HF-Autohuolto uusiin korjaamotiloihin Riihimäellä

02.07.2019 20.30

hf12.jpg

Volvo ja Renault Trucks -hyötyajoneuvojen ja Valtra traktorien merkkihuolto HF- Autohuolto Oy on avannut uuden toimipisteensä ovet Riihimäellä. 

(kuva yllä: HF-Autohuollon uudessa korjaamossa on yhteensä kahdeksan läpiajettavaa korjaamopaikkaa ja nykyaikaisimmat korjaamovarusteet.)

Huolto- ja korjaamopalveluiden lisäksi uuden toimipisteen palveluihin sisältyvät nyt myös rengaspuolen palvelut, mitä tarjotaan kokonaisvaltaisesti kaikkiin hyötyajoneuvoluokkiin. Entiset korjaamotilat modernisoidaan päällerakennuspuolen ja korikorjaamon sekä traktorihuollon ja myynnin tarpeisiin. 

hf3.jpg

(kuva: HF-Autohuolto Oy:n toimitusjohtaja Harri Frankberg esittelee uudesta huoltohallista löytyvää Suomen suurinta autonosturia, joka nostaa yhdellä kertaa täydet 34,5 metriä pitkän moduliyhdistelmän.)

Kun Harri Frankberg avasi HF-Autohuolto Oy:n Riihimäellä, Karankadulla, maaliskuussa 1993 elettiin 1990-luvun alun laman synkimpiä hetkiä. Markka kellui ja työttömyysaste oli 15 prosentissa, rakennusalalla jopa 35 prosentissa. Samana vuonna lähes 7000 yritystä haettiin konkurssiin ja miltei 600 yrityssaneeraukseen. Lähtökohdat korjaamotoiminnan käynnistämiselle olivat vähintäänkin haasteelliset.

- Useimmat pitivät hulluna. Eihän sinne kukaan löydä, sanottiin. Mutta niin vain kävi, että uusi moottoritie avattiin ja Riihimäki olikin yht´äkkiä useimmille ”sopivasti reitin varrella”, sanoo reilut 25 vuotta HF-Autohuolto Oy:tä luotsannut toimitusjohtaja Harri Frankberg.

Vuodesta 1996 lähtien HF-Autohuolto Oy on palvellut asiakkaitaan Tehtaankadulla, aikaisemmin Riihimäen Lasitehtaalta tyhjiksi jääneissä, sittemmin useaan otteeseen muokatuissa ja laajennetuissa tiloissa. 

Volvo ja Renault Trucks -kuorma-autojen merkkihuoltona ja merkittävänä päällerakennevalmistajana HF-Autohuolto on toiminut reilun kymmenen vuoden ajan, joiden rinnalla huolletaan Valtra traktorit, KOME -perävaunut sekä Palfinger -nostolaitteet ja Lumikko -lämmönsäätölaitteet. Työntekijöitä on tällä hetkellä reilut 70. Kiinteä yhteistyö lähiseudun ammattiopistojen kanssa on tuonut taloon jo monta hyvää asentajaa.

- Meillä on hyvä yhteishenki porukan kesken, työurat pitkiä ja vaihtuvuus vähäistä. Teemme yhteistyötä Hyria ammattikoulun kanssa, mistä meillä on tälläkin hetkellä muutamia nuoria opissa. Ja toivottavasti tulevaisuudessa myös työllistettyinä, Frankberg lisää.

hf22.jpg

(kuva: Uusi huolto sijaitsee Tehtaankatu 5:ssa - pihamaata on ympärillä reilut kaksi hehtaaria. Seuraavaksi on työn alla opasteet ja muu julkisivu.)

Modernit toimitilat

Tehtaankadun alkupäässä sijaitseva, entinen kiuastehdas, on kokenut HF Autohuollon omistuksessa melkoisen muodonmuutoksen. Peruskorjattuihin tiloihin Tehtaankatu 5:een siirtyvät kuorma-autojen huolto- ja korjaustoiminta sekä rengaspalvelut ja pääosa hallinnosta. Varaosapalvelua tarjotaan molemmissa toimipisteissä.

hf4.jpg

(kuva: Talven lopulla hallissa oli viimeistelyssä Kongan Konepajan päällerakentama näyttävä Volvo FH16 750. Lähiseudulle päätyvä puutavara-auto nähtäneen myös kesän rekkafestareilla.)

- Vanhaa on oikeastaan vain hallin runko ja osa toimistotiloista, tosin nekin otetaan käyttöön täydellisesti remontoituina ja modernisoituina. Ensimmäiseksi otimme käyttöön koulutustilat, joissa tarjoamme yhdessä Volvon kanssa kuljettaja- ja ammattipätevyyskoulutusta. Töiden vastaanotto, korjaamo ja rengaspalvelut ovat jo täydessä vauhdissa, joskin osa työpisteistä ja autonosturipaikoista on vielä viimeistelyä vailla. Myös myymälä ja varaosapuoli saadaan pian valmiiksi. Ja kun myymälä ja korjaamopuoli saadaan täyteen vauhtiin on pihan vuoro, jota on noin parin hehtaarin verran. Ja pitää muistaa, että modernisoimme samanaikaisesti myös entistä korjaamoa päällerakennuspuolen ja vauriokorjaamon sekä traktorihuollon tarpeisiin, Frankberg kertoilee.

Tutulla paikallaan Tehtaankatu 17:sta jatkaa edellä mainittujen osastojen lisäksi myös Volvo Trucks ja Renault Trucks hyötyajoneuvojen myynti sekä AGA teollisuuskaasujen myynti ja noutopistepalvelu. 

hf6.jpg

(kuva: Entisessä korjaamossa toimii nyt päällerakennepuoli, missä on hyvin tilaa tehokkaaseen tuotantoon.)

Autonosturi nostaa 34,5 m yhdistelmän

Vielä osin keskeneräisessä huoltohallissa on jo täysi tohina päällä. Osa autoista on määräaikaishuollossa ja vielä useampi varusteltavana ja viimeisteltävänä, ennen luovutusta omistajalleen. Uudella huoltohallilla on leveyttä peräti 48 metriä ja korkeutta parhaimmillaan toistakymmentä metriä. Huoltopaikoista kahdeksan on ns. läpiajettavia. Näistä yhdessä on Suomen suurin autonosturi, joka nostaa yhdellä kertaa täydet 34,5 metriä pitkän moduliyhdistelmän. Lisäksi on kaksi pienempää ajoneuvoyhdistelmien nostoon sopivaa ajoneuvonosturia sekä joukko pienempiä nostureita. 

Frankbergin mukaan mahdollisuus koko ajoneuvoyhdistelmän nostoon lyhentää merkittävästi huollon sekä lisäpalveluna tarjottavan ajoneuvokatsastuksen läpimenoaikoja: 

- Katsastus ja jarruajot voidaan tehdä sujuvasti sisätiloissa, kun ovet saadaan yhdistelmän perästä kiinni. Asiakkaat ovat olleet tästä mahdollisuudesta erityisen mielissään. 

hf5.jpg

(kuva: Korkeasta laadustaan ja mittatarkkuudestaan tunnetut HF-apurungot valmistaa Matti Juutilainen vuosikymmenten kokemuksella. - Mittaa kahdesti ja sahaa kerran ei riitä; pitää mitata kolmesti. Sitten tulee hyvä, mestarihitsaaja paljastaa.)

Tilaa on nyt riittävästi

Mielissään olevilta vaikuttavat myös HF-Autohuolto Oy:n työntekijät, sillä tilaa on ainakin toistaiseksi riittämiin. Tarkalleen ottaen, molemmat toimipisteet mukaan lukien yhteensä n. 7 500 neliömetriä: vanhan puolen kattaessa 3 500 ja uuden puolen 4 000 neliömetriä, mistä 3 000 neliötä on korjaamotilaa ja loput noin 1 000 neliömetriä hallinnollisessa käytössä. 

- Miljoonainvestoinnin taustalla on paitsi liikennemäärien ja kalustokoon kasvu, myös vahva halu tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua heidän arkirutiinien ja työkiireiden antamissa raameissa, Frankberg summaa.  

Pikavisiitti entisissä korjaamotiloissa paljastaa päällerakentajapuolen vallanneen entiset huoltopaikat. Rakenteilla parhaillaan useita lavetin vetäjiä sekä neljä- ja viisiakselisia sora- autoja. Kiirettä on pitänyt myös HF-Autohuollon 25 metrisellä korinoikaisulinjalla, mihin parhaillaan peruutellaan nuppiautoa rungonoikaisuun. 

hf8.jpg(kuva: Uutta rengaspaineiden etävalvontapalvelua esittelevä Mika Leikama vastaa rengaspuolen asennuksista: - Pakettiautosta aina leikkuupuimuriin ja metsäkoneeseen saakka. Tervetuloa kaupoille, Mika toivottaa.)

Vahvaa rengaspuolen osaamista

- Uusien tilojen myötä nostamme hyvään vauhtiin lähteneen rengaspalvelumme täysin uudelle tasolle. Rengaspuolesta vastaa kolme vahvan ammattitaidon omaavaa asentajaa, alan uusimmilla koneilla ja tuoreimmilla menetelmillä. Olemme jo saaneet muutamia suuria kuljetusyrityksiä asiakkaiksemme ja tarjoamme heille kaikki alan palvelut, Frankberg toteaa.

Vahva panostus rengaspuoleen paljastuu siirryttäessä hallin pohjoisen puoleiseen päätyyn missä on parhaillaan työn alla paitsi lähiseudulla vaikuttavalle hakekuljetusyritykselle varatut renkaat myös uuden rengaspalveluauton varustelutyöt. 

- Uuden palvelusovelluksen avuin voimme seurata asiakkaidemme renkaiden paineita ja lämpötiloja reaaliajassa, suoraan kännykän näytöltä ja tarvittaessa käydä tien päällä tarkastamassa tai vaihtamassa viallisen renkaan uuteen. Sovellus hälyttää automaattisesti, mikäli jossain renkaassa tapahtuu odottamattomia lämpötila- tai ilmanpainemuutoksia. Palvelu on jo käytössä muutamalla asiakkaalla, sanoo rengaspalveluasiantuntija Mika Leikama.

hf7.jpg

(kuva: Rakenteilla oli parhaillaan mm. useita lavetin vetäjiä sekä neljä- ja viisiakselisia sora-autoja.)

15.07.2019 13.09Stora Enso ja Valio testaavat biokomposiittikansia kermaviili- ja rahkapurkkeihin
15.07.2019 9.22Jari Järvinen nimitetty aluemyyntipäälliköksi Lännen Tractorsin Oulun toimipisteeseen
15.07.2019 9.00Ravustuskaudesta odotetaan keskimääräistä tai jopa hyvää
14.07.2019 10.33Puunkorjuu Juha Holm Oy: Kokonaisurakointia kannolta tehtaalle
14.07.2019 9.00Valmet toimittaa kartonkikoneuudistuksen ITC Limitedille Intiaan
13.07.2019 12.11Puutavaran mittaustilasto julkaistu - painomittausmenetelmät yleistyneet edelleen
13.07.2019 9.11Daimler Trucks perusti autonomisen liikkumisen tutkimusyksikön
12.07.2019 19.01Tawastia Truck Weekend kerää rekkaväen huomenna Ahveniston moottoriradalle - Ammattilehti paikalla Mediamobiililla
12.07.2019 11.05Lunawoodin kasvustrategia jatkuu Stora Enson Uimaharjun tehtaan lämpöpuuliiketoiminnan ostolla
12.07.2019 11.01Kesän roadtrip tiedossa? - Hyvät renkaat tuovat turvaa ja pienentävät matkalaskua
12.07.2019 9.00Dräger Alcotest 3820 - Helppo ja luotettava alkometri
12.07.2019 8.00Alkoholirattijuopumukset keskittyvät kesäkuukausille
11.07.2019 19.01AMMATTILEHTI KOEAJAA: Chevrolet Silverado 2500 HD 6.6 V8 4x4 LTZ Crew Cab - Arkeen ja juhlaan
11.07.2019 15.22Ensimmäinen koerengas valmistui Nokian Renkaiden Yhdysvaltojen tehtaalla
11.07.2019 9.44ANDRITZ toimittaa uuden HERB-soodakattilan Ilim-konsernin Big Ust-Ilimsk -projektia varten Venäjälle
11.07.2019 8.10Neste luopuu polttoaineen vähittäiskaupastaan Venäjällä ja myy sen PJSC Tatneftille
11.07.2019 7.00Musiikkitapahtumat voivat moninkertaistaa matkamäärät - VR:n vinkit kesän festarimatkustamiseen
10.07.2019 12.22Swedish Steel Prize 2019 -kilpailu on alkanut - hakemukset sisään 15.8. mennessä
10.07.2019 9.55Kestävämmästä verkkokalastuksesta julkaistiin opas - Miten "täsmäkalastetaan" eri kalalajeja verkoilla
10.07.2019 9.32Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat toukokuussa
10.07.2019 8.00Valmet toimittaa kaksi kuidutinjärjestelmää Heze Baishida Woodille ja Jiangsu Ronghui Woodille Kiinaan
09.07.2019 14.11Ari Pekka Sinervä Vänersborgista Ruotsista voitti Ammattilehden Facebookissa KESLA kesävaruste kisan!
09.07.2019 10.11Mielenkiintoinen keulamoottori-uutuus Garminilta
09.07.2019 8.01Pitkän linjan nosturikauppias Arto Moilanen lähti yrittäjäksi
09.07.2019 7.00Liikenne- ja viestintäminister Marinin valtiosihteeri ja erityisavustajat nimitetty
09.07.2019 6.56Kaupparekisteri kerää tiedot yrityksen omistajista (edunsaajista)
08.07.2019 13.30Muhoslaiselle metsäkoneyrittäjä Jouko Siika-Aholle tunnustus työpanoksesta
08.07.2019 12.12Continentalin maatalousrenkaille John Deeren ensiasennushyväksyntä
08.07.2019 9.11EU-asetus: Hiilidioksidipäästöt ja polttoaineenkulutus määritettävä uusille raskaille hyötyajoneuvoille
07.07.2019 18.00Kuljetusliike Mikko Meri Oy: Tehokasta logistiikkaa korkealaatuisilla työkaluilla
07.07.2019 12.33Legendaarisen Ponsse Dino metsäkoneen valmistumisesta 50 vuotta
07.07.2019 10.11Puun aluskuljetusten lastauspaikkaverkostoa kartoitettu Metsätehon toimesta
07.07.2019 9.43Ministeri Marin ja Viron talous- ja infrastruktuuriministeri Taavi Aas tapasivat Helsingissä
07.07.2019 9.30Vuoden 2018 teollisuustuotannon arvo 91,9 miljardia euroa Suomessa
07.07.2019 9.10Terminator XXL pankkojen pakettihinnat 1.6.2019 - 31.7.2019
06.07.2019 15.04Iveco Trakker metsäkoneenkuljetusauto saapui saaristoon
06.07.2019 13.01Metsähallitus pitää huolta metsäautoteiden silloista - Kuhmon Vartiuksessa alkaa siltaremontti viikolla 28
06.07.2019 9.00Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit laskussa - kuorma-autoja on ensirekisteröity 17,6 prosenttia enemmän
05.07.2019 14.22Komatsu Forest -valokuvauskilpailun kesäkuun voittaja on Jani Valli kuvallaan harvennustyömaalta
05.07.2019 9.00VR Group käynnistää uuden lähiliikennekaluston hankinnan
05.07.2019 9.00Renault Trucksin uusi F1 -erikoismalli Power Truck Show:ssa 2019
05.07.2019 8.00Metsänomistajat haluavat olla osa uusiutuvaa tulevaisuutta
04.07.2019 10.00Volvo hallitsee lataushybridimarkkinoita ennätyksellisesti
03.07.2019 12.00Ammattilehti mukana Okra 2019 näyttelyssä loppuviikon - tule hakemaan Mediamobiilista uusimmat lehdet!
03.07.2019 4.20IVECO julkaisee uuden IVECO S-WAYn: kuljettajakeskeinen pitkän matkan kuorma-auto 100-prosenttisella liitettävyydellä
02.07.2019 20.30HF-Autohuolto uusiin korjaamotiloihin Riihimäellä
02.07.2019 15.01Kari Rautanen on nimitetty K-Auton MAN Truck & Bus -yksikön johtajaksi
02.07.2019 14.01Nokian Renkaat rakentaa korkeiden nopeuksien ovaaliradan keskelle Espanjan maaseutu
02.07.2019 9.00Metsäteho: Metsätyömaalla vierailulle yhtenäinen ohjeistus
01.07.2019 21.22Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 8200 tykkääjää - määrä huimassa kasvussa!
01.07.2019 17.10Kenneth Störsjöllä käytössä neljäs Logset harvesteri vuodesta 2007
01.07.2019 16.00Ammattilehden tuotteet tunnistaa trikolorista
01.07.2019 10.01Metsien tuulituhoriskikartan aineisto on avattu
01.07.2019 9.11Maailmassa on yksityistä varallisuutta jo yhteensä 182 biljoonaa euroa - Suomessa monimiljonäärien määrän odotetaan kasvavan lähivuosina
30.06.2019 15.55Mikko Laurilasta Logsetin toimitusjohtajan sijainen
30.06.2019 12.33Osallistu Ammattilehden Facebookissa kilpailuun ja voita tyylikäs KESLA kesävarustesetti!
30.06.2019 9.11EU:n sisäisiä pakettilähetyksiä koskevaan sääntelyyn muutoksia
29.06.2019 11.01Tankkausetuja ammattiliikenteen D-automaateilla
29.06.2019 10.04Suurten yritysten liikevaihto laski hieman toukokuussa - tuotannot silti korkealla tasolla
28.06.2019 23.26Seuraavaksi Terminator XXL keskittyy kehitystyössään kuormansidontaan - kitkapinnat ja joustokevennykset ovat jo täysin valmina 2020 vaatimuksille !!!
28.06.2019 18.01KATSO VIDEO! Jonne Ollikainen luo kansainvälistä kilpa-autoilijan uraa RX Academy rallicross luokassa
28.06.2019 16.01Energiaturpeen kulutus laski 24 % alkuvuonna
28.06.2019 10.22Riverside Truck Meeting 2019 nyt lauantaina 29.6. Loviisassa - Ammattilehden Mediamobiilista saat matkaan uusimmat lehdet
28.06.2019 9.22Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan hankesuunnitteluun sisältyvät valmistelevat työt aloitetaan tehdasalueella
28.06.2019 8.00Energian kokonaiskulutus laski 9 prosenttia tammi-maaliskuussa
27.06.2019 21.01KATSO VIDEO! Ammattilehden koeajossa I-Save toiminnolla ja D13TC-moottorilla varustettu Volvo FH kuorma-auto
27.06.2019 18.01Volvo Trucks: Turvavyöt pelastaneet ihmishenkiä jo 60 vuotta
27.06.2019 16.00Kalmar jatkaa ruotsalaisen sahan sisäisen logistiikan palveluntarjoajana
27.06.2019 14.11Stora Enso suunnittelee keskittävänsä kuusisahatavaran tuotannon Suomessa Varkauteen
27.06.2019 8.11Metsäteho: Metsätiedon palvelualusta tehostamaan metsätiedon käyttöä
26.06.2019 16.55John Deere investoi asiakaspalvelukeskuksiin Skotlannissa, Ruotsissa ja Suomessa
26.06.2019 16.05Romuta Oy: Ammattina ympäristöteot - materiaalinkäsittelyyn hankittiin sähkökäyttöinen Sennebogen
26.06.2019 15.20Kuudennen Karhufestivaalin ohjelma on valmistunut
26.06.2019 15.02Skodalta uusi kaasukäyttöinen SCALA G-TEC -malli
26.06.2019 9.46SKAL: Voiko tieverkon korjausvelan maksaa älykkäästi?
26.06.2019 9.23PSA tuo Suomen markkinoille valmiiksi esiasennetut kevytautot
25.06.2019 17.56PONSSE-asentajakilpailun voittajaksi Facundo Leal Uruguaysta
25.06.2019 15.33Motonet luovutti työkalukiertueen arvontavoittajalle Truckmasters OX -kevytkuorma-auton
25.06.2019 15.01Uusi Mercedes-Benz GLS: SUV-autojen maastokykyinen S-sarjalainen
25.06.2019 13.33Mönkijöiden myynti huimassa kasvussa Suomessa - kokonaismyynti +43 %
25.06.2019 13.01Kronos tuo kärkiohjauksen metsäkuormaimiin
25.06.2019 9.00Kesän iso Metsäalan Ammattilehti on työn alla - valmistuu ensijakeluun Power Truck Showhun - LÄHDE MUKAAN ILMOITUKSELLA!
25.06.2019 8.00Kesälomareissulle autolla: "Paras reitti ei aina kulje moottoritietä pitkin"
24.06.2019 18.11Renault Trucks luovutti D Wide Z.E. sähkökuorma-auton Lyonin kaupungille
24.06.2019 17.11Bridgestonen organisaatio uudistuu Pohjoismaiden markkinoilla: Jonas Fodstad Suomen ja Norjan maajohtajaksi
24.06.2019 10.37Satelliittiseuranta tehostaa hakkuiden valvontaa koko Suomessa
24.06.2019 10.34Metsämiesten Säätiö: Ympäristöjärjestöt asettavat agendaa metsäkeskusteluun
24.06.2019 10.13Metsäasiantuntija Vesa Hyyryläiselle "Työyhteisön hyvä tyyppi" -stipendi
23.06.2019 12.11Kesällä kerätään tarkempaa tietoa tunturikoivikoiden tilasta
23.06.2019 11.11Yrityssektorin voittoaste kasvoi vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä
22.06.2019 11.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Sähköläskipyörällä liikkuu kätevästi tunturissa ja kuntokin nousee
22.06.2019 10.00Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudelle viiden vuoden jatkosopimus
22.06.2019 9.00Itäisessä Suomessa myyrähuippu tulevana syksynä
21.06.2019 13.11Metsäalan työntekijöiden tehtäviä, vastuunjakoa sekä työn muutosnäkymiä selvitetään
21.06.2019 11.11Lisätalousarviossa raide- ja tiehankkeille 111 miljoonaa euroa tänä vuonna
20.06.2019 12.22Nokian Renkaiden SnapSkan-palvelulla täyteen miljoona mittausta - Joka kymmenes auto rullaa huonokuntoisilla renkailla
20.06.2019 11.23Gasum suunnittelee biokaasulaitosta Ouluun
20.06.2019 10.01Vandernetilta apuvälineet tehokkaaseen UV-suojakseen
19.06.2019 17.11Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä pysyi ennallaan vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä
19.06.2019 14.11Veho keskittää pääkonttoritoiminnot Aviapoliksen näköalapaikalle

Näytä lisää »