkovaiheen jälkeen paras keino puun laadun parantamiseen on harventaa huonot puut ajoissa pois.

Vuonna 1987 Kajaanin eteläpuolelle, UPM:n maalle perustetulla männikön ensiharvennuskokeella verrattiin ala-, laatu- ja yläharvennusta. Kokeen neljäs vaihtoehto oli viivästetty ensiharvennus 10 vuotta myöhemmin. Kasvatuskelvottomien puiden ohella suurimpia puita poistava yläharvennus osoittautui niin samanlaiseksi kuin laatuharvennus, että yläharvennukseen päätettiin liittää oksien pystykarsinta tyvitukin osuudelta.

– Kaikki tukkien katkontaan ja laatuun vaikuttavat ominaisuudet mitattiin puiden ollessa 55 vuoden ikäisiä. Koko kiertoaikana laatuharvennus tuotti eniten tukkia ja viivästetty harvennus eniten kuitupuuta, kertoo Luken tutkija Pentti Niemistö.

Myös ainespuun kokonaistuotos oli suurin viivästetyssä harvennuksessa, koska metsikön harventaminen nuorena vähensi männikön kasvua tilapäisesti. Laatuharvennuksella tuotettujen tukkien keskimääräinen laatu oli muita parempi, vaikka huippulaatuisten tyvitukkien määrä jäikin pienemmäksi verrattuna pystykarsintaan. Puuston kokonaiskasvu oli suuri, jopa eteläsuomalaisten männiköiden tasoa. Harvennustapa ei kuitenkaan kasvuun vaikuttanut.

Aikainen laatuharvennus on taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto kuin aikainen alaharvennus tai viivästetty ensiharvennus. Näin siitäkin huolimatta, että aikaisen harvennuksen tulot jäivät muutamiin satoihin euroihin hehtaarilta, ja puusto piti harventaa vielä toisen kerran. Viivästetyllä ensiharvennuksella männikkö tarvitsi välttämättä vain tämän yhden harvennuksen.

Kärsivällisyyttä metsänkasvatukseen

Huonon laadun rinnalla männiköiden kasvatusta riivaavat ensiharvennusten laiminlyönnit. Korjuukustannukset ovat korkeat ja ensiharvennuspuun hinta alhainen. 

– Vaikka puunostajille mieluinen viivästetty ensiharvennus tuottaa lyhyellä tähtäimellä hyvin tuloa myös metsänomistajalle, ei siihen kannata langeta, koska hento-oksaiset laatupuut jäävät oksikkaiden päävaltapuiden varjoon. Sen sijaan aikainen laatuharvennus palkitsee aikanaan runsaalla ja laadukkaalla tukkisadolla, Niemistö neuvoo.

Takavuosina tehty päätös poistaa energiatuet kuitupuukokoiselta ensiharvennuspuulta tyrehdytti energiapuuharvennukset nuorissa metsissä, joissa oli hyvät edellytykset laatuharvennukselle. Nyt harvennuksia viivästetään tai tehdään liian rajuina. Halvempaa kuitupuuta riittää sellutehtaiden ja biojalostamoiden tarpeisiin, mutta hyvälaatuinen tukkipuu takaisi Suomen metsäalalle vahvan kilpailuaseman. Bulkkilaatuista puuta riittää niin kotimaassa kuin maailmalla.

Metsänhoito-sivut luke.fi:ssä 

Laatumäntyä harventamalla – ensiharvennuksen ajankohdan ja harvennustavan vaikutus männikön kasvuun, laatuun ja kasvatuksen kannattavuuteen  

 Tietolaatikko: 

  • Laatuharvennus tehdään viimeistään 12 metrin pituisessa männikössä suoria ja hento-oksaisia puita suosien.  Alle jääneiden pienten puiden ja huonorunkoisten lisäksi poistetaan rohkeasti hyväkasvuisia, mutta oksikkaita päävaltapuita.
  • Alaharvennuksessa puita poistetaan pienemmästä päästä, mutta myös vikaiset ja poikkeavan paksuoksaiset puut poistetaan koosta riippumatta.
  • Yläharvennuksessa poistetaan ensin alle jääneet pienet puut sekä vikaiset puut koosta riippumatta ja sen jälkeen metsikön suurimpia puita harvennustulojen kartuttamiseksi.
  • Viivästetty ensiharvennus tehtiin tässä tutkimuksessa 10 vuotta muita harvennuksia myöhemmin 15 metrin pituusvaiheessa, jolloin ainoastaan suurimmat puut olivat tarpeeksi elinvoimaisia kasvatettaviksi.
  • Pystykarsinta tarkoittaa oksien huolellista karsintaa parhaista puista oksattomien tyvitukkien kasvattamiseksi.

Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi 

15.05.2018 10.09Suomi tukee metsiensuojeluohjelmaa Keniassa: alkuperäisväestön häädöt loukkaavat ihmisoikeuksia
15.05.2018 9.23Stora Enso lanseeraa biokomposiitit uusiutuvana vaihtoehtona muoville
15.05.2018 8.50Jyväskylän Akkalan sillan korjaustöistä haittaa raskaalle liikenteelle
14.05.2018 17.30Speed Group aloittaa Gasumin kaasukonttien kuljettamisen
14.05.2018 16.24Nimitysuutinen: Mika Liinanotko Hiab Suomen myynti- ja huoltoyksikön johtajaksi
14.05.2018 12.40Hiab uudistaa kevyen sarjan kuormausnosturivalikoimaansa
14.05.2018 11.40Metsä Group kokeilee dronea metsäsuunnitelmien teossa
14.05.2018 9.28Itä-Suomen teiden päällystystyöt vauhtiin
14.05.2018 9.23Mercedes-Benz Vans investoi 650 miljoonaa euroa sähköisiin liikkumisratkaisuihin - eSprinter myyntiin 2019
13.05.2018 17.10ILMOITTAJA: Kevään suuri Metsäalan Ammattilehti ilmestyy toukokuussa - vielä ehdit hyvin mukaan!
13.05.2018 16.01Metsä Group käynnistää esiselvityksen Kemin sellutehtaan uudistamisesta
13.05.2018 13.10AMMATTILEHTI KOEAJAA: Opel Vivaro Tourer 1.6 CDTI BiTurbo L2H1 - Monikäyttöauto lunastaa lupaukset
13.05.2018 12.12Maailman johtavat materiaalinkäsittely-yhtiöt yhteistyöhön
13.05.2018 9.11Kuorma-autojen rengaspaineiden ja -lämpötilojen vaivatonta tarkkaa valvontaa - metsäkoneet myös mahdollinen käyttökohde
13.05.2018 7.00Valmet toimittaa ulkopakkauskartonkikonelinjan Hamburger Riegerille Saksaan
12.05.2018 14.01Sisu Auton & Askolan Auto- ja Konekorjaamon toimintapäivä ensi perjantaina 18.5. - tervetuloa!
12.05.2018 9.22IFAT 2018 kokoaa ympäristö-, kierrätys- ja jätealan ammattilaiset ensi viikolla Münchenin Messukeskukseen - Ammattilehti paikalla
12.05.2018 7.00Citarolle ennätystilaus: Mercedes-Benz toimittaajopa 950 kaupunkilinja-autoa Berliinin joukkoliikenneoperaattorille
11.05.2018 19.11Uusi vannekoko Alcoa Wheelsiltä - soveltuu erityisesti suuren kuormatilan vaativiin kuljetuksiin
11.05.2018 17.00Teollisuustuotanto kasvoi maaliskuussa sekä vuodentakaisesta että edellisestä kuukaudesta
11.05.2018 15.00Huima ajokoneuutuus Rottnelta - osta F1 tulevalle metsäkonealan ammattilaiselle
11.05.2018 9.00Huaweiltä edullinen puhelinuutuus Y-sarjaan
11.05.2018 8.12Ajokorttikoulutuksen muutokset ja siirtymäajan käytännöt yhdessä paketissa
11.05.2018 7.44Ammattilehti käyttää jatkossa koeajoautoissa kotimaassa valmistettua korkealaatuista Yaran Air1 AdBlue -liuosta
10.05.2018 19.00Täyssähkökäyttöisten henkilöautojen ensirekisteröintien määrässä selkeää kasvua
10.05.2018 17.01Metsätehon osakaskunta laajentunut
10.05.2018 14.22AMMATTILEHTI KOEAJAA: Mercedes-Benz S-sarja - Kädet ilmaan!
09.05.2018 17.01Taustalla puukaupan osapuolten vahva tuki - Kuution käyttö kasvussa
09.05.2018 11.04Vesa Nurmi DAF-kuorma-automyyjäksi Vantaalle
09.05.2018 10.24SSAB:n ensimmäinen kolmannen sukupolven metallipinnoitettu terästuote valmiina asiakastesteihin
09.05.2018 10.10KATSO VIDEO! Ammattilehti Koeajaa: Renault Trucks Master L2H2 AM6 170 hv
09.05.2018 10.00Teollinen teknologiakärki esittelyssä Advanced Engineering ?tapahtumassa
09.05.2018 9.57Tuorijoen silta korjataan valtatiellä 8 Merikarvialla
09.05.2018 3.05AMMATTILEHTI KOEAJAA: TruckMasters OX 2.4 4x4 OffRoad - KATSO TÄSTÄ VIDEO JA LUE KOEAJOARTIKKELI!
08.05.2018 17.54Volvo Trucks esittelee toisen sähkökuorma-automallin: Volvo FE Electric
08.05.2018 17.14Ammattilehden Facebook sivuilla jo 5300 tykkääjää!
08.05.2018 14.01AitoSolutions toimitti edistyksellisen rekisterikilpitunnistusjärjestelmän satamakäyttöön
08.05.2018 13.02Ammattilehden YouTube -kanavalla mielenkiintoisia kone- ja kuljetusalan videoita - KATSO TÄSTÄ!
08.05.2018 13.00Lavettiyhdistelmä hyvä ratkaisu isojen metsäkoneiden siirtoon
08.05.2018 11.32TimberRoad 2020 asettaa siirtoautoyhdistelmälle kovat luvut.
08.05.2018 8.31Volvot jakavat reaaliaikaisia ajoneuvotietoja liikenneturvallisuuden parantamiseksi
07.05.2018 11.43Sorateitä parannetaan kesän aikana Etelä-Pohjanmaalla
07.05.2018 10.56Pohjanmaan pk-yritykset uskovat kasvuun ja panostavat innovaatioihin - vientikaupan riskit paremmin hallintaan
07.05.2018 10.56MotorCenter Oulunkylä avasi ovensa
07.05.2018 9.22Renault Trucks koeajokiertue jatkuu 8.5. Kouvolassa ja 9.5. Kotkassa
07.05.2018 7.59JAK-Metalli on yksi Swedish Steel Prize 2018 -finalisteista
06.05.2018 17.42Metsäliitto Osuuskunta maksaa perusosuuksille 7,0 %:n koron
06.05.2018 17.30Retrorekat kokoontuivat Rekkakukkoon
06.05.2018 17.00Volkswagen Amarokin tehomalli sai hinnat
06.05.2018 6.11Logset järjesti perjantaina onnistuneen asiakaspäivän tehtaallaan Koivulahdessa
05.05.2018 22.01AitoSolutions siirtää työajanseurannan ominaisuudet, käytettävyyden ja joustavuuden uudelle tasolle
05.05.2018 21.00KATSO KUVAT! Puunkuormaajamestari 2018 Lahden osakilpailussa nähtiin huimia suorituksia - Jarno Salonen nopein ajalla 5:49
05.05.2018 16.01Jälleen kaksi menestyksekästä pehmopaperilinjan käynnistystä Valmetille ja Lee & Manille Kiinassa
05.05.2018 15.01Puuntaimien istutuskausi käynnistyy - nappaa talteen uusimmat istutusohjeet
05.05.2018 9.00Mitalit ansioituneille moottoriliikenteen vaikuttajille
04.05.2018 15.01Uudet investoinnit ja vahva kysyntä näkyvät metsäteollisuuden tuotantoluvuissa - kartongin tuotanto kasvoi melkein kymmenen prosenttia
03.05.2018 13.56Scanian kevätkiertue 2018 on puhtaampi kuin koskaan - CO2-päästöt jopa 90 % pienemmät
03.05.2018 13.55Mercedes-Benz X-sarja haastaa talven - Vipuvoimaa suomalaisvalmisteilla
03.05.2018 12.59Ilkka Lehtikallio aloitti Renault Trucks kuorma- ja pakettiautomyyjänä
03.05.2018 8.13Ensirekisteröintien kasvu jatkui vahvana huhtikuussa
03.05.2018 7.57Luontaiset mikrobit syövät puunsuojakemikaalit pohjavedestä
03.05.2018 7.54Fortum tutkii biomassan tehokkaampaa käyttöä uudessa yhteisyrityksessä Intiassa
02.05.2018 11.08Metsäteiden kantavuutta voidaan mitata ja kulkukelpoisuutta parantaa uusin menetelmin
02.05.2018 11.03Daimlerilla vahva alkuvuosi
02.05.2018 10.30DAF European Technician of the Year 2018? -kilpailun voitto Itävaltaan
02.05.2018 9.28Vaihtuvat nopeusrajoitusmerkit joudutaan rahapulan takia vaihtamaan takaisin kiinteisiin
02.05.2018 8.30Uusi aluevaltaus, Sami-Matti Trogen nähdään lähtöviivalla myös Crosskart Extreme SM-sarjassa
02.05.2018MICHELIN X Multi Energy Micheliniltä uusi polttoainetta säästävä rengas keskipitkän matkan kuljetuskalustoon
01.05.2018 15.47OP System Finland järjestää avajaiset 3.-5.5.2018 Tuusulassa - tervetuloa mukaan!
01.05.2018 11.11Kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita vuonna 2017 hieman edellisvuotta enemmän, ajoneuvoyhdistelmien kokonaispainot kasvussa
01.05.2018 10.19SUPERPERJANTAI: Komatsu 901XC -harvesterin työnäytökset 4.5. Raaseporissa ja Tyrnävällä - tervetuloa!
01.05.2018 8.00Kovanen-Yhtiöille kymmenen uutta Mercedes-Benz -tilataksia
01.05.2018 3.01KÄY TUTUSTUMASSA! ProMagazine.se sivut tarjoaa Ruotsin metsäalan uutiset joka päivä
30.04.2018 15.14Yrittäjien PEFC-sitoutuminen on tarkastettava vuosittain
30.04.2018 11.30Nimityksiä Veho Hyötyajoneuvoissa
30.04.2018 11.24LNG yleistymässä maanteillä - Volvon uusi LNG-kuorma-auto tankattiin ensimmäistä kertaa Suomessa
30.04.2018 10.30Gasumin ja Savonlinnan Oopperajuhlien yhteistyö jatkuu
30.04.2018 7.00Ajokorttiasetus lausuntokierrokselle
29.04.2018 20.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco on maakaasumoottorien NUMERO UNO
29.04.2018 9.11Kaksi tarvetta, yksi ratkaisu: Continentalin uusi Conti CrossTrac -rengasvalikoima on suunniteltu niin maanteille kuin maastoonkin
29.04.2018 7.00UPM Biopolttoaineet sai ensimmäisenä maailmassa raaka-aineilleen kestävyyssertifikaatin alhaisesta riskistä epäsuoriin maankäytön muutoksiin
29.04.2018 6.00Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 5200 tykkääjää!
28.04.2018 19.01Logset järjestää asiakaspäivän pe 4.5. tehtaallaan Koivulahdessa - tervetuloa mukaan!
28.04.2018 15.55KATSO TÄSTÄ KUVAT! Oulun Oikiat Konepäivät keräsi mukavasti väkeä ja kauppaa tehtiin - jakelussa uusin Kivirock lehti
28.04.2018 12.11Teiden kelirikkotilanne vaikein 20 vuoteen - puutavarakuljetukset haastavia
28.04.2018 12.01Yli 248 lehteä 4 vuodessa - lue tästä Ammattilehden tuottamien lehtien nettiversiot
28.04.2018 9.00Lähtisitkö Virtuaalimetsään? Virtuaalimaailma on tullut metsäsuunnitteluun
28.04.2018 0.12KATSO VIDEO! Ammattilehti pääsi kokeilemaan kuorma-autojen letka-ajoa Hollannissa
27.04.2018 18.11Mesera -nostureiden varaosat ja uudet kahmarit suoraan varastosta - tilaukset myös kätevästi verkkokaupasta
27.04.2018 11.00Logset hakkuulaitteiden myynti vahvassa kasvussa
27.04.2018 7.11UPM jatkaa globaalia kasvuaan tarrapapereissa
27.04.2018 6.15Raskaan kaluston Huolto-Osapisteen avajaiset ja hakkuunäytös tänään perjantaina 27.4. Nurmeksessa - TERVETULOA!
26.04.2018 20.11KATSO VIDEO! Kobelco vahvistaa asemaansa Suomen kaivukonemarkkinoilla
26.04.2018 13.22Metsäteollisuuden huipputapahtumassa PulPaperissa teemoina kiertotalous ja biopohjaiset tuotteet
26.04.2018 13.01Toyotalta uusi raskaansarjan Traigo80 - sähkötrukki
26.04.2018 10.20WWF: Järeät lahopuut jätettävä metsään - 30 metrin suojavyöhykkeet vesistöjen rannoille
26.04.2018 10.00Uudenlaista puurakentamista Turun Pernoon
26.04.2018 9.02Kotimaisen raakapuun käyttö nousi ennätystasolle 2017
26.04.2018Valutecin puutavarakuivaamoilla kysyntää Norjassa
25.04.2018 15.27Boschin uusi läpimurtoteknologia tarjoaa ratkaisun dieselin typpioksidipäästöihin

Näytä lisää »